Lue keskustelun säännöt.
MTV: Elätkö sinäkin hiljaisessa avioerossa? Lapsetkin aistivat kun äiti ja isä ovat vain kämppiksiä
31.05.2025 |
MTV:n jutussa kuvataan ilmiötä, josta moni ei uskalla puhua ääneen: hiljainen avioero. Parisuhde, jossa ei ole enää rakkautta, kosketusta eikä yhteisiä unelmia mutta silti pysytään yhdessä. Syynä usein raha, lapset tai pelko siitä mitä muut ajattelevat.
Pahinta on, että moni äiti elää tällaisessa tilanteessa vuosia. Arki on siivoamista, logistiikkaa, kauppalistoja ja Netflixiä eri huoneissa. Eikä kukaan sano mitään, koska "ei nyt jaksa draamaa".
Mutta lapset huomaavat. Hiljaisuus ja kylmyys tarttuvat. Tunnetason ero tekee kodista turvattoman, vaikka ulospäin kaikki näyttäisi "ihan kivalta". Eikä se mies edes tajua mitään tai jos tajuaa, ei välitä.
Huhuh mammat, nyt rehellisesti: kuinka moni teistä elää käytännössä yksin, vaikka on parisuhteessa? Kuinka moni teeskentelee että kaikki on ok, vaikka mikään ei ole ollut kunnossa vuosiin?
Milloin on parempi lähteä kuin jäädä valehdellen lapsillekin, että "meillä on perhe"? Ja miksi yhä useampi nainen jää tällaiseen, vaikka sydän on jo kuollut?
Kommentit (191)
Vierailija kirjoitti:
Tosi usein kuulee sitä että pysytään huonossa liitossa "koska lapset", vaikka se on lapsille huono vaihtoehto.
Toisaalta tämä kun äiti on onnellinen, niin lapsetkin ovat onnellisia kuvio ... Äiti pörräämässä teinityyliin uuden miesystävän kanssa tai isä naisystävänsä kanssa. Teinit ihmeissään ylimääräisinä "kodissaan" kylässä... pian te siitä häivyttekin ominaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi liitto olisi huono, vaikka keittiön pöydällä ei harjoiteta seksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli suhde pitää olla räiskyvä, intohimoinen ja äänekäs sovintoseksipohjainen? Lapsista viis. Jos ollaan hiljaa eikä kumpikaan koe tarvetta lässyttää tuntikausia tunteistaan niin se on huono asia? Kuka jaksaa puhua tuntikausia ihmisen kanssa jonka kanssa on oltu vuosikymmeniä. Kyllä sitä puhuu jos on asiaa.
Kyllä mä jaksan jutella mieheni kanssa tuntikausia näin parinkymmenen vuoden jälkeen. On niin paljon asioita, joista ei olla vielä puhuttu.
Hienoa sulle. Mistä puhutte? Meillä mies ei halua puhua töistä, aina ollut sellainen että kun lähtee työmaalta, niin ne jää sinne ne työasiat eikä niistä jauheta kotona. Kumpikaan ei myöskään olla juoruisia joten emme jauha muista ihmisistä. Kinnostaa aidosti mistä riittää puhetta teillä.
Maailman tapahtumisesta, uutisista, politiikasta, lapsista. Ja töistäkin, ollaan samassa työpaikassa eri yksiköissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi usein kuulee sitä että pysytään huonossa liitossa "koska lapset", vaikka se on lapsille huono vaihtoehto.
Toisaalta tämä kun äiti on onnellinen, niin lapsetkin ovat onnellisia kuvio ... Äiti pörräämässä teinityyliin uuden miesystävän kanssa tai isä naisystävänsä kanssa. Teinit ihmeissään ylimääräisinä "kodissaan" kylässä... pian te siitä häivyttekin ominaisuudessa.
Tämä. Päteeköhän tässä tuo "kun äiti on onnellinen on lapsikin onnellinen"...
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa pitkäaikaistutkimukset kertovat, että lapsia ei juurikaan haittaa vanhempien välinen kylmä liitto, jos arki on tasaista eikä riitoja ole. Sen aijaan eron negatiiviset vaikutukset näkyvät aikuisikään saakka. Voin yrittää etsiä tutkijan nimeä, jos jotakuta kiinnostaa.
li.
Taitava tekoäly ei allekirjoita väitettäsi. Minä en väitä, että kuvailemiasi tutkimuksia ja tuloksia ei olisi. Ne eivät vain ole ainoita laatuaan, vaan tuloksia on moneen suuntaan.
"Korkean konfliktin" koti tuottaa tilanteessa jatkuvaa stressitilaa ja sitä kautta vaikuttaa voimakkaasti lapsen kehityksen eikä traumatisoituminen ole ollenkaan vierasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkulapsiaika nyt vaan on monessa perheessä niin raskasta työpaineiden puristuksessa, ettei parisuhteelle jää isommin energiaa. Mutta ei sen takia tarvitse heti erota.
Kyllä se kipinä sieltä takaisin tulee kun elämä helpottuu, ainakin jos haluaa vähän yrittää.
Minkään parisuhteen tarvitse olla jatkuvaa ilotulitusta vuodesta toiseen. On ihan ok, että välillä on hiljaisempia aikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli suhde pitää olla räiskyvä, intohimoinen ja äänekäs sovintoseksipohjainen? Lapsista viis. Jos ollaan hiljaa eikä kumpikaan koe tarvetta lässyttää tuntikausia tunteistaan niin se on huono asia? Kuka jaksaa puhua tuntikausia ihmisen kanssa jonka kanssa on oltu vuosikymmeniä. Kyllä sitä puhuu jos on asiaa.
Kyllä mä jaksan jutella mieheni kanssa tuntikausia näin parinkymmenen vuoden jälkeen. On niin paljon asioita, joista ei olla vielä puhuttu.
Hienoa sulle. Mistä puhutte? Meillä mies ei halua puhua töistä, aina ollut sellainen että kun lähtee työmaalta, niin ne jää sinne ne työasiat eikä niistä jauheta kotona. Kumpikaan ei myöskään olla juoruisia joten emme jauha muista ihmisistä. Kinnostaa aidosti mistä riittää puhetta teillä.&nb
Okei. Emme ole poliittisia joten ei paljoa kiinnosta kokoomuksen Suomiarvio vuodelle 2026 tai montako prosenttiyksikköä demarit ovat napsineet viimeisessä mielipidemittsuksissa. Lapsista puhumme, mutta annamme heidän elää omaa elämää niin ei heistä nyt koko ajan riitä puhuttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän avioliittomme oli vähän tuon tyylinen, mutta ei ollenkaan huono. Olimme parhaat ystävät, meillä oli mukavaa yhdessä ja ennen kaikkea teimme monenlaista yhfessä perheenä. Lapset olivat onnellisia ja tyytyväisiä, koskaan ei puuttunut mitään tunnetasolla tai käytännön arjen tasolla.
Sitten sairastuin, enkä enää pystynyt pysymään miehen biletyshalussa mukana. En halunnut myöskään seksiä tai edes kosketusta, koska olin koko ajan kipeä. Tämä olikin miehelle liikaa ja hän jätti minut. Hän poti itse jonkinlaista keski-iän kriisiä ja päätti lähteä biletyksen ja uuden naisen perään sen sijaan, että olisi tukenut minua.
Ero tuli sekä minulle että lapsille yllätyksenä, "ihan puskista", niin kuin 16-vuotiaamme asiaa kuvaili. Kotimme ilmapiiri oli ihan hyvä ja kunnossa myös tuollaisen kaveriliiton aikana, tämä on tullut keskusteluissa usein esille.
Pisti silmään tuo "kotimme ilmapiiri oli ihan hyvä ja kunnossa."
Se ei varmasti siltä tuntunut miehen näkökulmasta ainakaan loppuvaiheessa. En tarkoita syyllistää. Olithan sairas. Mutta tilanne oli varmasti tosi raskas miehellekkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli suhde pitää olla räiskyvä, intohimoinen ja äänekäs sovintoseksipohjainen? Lapsista viis. Jos ollaan hiljaa eikä kumpikaan koe tarvetta lässyttää tuntikausia tunteistaan niin se on huono asia? Kuka jaksaa puhua tuntikausia ihmisen kanssa jonka kanssa on oltu vuosikymmeniä. Kyllä sitä puhuu jos on asiaa.
Kyllä mä jaksan jutella mieheni kanssa tuntikausia näin parinkymmenen vuoden jälkeen. On niin paljon asioita, joista ei olla vielä puhuttu.
Hienoa sulle. Mistä puhutte? Meillä mies ei halua puhua töistä, aina ollut sellainen että kun lähtee työmaalta, niin ne jää sinne ne työasiat eikä niistä jauheta kotona. Kumpikaan ei myöskään olla juoruisia joten emme jauha muista ihmisistä. Kinnostaa aidosti mistä riittää puhetta teillä.
Ihan kaikesta. Uutisissa riittää keskustelemista joka aamu, olemme infonörttejä ja seuraamme osittain samoja ja osittain eri medioita. Sitten puhutaan leffoista, joita mies on nähnyt enemmän, ja kirjoista, joita minä olen lukenut enemmän. Kivointa tietenkin jos on nähty jotain yhdessä. Puhutaan etiikasta, uskonnosta, arvoista, teknologiasta, ja sitten toki ruoasta, lapsista, talosta ja muusta arkeen liittyvästä. Murjotaan vitsejä, yleensä omalla kustannuksella. Muistellaan vanhoja aikoja, haaveillaan tulevasta. Eivätkö muut tee näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta hiljainen avioero siis tarkoittaa sitä, että mies ja nainen hyväksyvät sen, että toinen on ihan oma ihmisensä, jolla saa olla omia unelmia ja omia tavoitteita. Kamalaa ajatellakin, että ei olla enää riippuvaisia toisen hyväksynnästä ja toisaalta kunnioitetaan sitä, että toinen ei ole vain omien tarpeiden kohde?
Nykyisin oletetaan, että jatkuva puhuminen tekee liitosta hyvän ja toimivan. Olen vahvasti eri mieltä, sanat ovat vain sanoja ja teot voivat olla jotain muuta. Kaiken puhuminen puhki tuhoaa suhteen, koska jutussa jotenkin oletettiin, että lopulta aina päädytään yhteisymmärrykseen. Tosielämässä ikuiset kompromissit tuhoavat suhteen.
Mieluummin siis hiljainen avioero ja lupa olla minä kuin jatkuvaa tunteiden vatvomista.
Meillä oli suhde, joka tuntui kuin vierileikiltä, jossa kumpikin tekee kuitenkin eri asiaa. Mies oli naimisissa ruudun kanssa, jonka välityksellä myös viestitteli salarakkaalleen. Minä pikku vaimosena hoidin kodin, lapset ja imeväiset ja tuloksetta nalkutin. Suhde pysyi liian pitkään yllä hänen tyhjillä puheilla ja lupauksilla ja alun huuman muistelulla sekä ajoittaisella seksillä (uusi nainen taisi viedä hänen huomionsa tässäkin).
Ero ei hänelle silti ollut kiva ja toivottu juttu, kun kodin- ja lastenhoitaja sekä ruoan ostaja sillain läks. Arvatkaa, kenelle ero oli hyvä ratkaisu? Ja arvatkaa, olenko päivääkään katunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuo olisi huono parisuhde? Jokainen pari päättää yhdessä, mikä on heille optimaalinen tapa elää ja uskon vahvasti, että jokainen lapsi elää mieluummin perheessä, jossa vanhemmat kunnioittavat toisiaan ja haluavat toisilleen hyvää kuin ainaisessa riidan ja sovintoseksin maailmassa.
Ei tuossa välttämättä ole mitään hiljaisuutta ja kylmyyttä, ei ilkeyttä ja vihaa. On riittävästi aikuisuutta antaa toiselle tilaa ja hyväksytään se, että parisuhteessa jokaisen unelman ei tarvitse olla yhteinen. Naistenlehtien ikuinen puhuminen ja leiskuva lempi eivät vastaa tosielämää, arkea on enemmän kuin juhlaa ja lapsillekin hyvä arki on parempi kuin vanhempi, joka on kiinnostuneempi perheen ulkopuolisesta suhteilusta.
Uusi isäpuoli kahden vuoden välein ei ole yhdenkään lapsen unelma, vaikka media niin väittäisi.
Tietyissä piireissä uusi isäpuoli tulee puolen vuoden välein ja lempi leiskuu äänekkäästi eikä isäpuoli välttämättä malta pitää näppejä erossa uusperheen teinitytöstäkään. Onhan se kätevää, ei tarvitse käydä vieraissa.
Toinen etu on se, että onhan lapsilla sitten yhden sijasta kaksi kotia.
Vierailija kirjoitti:
Hassua, mulle tuo lasten kasvu on jotenkin ihan itsestäänselvä näkökulma. n
Hassua? Minusta on hassua, että sanot "joo, huonostihan teillä menee, mutta 10 vuotta menee äkkiä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta hiljainen avioero siis tarkoittaa sitä, että mies ja nainen hyväksyvät sen, että toinen on ihan oma ihmisensä, jolla saa olla omia unelmia ja omia tavoitteita. Kamalaa ajatellakin, että ei olla enää riippuvaisia toisen hyväksynnästä ja toisaalta kunnioitetaan sitä, että toinen ei ole vain omien tarpeiden kohde?
Nykyisin oletetaan, että jatkuva puhuminen tekee liitosta hyvän ja toimivan. Olen vahvasti eri mieltä, sanat ovat vain sanoja ja teot voivat olla jotain muuta. Kaiken puhuminen puhki tuhoaa suhteen, koska jutussa jotenkin oletettiin, että lopulta aina päädytään yhteisymmärrykseen. Tosielämässä ikuiset kompromissit tuhoavat suhteen.
Mieluummin siis hiljainen avioero ja lupa olla minä kuin jatkuvaa tunteiden vatvomista.
Yhdestä unelmien miehestä meni maku kun jatkuvasti ruoti asioita. Siis oli sellainen jaarittelija ja tunteista puhuja että teki mieli huutaa turpa kiinni. Mietin oliko kuitenkin homo kun jaksoi vatvoa tunteita. Ei mitään pahaa homoissa mutta ei miehet nyt yleensä (99%) vatvo tunteita koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa pitkäaikaistutkimukset kertovat, että lapsia ei juurikaan haittaa vanhempien välinen kylmä liitto, jos arki on tasaista eikä riitoja ole. Sen aijaan eron negatiiviset vaikutukset näkyvät aikuisikään saakka. Voin yrittää etsiä tutkijan nimeä, jos jotakuta kiinnostaa.
li.
Taitava tekoäly ei allekirjoita väitettäsi. Minä en väitä, että kuvailemiasi tutkimuksia ja tuloksia ei olisi. Ne eivät vain ole ainoita laatuaan, vaan tuloksia on moneen suuntaan.
"Korkean konfliktin" koti tuottaa tilanteessa jatkuvaa stressitilaa ja sitä kautta vaikuttaa voimakkaasti lapsen kehityksen eikä traumatisoituminen ole ollenkaan vierasta.
Judith Wallerstein oli tarkoittamani tutkija. Toki on muitakin, ja on osin ristiriitaisia tuloksia. Niitä kannattaa lueskella ja vertailla ja tehdä omat johtopäätöksensä. Tekoälyyn ei kukaan vielä luota oikeasti tärkeissä asioissa, eihän?
Minä aina jaksan ihmetellä, että minkälaisen parisuhteen mallin ihmiset ovat valmiita lapsilleen siirtämään. Tieten tahtoen. Aika julmaa minusta.
Vierailija kirjoitti:
Naiset usein kyllästyvät mieheen ja hakevat eroa. Miehet eivät suhteessa paljoakaan muutu.
Muuttuvat kyllä hiivatin paljon. Meillä meni ihan ok. Tehtiin lapsi ja jotain muuttui. Vaimosta tuli äiti. Millään mitä minä sanoin ei ollut enää mitään merkitystä, vain anoppi tai hän tiesi mitenkä hommat tehdään, kohta lapsikin jo huomasi ja jos komensin jotain niin kysyi äidiltä et onko pakko, äiti sanoi että ei ole. Vuoden sitä ihmettelin ja lähdin.
Vierailija kirjoitti:
Minä aina jaksan ihmetellä, että minkälaisen parisuhteen mallin ihmiset ovat valmiita lapsilleen siirtämään. Tieten tahtoen. Aika julmaa minusta.
Siis kumpi tapaus on julmaa? Se että eletään kämppiksinä ydinperheessä vai se että lennetään kukasta kukkaan alkuhuumaa etsien?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi usein kuulee sitä että pysytään huonossa liitossa "koska lapset", vaikka se on lapsille huono vaihtoehto.
Toisaalta tämä kun äiti on onnellinen, niin lapsetkin ovat onnellisia kuvio ... Äiti pörräämässä teinityyliin uuden miesystävän kanssa tai isä naisystävänsä kanssa. Teinit ihmeissään ylimääräisinä "kodissaan" kylässä... pian te siitä häivyttekin ominaisuudessa.
Miksi pitää jotain harvinaisia ääripäitä koko ajan vetää keskusteluun? Huonoa trollaamista.
Hienoa sulle. Mistä puhutte? Meillä mies ei halua puhua töistä, aina ollut sellainen että kun lähtee työmaalta, niin ne jää sinne ne työasiat eikä niistä jauheta kotona. Kumpikaan ei myöskään olla juoruisia joten emme jauha muista ihmisistä. Kinnostaa aidosti mistä riittää puhetta teillä.