MTV: Elätkö sinäkin hiljaisessa avioerossa? Lapsetkin aistivat kun äiti ja isä ovat vain kämppiksiä

Vierailija kirjoitti:

Meidän avioliittomme oli vähän tuon tyylinen, mutta ei ollenkaan huono. Olimme parhaat ystävät, meillä oli mukavaa yhdessä ja ennen kaikkea teimme monenlaista yhfessä perheenä. Lapset olivat onnellisia ja tyytyväisiä, koskaan ei puuttunut mitään tunnetasolla tai käytännön arjen tasolla.

Sitten sairastuin, enkä enää pystynyt pysymään miehen biletyshalussa mukana. En halunnut myöskään seksiä tai edes kosketusta, koska olin koko ajan kipeä. Tämä olikin miehelle liikaa ja hän jätti minut. Hän poti itse jonkinlaista keski-iän kriisiä ja päätti lähteä biletyksen ja uuden naisen perään sen sijaan, että olisi tukenut minua.

Ero tuli sekä minulle että lapsille yllätyksenä, "ihan puskista", niin kuin 16-vuotiaamme asiaa kuvaili. Kotimme ilmapiiri oli ihan hyvä ja kunnossa myös tuollaisen kaveriliiton aikana, tämä on tullut keskusteluissa usein esille.

Ehkä mies lähti kaveriliitosta etsimään syvempiä tunteita. Lähtisin itsekin. Musta ei olisi elämään mitään kämppissuhdetta. Ansaitsen parempaa.

Kukaan poika/mies ei ole päässyt tekemään minuun mällitarpeitaan kahdeksaan vuoteen. Ilmeisesti joihinkin kuitenkin pääsevät, kun ovat oppineet niin sinnikkäiksi. Jopa varatut 🤮

N33

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elin tuollaisessa. Eroa mietin vuosia, mutta herätys tuli vasta kun teini-ikäinen esikoinen kysyi minulta, että miksi ette eroa.

Ei riidelty liitossa, mutta ei puhuttu eikä katsottu päinkään. Kylmääkin kylmempää oli. 

Lapsille laiteltu oikein mehevät traumat tulille.

 

Sen sijaan uutta rakkautta etsivät isä ja äiti eivät aiheuta minkäänlaisia traumoja, varsinkaan siinä vaiheessa, kun uudet rakkaudet ovat löytyneet eivätkä lapset tunnu olevan tervetulleita kummankaan vanhemman kotiin, varsinkin, jos on tullut lisäännyttyä tämän uuden kanssa.

No mitä muuta nykyään suhteet on? Itsekkäitä paskiaisia kaikki ihmiset, meteoriittia odotellessa.

Äiti elää isän lompakolla, lapsetkin tietävät.

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiaika nyt vaan on monessa perheessä niin raskasta työpaineiden puristuksessa, ettei parisuhteelle jää isommin energiaa. Mutta ei sen takia tarvitse heti erota. 

Kyllä se kipinä sieltä takaisin tulee kun elämä helpottuu, ainakin jos haluaa vähän yrittää.

Minkään parisuhteen tarvitse olla jatkuvaa ilotulitusta vuodesta toiseen. On ihan ok, että välillä on hiljaisempia aikoja.

Mikä ihmeen pikkulapsiraskas aika? Meillä ihan mahtavaa aikaa ipanan syntymästä asti. Toki jos baariin meno kokoajan mielessä mut tuskin kukaan perheellinen enää sinnekkään vonkuu. Kyllä meillä se ensimmäiset 3 vuotta lapsen tulosta lie parasta aikaa, köllötellä lattialla ja katella sitä ipanaa...mitä ihmeen raskasta se ....vai onko se jotenkin asenne, raskasta jos pienelle pitää vaipat vaihtaa? Meillä lähinnä naurettiin et vatsa ainakin toimii tällä kaverilla...Kääk tuus haistaan...

Vierailija kirjoitti:

Äiti elää isän lompakolla, lapsetkin tietävät.

Jos missään vaiheessa äiti tulee isää rikkaammaksi miestään, hän lähtee rahoineen.

Tämä hallitus lisää pakkoliittoja, koska toinen puoliso ei tule saamaan mitään tukia omaisuuden vuoksi, on täysin toisen armoilla, kerjuulla. Ei ole rahaa erota ja sossu ei auta, koska elatusvelvollisuus. Olen itse elänyt ajan, jolloin valmistuin suoraan lamaan enkä saanut töitä. Asuin nykyisen aviomiehen kanssa silloin avoliitossa, kävin kerran sossusta kyselemässä rahaa ja sieltä naurettiin pihalle. Avoliitto on avioliittoon verrattava liitto näissä asioissa. Miten olisin voinut erota nollatuloilla? Muutto maksaa rahaa. Tähän tätä yhteiskuntaa jälleen ajetaan, miettikää sitten miksi perheissä voidaan pahoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi usein kuulee sitä että pysytään huonossa liitossa "koska lapset", vaikka se on lapsille huono vaihtoehto. 

Toisaalta tämä kun äiti on onnellinen, niin lapsetkin ovat onnellisia kuvio ... Äiti pörräämässä teinityyliin uuden miesystävän kanssa tai isä naisystävänsä kanssa. Teinit ihmeissään ylimääräisinä "kodissaan" kylässä... pian te siitä häivyttekin ominaisuudessa.

Miksi pitää jotain harvinaisia ääripäitä koko ajan vetää keskusteluun? Huonoa trollaamista.

No mitä kuvittelet tapahtuvan, kun jotenkin väljähtyneeksi koettu suhde jää taakse? Mikä on seuraava vaihe? Vanhemmat odottavat, että lapset muuttavat pois? Vai syöksyvät suhteisiin ja antavat sitten mallia "onnesta". Yleensä tämä jälkimmäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tuttua, mutta ymmärrän kyllä hyvin tuon. Fiksua ja vastuullista lykätä eroa muutamalla vuodella jotta saa lapset isommiksi. Lapsilla ok kuitenkin oma koti, koulu, kaverit - ei ole syytä niitä hajottaa ihan vaan sen vuoksi että itse haluaa kokemuksia. Voihan sitä vaikka kumpikin vanhemmista elää omaa elämäänsä jos menojalka vipattaa.

Ja tämä tietysti vain silloin, jos perheessä kaikki on muuten ok. Kenenkään ei pidä joutua elämään vaikkapa väkivaltaisessa kodissa tai kodissa jossa on päihdeongelmia. 

"ykätä eroa muutamalla vuodella" - niin siis mikä on oikea aika erota? Tai vähemmän huono?

Paras aika erota on kun on saatu lapset aikuisiksi ja näille toiseen asteen tutkinto. Vähintään lykätä eroa sinne saakka, että lapset ovat toisella kymmenellä ja käydä saman alakoulun

Eikun minä, minä, minä olen kaikkein tärkein, viis lapsista ja muista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli suhde pitää olla räiskyvä, intohimoinen ja äänekäs sovintoseksipohjainen?  Lapsista viis. Jos ollaan hiljaa eikä kumpikaan koe tarvetta lässyttää tuntikausia tunteistaan niin se on huono asia? Kuka jaksaa puhua tuntikausia ihmisen kanssa jonka kanssa on oltu vuosikymmeniä. Kyllä sitä puhuu jos on asiaa.

Kyllä mä jaksan jutella mieheni kanssa tuntikausia näin parinkymmenen vuoden jälkeen. On niin paljon asioita, joista ei olla vielä puhuttu.

Hienoa sulle. Mistä puhutte? Meillä mies ei halua puhua töistä, aina ollut sellainen että kun lähtee työmaalta, niin ne jää sinne ne työasiat eikä niistä jauheta kotona. Kumpikaan ei myöskään olla juoruisia joten emme jauha muista ihmisistä.  Kinnostaa aidosti mistä riittää puhetta teillä. 

Me tykätään lukea erilaisia kirjoja , lehtiä, tieteellisiä julkaisujakatsella elokuvia, sarjoja, dokumentteja. Matkustellaan, käydään paikoissa...

Ollaan aika rauhallisia ja hiljaisia, mutta jutellaan kuitenkin monenlaisista asioista. Esim tänään ollaan juteltu seinistä ja sateesta ja siitä millaiset seinät kestävät parhaiten sadetta. -meillä on usein hassuja puheenaiheita. Vähän aikaa sitten puhuttiin sienistä ja siitä kuinka laajalle ne ovat levittäytyneet ja kuinka suuresti ne vaikuttavat muuhun elämään tällä planeetalla. Ja siitä kuinka hurjaa on, että samat bakteerit vaikuttavat sekä ihmisten suolistoissa että kasvien juurissa. Harvoin pidetään keskusteluita kovin vakavamielisinä.

Vierailija kirjoitti:

 

Judith Wallerstein oli tarkoittamani tutkija. Toki on muitakin, ja on osin ristiriitaisia tuloksia. Niitä kannattaa lueskella ja vertailla ja tehdä omat johtopäätöksensä. Tekoälyyn ei kukaan vielä luota oikeasti tärkeissä asioissa, eihän?o

No hupsista mikä palstamammailu! Laite koostaa ja tiivistää aiheeseen liittyvän tutkimuksen kymmenissä sekunneissa. Maallikko lukee muutamaa paperia sen minkä jaksaa ja alkaa tehdä omia johtopäätöksiään. Kumpikohan tuottaa vinoumaa enemmän?

"Do your own research" on eräänlainen vitsi folihattujengistä, jonka korona korotti kolmanteen potenssiin.

Jaa-a, enpä tiedä. En minä ainakaan lapsena miettinyt isän ja äidin rakkauselämää. Pääasia, että kotona oli tavallista ja turvallista. En jaksa uskoa, että lapsia kiinnostaa tuollaiset asiat, jos vanhempien välit ovat ystävälliset eikä pahempia riitoja ole, 

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiaika nyt vaan on monessa perheessä niin raskasta työpaineiden puristuksessa, ettei parisuhteelle jää isommin energiaa. Mutta ei sen takia tarvitse heti erota. 

Kyllä se kipinä sieltä takaisin tulee kun elämä helpottuu, ainakin jos haluaa vähän yrittää.

Minkään parisuhteen tarvitse olla jatkuvaa ilotulitusta vuodesta toiseen. On ihan ok, että välillä on hiljaisempia aikoja.

Meillä on menossa hiljainen avioero. Olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta ja vanhin lapsi asuu jo omillaan. Olemme olleet kämppiksiä jo viimeisen 10 vuoden ajan. Olen puhunut myös erosta ja mikä meillä on pielessä, mutta mieheni mielestä kuvittelen vaan asioita. Ei myöskään ole halukas muuttamaan asioita.

Kaipaan niin kovasti hellyyttä ja kosketusta, mutta en enää mieheltäni. Rakkaus on kuollut vaikka kunnioitan häntä edelleen lastemme isänä. En usko, että pystyn häntä enää koskaan rakastamaan. 

Nykyään ei riitä raitis väkivallaton koti. Pitää olla Astrid Lindgrenin satumaailma-koti. Muuten on huono.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiaika nyt vaan on monessa perheessä niin raskasta työpaineiden puristuksessa, ettei parisuhteelle jää isommin energiaa. Mutta ei sen takia tarvitse heti erota. 

Kyllä se kipinä sieltä takaisin tulee kun elämä helpottuu, ainakin jos haluaa vähän yrittää.

Minkään parisuhteen tarvitse olla jatkuvaa ilotulitusta vuodesta toiseen. On ihan ok, että välillä on hiljaisempia aikoja.

Mikä ihmeen pikkulapsiraskas aika? Meillä ihan mahtavaa aikaa ipanan syntymästä asti. Toki jos baariin meno kokoajan mielessä mut tuskin kukaan perheellinen enää sinnekkään vonkuu. Kyllä meillä se ensimmäiset 3 vuotta lapsen tulosta lie parasta aikaa, köllötellä lattialla ja katella sitä ipanaa...mitä ihmeen raskasta se ....vai onko se jotenkin asenne, raskasta jos pienelle pitää vaipat vaihtaa? Meillä lähinnä naurettiin et vatsa ainakin toimii tällä kaverilla...

Sairastelut, yövalvomiset, työkiireet, päiväkoti -työ-päiväkoti-kauppa-oravanpyörä. Ja siihen päälle vielä yt-kierteet töissä. Siinä on kyse ihan eri tason asioista kuin vaipan vaihtamisesta ja lattialla köllöttelystä.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ei riitä raitis väkivallaton koti. Pitää olla Astrid Lindgrenin satumaailma-koti. Muuten on huono.

Sanoisin että kiihkeä Harlekin koti. Vanhempien ystävyys näyttää olevan ihan pahuutta.

Tulis nyt se sadas kakkonen ja veis ukon hiiteen. Sitä odotellessa. Saamaton naispelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ei riitä raitis väkivallaton koti. Pitää olla Astrid Lindgrenin satumaailma-koti. Muuten on huono.

Sanoisin että kiihkeä Harlekin koti. Vanhempien ystävyys näyttää olevan ihan pahuutta.

No niinpä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ei riitä raitis väkivallaton koti. Pitää olla Astrid Lindgrenin satumaailma-koti. Muuten on huono.

Sanoisin että kiihkeä Harlekin koti. Vanhempien ystävyys näyttää olevan ihan pahuutta.

 

Nykynuori terapiassa:

Terapeutti: Kerro minkälainen lapsuus sinulla oli. 

Nuori: Vanhemmat eivät riehuneet kännissä eikä kuulunut äänekkäitä seksiääniä. Iskä tuijotti telkkua ja äiti luki kirjoja. Uskon, että hiljaisuus on traumatisoitunut minut. Olisi pitänyt olla tunteita enemmän.

Terapeutti: Tiedätkö, että tunteet kuuluvat elämään. Suuretkin tunteet. Kuulostaa siltä että kasvoit tunneköyhässä kodissa.

Nuori: En anna koskaan vanhemmilleni anteeksi etten saanut suurien tunteiden parisuhdetta malliksi.