MTV: Elätkö sinäkin hiljaisessa avioerossa? Lapsetkin aistivat kun äiti ja isä ovat vain kämppiksiä

Aika vaikeaa on. Itsellä lasten paras menee kaiken edelle. Vähän surettaa, että nyt kun olen nuorehko, en saa kokea hyvää ja rakkaudellista parisuhdetta. Ollaan joo kämppiksiä, mutta arki sujuu. Kumpi oikeasti on pahempi lapselle: vanhempien ero, vuoroviikkoasumiset, kaiken tutun loppu? Vai tasainen arki, vaikka vanhemmilla ei olekaan tunneyhteyttä? Kuitenkin välit lapsiin lämpimät ja itse panostan, että lapsille olisi aikaa ja jaksamista ja heidän kanssaan jakamista. 

Ei siinä ole mitään pahaa, että kumpikin vanhemmista haluaa asua lasten kanssa koko ajan, eikä vain joka toinen viikko. Eikä lapsille ole pahitteeksi nähdä, että arki voi olla ihan tavallista ja hyvää molemmilla vanhemmilla, vaikka mitään suurta rakkautta ei tunnukaan olevan ilmassa. Vanhemmilla voi olla omia harrastuksia ja omia kavereita. Lasten on hyvä nähdä, että kumpikin pärjää itsekseenkin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on menossa hiljainen avioero. Olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta ja vanhin lapsi asuu jo omillaan. Olemme olleet kämppiksiä jo viimeisen 10 vuoden ajan. Olen puhunut myös erosta ja mikä meillä on pielessä, mutta mieheni mielestä kuvittelen vaan asioita. Ei myöskään ole halukas muuttamaan asioita.

Kaipaan niin kovasti hellyyttä ja kosketusta, mutta en enää mieheltäni. Rakkaus on kuollut vaikka kunnioitan häntä edelleen lastemme isänä. En usko, että pystyn häntä enää koskaan rakastamaan. 

Meillä tismalleen sama tilanne. Paluuta entiseen ei ole. En jaksa ryhtyä avioeroon, koska olen miestä varakkaampi ja haluan jättää tämän kodin lapsille aikanaan. Elän omaa elämääni, jonka olen järjestänyt mieleni mukaan. Puoliso on muuttunut kämppikseksi. Onneksi on tilava asunto ja omat makuuhuoneet olleet jo monta vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on menossa hiljainen avioero. Olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta ja vanhin lapsi asuu jo omillaan. Olemme olleet kämppiksiä jo viimeisen 10 vuoden ajan. Olen puhunut myös erosta ja mikä meillä on pielessä, mutta mieheni mielestä kuvittelen vaan asioita. Ei myöskään ole halukas muuttamaan asioita.

Kaipaan niin kovasti hellyyttä ja kosketusta, mutta en enää mieheltäni. Rakkaus on kuollut vaikka kunnioitan häntä edelleen lastemme isänä. En usko, että pystyn häntä enää koskaan rakastamaan. 

Meillä tismalleen sama tilanne. Paluuta entiseen ei ole. En jaksa ryhtyä avioeroon, koska olen miestä varakkaampi ja haluan jättää tämän kodin lapsille aikanaan. Elän omaa elämääni, jonka olen järjestänyt mieleni mukaan. Puoliso on muuttunut kämppikseksi. Onneksi on tilava asunto ja omat makuuhu

Miksi et voi lunastaa puolisosi osuutta kodistanne ja jatkaa sinkkuna? Saisit vielä nauttia elämästä, ehkä kokea rakkauden. Uskon, että lapsillesikin onnellinen äiti on tärkeämpi kuin perintökoti?

Lapset kuitenkin pärjäävät paremmin koulussa ja maailmassa, jos heillä on vanhemmat avioliitossa keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on menossa hiljainen avioero. Olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta ja vanhin lapsi asuu jo omillaan. Olemme olleet kämppiksiä jo viimeisen 10 vuoden ajan. Olen puhunut myös erosta ja mikä meillä on pielessä, mutta mieheni mielestä kuvittelen vaan asioita. Ei myöskään ole halukas muuttamaan asioita.

Kaipaan niin kovasti hellyyttä ja kosketusta, mutta en enää mieheltäni. Rakkaus on kuollut vaikka kunnioitan häntä edelleen lastemme isänä. En usko, että pystyn häntä enää koskaan rakastamaan. 

Meillä tismalleen sama tilanne. Paluuta entiseen ei ole. En jaksa ryhtyä avioeroon, koska olen miestä varakkaampi ja haluan jättää tämän kodin lapsille aikanaan. Elän omaa elämääni, jonka olen järjestänyt mieleni mukaan. Puoliso on muuttunut kämppikseksi. Onneksi on tilava asunto ja omat makuuhu

Se on se tekosyy, ettei voi. Oikeesti lapsia tuskin kiinnostelee vanhempien himatalo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija ki

Okei. Emme ole poliittisia joten ei paljoa kiinnosta kokoomuksen Suomiarvio vuodelle 2026 tai montako prosenttiyksikköä demarit ovat napsineet viimeisessä mielipidemittsuksissa. Lapsista puhumme, mutta annamme heidän elää omaa elämää niin ei heistä nyt koko ajan riitä puhuttavaa. 

Eli ongelma on sinun keskustelukyvyttömyydessäsi. Huomaahan sen jo kommenteistasi. 

Yleensä ihmisillä riittää puhumista kaikenlaisista aiheista. "Politiikasta puhuminen" ei ole kuvaamaasi vaan ihan mielipiteitä päätöksistä ja ajankohtaisista asioista. 

Meillä viimepäivien puheenaiheena on olleet esimerkiksi: kesän suunnitelmat, sää, erilaiset ruokaan liittyvät asiat, ruohonleikkuri ja siihen liittyvä pohdinta (mikä vikana, kannattaako korjata vai hankkia uusi, millainen) lasten koulunkäyntiin liittyvät asiat, ja esimerkiksi se, miten nuoret juhlivat kaupungilla koulun päättymistä, miten itse juhli nuorena, mitä asialle voisi tehdä, mitä ajatuksia se herättää, mitä tuttavien nuoret tekevät koulun päätyymispäivänä jne. Lisäksi on erilaisia harrastuksiin liittyviä kuulumisia ja haaveilua koirasta, joten ei ole mahdollisuus elämäntilanteen vuoksi hankkia. On puhuttu myös yleisesti koirista, kummankin lapsuuskodissa niitä oli, ja muisteltu niitä. Kyllä "kuoritaan" myös tuttujen asioista, positiiviseen sävyyn. Sen koira oli pärjännyt hienosti näyttelyissä, hän on nyt uuden pennun ja rodunvaihdon  myötä alkanut harrastamaan kovasti,ja tuntuu tykkäävän. Yhden lapsi kirjoitti todella hyvin arvosanoin ylioppilaaksi ja haaveilee lääkiksestä. Tämä vanhempi kertoi hakuprosessista, ja siitä juteltiin myös miehen kanssa. Puheeksi tuli, kuinka on hienoa kuinka toiset pystyvät motivoitunaan opiskeluun ja on tulevaisuuden suunnitelmia, kun me kummatkaan ei olla kovinkaan paljon opiskeltu ja on vaan ajauduttu johonkin työhön. Tästä juteltiin sitten laajemminkin. 

Aika oudolta tuntuu, että jollakulla ei ole mitään puhuttavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on menossa hiljainen avioero. Olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta ja vanhin lapsi asuu jo omillaan. Olemme olleet kämppiksiä jo viimeisen 10 vuoden ajan. Olen puhunut myös erosta ja mikä meillä on pielessä, mutta mieheni mielestä kuvittelen vaan asioita. Ei myöskään ole halukas muuttamaan asioita.

Kaipaan niin kovasti hellyyttä ja kosketusta, mutta en enää mieheltäni. Rakkaus on kuollut vaikka kunnioitan häntä edelleen lastemme isänä. En usko, että pystyn häntä enää koskaan rakastamaan. 

Meillä tismalleen sama tilanne. Paluuta entiseen ei ole. En jaksa ryhtyä avioeroon, koska olen miestä varakkaampi ja haluan jättää tämän kodin lapsille aikanaan. Elän omaa elämääni, jonka olen järjestänyt mieleni mukaan. Puoliso on muuttunut kämppikseksi. Onneksi on tilava asunto ja omat makuuhu

Kokea rakkauden?

Rakastuminen on pelkkä tunne, samoin rakkaus ja kumpikin voi päättyä tuosta vain. En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta mieluummin otan hyvän arjen kaveripuolison kanssa kuin tempoilevan tunnekuohun, jonka päätteeksi saatan olla sekä köyhä että äärettömän yksinäinen ja nöyryytetty (tai sitten ei). Kun puoliso on paras ystävä, ei ole mitään järkeä ryhtyä rikkomaan hyvää elämää jonkun tunteen perässä juosten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija ki

Okei. Emme ole poliittisia joten ei paljoa kiinnosta kokoomuksen Suomiarvio vuodelle 2026 tai montako prosenttiyksikköä demarit ovat napsineet viimeisessä mielipidemittsuksissa. Lapsista puhumme, mutta annamme heidän elää omaa elämää niin ei heistä nyt koko ajan riitä puhuttavaa. 

Eli ongelma on sinun keskustelukyvyttömyydessäsi. Huomaahan sen jo kommenteistasi. 

Yleensä ihmisillä riittää puhumista kaikenlaisista aiheista. "Politiikasta puhuminen" ei ole kuvaamaasi vaan ihan mielipiteitä päätöksistä ja ajankohtaisista asioista. 

Meillä viimepäivien puheenaiheena on olleet esimerkiksi: kesän suunnitelmat, sää, erilaiset ruokaan liittyvät asiat, ruohonleikkuri ja siihen liittyvä pohdinta (mikä vikana, kannattaako korjata

En tiedä, onko se jokin autismin kirjon merkki, jos toinen ei jaksa kuunnella perheenjäsentensä puhetta. Radion keskusteluohjelmia sitävastoin hän jaksaa kyllä kuunnella. Keskustelua ei synny, jos ei ole kuuntelemistakaan. Tällaistakin voi perheissä olla.

Meillä on rakkautta ja kosketusta, mutta ei seksiä, koska esivaihdevuosien jälkeen vaimolla meni kaikki halut joka suuntaam. Kärsin tilanteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiaika nyt vaan on monessa perheessä niin raskasta työpaineiden puristuksessa, ettei parisuhteelle jää isommin energiaa. Mutta ei sen takia tarvitse heti erota. 

Kyllä se kipinä sieltä takaisin tulee kun elämä helpottuu, ainakin jos haluaa vähän yrittää.

Minkään parisuhteen tarvitse olla jatkuvaa ilotulitusta vuodesta toiseen. On ihan ok, että välillä on hiljaisempia aikoja.

Mikä ihmeen pikkulapsiraskas aika? Meillä ihan mahtavaa aikaa ipanan syntymästä asti. Toki jos baariin meno kokoajan mielessä mut tuskin kukaan perheellinen enää sinnekkään vonkuu. Kyllä meillä se ensimmäiset 3 vuotta lapsen tulosta lie parasta aikaa, köllötellä lattialla ja katella sitä ipanaa...mitä ihmeen raskasta se ....vai onko se jotenkin asenne, raskasta jos pienelle pitää vaipat vaihtaa? Meillä lähinnä nau

"Sairastelut, yövalvomiset, työkiireet, päiväkoti -työ-päiväkoti-kauppa-oravanpyörä. Ja siihen päälle vielä yt-kierteet töissä. Siinä on kyse ihan eri tason asioista kuin vaipan vaihtamisesta ja lattialla köllöttelystä.:

Juuri näin. Sellaista oli pikkulapsiaika meilläkin. Ei tullut edes mieleen mitkään baarit. Tuntui ruhtinaalliselta päästä joskus yksin keskellä päivää ulos ostoksille pariksi tunniksi, kun toinen jäi siksi aikaa kotiin lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ei riitä raitis väkivallaton koti. Pitää olla Astrid Lindgrenin satumaailma-koti. Muuten on huono.

Sanoisin että kiihkeä Harlekin koti. Vanhempien ystävyys näyttää olevan ihan pahuutta.

 

Nykynuori terapiassa:

Terapeutti: Kerro minkälainen lapsuus sinulla oli. 

Nuori: Vanhemmat eivät riehuneet kännissä eikä kuulunut äänekkäitä seksiääniä. Iskä tuijotti telkkua ja äiti luki kirjoja. Uskon, että hiljaisuus on traumatisoitunut minut. Olisi pitänyt olla tunteita enemmän.

Terapeutti: Tiedätkö, että tunteet kuuluvat elämään. Suuretkin tunteet. Kuulostaa siltä että kasvoit tunneköyhässä kodissa.

Nuori: En anna koskaan vanhemmilleni anteeksi etten saanut suurien tunteiden parisuhdetta malliksi. 

Ja tähän kun lisätään, että vanhempien välillä ei ollut fyysistä väkivaltaa ja satunnaiset riidatkin olivat lähinnä tiukkasanaisia neuvotteluja ilman itkupotkuraivareita, niin terapeutti huokaisee huolestuneena ja kysyy, oletko huomannut omissa parisuhteissasi toistavasi samaa kaavaa. Että et anna tunteiden näkyä, vaan pyrit puhtaasti sanojen avulla tuomaan kantasi esille. Huomaatko, miten lapsuudenkodin tunnekylmyys on estänyt sinua ilmaisemasta itseäsi avoimesti myös fyysisesti.

Täällä yksi, joka elää tuollaisessa liitossa. Yhdessä ollaan oltu 20 vuotta, lasten syntymän jälkeen viimeisten 10 vuoden aikana ollaan oltu kaltevalla pinnalla kohti kämppisliittoa ja pari vuotta sitten seksi sitten loppui. Minä aina vieläkin silittelen miestä ja teen välillä aloitteen halaukseen, mies ei oma-aloitteisesti kosketa. Muuten ollaan toisillemme asiallisia ja mukavia, tehdään yhdessä perheenä ja välillä kahdestaankin, jutustellaan ja vietetään aikaa. Yhdessä tekemiseen mieskin tekee aloitteita, juuri kyseli lounaalle kivaam ravintolaan, mutta tuota kosketuspuolta ei ole.... Tiedän, että pitäisi nostaa kissa pöydälle, mutta se tuntuu hankalalta. Suoraan sanoen elän mieluummin näin kuin että syvällisten keskustelujen jälkeen todettaisiin, että erotaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on rakkautta ja kosketusta, mutta ei seksiä, koska esivaihdevuosien jälkeen vaimolla meni kaikki halut joka suuntaam. Kärsin tilanteesta. 

Varmaan moni nainen kokee, että on työlästä pitää limakalvot sellaisessa kunnossa, että ne kestävät seksiä vaihdevuosien jälkeen. Voi tulla kirvelyä ja tulehduksia entistä helpommin. Sitä paitsi mekaaninen seksi ei tunnu henkisestikään palkitsevalta.

Miehen lompakko pitää yhdessä. Tunnustan.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan poika/mies ei ole päässyt tekemään minuun mällitarpeitaan kahdeksaan vuoteen. Ilmeisesti joihinkin kuitenkin pääsevät, kun ovat oppineet niin sinnikkäiksi. Jopa varatut 🤮

N33

Miksi haluat kehua asialla? Siis sillä, ettet halua seksiä, joka kuitenkin on ihan luonnollista, ja suuri osa ihmisistä nauttii siitä. Kahdeksan vuoden seksittömyys ei ihan normaalilta kuulosta. Jos olet lesbo, niin silti tuollainen miesviha ja halveksunta ei ole tervettä.

Mitä ap tarkoitat? Tuohan on lähtötilanne kaikissa parisuhteissa. 

Naiset eivät ole miehen kanssa ihan vain miehen vuoksi, vaan miehen on tarjottava naiselle resursseja.

Pääsy parempaan asuntoon, lapsia, varallisuutta, tai ihan vain sosiaalisen statuksen nosto kun "pääsee piireihin" miehen siivellä.

Ei mies ole se juttu vaan asia minkä mies mahdollistaa

Vierailija kirjoitti:

Tämä hallitus lisää pakkoliittoja, koska toinen puoliso ei tule saamaan mitään tukia omaisuuden vuoksi, on täysin toisen armoilla, kerjuulla. Ei ole rahaa erota ja sossu ei auta, koska elatusvelvollisuus. Olen itse elänyt ajan, jolloin valmistuin suoraan lamaan enkä saanut töitä. Asuin nykyisen aviomiehen kanssa silloin avoliitossa, kävin kerran sossusta kyselemässä rahaa ja sieltä naurettiin pihalle. Avoliitto on avioliittoon verrattava liitto näissä asioissa. Miten olisin voinut erota nollatuloilla? Muutto maksaa rahaa. Tähän tätä yhteiskuntaa jälleen ajetaan, miettikää sitten miksi perheissä voidaan pahoin. 

No ei kyllä kiinnosta tukiloisten pakkoliitot pätkääkään. Normaali työssäkäyvä ihminen ei niitä tukia saa erotessakaan. 

Ja turhaa elatusmaksusta itkeä, ihan oikeastikko ajattelet, ettei sinun tarvitse hankkia lapsellesi mitään tai maksaa hänen elämisestään.

Sinun kaltaistasi takia koko elatusmaksu systeemi on tehty, muuten hylkäisit lapsesi

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a, enpä tiedä. En minä ainakaan lapsena miettinyt isän ja äidin rakkauselämää. Pääasia, että kotona oli tavallista ja turvallista. En jaksa uskoa, että lapsia kiinnostaa tuollaiset asiat, jos vanhempien välit ovat ystävälliset eikä pahempia riitoja ole, 

Minulla on muutama tuttava (eri perheistä) joiden vanhemmat erosivat kun lapset olivat täysi-ikäisiä, ja muuttivat kotoa. Oli ihan selvää, että vain lasten vuoksi on oltu yhdessä, kun toinen vanhempi lähti liki samalla oven avauksella kotoa muuttavan lapsen kanssa.

Tämä tuntui näistä lapsista ihan hirveältä. Pahiten satutti se, että vanhemmat olivat vain lasten vuoksi jatkaneet yhdessä, selvästikin onnettomina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on rakkautta ja kosketusta, mutta ei seksiä, koska esivaihdevuosien jälkeen vaimolla meni kaikki halut joka suuntaam. Kärsin tilanteesta. 

Varmaan moni nainen kokee, että on työlästä pitää limakalvot sellaisessa kunnossa, että ne kestävät seksiä vaihdevuosien jälkeen. Voi tulla kirvelyä ja tulehduksia entistä helpommin. Sitä paitsi mekaaninen seksi ei tunnu henkisestikään palkitsevalta.

Koska se seksi kuitenkin yleensä on nautinnollista ja rentouttavaa ja hyvin tärkeääkin siinä parisuhteessa, eikö nainen voisi itsekin paremmin, kun hankkisi apua? Esimerkiksi paikallisestrogeenia. Seksiä voi harrastaa muutenkin, esim. Suulla tai käsin, ja voin kuvitella, että sekin olisi tärkeää suhteen kannalta.