Lue keskustelun säännöt.
Sinä yli 50-vuotias lapseton nainen, kaduttaako tai harmittaako koskaan, ettet hankkinutkaan lasta/lapsia?
31.05.2025 |
Et halunnut lapsia tai ehkä olisit halunnutkin muttet saanut ja nyt olet yli 50-vuotias. Tuleeko koskaan sellaisia hetkiä, että olisi sittenkin pitänyt hankkia lapsi? Tai harmittaako/kaduttaako, että äitiys ja lapsiperhe-elämä jäi sinulta kokematta?
Kerro myös halutessasi, oletko parisuhteessa tai tapailetko miehiä vai elätkö yksin.
Kommentit (618)
Vierailija kirjoitti:
43-46-vuotiaana tein muutaman pitkän reppureissumatkan Fidzille ja Uuteen-Seelantiin asti, kun sattui työttömyys eteen. Ei olisi helposti onnistunut lapselliselle. Elämä on valintoja, ja olen tyytyväinen omiini velana.
43-46-vuotiaalla lapset on yleensä aikuisia. Ja kivempi se on perheen kanssa matkustaa kuin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onks tää taas joku toimittajanplanttu, joka haalii aineistoa juttuunsa?
Minulla on lapsia. Olen nuoresta asti tiennyt haluavani lapsia. Se ei kuitenkaan tapahtunut kovin helposti. Ei ole ollenkaan itsestäänselvää, että lapsia tulee. Olen kiitollinen omistani.
Jos lapsia ei olisi tullut, olisin keksinyt muuta sisältöä elämääni. Moni tahattomasti lapseton on tässä tilanteessa.
Jos taas itse on päättänyt olla vela, mitäpä sitä katumaan. Vaikka moni varmaan katuu. Moni varmaan katuu tuhlanneensa lapsentekovuodet huonossa suhteessa. Näistä kuulee usein. On ehkä helpompi sanoa, että lapsettomuus on toisen syytä kuin myöntää, että teki itse huonon päätöksen.
Lapset eivät takaa onnellista vanhuutta. Eikä se ole lasten velvollisuus.
On tietysti ihana asia, jos on hyvät välit lapsiin mutta itse en haluaisi olla taakaksi lapsilleni.
Loppujen lopuksi näitä on turha kysellä. Joku on voinut katua, toinen on katumatta. Joku katuu lapsiaan toinen ei.
Jos ap tekee ratkaisunsa näiden perusteella, suosittelen lapsettomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
43-46-vuotiaana tein muutaman pitkän reppureissumatkan Fidzille ja Uuteen-Seelantiin asti, kun sattui työttömyys eteen. Ei olisi helposti onnistunut lapselliselle. Elämä on valintoja, ja olen tyytyväinen omiini velana.
43-46-vuotiaalla lapset on yleensä aikuisia. Ja kivempi se on perheen kanssa matkustaa kuin yksin.
Voi voi, niin meillä maailmat eroaa. Yksin matkustaessa tulee kaikenlaisia mielenkiintoisia suhteita ja ihmisiä vastaan, mitä ei perhesiilossa matkustaessa tapahdu. Ja yleensähän nämä perheet suuntaavatkin Kanarialle tai Thaimaahan.
En kyllä suoraan sanottuna lapsettomana ymmärrä sitäkään, kuka valitsee nykyperhe-elämän vapaaehtoisesti. Joku kuvasikin, miten lapsiperheen äideillä ei ole muuta elämää eikä esimerkiksi ystäviä. Toista se oli ennen maalla, kun koko kylä kasvatti. Meilläkin kävi jatkuvasti vieraita ja käytiin itse vieraisilla. Miksi nykyään ollaan niin tiiviisti omissa poteroissaan, ketä se palvelee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
43-46-vuotiaana tein muutaman pitkän reppureissumatkan Fidzille ja Uuteen-Seelantiin asti, kun sattui työttömyys eteen. Ei olisi helposti onnistunut lapselliselle. Elämä on valintoja, ja olen tyytyväinen omiini velana.
43-46-vuotiaalla lapset on yleensä aikuisia. Ja kivempi se on perheen kanssa matkustaa kuin yksin.
Tuon ikäisellä lapset ovat noin 10-vuotiaita. Ja kaikki tietävät miten per seestä lasten kanssa on matkustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei valitse lapsettomuutta vapaaehtoisesti.
Hevon pa..kaa..ennen oli pakko tehdä lapsia,kun ei ollut ehkäisyä tai ei saanut sitä käyttää..modernissa kulttuurissa naisellakin on arvo ja oikeudet,ei tarvitse olla pelkästään lapsentekokone...
Nuorena pidin perheen perustamista ja lasten hankkimista itsestäänselvyytenä minulle itselleni. Elämän tilanteestani johtuen (esim. epävarma partneri ja työtilanne) ja ennen kaikkea tukiverkkojen puuttuessa en siihen kuitenkaan uskaltanut ryhtyä. Nuorena en myöskään tuntenut kovaa "vauvakuumetta", muuta elämää ja kiinnostuksen kohteita oli paljon. Enkä tietenkään tiedä, olisiko minulle edes lapsia siunaantunut. Nyt yli 60-vuotiaana "sinkkuna" en kadu asiaa - se olisi väärä termi - mutta olen siitä kuitenkin surullinen, koska näen edessäni todella tyhjän ja yksinäisen vanhuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei valitse lapsettomuutta vapaaehtoisesti.
Kyllä valitsee. Tiesin jo pikkutyttönä, etten halua lapsia ja se päätös on pitänyt painostuksesta huolimatta.
N46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on krooninen sairaus. Kyse ei ollut niinkään siitä etten halunnut lapsia vaan siitä, että en sairauden kanssa pystyisi huolehtimaan lapsista kun tuskin pystyn huolehtimaan edes itsestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän alle 50v vela. Miksi ihmeessä kaduttaisi/harmittaisi? En koskaan ole halunnut kokea äitiyttä ja lapsiperhe-elämää. Ei kaduta sekään, etten ole ruvennut alkoholistiksi tai tehnyt rikosta ja hankkiutunut vankilaan. Miksei niistä koskaan kysytä, että harmittaako/kaduttaako?
Kyllä sä vielä hyvin voit alkaa alkkikseksi ja rikolliseksi. Monet itseasiassa alkoholisoituu eläkkeelle jäädessään, kun ei ole enää pakko olla skarppina arkisin ja kotona ei ole muuta tekemistä kuin juopottelu.
Miksi alkaisin? Ei kiinnosta nekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän alle 50v vela. Miksi ihmeessä kaduttaisi/harmittaisi? En koskaan ole halunnut kokea äitiyttä ja lapsiperhe-elämää. Ei kaduta sekään, etten ole ruvennut alkoholistiksi tai tehnyt rikosta ja hankkiutunut vankilaan. Miksei niistä koskaan kysytä, että harmittaako/kaduttaako?
Kyllä sä vielä hyvin voit alkaa alkkikseksi ja rikolliseksi. Monet itseasiassa alkoholisoituu eläkkeelle jäädessään, kun ei ole enää pakko olla skarppina arkisin ja kotona ei ole muuta tekemistä kuin juopottelu.
Täytyy olla todella tylsämielinen, jos ei keksi elämässään mitään muuta tekemistä kun juopottelun kun työelämä päättyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos sua mietityttää, on varmaan parempi kokeilla lasta? Lapsettomuutta voi katua, omaa lasta ei (ellei ole täysin nuppivikainen case, millaiselta et vaikuta lainkaan). En siis sano, etteikö hyvää elämää voisi elää vaikkei olisi lapsia, ja varmasti lapsettomuus on joillekin hyvä valinta.
En myöskään usko, että ihminen voi oikeastaan myöntää tällaisessa asiassa katumustaan, tai edes itse päästää sitä tietoisuuteensa.
Lapsen tekemistä ei voi kokeilla. Se on sitten peruuttamatonta.
Kuten valittu lapsettomuuskin on.
Naisten tilanne on huonompi tässä asiassa, mies voi vaihtaa nuorempaa. Nainen ei siten saa sitä lasta enää koskaan vaikka mieli muuttuisi.
Miksi mieli muuttuisi? Yhtä lailla voisin alkaa haikailla vankilaan. Kuinkahan todennäköistä se on?
Onko sinulla ongelmia vanhemmuutesi kanssa, kun toisten valinnat aiheuttavat sinussa tuollaisia ajatuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän alle 50v vela. Miksi ihmeessä kaduttaisi/harmittaisi? En koskaan ole halunnut kokea äitiyttä ja lapsiperhe-elämää. Ei kaduta sekään, etten ole ruvennut alkoholistiksi tai tehnyt rikosta ja hankkiutunut vankilaan. Miksei niistä koskaan kysytä, että harmittaako/kaduttaako?
Kyllä sä vielä hyvin voit alkaa alkkikseksi ja rikolliseksi. Monet itseasiassa alkoholisoituu eläkkeelle jäädessään, kun ei ole enää pakko olla skarppina arkisin ja kotona ei ole muuta tekemistä kuin juopottelu.
Miksi alkaisin? Ei kiinnosta nekään.
Niin nyt ei kiinnosta. Mieli voi muuttua jos tulee elämässä joku suuri ja odottamaton mullistus. Helpostikin. Monella se korkki napsahtaa jos jotain ikävämpää sattuu. Ja se puolestaan voi johtaa lopulta vaikka tuohon rikollisuuteen.
Et voi sanoa varmaksi koskaan mikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos sua mietityttää, on varmaan parempi kokeilla lasta? Lapsettomuutta voi katua, omaa lasta ei (ellei ole täysin nuppivikainen case, millaiselta et vaikuta lainkaan). En siis sano, etteikö hyvää elämää voisi elää vaikkei olisi lapsia, ja varmasti lapsettomuus on joillekin hyvä valinta.
En myöskään usko, että ihminen voi oikeastaan myöntää tällaisessa asiassa katumustaan, tai edes itse päästää sitä tietoisuuteensa.
Lapsen tekemistä ei voi kokeilla. Se on sitten peruuttamatonta.
Kuten valittu lapsettomuuskin on.
Naisten tilanne on huonompi tässä asiassa, mies voi vaihtaa nuorempaa. Nainen ei siten saa sitä lasta enää koskaan vaikka mieli muuttuisi.
Miten vaikea on ymmärtää että mieli voi muuttua?
Kerran otettu tatuointi harmittaa 20 v päästä, muttei niin voi tapahtua kun ei se mieli voi muuttua. Ei millään. Jännä juttu tuo mieli. Se kun on ja pysyy vaan.
Ei minulla ainakaan, saatan vaihtaa mielipidettä useaankin otteeseen aiheesta kun aiheesta.
Tylsää on elämäsi.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan oo että sain lapsen, niin paljon olisin menettänyt ellei olisi. Kiitos.
Miksiköhän, tarkalleen, jotkut alapeukuttavat tätä, minua kiinnostaisi tietää? Kommentoija vain kertoo, että häntä ei ole kaduttanut se, että hänellä on lapsi, se on hänen kokemuksensa.
Kaduttaa, eniten maailmassa.
Oli mahdollisuus mutten käyttänyt sitä. Olin ajattelematon, tyhmä, nuori.
Mä olen 51 v ja lapseton. En ollut koskaan mikään "vela", joka olisi päättänyt että ei ikinä lapsia, mutta ajattelin että menköön minne elämä vie, että jos löytyy mies ja jos hän haluaa lapsia, niin varmaan pari voisi tehdä, jos ei, niin ei se haittaa sitten eletään ilman.
Mulla oli keski-iän kriisissä jossain 40-42-vuotiaana kova ahdistus lapsettomuudestani. Jopa vielä biologinen kello yritti epätoivoisesti huutaa, että nyt äkkiä ainakin yksi lapsi tehtävä, tai loppuelämä tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. En kuitenkaan löytänyt sopivaa puolisoa, enkä täysin tukiverkottomana uskaltanut yksinkään lasta hankkia.
Mulla se lapsen halu oli vain semmoinen joku ihme hormonaalinen höyrähdys, joka meni parissa vuodessa ohi. Sitten hyväksyin että lapsia ei ole eikä tule, ja hyvä niin. Nykyään olen tosi tyytyväinen siihen, etten hankkinut lapsia. En vaan ole oikein sen luontoinen ihminen. Kyllä minä varmaan olisin ihan riittävän hyvä äiti ollut, jos olisin lapsen tai lapsia saanut, mutta itselle se olisi ollut raskasta, kun olen hiljaisuutta ja rauhaa rakastava lähes erakkomainen introvertti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että ihmisiä häiritsee se, että joku on päättänyt olla lapseton. Sitten vain tyytyväisenä on. Se häiritsee, kun lapseton alkaa toitottamaan, miten vastenmielisiä vauvat, lapset ja teinit ovat. Ja miten elämän täytyy olla pilalla tai vajavaista, jos tuollaisesta vastenmielisestä alienista joutuu huolehtimaan.
Vaikka on ollut alien itsekin. Siinä on jotain sangen outoa.
Outoa on kyllä, miksi noin vahva inhoreaktio ellei takana oli sitten jotain muuta. Pitää vahvistaa sitä tunnetta, jotta pysyy vakaumus vankkana?
Siltä väkisin vaan tuntuu tässäkin.
Voin sanoa omasta puolestani. Puolen tunnin vierailu kaverin luona on tehnyt selväksi, että lapset ovat vastenmielisiä. En ole niitä halunnut aiemmin enkä myöskään noiden vierailujen jälkeen. Inhoreaktio tulee lasten käytöksestä. En pidä sellaisista aikuisistakaan, jotka kiljuvat korviasärkevästi, riehuvat, puhuvat huutamalla, ovat epäkohteliaita, itsekkäitä ja lapsellisia, kaivavat estotta nenäänsä ja housujensisustaansa, kikattavat typerästi, haluavat koko ajan esittää ja viedä huomiota, kiusaavat ja osaavat olla ilkeitä ja nautaa päälle.
Kaikki eivät pidä koirista tai hevosista, toiset rakastavat eivätkä voisi enää ilman. Monet inhoavat hämähäkkejä tai käärmeitä, ja silti toiset pitävät niitä lemmikkeinä.
Lapsen tekeminen oman lapsuuden korjaamiseksi ei toimi. Ihan ensiksi pitää huolehtia siitä, että toipuu noista lapsuuden kokemuksista ja käsitellä ne kunnolla.