39-vuotias nainen valehteli, jotta pääsisi lapsettomuushoitoihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen naisen olisi kannattanut erota ja ryhtyä lapsettomuushoitoihin sinkkuna. En ymmärrä, miksi hän raahasi vastentahtoista miestä mukanaan.

Koska ei uskalla tehdä lasta yksin.

Vierestä koettuna veikkaan näin. Veli teki petrimaljassa hedelmöitetyn lapsen tällaisen iäkkäämmän naisen kanssa.  Molemmat halusivat jo epätoivoisesti perheen, mutta kumpikaan ei uskaltanut ryhtyä siihen yksin. Suhde on yhtä vallankäyttöä ja draamaa. Välillä ollaan yhdessä, välillä ei, kaikki menee naisen ehdoilla. Perheenä eivät ole asuneet koskaan. eli yrittää vaan pitää välit sopuisina, että saa olla lapsensa kanssa..

Oliko nämä suhteessa siis alunperin vai joku kumppanuusvanhemmuus? Miksi ei veljesi hoitanut oikeuksiaan paperille ennen kuin ryhtyi hommaan?

Jonkunlaisessa tapailusuhteessa. Epäilen, että nainen löysi vaan etsittyään jonkun joka saattaisi lähteä mukaan hänen äitiprojektiinsa. Aina ollut tunne, ettei veli ole hänelle riittävän hyvä, en osaa selittää. Paitsi alussa, alussa kaikki vaikutti liian hyvältä ollakseen totta..

Enkä tiedä tarkemmin, voihan heillä ollakin jokin sopimus, mutta kaikki, aivan kaikki, on mennyt joka tapauksessa naisen ehdoilla. On melko voimakas persoona tämä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti edes joku nainen, joka lukee tuon jutun, tajuaa toimia viisaammin. 35-40v ei todellakaan kannata jäädä jahkailevan viisikymppisen ukon kanssa roikkumaan, mikäli lapsia oikeasti haluaa. Silloin on ihan viimeiset hetket toimia.

Tuollainen jahkailu voi kuulua parikymppisten elämään. Lapsille ei oikeaa elämäntilannetta ole koskaan, mutta oikea ikä hankkia lapsia on 20-30, viimeistään silloin kun on täyttänyt 30.

Paljon kuulee surullisia tarinoita nykyään, joko niin että lapsia ei tule, vaikka niitä toivoisi tai sitten lapsella on joku ihme kumppanuusvanhemmuus tai sinkkuvanhempi järjestely. Toisessa säälii näitä, joiden toive ei toteutunut ja toisessa lasta.

Perhearvot on nykyään romutettu, se on yksi syy siihen, että suhteissa jahkaillaan jopa vielä neli-viiskymppisinä! Sitten tietysti lihavuus ym. terveysongelmat, jotka vaikeuttavat raskautumista.

Parikymppinen ei vielä tajua miten nopeasti aika kuluu.

Minä taas en sanoisi, että on mitään "oikeaa ikää" hankkia lapsi, ja kuten tämä Hesarin artikkelikin osoittaa; lapsia ei hankita, niitä saadaan.

Ja jos niitä haluaa, niin 35-40v ei todellakaan tuhlata aikaa tuollaisessa miehessä roikkumiseen.

En ymmärrä, miksei tämä nainen hakeutunut itsellisenä hoitoihin jo vuosia sitten. Lopputulos on varmasti sama. Jos tämä tuleva isä on pitänyt raahata terapiaan, että ylipäätään suostuu vanhemmaksi, niin kuinkakohan osallistuva isä hän tulee olemaan? Eiköhän hän irtisanoudu koko touhusta ja vetoaa siihen, ettei hän alun perinkään halunnut isäksi.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miksei tämä nainen hakeutunut itsellisenä hoitoihin jo vuosia sitten. Lopputulos on varmasti sama. Jos tämä tuleva isä on pitänyt raahata terapiaan, että ylipäätään suostuu vanhemmaksi, niin kuinkakohan osallistuva isä hän tulee olemaan? Eiköhän hän irtisanoudu koko touhusta ja vetoaa siihen, ettei hän alun perinkään halunnut isäksi.

Elarit?

Tuo kaikki on niiin tuttua.. Narsistista manipulaatiota; terapiaan jos toinen tietää ettei halua vanhemmaksi. Come on. Terapiaan mennään jos on jotenkin ahdistunut jonkin asian kanssa. EI kääntämään toisen päätä kun ei hänen toiveet miellytä.

Ihme kitinää tuosta julkisesta lapsettomuus hoidosta.

Ei se yksityiselläkään maksa kun tyyliin alkaen viis tonnia ja sinne pääsee heti. 

Meillä on hoidoilla saatu yksityisellä kolme lasta (sis. Yhdet kaksoset), jotka tuli sinä aikana mitä varmaan olis mennyt julkisella jonossa roikkuessa.

Jos ei sitä rahaa ole, kannattaa lapset jättää tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin säälittää kaikki luuserimiehet ketkä vielä 45-vuotiaita eivät ole valmiita isiksi, vaikka haaveilevatkin isyydestä. Mielestäni tätä ei voi selittää mikään muu paitsi matala älykkyysosamäärä eikä näiden miesten kanssa kannata silloin lisääntyä.

Miehille lapsen tekeminen on suurempi riski kuin naiselle. Suhteesta on oltava aika lailla varma tai sitten paperilla sovittuna kuinka lapsen suhteen toimitaan, tilanteessa kuin tilanteessa.

Te ketkä peukutatte alaspäin tätä kommenttia: katsokaapa tilastoja kuinka usein pääasiallinen lapsen osoite myönnetään äidille vs isälle jos asiasta joudutaan käräjöimään. Jos miestä yhtään epäilyttää suhteen tulevaisuus, ei takuulla ala myöskään vanhemmaksi suhteessa. Äiti voi aivan eri lailla luottaa siihen, ettei hänen asemansa lapsen suhteen muutu vaikka suhde päättyisi. Enkä tässä yhtään väitä, etteikö tuo olisi myös jollain tapaa luonnollista, että äiti jää erossa usein lapselle lähivanhemmaksi. Mutta sitä suuremmalla syyllä se on isälle suuri riski; jos en saa suhdetta lapsen äitiin pidettyä kasassa, kärsii mahdollisesti myös suhde omaan lapseeni.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miksei tämä nainen hakeutunut itsellisenä hoitoihin jo vuosia sitten. Lopputulos on varmasti sama. Jos tämä tuleva isä on pitänyt raahata terapiaan, että ylipäätään suostuu vanhemmaksi, niin kuinkakohan osallistuva isä hän tulee olemaan? Eiköhän hän irtisanoudu koko touhusta ja vetoaa siihen, ettei hän alun perinkään halunnut isäksi.

Ei välttämättä. Aika monen isyys ja äitiyskin on herännyt kun on saanut sen nyytin syliin. Mutta se on taas toinen asia minkälainen katkeruus jää kytemään parisuhteeseen jos kokemus on se, että toinen väänsi kädestä suostumaan lapsen tekoon. Sitten tulee ero, ja sitten äiti on sitä mieltä, että hänelle vanhemmuus kuuluu enemmän, koska mies ei alunperinkään lasta olisi edes halunnut.

Älkää hyvät ihmiset alkako ilman kirjallista sopimusta vanhemmaksi yhdessä ihmisen kanssa joka vaatii ja jankuttaa ja lopulta vie terapiaan muuttaakseen mieltänne lapsenteosta. Jos kumppani ei kunnioita mielipidettänne noin tärkeästä asiasta vaan saa teidät väsytettyä lupautumaan asiaan mitä ette ole halunneet, ei hän tule kunnioittamaan teitä missään muussakaan.

Luojalle kiitos että lapsettomuushoidot exän kanssa olivat tuloksettomat ja sain jostain vihdoin ballsit lähteä koko suhteesta. Jälkikäteen sen näkee kirkkaasti minkälaista perhe-elämä olisi ollut ihmisen kanssa joka sai mut henkisesti niin nujerretuksi, että olin suostumassa yhteiseen lapseen hänen kanssaan, hänen jota en edes kokenut rakastavani enää. En pystynyt asumaan tämän ihmisen kanssa koskaan yhdessä; en kestänyt hänen kanssaan viikkoa samassa asunnossa. Ja silti olin suostumassa hänen lapselleen isäksi! Hänelle en pystynyt kieltäytymään lapsesta vaikka olin aiemmin kyennyt pitämään pääni lapsettomuudesta lähes 20 vuotta kestäneessä suhteessa vaimoni kanssa, jota todella teinistä saakka rakastin ja josta jouduin tuon lapsiasian vuoksi luopumaan. Ex-vaimolla on nyt toivomansa perhe ja tällä ex-naisystävälläkin lopulta lapsensa. Itse elelen perhe-elämää naisen kanssa joka kunnioittaa valintojani ja on tyytynyt siihen, että hänelle aiemmassa suhteessa saatu lapsi saa nyt riittää.

up