Lue keskustelun säännöt.
Sinä yli 50-vuotias lapseton nainen, kaduttaako tai harmittaako koskaan, ettet hankkinutkaan lasta/lapsia?
31.05.2025 |
Et halunnut lapsia tai ehkä olisit halunnutkin muttet saanut ja nyt olet yli 50-vuotias. Tuleeko koskaan sellaisia hetkiä, että olisi sittenkin pitänyt hankkia lapsi? Tai harmittaako/kaduttaako, että äitiys ja lapsiperhe-elämä jäi sinulta kokematta?
Kerro myös halutessasi, oletko parisuhteessa tai tapailetko miehiä vai elätkö yksin.
Kommentit (618)
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä mietin, että kukaan ei ole katsomassa perääni vanhuksena eli toivittavasti en joudu hoitolaitokseen. Välillä siis ohuesti kaduttaa.
Miksi sen peräänkatsojan pitää olla oma lapsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tulee taloudellisiin käytännön asioihin, eikö jokainen vastuullinen aikuinen suunnittele jotain vanhuuden varalle, ei kai oikeasti kukaan ajattele, että hui hai, lapset hoitaa sitten aikoinaan minun asiani? Ja jos, se siitä vanhemmuuden gloriasta.
No eeiiiiiii kun lapsiahan tehdään juuri sen vuoksi, että ollaan jo tarpeeksi matkusteltu ja biletetty, koska mitään muutahan ei lapsettomat tee! Siksi he ovat vanhoina ja yksinäisinä onnettomia, kun ovat tuhlanneet kaikki rahansa turhuuksiin ja huvituksiin ja ystävätkin on vaan baarituttuja.
En ole koskaan halunnut lapsia, olin ehkä jotain 12-13v kun olen sanonut sen ensimmäisen kerran ääneen. Kai se on jotenkin dna:ssa ja juontaa varmasti suurelta osalta omasta lapsuudesta, kylän ja etäisen nuoren yh äidin kasvatustyylistä. Jotenkin vaan en pidä lapsista en osaa olla niiden kanssa enkä kestä yhtään sitä huutamista, kiukuttelua ja parkumista. Muistan ihan muutaman lapsen elämässäni jotka ovat liikuttaneet minua positiivisesti, nämä olivat kilttejä mukavia hyväntuilisia, iloisia lapsia. Lasten hoitamisrssa ei myöskään ole mitään sellaista mistä nauttisin.
Olen ollut naimisissa pitkäänkin, nyttemmin seurustelusuhteessa. Matkustelemme, harrastamme, vietän aikaa ystävien kanssa, nautimme elämästä. En ole koskaan katunut etten tehnyt lapsia, se elämä ei ollut minua varten.
Pikemminkin olen miettinyt, että jos olisi jostain hetken hurmiosta nuorena tehnyt lapset koska mies olisi halunnut, niin olisin varmasti alkanut jossain kohtaa oireilemaan, koska olen ihminen joka haluaa kehittää itseään, mennä uralla eteenpäin, tehdä muutakin kuin 8-16 duunia, nähdä muutakin kuin omat kotikunnan konnut suomen turistikohteet. Olen kai jotenkin ns sisältäni levoton sielu ja kurkkuani kuristaa ajatus että olisin elänyt vain toista/toisia ihmisiä varten 20v elämästäni paikoillani päivät toinen toistaan toistaen.
Myös minusta tuntuu erikoiselta tuo ajatus, mitä jotkut olettaa, että lapseton on automaattisesti yksinäinen vanhana. Pikemminkin asia voi olla toisinkin päin, että kun on tottunut että 30v on joku/jotkut aina läsnä ja sitten kun/jos jäät yksin, niin tunne voi olla sietämätön ja hemmetin katkera jos ne omat jälkikasvut ei käy kun kerran vuodessa kesällä tervehtimässä. Sitten ei ole ehkä ystäviä eikä osatakaan verkostoitua enää kuten ne jotka ovat aina olleet sinkkuja ja lapsettomia.
Aivan! Ja tämän vuoksi puhe, että tiedän kyllä, mitä lapsettomuus on, kun olen ollut lapseton niin ja niin kauan on bullshittiä. Et tiedä, koska et ole elänyt sitä elämää vuosikymmenestä toiseen, koko elämäsi, vaan ainoastaan tietyn ajan elämästäsi ja tietyssä ajankohdassa, eli siis maailmakin on muuttunut siitä, kun sinä lapseton olit.
Hyvin sanottu! Jotenkin tuntuu, että yllättävän monen tätä vaikea tajuta. Ihan omassa elämässä olen kohdannut tätä, että sanotaan, että no kyllähän mä nyt tiedän, mitä on olla lapseton kun sain lapseni vasta 32 vuotiaana.
Olen yrittänyt selittää, että eri elämänvaiheet nyt ovat erilaisia. Ollaan eri ihmisiä kun ollaan 32 tai kun ollaan 52 ja se on ihan luonnollista. Ja että tässä välissä nyt on 20 vuotta elämää, josta et nyt omakohtaisesti tiedä mitään. Ja et näemmä ole kiinnostunut kuuntelemaankaan, vaan tuputat vain ennakkoluulojasi.
Myös minusta tuntuu erikoiselta tuo ajatus, mitä jotkut olettaa, että lapseton on automaattisesti yksinäinen vanhana. Pikemminkin asia voi olla toisinkin päin, että kun on tottunut että 30v on joku/jotkut aina läsnä ja sitten kun/jos jäät yksin, niin tunne voi olla sietämätön ja hemmetin katkera jos ne omat jälkikasvut ei käy kun kerran vuodessa kesällä tervehtimässä. Sitten ei ole ehkä ystäviä eikä osatakaan verkostoitua enää kuten ne jotka ovat aina olleet sinkkuja ja lapsettomia.
Näinpä. Aika montaa surullista tapausta olen seurannut, kun on tapahtunut se erittäin tavallinen, eli ero tulee kun lapset lähtee pesästä. Ollaan melkoisen tyhjän päällä ja pahimmassa tapauksessa ripustaudutaan niihin itsenäistyviin lapsiin syyllistäen heitä omasta tilanteesta.
Sisarella on tämä vaihe menossa ja myönnän, että se on ihan hvetin raskasta. Niin monta kertaa kun yritin repiä häntä aikoinaan sieltä perhekuplasta edes jonnekin illanviettoon jne. hänenkin tuntemien ihmisten kanssa niin ei. Kun aina oli jokin ihan älytön syy, miksi ei nyt käy, tyyliin huomiseksi pitää pestä 14 vuotiaan lempipaita ja se on koko illan juttu, jota kukaan muu ei voi hoitaa. Ymmärrän toki, että perhe on ykkösenä, mutta yritin silti sanoa, että joku oman elämän kannatteleva asiakin pitäisi olla.
No nyt sitten ollaan tilanteessa, jossa häntä pitäisi hakea ja viedä ja tuoda ja olla kanssaan. Mulla on oma pitkä parisuhde ja omat ystävät, joiden kanssa olen tottunut esim. juhannusta tms. viettämään. Soittelee näille mun kavereille kuin olisivat hänen kavereitaan (eivät enää parin vuosikymmenen jälkeen ole), että mitäs tehtäisiin. Se on jo vähän noloakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"No eeiiiiiii kun lapsiahan tehdään juuri sen vuoksi, että ollaan jo tarpeeksi matkusteltu ja biletetty, koska mitään muutahan ei lapsettomat tee! Siksi he ovat vanhoina ja yksinäisinä onnettomia, kun ovat tuhlanneet kaikki rahansa turhuuksiin ja huvituksiin ja ystävätkin on vaan baarituttuja."
Salli mun nauraa tälle kommentille :)
Omassa ystäväpiirissäni on sekä lapsettomia että lapsiperheellisiä. Tunnetaan ystävien lapset ja he tulevat ilman muuta myös mukaan, jos porukalla reissataan. Tietämättömille tiedoksi, että on siis mahdollista, että olet perheellinen, sinulla on ystäviä ja matkustelet.
Just oli joku ketju täällä, missä valiteltiin, kun lapsen valmistujaisiin ei ollut tulossa juuri ketään. Monella perheellä ei ollut ollenkaan ystäväperheitä. Vanhempien harvat ystävät tai työkaverit puolestaan eivät tunne lasta.
En pystyisi elämään tuollaisessa tilanteessa hetkeäkään. En itseni enkä sen lapsen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"No eeiiiiiii kun lapsiahan tehdään juuri sen vuoksi, että ollaan jo tarpeeksi matkusteltu ja biletetty, koska mitään muutahan ei lapsettomat tee! Siksi he ovat vanhoina ja yksinäisinä onnettomia, kun ovat tuhlanneet kaikki rahansa turhuuksiin ja huvituksiin ja ystävätkin on vaan baarituttuja."
Salli mun nauraa tälle kommentille :)
Omassa ystäväpiirissäni on sekä lapsettomia että lapsiperheellisiä. Tunnetaan ystävien lapset ja he tulevat ilman muuta myös mukaan, jos porukalla reissataan. Tietämättömille tiedoksi, että on siis mahdollista, että olet perheellinen, sinulla on ystäviä ja matkustelet.
Niin juuri, noinhan se meneekin. Perheelliselle on mahdollista ihan kaikki, mutta lapsettomat eivät muuta osaa kuin bilettää, matkustella ja tuhlata turhuuksiin. Perheelliset ovat aina onnekkaassa asemassa ja lapsettomilla ei ole kuin tyhjä, turhuuksista koostuva elämä ja edessä onneton, yksinäinen vanhuus kun se perheellisinä on automaattisesti hyvä, koska lapset varmistavat heidän laadukkaan hoitonsa.
En tiedä, miten tuttu sarkasmi on sulle lajina, mutta edellinen siis oli sitä.
No nyt sitten ollaan tilanteessa, jossa häntä pitäisi hakea ja viedä ja tuoda ja olla kanssaan. Mulla on oma pitkä parisuhde ja omat ystävät, joiden kanssa olen tottunut esim. juhannusta tms. viettämään. Soittelee näille mun kavereille kuin olisivat hänen kavereitaan (eivät enää parin vuosikymmenen jälkeen ole), että mitäs tehtäisiin. Se on jo vähän noloakin.
No tämä! Ihmeellinen käsitys, että lapsettoman elämä olisi niin tyhjää, että siihen voi tupsahtaa vaatimaan juhannus/vappu jne juhlien viettämistä yhdessä nyt kun omat lapset ovat muuttaneet kotoa.
Jos olisin ilkeä, sanoisin omalle sukulaiselle, että niin mitä ihmettä, eikö sun nuoret aikuiset tulekaan mamman luo juhannuksena, mitä menevät omien kavereidensa kanssa mökille, no kai mamma kutsutaan mukaan. On se niin täydellistä se perhe-elämä ja mikään ei ole niin ihanaa kuin viettää aikaa perheen kanssa, kyllä et sinä tiedä, mistä jäät paitsi ja voi voi kun saisit sinäkin kokea tätä oikeaa onnellista elämää.
Näin ei nyt sitten olekaan, suututtiin, kun ilmoitin, että emme tule miehen kanssa teidän mökille vaan mennään risteilylle isommassa kaveriporukassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaduin viitisen vuotta sitten, en enää. Elämä nyt ei mennyt niin, että olisi tullut lapsia. Olen saanut olla täti sisarusteni lapsille,ja paljon näiden elämässä, siitä olen onnellinen. Mutta lapsettomuus ei enää haittaa, olen päässyt asian yli.
Minusta on todella surullista, että jotkut jäävät ikuisiksi ajoiksi suremaan sitä, etteivät saa lasta. Jos sinusta ei tule biologista äitiä, on myös sijaisäitiys- tai adoptiovaihtoehto, tai voit olla läheinen aikuinen jollekin lähipiirin lapselle. Jotkut ovat niin ehdottomia, että mikään muu kuin oma lapsi ei kelpaa. Tässä maailmassa on kuitenkin paljon lapsia, jotka kaipaavat turvallista aikuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on todella surullista, että jotkut jäävät ikuisiksi ajoiksi suremaan sitä, etteivät saa lasta. Jos sinusta ei tule biologista äitiä, on myös sijaisäitiys- tai adoptiovaihtoehto, tai voit olla läheinen aikuinen jollekin lähipiirin lapselle. Jotkut ovat niin ehdottomia, että mikään muu kuin oma lapsi ei kelpaa. Tässä maailmassa on kuitenkin paljon lapsia, jotka kaipaavat turvallista aikuista.
Minä taas ymmärrän hyvin sen ajatuksen että "vain oma lapsi kelpaa". Veri on vettä sakeampaa, siitä ei pääse mihinkään. Eihän moni lisääntynytkään ole erityisen kiinnostunut lapsista yleensä, vain omistaan. Sellaisiksi olemme evoluutiossa muovautuneet, kuten muutkin nisäkkäät.
Ei ole missään vaiheessa kaduttanut, oikeastaan ihan päinvastoin. Parikymppisenä en tietenkään voinut olla täysin varma siitä, onko lapsettomuuspäätökseni oikea, mutta nyt 55-vuotiaana taatusti olen! Juu on toki mahdollista että olen "sitten vanhana" yksin, mutta niin on tuhannet lisääntyneetkin, samalla viivalla ollaan siinä sitten kaikki.
Lähipiirin lisääntyneet on muuten nyt siinä tilanteessa, että lapset kirjoittelee ylioppilaiksi ja lähtee opiskelemaan ulkomaille tai muuten vaan muuttaa muualle. Huvittaa seurata miten vaikea näiden ihmisten on sopeutua tilanteeseen. Yksikin ihan tosissaan suri, että hän halusi viettää 50-vuotispäivänsä lasten kanssa mutta toinen menikin viikonlopuksi poikaystävänsä luo, toinen lähti jotain bändiä kattoon Unkariin. Ihanko aikuisten oikeesti ajattelit, että sun parikymppiset lapset kokee äitinsä 50-vuotispäivän jotenkin erityiseksi bilepäiväksi? Että kannattaiskohan siihen hommaan olla joku oman ikäluokan kaveri vielä olemassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaduta. Tykkään vapaudestani, elän yksin.
Ihanin lahja, minkä mies voi naiselle antaa, on lapsi.
Minä en ihan ymmärrä tätä erityislapsi-ruikutusta. Tuleeko kaikista lapsista erityislapsia, vaikevammaisia tms.? Tuleeko useimmista? Oletko itse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä mietin, että kukaan ei ole katsomassa perääni vanhuksena eli toivittavasti en joudu hoitolaitokseen. Välillä siis ohuesti kaduttaa.
Miksi sen peräänkatsojan pitää olla oma lapsi?
Tämä. Kuinka itsekäs ihmisen pitäänolla että tekee lapset jotta vanhana joku katsoo perään? Entäs jos muuttaa toiseen maahan tai joutuu vaikka vankilaan? Tai sitä ei vaan kiinnosta?
Vierailija kirjoitti:
Minä en ihan ymmärrä tätä erityislapsi-ruikutusta. Tuleeko kaikista lapsista erityislapsia, vaikevammaisia tms.? Tuleeko useimmista? Oletko itse?
Minä en tunne montaakaan perhettä joissa vähintään yksi lapsista ei olisi nepsy. Nämä siis perheissä joissa eka lapsi on syntynyt 10-15 vuoden sisällä tästä hetkestä.
Jotain meidän vesijohtovedessä on, niin sanotusti.
Vierailija kirjoitti:
Ihanin lahja, minkä mies voi naiselle antaa, on lapsi.
Ottaisin itse mieluummin vaikka ratsastusleirin tai timanttikaulakorun.
Tämä. Avainasemassa tässä on se, että se aikanaan lapsettomana elänyt ja sittemmin lisääntynyt ihminen ei ole hetkeäkään elänyt elämää jossa ei ole lisääntynyt eikä koskaan haluakaan lisääntyä. On eri asia olla vailla lapsia kuin lapseton omasta tahdostaan.