Lue keskustelun säännöt.
Sinä yli 50-vuotias lapseton nainen, kaduttaako tai harmittaako koskaan, ettet hankkinutkaan lasta/lapsia?
31.05.2025 |
Et halunnut lapsia tai ehkä olisit halunnutkin muttet saanut ja nyt olet yli 50-vuotias. Tuleeko koskaan sellaisia hetkiä, että olisi sittenkin pitänyt hankkia lapsi? Tai harmittaako/kaduttaako, että äitiys ja lapsiperhe-elämä jäi sinulta kokematta?
Kerro myös halutessasi, oletko parisuhteessa tai tapailetko miehiä vai elätkö yksin.
Kommentit (618)
En kadu. Taaperot - ekaluokkalaiset kivoja mutta vauvoista en ole ikinä tykännyt. Teinit taas... no joo en sano mitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vähän yli 50-vuotias. Olisin halunnut äidiksi, mutta olen lapsesta asti ollut sairaalloisen lihava, eikä kukaan mies ollut kiinnostunut perustamaan perhettä kanssani. Vielä n. 10 vuotta sitten asia oli minulle todella kipeä, mutta nyt olen hyväksynyt tilanteen ja olen itse asiassa ihan tyytyväinen. Olen voinut toteuttaa muita unelmiani vapaammin.
Miksi täällä lapsia hankkineet selittävät, millaista lapsiperhe-elämä oikeasti on? Useilla meillä lapsettomilla on kumppani, jolla on lapsia. Kumppani saattaa olla jopa yksinhuoltaja, joten lasten seurassa tulee vietettyä paljon aikaa. Sitä elämää katsellessa ei todellakaan tule mieleen, että lapset vaan menee siinä sivussa.
Olen siis vuosi vuodelta onnellisempi, että minulla ei ole omia lapsia. Muutama vuosi on vielä viisikymppisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän fakta:
Enemmän katuu tekemättömiä asioita kun tehtyjä.
Kaikki vanhukset allekirjoittaa tämän.
Epäilen. Aika moni lapsia tehnyt vanhus itkee yksinäisyyttään ja varmasti myös katuu sitä, että meni tekemään lapsia "vanhuuden turvaksi", vaikka niitä lapsia ei nyt kiinnostakaan edes puoleksi tunniksi pyörähtää äitiä/isää tapaamassa.
Varmaan, jos lapsia on tehnyt nimenomaan "vanhuuden turvaksi". Minä halusin lapsen, koska meillä on vain tämä yksi elämä, jonka mahdollisimman monet puolet haluan kokea. Äitiys on yksi suurimpia ja merkittävimpiä kokemuksia, joita olen onneksi saanut kokea ja joista olen kiitollinen. Tätä kokemusta muistelen varmaan vanhana myös kiitollisena, riippumatta siitä käykö lapsi minua katsomassa. Jos käy, sehän on vain plussaa, mutta pääasia että lapsi saa elää omanlaistaan elämää ja on onnellinen.
Ei todellakaan. Katuisin jos olisin tehnyt. Elämäni on täydellistä näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa hokeminen yksinäisestä vanhuudesta. Miksi se sitä olisi. On mies ja iso kaveripiiri ja sukulaiset. Ihan samaa elämää olen elänyt kuin nuorempanakin. Ei se vanhuus mitään muuta. Yksinäisempää on kai ihmisillä, jotka on tottuneet siihen, että perhe on ympärillä ja sitten yht äkkiä ei enää olekaan.
Kyllä se vanhuus muuttaa asioita. Kaveripiiri ja sukulaiset harvenevat ajan kuluessa, moni mieskin kuolee ennen vaimoaan. Vanhuksien yksinäisyys on tosiasia. Myös oma heikentyvä fysiikka voi tehdä nuorempana eletyn kaltaisen elämän mahdottomaksi. Omat lapset useimmiten kuitenkin pitävät yhteyttä ja huolehtivatkin vanhoista vanhemmistaan/äideistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän fakta:
Enemmän katuu tekemättömiä asioita kun tehtyjä.
Kaikki vanhukset allekirjoittaa tämän.
Epäilen. Aika moni lapsia tehnyt vanhus itkee yksinäisyyttään ja varmasti myös katuu sitä, että meni tekemään lapsia "vanhuuden turvaksi", vaikka niitä lapsia ei nyt kiinnostakaan edes puoleksi tunniksi pyörähtää äitiä/isää tapaamassa.
Toisen ihmisen luominen omaksi vanhuuden turvakseen ei ole kestävää koska lapsilla on oma elämä ja ne voi muuttaa kauas kotiseudulta. Ei ole takeita että lapsi edes haluaa olla tekemisissä vanhempiensa kanssa.
Varmaan, jos lapsia on tehnyt nimenomaan "vanhuuden turvaksi". Minä halusin lapsen, koska meillä on vain tämä yksi elämä, jonka mahdollisimman monet puolet haluan kokea. Äitiys on yksi suurimpia ja merkittävimpiä kokemuksia, joita olen onneksi saanut kokea ja joista olen kiitollinen. Tätä kokemusta muistelen varmaan vanhana myös kiitollisena, riippumatta siitä käykö lapsi minua katsomassa. Jos käy, sehän on vain plussaa, mutta pää
Tässä kysyttiin lapsettomilta. Miksi lapselliset tulevat tänne kehuskelemaan ja kääntämään veistä haavassa? Koetteko olevanne jotenkin parempia ihmisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse tosiaan selittää lapsiperheen elämästä mitään - suurin osa on elänyt sitä itse lapsina.
Ja se mikä äidistä ja isästä oli hyvin, ei lapsista sitä välttämättä ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 45-vuotias ja se aika on meni jo eikä kaduta yhtään. Ja ihaninta on, ettei kukaan enää kysele että onko niitä vauvoja tulossa. Olen vapaa.
Olen 45-vuotias pienen lapsen äiti. Onneksi vuosien hoidot tuottivat tulosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 45-vuotias ja se aika on meni jo eikä kaduta yhtään. Ja ihaninta on, ettei kukaan enää kysele että onko niitä vauvoja tulossa. Olen vapaa.
Olen 45-vuotias pienen lapsen äiti. Onneksi vuosien hoidot tuottivat tulosta.
Ei taida enää saada hoitoja ja jos mies on vanhempi ei ehkä kannata. Vanha isä tuo riskejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 45-vuotias ja se aika on meni jo eikä kaduta yhtään. Ja ihaninta on, ettei kukaan enää kysele että onko niitä vauvoja tulossa. Olen vapaa.
Olen 45-vuotias pienen lapsen äiti. Onneksi vuosien hoidot tuottivat tulosta.
Kysyttiinkö tätä? Jos sinulla on lapsia, et ole lapseton/lapsivapaa. Voisitko siirtyä toiseen viestiketjuun.
Lapset aikuistuessaan karseita. Joku nujerrettu jos perheyhteisö pysyy, ja itse olisin päätynyt pölkylle.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse tosiaan selittää lapsiperheen elämästä mitään - suurin osa on elänyt sitä itse lapsina.
Ja se mikä äidistä ja isästä oli hyvin, ei lapsista sitä välttämättä ollutkaan.
Monesti ne näkökulmat voivat myös poiketa toisistaan hyvin paljon kun lapset tulevat aikuisikään ja alkavat kelata läpi omaa lapsuuttaan.
En ole vielä 50-vuotias, vaan 43 v. Mutta nyt jo voin sanoa, että kaduttaa aivan suunnattomasti. Jos yhtään mietit lasten hankintaa, niin sanon, että tee se. Lapset ovat ihania, ja tuovat niin paljon elämään iloa ja sisältöä. Voisin sanoa että melkein elämän tarkoitus. Ainakin minusta tuntuu nyt siltä. Olen tahattomasti lapseton, koska en ole löytänyt sopivaa kumppania ajoissa, ja aika alkaa olla loppu. Olisin halunnut 3-4 lasta, ison perheen. Pelottaa elämä ilman lapsia; kaipaan sitä menoa ja meininkiä jota lapsiperheessä on, suunnitelmia, yhdessä tekemisiä ja sitä että saisin tarjota ihania asioita lapsilleni. Antaisin melkein mitä vaan, että saisin palata 10 vuotta taaksepäin.
Mä en kyllä koe, että multa jäi mitään lasten vuoksi kesken, enkä ajattele, että olis ollut lasten elättäminen vaivana. Olen elänyt ihan elämääni mut toisaalta ei kyllä ole isot olleet toiveetkaan. Nyt kun nuorimmainen on syksyllä muuttamassa opiskelemaan niin pakko myöntää, että vähän hirvittää, mutta ei nyt varsinaisesti vapaa-aikaa mistään ole tulossa enempää kun eihän lähes aikuinen kotona enää multa paljon ole aikaa vaatinut. Ollut enemmänkin apuna kotitöissä, että itse on alettava useammin pesukoneita pyörittämään.
Eikä mulla vielä ole eläke lähelläkään, joten töissäkin jatkan niin kuin tähänkin asti, jos olla saan eikä tule potkut ytssa. Sinällään siis kyllä ymmärrän, että ei mun elämä kai ihan hirveästi ole erilaista kuin lapsettomien, vaikka itse ajattelen, että parasta on ollut lapset ja perhe ja toivottavasti on jatkossakin. Tulevat käymään ja olemaankin yötäkin ja ehkä joskus lapsenlapsia mut siitä en päätä minä.