Lue keskustelun säännöt.
MTV: Elätkö sinäkin hiljaisessa avioerossa? Lapsetkin aistivat kun äiti ja isä ovat vain kämppiksiä
31.05.2025 |
MTV:n jutussa kuvataan ilmiötä, josta moni ei uskalla puhua ääneen: hiljainen avioero. Parisuhde, jossa ei ole enää rakkautta, kosketusta eikä yhteisiä unelmia mutta silti pysytään yhdessä. Syynä usein raha, lapset tai pelko siitä mitä muut ajattelevat.
Pahinta on, että moni äiti elää tällaisessa tilanteessa vuosia. Arki on siivoamista, logistiikkaa, kauppalistoja ja Netflixiä eri huoneissa. Eikä kukaan sano mitään, koska "ei nyt jaksa draamaa".
Mutta lapset huomaavat. Hiljaisuus ja kylmyys tarttuvat. Tunnetason ero tekee kodista turvattoman, vaikka ulospäin kaikki näyttäisi "ihan kivalta". Eikä se mies edes tajua mitään tai jos tajuaa, ei välitä.
Huhuh mammat, nyt rehellisesti: kuinka moni teistä elää käytännössä yksin, vaikka on parisuhteessa? Kuinka moni teeskentelee että kaikki on ok, vaikka mikään ei ole ollut kunnossa vuosiin?
Milloin on parempi lähteä kuin jäädä valehdellen lapsillekin, että "meillä on perhe"? Ja miksi yhä useampi nainen jää tällaiseen, vaikka sydän on jo kuollut?
Kommentit (191)
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan kamalan itsekäs, mutta elän tätä parisuhdetta itseni ja puolisoni vuoksi, en siksi, että lapsilla olisi malli jostain Harlekin-sarjan superhyperrakkausliitosta. En halua antaa lapsille valheellista kuvaa siitä, miten yhteiselämä on ikuisesti toisen hipsuttamista ja hellyydenosoituksia tai räiskyviä riitoja sovintoseksin kera. Parisuhde on suurimmaksi osaksi arjen elämistä yhdessä, sellaisen mahdollisimman vaivattoman ja mukavan elämän suorittamista, jos oikein ikävällä tavalla asia halutaan ilmaista.
Jos lapseni saavat vääränlaisen mallin parisuhteesta siksi, että elämässä on niin paljon muutakin kuin kumppani eikä se rakastumisen ensihuuma enää pilkistä tämän tästä esille, niin sittenpä joutuvat omalla tahollaan miettimään, mitä omassa elämässään muuttaa. Jos isän äidille keittämä aamukahvi ei riitä hellyydeksi, tarvitaan myös halailua ja pikaiset vaatehuoneessa lasten silmien ulottumattomissa, niin sitten lapset
:D Koko ketju t.näk. täynnä tällaista triggeröitynyttä vääristelyvuodatusta, ei jaksa enempää lukea. Tsempit sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsiaika nyt vaan on monessa perheessä niin raskasta työpaineiden puristuksessa, ettei parisuhteelle jää isommin energiaa. Mutta ei sen takia tarvitse heti erota.
Kyllä se kipinä sieltä takaisin tulee kun elämä helpottuu, ainakin jos haluaa vähän yrittää.
Minkään parisuhteen tarvitse olla jatkuvaa ilotulitusta vuodesta toiseen. On ihan ok, että välillä on hiljaisempia aikoja.
Mikä ihmeen pikkulapsiraskas aika? Meillä ihan mahtavaa aikaa ipanan syntymästä asti. Toki jos baariin meno kokoajan mielessä mut tuskin kukaan perheellinen enää sinnekkään vonkuu. Kyllä meillä se ensimmäiset 3 vuotta lapsen tulosta lie parasta aikaa, köllötellä lattialla ja katella sitä ipanaa...mitä ihmeen raskasta se ....vai onko se jotenkin asenne, raskasta jos pienelle pitää vaipat vaihtaa? Meillä lähinnä naurettiin et vatsa ainakin toimii tällä kaverilla...
Teillä on siis ilmeisesti vielä varsin pieni lapsi? 2-vuotias, saati sitten enää 3-vuotias ei enää nimittäin juurikaan enää köllöttele, joillakin jo uhma alkaa nostaa päätään ja samalla pitäisi opetella käymään potalla. Ja jos lapsi on yhtään vilkkaampi, niin eipä se elämä mitään kevyttä enää ole. Mahtavaa on kyllä olla osana oman lapsensa kasvua, mutta kyllähän tämä ihan työstä käy.
Luulen, että vika on enemmänkin tässä:
Arki on siivoamista, logistiikkaa, kauppalistoja ja Netflixiä eri huoneissa.
En usko, että arkeni olisi tuota oikean kämppiksenkään kanssa, vaan siihen liittyisi juttelua, naurua, pientä luxusta ja suunnitelmia jne. jne. Päivän kuulumisia.
Monet vaan ovat niin introverttejä, että kaksinkin elävät mieluummin oman päänsä sisällä kuin jakavat mitään itsestään.
Vaihtoehdot täällä taas tähän pystyyn kuollut kaveriliitto tai räiskyvä sovintoseksisuhde. Mitään tältä väliltähän elämässä ei ole. 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vähän vastarannan kiiskenä tässä sanon, että jos yhdessä kerran pysytään vain jostain tietystä syystä jonka kumpikin tiedostaa - on se sitten lapset tai taloudelliset seikat - niin eikö siitä yhteiselosta voi tehdä myös mukavaa ja sujuvaa? Mikä pakko on leikkiä mykkäkoulua tai tiuskia tai ylipäätään olla kylmä toisilleen?
Ei lapset edes halua nähdä vanhempiaan pusuttelemassa tai muuten vain "ällöinä" ja rakastuneina. Jos vanhemmat ovat mukavia toisilleen, ilmapiiri pysyisi hyvänä. Miksi tämä on niin vaikeaa?
(Puhun siis tietysti tilanteesta, jossa ei ole mitään pettämistä tai muuta draamaa ollut, mutta on vain kasvettu erilleen tms.)
Ihminen yleensä kaipaa rakkautta ja seksiä, jolloin on hyvin ristiriitaista pysyä niinsanotussa parisuhteessa, jossa näitä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omasta mielestäni paras malli olisi sellainen, missä sama parisuhde kestäisi max.5 vuotta. Itse urauduin olemaan 20 vuotta saman miehen kanssa, vaikka tunteet oli puolin ja toisin täysin kuolleet jo ainakin 10v ennemmin. Typerin teko mitä itselleen voi tehdä. Rakkautta ei todellakaan ollut se siksi luulemani tunne, vaan sääliä ja kiintymystä. Mutta kiintymystä nyt voi tuntea vaikka pihalla olevaan kiveen.
Mitenkäs näissä max 5v suhteissa tehdään yhteinen 20v lastenkasvatus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on rakkautta ja kosketusta, mutta ei seksiä, koska esivaihdevuosien jälkeen vaimolla meni kaikki halut joka suuntaam. Kärsin tilanteesta.
Varmaan moni nainen kokee, että on työlästä pitää limakalvot sellaisessa kunnossa, että ne kestävät seksiä vaihdevuosien jälkeen. Voi tulla kirvelyä ja tulehduksia entistä helpommin. Sitä paitsi mekaaninen seksi ei tunnu henkisestikään palkitsevalta.
Koska se seksi kuitenkin yleensä on nautinnollista ja rentouttavaa ja hyvin tärkeääkin siinä parisuhteessa, eikö nainen voisi itsekin paremmin, kun hankkisi apua? Esimerkiksi paikallisestrogeenia. Seksiä voi harrastaa muutenkin, esim. Suulla tai käsin, ja voin kuvitella, että sekin olisi tärkeää suhteen kannalta.
Vain jos on tauteja... Terveen kanssa ei vaaraa, päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto on liitto loppuelämäksi. Yhteinen elämä myötä ja vastoinkäymisissä. Miksi pitäisi erota jos kiihkeimmät tunteet vähän laimenee? Omituinen ajatus, että vain kiihkeillä tunteilla olisi merkitystä.
Minä ainakin erosin, koska liitto muuttui todella kylmäksi ja vuosia odotin jotain muutosta asiaan. Ex-mies vain päätti alkaa nukkua sohvalla. Sitten loppui vähäinenkin fyysinen suhde. Sitten hän päätti ettei minulle tarvitse edes puhua.
Koin taloudellista hyväksikäyttöä, kun ex vain oletti, että minä maksan laskut. Yritin mielistellä ja olla mukava ja maksoinkin vuosia lähes kaiken. Eräänä päivänä minulle sitten riitti. Ero oli hyvä.
En väitä etteikö asia olisi kolahtanut lapsiin. Kyllä kolahti, mutta olen tehnyt kaikkeni, että asioista on selvitty.
Exän käytökselle en voi mitään. Hän ilmoitti välittömästi eron jälkeen hankkivansa itselleen suhteen, niin tekikin ja häipyi naisensa luo sekä unohti lapset. Väleissä en ole hänen kanssaan. Koskaan en halua olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän vastarannan kiiskenä tässä sanon, että jos yhdessä kerran pysytään vain jostain tietystä syystä jonka kumpikin tiedostaa - on se sitten lapset tai taloudelliset seikat - niin eikö siitä yhteiselosta voi tehdä myös mukavaa ja sujuvaa? Mikä pakko on leikkiä mykkäkoulua tai tiuskia tai ylipäätään olla kylmä toisilleen?
Ei lapset edes halua nähdä vanhempiaan pusuttelemassa tai muuten vain "ällöinä" ja rakastuneina. Jos vanhemmat ovat mukavia toisilleen, ilmapiiri pysyisi hyvänä. Miksi tämä on niin vaikeaa?
(Puhun siis tietysti tilanteesta, jossa ei ole mitään pettämistä tai muuta draamaa ollut, mutta on vain kasvettu erilleen tms.)
Ihminen yleensä kaipaa rakkautta ja seksiä, jolloin on hyvin ristiriitaista pysyä niinsanotussa parisuhteessa, jossa näitä ei ole.
Totta kai, mutta a) ilman rakkautta ja seksiä pystyy myös elämään olematta ikävä muille ihmisille (tiedän tämän ihan omasta elämästäni), ja b) jos kerran tietoisesti tehdään valinta pysyä yhdessä syystä X, mitä ihmettä se ketään osapuolia hyödyttää tehdä ilmapiiristä ikävää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaihtoehdot täällä taas tähän pystyyn kuollut kaveriliitto tai räiskyvä sovintoseksisuhde. Mitään tältä väliltähän elämässä ei ole. 🙄
Siis jutussahan kuvattiin suhdetta, jossa tunneyhteys ja läheisyys on kadonnut. Eli ei jaeta toiselle enää omaa sisäistä maailmaa, on ikäänkuin työnnetty toinen etäälle. On luovuttu toisesta tunnetasolla ja fyysisesti ja ollaan yhdessä käytännön syistä. Tai toisesta voi tuntua, että toinen on sulkenut hänet ulos maailmastaan.
Se on aivan eri asia kuin puhua jostain alkuhuuman tasoittumisesta. Toki olkaa onnellisia jos ette oikein ymmärrä mistä on kyse, sitten teillä on suhteessanne asiat oikein hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Tosi usein kuulee sitä että pysytään huonossa liitossa "koska lapset", vaikka se on lapsille huono vaihtoehto.
Eroperheen lapsena kommentoin sen verran että kyllä se huonoin vaihtoehto oli lapsuus kahden kodin väliä rampaten. Tai paremminkin niin että koti on "ei missään". Aivan perseestä.
Virkamiesmäisessä suhteessa samassa osoitteessa olleet vanhemmat olisi ollut taivas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En elä. On läheisyyttä ja villiä seksiä vielä 20 vuoden jälkeenkin. Kaipa meillä on ollut tuuria, mutta liekkiä on kyllä sytytelty uudelleen. Ei se ole kenelläkään täysin tasaista.
Täällä sama, omaan puolisoon voi aina rakastua uudelleen ja uudelleen, jos välillä meinaa arkipäiväistyä. Taustalla vakaa rakastaminen ja luottamus.
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa pitkäaikaistutkimukset kertovat, että lapsia ei juurikaan haittaa vanhempien välinen kylmä liitto, jos arki on tasaista eikä riitoja ole. Sen aijaan eron negatiiviset vaikutukset näkyvät aikuisikään saakka. Voin yrittää etsiä tutkijan nimeä, jos jotakuta kiinnostaa.
Itselläni ei ole kokemusta kylmästä liitosta, mutta kyllä lapset ainakin meillä tulevat välittömästi irrottamaan isän ja äidin, jos yritetään ottaa kontaktia toisiimme heidän paikalla ollessaan. Varsinkin teineille kauhistuksen paikka. Voin vain kuvitella miten hirveä tilanne, jos olisi kuvioissa vielä joku isä- tai äitipuoli.
Jep, ei ne lapset kaipaa vanhempien romantiikkaa. Toimivat luonnollisena ehkäisynä vuodesta toiseen. 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän vastarannan kiiskenä tässä sanon, että jos yhdessä kerran pysytään vain jostain tietystä syystä jonka kumpikin tiedostaa - on se sitten lapset tai taloudelliset seikat - niin eikö siitä yhteiselosta voi tehdä myös mukavaa ja sujuvaa? Mikä pakko on leikkiä mykkäkoulua tai tiuskia tai ylipäätään olla kylmä toisilleen?
Ei lapset edes halua nähdä vanhempiaan pusuttelemassa tai muuten vain "ällöinä" ja rakastuneina. Jos vanhemmat ovat mukavia toisilleen, ilmapiiri pysyisi hyvänä. Miksi tämä on niin vaikeaa?
(Puhun siis tietysti tilanteesta, jossa ei ole mitään pettämistä tai muuta draamaa ollut, mutta on vain kasvettu erilleen tms.)
Ihminen yleensä kaipaa rakkautta ja seksiä, jolloin on hyvin ristiriitaista pysyä niinsanotussa parisuhteessa, jossa näitä ei ole.
Tot
Kuten kirjoitin, se voi olla ristiriitaista koska useimmat ihmiset kaipaavat niitä. Sisäiset ristiriidat aiheuttavat etenkin pidemmän päälle ahdistusta ja jopa fyysisiä oireita, kun esim. on tarpeita, jotka eivät täyty.
Tosisasiassa ei kukaan voi vain elää iloisena liitossa, jossa on aloitettu rakastavaisina ja joka on niin syvissä kriiseissä, että puhuminen ja koskettaminen on lopetettu.Jutussahan siis muutenkin kuvattiin tilannetta, jossa tunneyhteys on kadonnut eli syvällisiä asioita ei enää puhuta. Tällöin näitäkään asioita ei käydä läpi, vaan kumpikin elää omassa maailmassaan hiljaa ja totta hitossa se aiheuttaa ahdistusta, painostavaa tunnelmaa, tiuskimista, kylmää ilmapiiriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsiaika nyt vaan on monessa perheessä niin raskasta työpaineiden puristuksessa, ettei parisuhteelle jää isommin energiaa. Mutta ei sen takia tarvitse heti erota.
Kyllä se kipinä sieltä takaisin tulee kun elämä helpottuu, ainakin jos haluaa vähän yrittää.
Minkään parisuhteen tarvitse olla jatkuvaa ilotulitusta vuodesta toiseen. On ihan ok, että välillä on hiljaisempia aikoja.
Mikä ihmeen pikkulapsiraskas aika? Meillä ihan mahtavaa aikaa ipanan syntymästä asti. Toki jos baariin meno kokoajan mielessä mut tuskin kukaan perheellinen enää sinnekkään vonkuu. Kyllä meillä se ensimmäiset 3 vuotta lapsen tulosta lie parasta aikaa, köllötellä lattialla ja katella sitä ipanaa...mitä ihmeen raskasta se ....vai onko se jotenkin asenne, raskasta jos pienelle pitää vaipat vaihtaa? Meillä lähinnä naurettiin et vatsa ainakin toimii tällä kaverilla...
Idiootti. Voisiko se mitenkään olla se unenpuute, kun ei moneen vuoteen saa kunnolla nukuttua? Sinä se et yhtään voi tajuta mitä erilaisia tilanteita muilla voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Judith Wallerstein oli tarkoittamani tutkija. Toki on muitakin, ja on osin ristiriitaisia tuloksia. Niitä kannattaa lueskella ja vertailla ja tehdä omat johtopäätöksensä. Tekoälyyn ei kukaan vielä luota oikeasti tärkeissä asioissa, eihän?o
No hupsista mikä palstamammailu! Laite koostaa ja tiivistää aiheeseen liittyvän tutkimuksen kymmenissä sekunneissa. Maallikko lukee muutamaa paperia sen minkä jaksaa ja alkaa tehdä omia johtopäätöksiään. Kumpikohan tuottaa vinoumaa enemmän?
"Do your own research" on eräänlainen vitsi folihattujengistä, jonka korona korotti kolmanteen potenssiin.
Tekoäly kyllä antaa välillä aivan yksinkertaisiinkin kysymyksiin hullunkurisia vastauksia. Mutta toki voit luottaa siihen jos haluat, älä vain sano sitten ettei kukaan varoittanut.
-mamma ja informaation parissa työtään tekevä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei riitä raitis väkivallaton koti. Pitää olla Astrid Lindgrenin satumaailma-koti. Muuten on huono.
Astridin saduissahan vanhemmat ovat aina kuolleet tai matkoilla.
Huh, mun lapsuudenkoti oli juuri tuollainen. Plus lapsiin epäsuorasti kohdistuneet syytökset ja paineet, että "lasten takia ollaan yhdessä, jotta he saavat hyvän lapsuuden, perheen, ja yhtenäisen kodin". Paskanmarjat. Toivoin vanhempien avioeroa ekaluokasta lukion loppuun, ja abivuoden jälkeen oli helpotus muuttaa omilleen.
Myöhemmin vanhemmille oli aika shokki tajuta, että tuon kokemuksen jälkeen minä ja veljeni emme halunneet ikinä omia lapsia.
Itse kasvoin ainoana lapsena toisiaan kohtaan kylmien vanhempien kanssa ja kyllä kärsin siitä ja koen esimerkin vaikuttaneen omiin parisuhteisiini myöhemmin.
Onnellisia tässä ketjussa ovat ne, joiden näkemys kuvaillusta suhteesta on ihan perushyvä suhde, jossa vain alkuaikojen intohimo ja symbioottisuus on laantunut. Oma kokemukseni on iloton ja kylmä ilmapiiri kodissa, vanhemmat jotka tiuskivat toisilleen, eivät toimi tiiminä tai osoita toisilleen edes ystävällisyyttä. Yhtenäistä perhettä ei ole, vain kolme erillistä ihmistä saman katon alla.
Mitä Orpo tähän kuuluu ?