Lihomisen syy - lapsena tuhottu luonnollinen kylläisyyden tunne

Täällä kohtalotoverisi ap! En saanut itse ottaa ruokaa vaan äiti mätti lautasen kukkuralleen, vaikka tiesi etten pysty jotain ruokaa syömään. Kaikki oli syötävä viimeiseen pisaraan Etiopian lasten tähden. Jos yritin lähteä suu täynnä ruokaa vessaan, (sylkemään) minut pysäytettiin matkalla ja pakotettiin nielemään vaikka olisin oksentanut. Esim sienikeitto oli kylmänä karsea elämys, puolet iltaa kului näissä kivoissa syömishetkissä. Äiti ei ollut työelämässä, joten hänellä oli aikaa psykoilla ruoan kanssa.

Sitten tulin murrosikään ja hulluus kääntyi päälaelleen: äiti alkoi säännöstelemään ruokaa, enkä saanut mitään makeaa, koska minulla oli kuulemma kaksoisleuka. Hirveässä nälässä tulin kotiin koulusta eikä kaapeissa ollut mitään. Ja olin siis yhtä alipainoinen teininä kuin lapsenakin. Äiti itse oli pahasti ylipainoinen ja tyttären syömisen kontrollointi oli kai helpompaa kuin omien syömistensä.

En tiedä miten varjelluin syömishäiriöltä nurse Ratchedin manipuloidessa todellisuutta. Se kyllä jäi mulle, että aina pari haarukallista ennen lautasen tyhjenemistä mulle tulee paha olo. En pysty syömään mitään loppuun. Vasta nyt 50+ ikäisenä olen välillä syönyt kaiken.

Meillä taas oli päinvastoin. Äiti pelkäsi,että lihotaan. Kaurapuuroon ei saanut panna sokeria eikä kaakaohon joka oli kitkerää von houtenia,herkut olivat tyyliin pieni laku puoleksi. Muistan miten taivaallista kavereilla oli o`boy ja keksejä kaveriksi. Koulussa sai myös syödä mahan täyteen eikä ollut äiti  annostelemassa hiiren annoksia.

Äiti oli ja on edelleen langalaiha,ruokavalio koostuu tupakasta ja hedelmistä. Nuorena aina katsoi aerobic videoita olohuoneessa ja raivojumppasi niiden tahtiin,koetti saada meidätkin mukaan.

Minä ja siskoni? Lihavia.Todella lihavia. Minulla on ärtyvä suoli,mutta se ei estä ahmimista. Kun  opittiin käymään kaupassa ja saatiin omaa rahaa,saatettiin vaikka koulumatkalla hakea limppa ja munkkipossu  sen karmean sokerittoman puuron päälle.

Äitini ei ymmärä miksi olemme ylipainoisia..

Tämä on todella kiinnostava ketju siinä mielessä, että sai minut miettimään oman lapsuuteni syömisiä ja sitä, kuinka mielipuolista kaikki ruokailuun liittyvä lapsuudenkodissa aikanaan oli.

Olimme veljeni kanssa lapsena suorastaan aliravitun näköisiä ja aliravittujahan me itse asiassa olimme. Meillä teetettiin paljon maatilan töitä, mutta syömiset olivat ravintosisällöltään aika heikkoja. Toisina päivinä ruokaa ei ollut tarpeeksi, joten norkoilimme kylmiöllä omin lupinemme ahmimassa ihan mitä tahansa kaapista sattui löytymään. Tavallisen ruoan lisäksi ahmimme usein kaikkea sokerista, joskus jopa pelkkiä sokeripaloja.

Näin jälkikäteen olen ajatellut, että tuo ahminen oli kenties sitä, mitä nykyään lohtusyömiseksi kutsutaan, koska kotonamme vallitsi suoraan sanottuna henkinen sekasorto. Toisinaan ruoka ei olisi oikein tahtonut maistua, mutta silloin lautanen oli syötävä tyhjäksi, koska Afrikassa nähtiin nälkää. Pöydässä oli oltava niin pitkään, että lautanen oli tosiaan tyhjä.

Täytyy sanoa, että ruokailutottumukseni ovat sekä minulla että veljelläni edelleen aika huonot, vaikka olemme jo keski-iässä, koska lapsuudessa muotoutuneet tottumukset tuntuvat olevan aika tiukassa. Toisinaan tuntuu, että mistään määrästä ruoka ei tule kylläiseksi, mutta toisaalta välillä kaikki ruoka tuntuu ällöttävän. Jollei meillä olisi "laihuusgeenejä", olisimme todennäköisesti aika pulskassa kunnossa näillä syömisillä. Näytämme kumpikin edelleen urheilullisilta, vaikka emme varsinaisesti mitään urheilijoita olekaan.

Kylläisyyden tunnetta harjoittelee kun tekee itselleen runsaan seisovan pöydän josta valitsee pieniä makupaloja.

Kun huomaa ettei tarvi mättää kiireellä hotkien vaan pureskelee rauhassa nauttien mauista oppii missä kohtaa voi panna toppia syöntiin.

Ei oo helppoa mutta kun alkaa ymmärtää että perusturvallisuus ei ole horjuutettuna voi oivaltaa suhteensa ruokaan ja hitaasti muuttaa ajatustapaa ateriointiin.

Mielellään ajatuksia tähän liittyen kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma juttu, meillä koululla ja kotona sama, MUTTA en koskaan ole ollut ylipainoinen ja nytkin painan 57 kg ja pituutta 163.Onhan se hyvä havainto löytää se syy noinkin pitkän matkan takaa, kunhan vaan syy ei ole itsessään.

 

Ja varmaan valtaosa ihmisistä on kokenut tuon saman, mutta eivät kärsi ylipainosta.

Empatiakykyä sulta ei kuitenkaan löydy jostain syystä.

Onkohan tämä hänelle luontaista vai olisiko siihen joku ulkopuolinen syy.. Yleensä ihmisiltä löytyy empatiaa, etenkin niitä kohtaan jotka ovat kokeneet samaa kärsimystä kuin he itse. Ihmettelen siksi vähän. Omituista.

Jos ihminen ei 40- tunne kylläisyyden tunnetta siksi, että on joutunut syömään lautasen tyhjäksi 25- vuotta sitten, niin ei sii

Parastahan olisi, ettei pakotusta olisi tapahtunut koskaan.  Toiseksi parasta, että asia olisi käsitelty ja korjattu jo aiemmin.  Tätä olisi luultavasti jo tehty, jos asioita ei hyssyteltäisi, syyt olisi tiedossa ja ongelmaiset otettaisiin vakavasti. Mutta hyvähän se on asiaa käsitellä nelikymppisenäkin, ettei ongelma vaivaa loppuelämää ja aiheuta terveysongelmia. Itse olen onnekas, sillä sain apua jo opiskelijana yths:llä, mutta paraneminen vei silti vuosia.

Mikä ongelma sulla on siinä, että nämä yhä syömisongelmaiset yrittävät nyt parantua? Miksi se niin vaivaa sua?

Miten et ymmärrä, että ihmiset on erilaisia? Herkkä lapsi voi traumatisoitua pienestäkin jatkuvasta kaltoinkohtelusta. Miksi solvaat näitä entisiä herkkiä lapsia ja kyseenalaistat heidän tunteensa, tarinansa ja ongelmansa? Saatko tästä jotain kiksejä? Vai onko tarkoituksena vaan taas kerran päästä solvaamaan naisia, jotka kuvittelet mielessäsi lihaviksi?

Onneksi ennen ei ollut tuollaisia hormooneja ollenkaan ihmisillä.

Vierailija kirjoitti:

Kylläisyyden tunnetta harjoittelee kun tekee itselleen runsaan seisovan pöydän josta valitsee pieniä makupaloja.

Kun huomaa ettei tarvi mättää kiireellä hotkien vaan pureskelee rauhassa nauttien mauista oppii missä kohtaa voi panna toppia syöntiin.

Ei oo helppoa mutta kun alkaa ymmärtää että perusturvallisuus ei ole horjuutettuna voi oivaltaa suhteensa ruokaan ja hitaasti muuttaa ajatustapaa ateriointiin.

Mielellään ajatuksia tähän liittyen kiitos.

Mulla on kiire syödä ruoka, koska jostain  syystä pelkään sen katoavan, ihan kuin joku veisi sen pois jos en heti syö. Tiedän ettei niin käy, kun yksin asun, mutta tunne on silti vahva. Tämä ei koske vain ruoka-annosta edessäni, vaan myös kaikkea valmista ruokaa jääkaapissa. Tähdennän, että tämä ei koske vain herkkuja, vaan myös esim jugurttia, keitettyjä kananmunia tai porkkanaraastetta. Minullakin on samoja lapsuuskokemuksia kuin tässä ketjussa. Annos piti kotona syödä loppuun ja jos ei onnistunut, piti loppupäivän olla ilman ruokaa. Koulussa piti myös syödä kaikki tai ei saanut poistua. Söin siis huonosti kotona sekä koulussa ja useana päivänä viikossa söin oikeastaan vaan aamupalan ja välipalan, minkä koulun jälkeen tein. 

Oma terapiani on vielä kesken. Olen ahmimishäiriöinen ja yritän kontrolloida painoani ostamalla vain tylsiä, vähäkalorisia ruokia, jottei niitä tekisi mieli. Hieman on ylipainoa yhä, mutta suurimmasta olen päässyt eroon.

Vierailija kirjoitti:

Ennen tosiaan harrastettiin tuota ruuan tuputtamista. Koulussa piti syödä lautanen tyhjäksi, jos meni tiettyihin kyläpaikkoihin syötettiin kaikki vadit tyhjiksi. Onneksi kotona ei tarvinnut. Kerran äitini kävi haukkumassa naapurimme kun syötti minulle niin paljon mansikoita että oksensin kotona. 

Tylsä kommunikointityyli äidilläsikin. Vaikeatkin asiat voi ilmaista toisin.

harva lihoaa oikeasti vaan normaalia kotiruokaa syömällä. tai no, se "normaali kotiruoka" on monelle nykyisin jotain liha/juusto/kerma/pekonimättöä. herkut ne on mikä niin aikuisia kuin lapsia ylensä lihottaa

Vierailija kirjoitti:

harva lihoaa oikeasti vaan normaalia kotiruokaa syömällä. tai no, se "normaali kotiruoka" on monelle nykyisin jotain liha/juusto/kerma/pekonimättöä. herkut ne on mikä niin aikuisia kuin lapsia ylensä lihottaa

Totta, mutta ainakin itse pystyisin lihomaan esimerkiksi ihan tavallisella juustolla, pastalla ja riisillä aika helpostikin. Ainakin lievään ylipainoon joka ei ole isokaan homma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

harva lihoaa oikeasti vaan normaalia kotiruokaa syömällä. tai no, se "normaali kotiruoka" on monelle nykyisin jotain liha/juusto/kerma/pekonimättöä. herkut ne on mikä niin aikuisia kuin lapsia ylensä lihottaa

Totta, mutta ainakin itse pystyisin lihomaan esimerkiksi ihan tavallisella juustolla, pastalla ja riisillä aika helpostikin. Ainakin lievään ylipainoon joka ei ole isokaan homma.

Aloitin pari vuotta sitten mielilalalääkityksen ja ei mennyt kauaakaan, kun ruokahaluni kasvoi ihan valtavaksi. En tajunnut ennen lääkitystä, miten paljon ruokaa muhun mahtuukaan. Lihomistahan tästä seurasi ja ihan siitä peruskotiruuasta. Onneksi sain  myöhemmin vaihdettua lääkkeen toiseen, joka ei niin ahmituttanut . Mutta ymmärrän nyt, millainen nälkä toisilla voi olla.

Vierailija kirjoitti:

harva lihoaa oikeasti vaan normaalia kotiruokaa syömällä. tai no, se "normaali kotiruoka" on monelle nykyisin jotain liha/juusto/kerma/pekonimättöä. herkut ne on mikä niin aikuisia kuin lapsia ylensä lihottaa

En tiedä mitä tämä herkku on josta puhut, mutta itse en syö lainkaan leivonnaisia, karkkia, suklaata, sipsejä limsaa mehua jne. En myöskään pekonia ja lihaa ehkä 1 , 2 kertaa viikossa. Hyvin onnistun olemaan ylipainoinen ihan vain kotiruualla🤷

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi syöminen on ongelma varsinkin tytöille/naisille?

Miehet/ pojat eivät uskalla puhua syömään pakottamisesta lapsuusaikanaan. Monelle asia voi olla niin kipeä, että se ei pääse edes mielen käsiteltäväksi ennen kuin saa elämässään riittävästi käsitellä asiaa romahtamatta voimakkaiden traumojen vuoksi. 

Miten niin eivät uskalla? Minua on pakkosyötetty päiväkodissa ja päivähoitopaikassa (70-luvun alussa) eikä mm. kesä- ja hernekeitot uppoa edelleenkään. Kouluaikana oli myös tuttua, että kaikki moska mitä lautaselle lapettiin piti syödä - jos ei maittanut, niin opettaja nosti minut koko luokan ja puolen muun ruokalan silmätikuksi ja koitti painostaa syömään. Joskus sitä kakoen yritti, mutta oksennusrefleksiä vastaan on vaikea taistella. Asepalveluksen aikana laihduin monilla leireillä valtavasti, koska "noppalihasoppa" yms. olivat monasti täysin kuvottavia eikä niitä saanut alas vaikka nälkä oli huutava.

BMI 50, Ozempic juuri aloitettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

harva lihoaa oikeasti vaan normaalia kotiruokaa syömällä. tai no, se "normaali kotiruoka" on monelle nykyisin jotain liha/juusto/kerma/pekonimättöä. herkut ne on mikä niin aikuisia kuin lapsia ylensä lihottaa

En tiedä mitä tämä herkku on josta puhut, mutta itse en syö lainkaan leivonnaisia, karkkia, suklaata, sipsejä limsaa mehua jne. En myöskään pekonia ja lihaa ehkä 1 , 2 kertaa viikossa. Hyvin onnistun olemaan ylipainoinen ihan vain kotiruualla🤷

Mitähän tämä sun kotiruoka sisältää. Nyrkki voita ja litra kermaa 

Vierailija kirjoitti:

Lääketiede kehittyy koko ajan.  Täällä edes turha sanoa sanaa suolistohormoni, koska jokainen on suuri tietäjä.  Jos itse on vaikka jo geeniperimältään se kuivan kesän orava.

Kuule kerron mun tarinan. Olen perheestä jossa kaikki olivat lihavia. Meitä on 5 henkeä.  Koko lapsuuden/ teini iän näin ja kuulin äidin selittelyä millon mistäkin.  Oltiin kaikki lihavia koska geenit, oltiin lihavia koska huono aineenvaihdunta, painettiin paljon koska isot luut.. Tuota aivopesua ja selitystä kuuli niin paljon että 18v uskoin itsekkin olevani tuomittu olemaan lihava. Olihan isovanhemmat ja vanhempani lihavia, kuten sisaruksenikin.

Menin armeijaan olin 175cm 113kg. Pääsin armeijasta painoin 100kg. Muutin omaan asuntoon 2v päästä painoin 78kg joka on mulle luonnollinen paino.

Aloin ajatella vasta aikuisena mikä tossa yhtälössä oli, kun ei tosiaan herkuteltu mitenkään älyttömästi.. Sit sen tajusi kun otti etäisyyttä. 

Aamupalat aina mehua, leipää, kananmunaa, leikkele, juustoa, jugurtti..

Lounas oli yleensä jotain lihaa kerma kastikkeessa. Välipalaksi leipää/ jugurttia. Päivällinen samaa. 

Iltapalaksi juggee, leipää ym.

Vkl pienet pussit karkkia, sipsiä yms joskus limua.. 

Periaatteessa ihan ok kokonaisuus mutta kun perus ruoka oli jo todella kaloripitoista. Kaikki ylimääräinen jäi kylkiin..

Olen useasti yrittänyt saada äitiä tajuamaan mutta uskoo ennemmin suolisto bakteereihin ym geeneihin.  Sisko muutti just pois kotoa, hänkin kapenee silmissä..

Kaipa ne huonot geenit ja suolistonakteerit sitten jäi sinne kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä ei pakotettu. Riippuu siitä minkälaisia vanhemmat ovat.

Ja pakkosyömistä ei ollut meillä koulussakaan. 

Ainakin 1970-luvulla peruskoulussa oli alakoulussani pakko syödä sen verran, mitä keittäjä laittoi lautaselle. Välitunnille ei päässyt jos lautanen ei ollut tyhjä. Opettaja istui ja vahti pöydän päässä vaikka koko ruokiksen loppuun saakka, että oppilaat söivät. Jos lautasta ei saanut tyhjäksi, rangaistusta sai jatkaa olemalla luokassa nurkassa seisomassa. Anteeksipyytely ei auttanut. Ihan turhaan pn hukattiin aikaa ja se oli myös pois oppimisesta. Järjetöntä ajatella, että esimerkiksi tammikuun alussa syntynyt poika ja joulukuun lopussa syntynyt pienikokoinen tyttö pystyisivät syömään samankokoisia ruoka-annoksia. Pakkosyöttäminen sai aikaan minussa koulupelonkin.

Juu, samat annokset oli ekaluokkalaisille pikkuisille tytöille ja puoli metriä pidemmille esiteineille. Pienimmät meni ähkyyn ja isoimmat juoksi koulun jälkeen kotiin tuhoamaan jääkaapin

Karjalan evakkojen jälkeläisenä lautanen piti aina syödä tyhjäksi, onneksi kuitenkin sai itse annostella ruokansa. Koulussa piti lautanen syödä tyhjäksi tai sitte itkettiin ja se syötiin tyhjäksi eikä saanut itse annostella. Mää itkin tunnin aina kun oli ruotokalaa ja leikkelin millin palasia että sai sen alas. Koulukaverit piilotteli inhokkiruokiaan taskuihinsa, sukanvarsiin ja ties minne koska se lautanen oli pakko saada tyhjäksi. Nykyaikanahan tuosta voisi saada jopa syytteen?

Kyllä se lihavuuden syy on se, ettei nälän tunnetta kestetä hetkeäkään vaan on pakkomielle heti etsiä ruokaa kun näläntunne tulee. Itsekuria harjoitteluun, ei siihen nälän tunteeseen kuole. 

Vierailija kirjoitti:

harva lihoaa oikeasti vaan normaalia kotiruokaa syömällä. tai no, se "normaali kotiruoka" on monelle nykyisin jotain liha/juusto/kerma/pekonimättöä. herkut ne on mikä niin aikuisia kuin lapsia ylensä lihottaa

Siinäkin on eroa, teekeekö sen makaronilaatikon rasvaisesta sikanautajauhelihasta ja valkoisesta makaronista, vai vähärasvaisesta naudanpaistijauhelihasta ja täysjyvä- tai kauramakaronista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi syöminen on ongelma varsinkin tytöille/naisille?

Miehet/ pojat eivät uskalla puhua syömään pakottamisesta lapsuusaikanaan. Monelle asia voi olla niin kipeä, että se ei pääse edes mielen käsiteltäväksi ennen kuin saa elämässään riittävästi käsitellä asiaa romahtamatta voimakkaiden traumojen vuoksi. 

Miten niin eivät uskalla? Minua on pakkosyötetty päiväkodissa ja päivähoitopaikassa (70-luvun alussa) eikä mm. kesä- ja hernekeitot uppoa edelleenkään. Kouluaikana oli myös tuttua, että kaikki moska mitä lautaselle lapettiin piti syödä - jos ei maittanut, niin opettaja nosti minut koko luokan ja puolen muun ruokalan silmätikuksi ja koitti painostaa syömään. Joskus sitä kakoen yritti, mutta oksennusrefleksiä vastaan on vaikea taistella. Asepalveluksen aikana laihduin monilla lei

Niin että myöhemmin löytyi sitten kyllä ruokia jotka sulle kelpasivat