Oman kokemukseni mukaan ei-tukistetut lapset ovat aluksi

Vilkkaan lapsen vanhemmilla onkin enemmän vahtimista. Mutta lapsen satuttamista ei voi puolustaa millään. Keinoja pysäyttää lapsi on muitakin. Mielestäni tukistaminen kertoo aikuisen laiskuudesta tai kyvyttömyydestä keksiä parempia tapoja ( isommilla vaikka puhumalla) ratkaista ongelmatilanne.Niin, kaikista alkoholistienkaan lapsista ei tule alkoholisteja, mutta oikeuttaako se vanhempia itse juomaan?

Miten teidän lapsille opetetaan riitatilanteista selviäminen? Jos toinen lapsi ottaa omalta lapselta vaikka lelun kädestä, niin opetatteko, että lyö takaisin? Niinhän nämä lapsiansa lyövät itse toimivat. Kun tulee hankala paikka, niin väkivalta on sopiva ratkaisukeino. Sekö on tuon kasvatusmetodin tarkoitus?

systemaattisena lastenkasvatuskeinona: totteletko vai pitääkö tukistaa. Minusta anteeksi annettavampaa on se, jos aikuinen hemostuneena kajoaa lapseen ja pyytää sitä anteeksi myöhemmin, kuin se, että kylmän viileästi vetäisee tukasta kun lapsi ei tottele. Itse en ole lapsiani tukistellut enkä ole sellaiseen tilanteeseen kolmen lapseni kanssa koskaan joutunut, että näin tarvitsisi tehdä.

Sen sijaan olen tukistellut ja huutanut 2-3-vuoden ikäisilleni kitarisat lepattaen. Nykyisin riittää, että sanoo rauhallisella äänellä "nyt on äiti taas siinä pisteessä, että kohta äiti tukistaa/huutaa". Ja uskokaa tai älkää lapsistakaan ei varmaan ole hauskaa, kun menetän hermoni. Tämän kommentin vastapainoksi olemme ottaneet jäähyt, eli jos varoitus ei mene perille niin passitan lapsen jäähylle, ennen kuin se pinna palaa. Sen takia se vitsa väännetään nyt pienenä, ettei isompana tule ongelmia.

Tukistaminen ei meillä tarkoita tai ole koskaan tarkoittanut mitään sairaalloista repimistä! Kurittamisella ja väkivallalla on myös minun mielestäni oltava selkeä ero!

Sehän on niin pieni että sen saa nostettua pois tilanteesta kuin tilanteesta. 16-vuotias onkin sitten jo toinen juttu. Luulenpa kumminkin että sen ikäistä ei enää tukisteta sen vuoksi että se tukistaisi takaisin, ja kovempaa. Eivät ne nimittäin aina puhetta ymmärrä tai halua uskoa.

Lapsia tukistettu 1-2 vuotiaana yhteensä alle 10 kertaa. Sen jälkeen ei ole tarvinnut koska tajuavat puhetta. Lapsien iät 5v- 16v.

Minusta tukistamisessa oleellista ettei tee sitä suutuspäissään vaan jos lapsi ei millään usko, kysytään onko pakko tukistaa ja jos ei toivottu käytös jatkuu, otetaan tukasta.

Kun joku ketjussa sanoi, että täällä on paljon ihmisiä, joiden mielestä lapsen satuttaminen on ok! Minä en tästä ketjusta montaakaan sellaista löytänyt, vaikka osalla oli omakohtaisia kokemuksiakin tukistamisesta. Hekin mielestäni viestittivät jokainen, etteivät niin lapsilleen tekisi.



Kasvatuksesta puheenollen, minäkin olen lapsuudessani saanut tukkapöllyä ja aihe oli, että haistatin paskat äidille. Olin tuolloin ehkä 12 - vuotias. Isä tuli ja otti tukasta ja pyöräytti. En senkoommin ole haistatellut vanhemmilleni, eikä senkoommin minua myöskään ole tarvinnut tukistaa. Yksi kerta riitti ja vaikken sallikkaan ruumiillista kuritusta niin silti mielestäni pyöräytys tuli aiheesta sekä kyllä, edelleenkin kunnioitan isääni, vaikka hän noin tekikin.



Ei jäänyt traumoja, ei, joten yrittäkäähän ymmärtää tässäkin asiassa, että tilanteita on vaikka minkälaisia.

Mua kans ärsyttää, että kaikki lapset laitetaan samaan muottiin, kaikkiin lapsiin pitäisi tehota samat kasvatusmenetelmät jne.



Itselläni on 2 lasta. Esikoinen on aivan "hirveä", 1-2vuotiaana hän oli aivan mahdoton termiitti. Ei kuului hänen korvissaan KYLLÄ. Kiellot menivät kuuroille korville, kielletyistä paikoista sai ottaa pois 1000 kertaa eikä silti mennyt asia perille, vaan kokeili vielä toiset 1000 kertaa saisiko sittenkin tehdä tätä kiellettyä asiaa.

Kuopus on aivan toista maata. Hänelle ei tarvitse kuin kerran sanoa, että ei saa koskea yms. niin hän uskoo. Hän on aivan superhelppo esikoiseen verrattuna.



Mulle on ihan turha tulla länkyttämään lapsen kasvattamisesta, säännöistä yms. kun tiedän, että säännöt ja rajat on molemmilla lapsilla aivan samat. Toinen vaan ei usko niitä kuin hillittömän uhkauksen, kiristyksen ja lahjonnan voimalla, toinen uskoon heti ja kerrasta.



ELI "SYY" EI OLE VANHEMMISSA, VAAN LAPSEN LUONTEESSA!!!

tukistaminen ON silti väkivaltaa ja lapsen satuttamista ja se on kielletty laissakin. Ei siinä ole lieventävänä asianlaitana lapsen "vaikea" luonne tai äidin/isän lyhytpinnaisuus. Lasten fyysinen kurittaminen on kielletty.

Miksi tulla ottamaan kantaa aiheeseen, jos ei tutustu muihin kommentteihin.



Eikös tuolla aiemmin kirjoittaneissa tukkapöllyä saaneissa ollut juuri niitä, jotka eivät nykyään kajoaisi lapsiinsa. Eli eivät todella kotoota ole oppineet lyömään vaikka heitä on kuritettukkin. Ei ne isit ja äidit ketkä ovat tukistaneet ole todellakaan siirtäneet lapsiinsa sitä tapaa. Ei se aina mene niin!

Se että on nyt aikuisena tullut siihen tulokseen että tukistaminen ei kannata ei välttämättä tarkoita että olisi lapsena tajunnut ettei se ole hyvä tapa ratkoa ristiriitoja.

Miksi tulla ottamaan kantaa aiheeseen, jos ei tutustu muihin kommentteihin.

Eikös tuolla aiemmin kirjoittaneissa tukkapöllyä saaneissa ollut juuri niitä, jotka eivät nykyään kajoaisi lapsiinsa. Eli eivät todella kotoota ole oppineet lyömään vaikka heitä on kuritettukkin. Ei ne isit ja äidit ketkä ovat tukistaneet ole todellakaan siirtäneet lapsiinsa sitä tapaa. Ei se aina mene niin!

olen kasvatettu remmillä. Todettakoon heti aluksi - ennenkuin joku hyökkää kimpuuni puolustautumisesta - että minä en tukistele tai anna selkään, mutta haluan pohtia omaa lapsuuttani.

Ei se tukistaminen liittynyt riitatilanteeseen. Se liittyi tottelemattomuuteen aikuista kohtaan. Siihen liittyi ajatus, että aikuinen on ehdoton auktoriteetti suhteessa lapseen. Tukistaminen ei ollut sallittua suhteessa toiseen lapseen.

Todettakoon myös, että minun itsetuntoni on vähän liiankin hyvä... Ja työni puolesta olen tehnyt monia psykologisia testeja ja ne aina antavat saman tuloksen: olen emotionaalisesti harvinaisen tasapainoinen yksilö. Eli älkää sekoitako puuroja ja vellejä. Kokonaisuus ratkaisee.

Miten teidän lapsille opetetaan riitatilanteista selviäminen? Jos toinen lapsi ottaa omalta lapselta vaikka lelun kädestä, niin opetatteko, että lyö takaisin? Niinhän nämä lapsiansa lyövät itse toimivat. Kun tulee hankala paikka, niin väkivalta on sopiva ratkaisukeino. Sekö on tuon kasvatusmetodin tarkoitus?

Tätä seikkaa ei ainakaan vähennä se, että sain lapsena remmistä ja luunappeja. Äitini oli kasvatustieteen maisteri ja perhepäivähoidon ohjaaja. Idiootti tunneköyhä ihminen. Ei ole hyvät välit häneen ei.

Itselleni oli seuraavanlainen tilanne: nostin 2 vuotiaani pois autosta, pyysin odottamaan vieressä, mieheni oli hakemassa ostoskärryjä.Olimme siis parkkihallissa. Olin avaamassa vauvan istuimen vöitä ja huomasin että 2 vuotiaani lähti menemään autojen välistä ajokaistalle. Sanoin että seis ja yritin ottaa takista kiinni.Ote lipesi ja seuraava teko oli että tarrasin poninhäntään, koska muustakaan en saanut otetta. Muistan ikuisesti kuinka kovasti lapsi itki ja kuinka oudosti katsoi minua. Pyysin toki anteeksi tukistamistani,mutta korostin samalla että äitiä täytyy uskoa, eikä saa mennä ajokaistalle.



Tukistaminen ja kaikki muu lapsen ruumiillinen kurittaminen on laissa kielletty. Mielestäni on hyvä, että asia herättää keskustelua,mutta linja on selvä: lasta ei saa tukistella mistään syystä!



En tiedä miten itse suhtautuisin jos olisin kaverini luona ja hän tukistaisi lastaan julkisesti. En osaa sellaista tilannetta kuvitellakaan. Olen aina luullut, että nämä tukistelijat tukistelee kotonaan piilossa. Ilmoitus lastensuojeluunhan siitä olisi tehtävä.

Juuri tätä tarkoitin minäkin tuolla aiemmin. Ei voisi paremmin saadakkaan tiivistettyä ajatusta.



Ja todellakaan ei meillä opetettu toisia lapsia satuttamaan, vaikka itse tukkapöllyä sainkin. Enkä koskaan olekkaan kajonnut, en lapsena, enkä aikuisena keheenkään.

Juuri niin, puhuvat eri aiheista! Toinen puhuu lapsien välisistä ristiriidoista ja toinen lapsen tottelemattomuudesta aikuiseen. En ymmärrä, miten ne voisi millään muotoa yhdistää.



33 puhuu asiaa!!!

minä olen 40 v ja

olen kasvatettu remmillä. Todettakoon heti aluksi - ennenkuin joku hyökkää kimpuuni puolustautumisesta - että minä en tukistele tai anna selkään, mutta haluan pohtia omaa lapsuuttani.

Ei se tukistaminen liittynyt riitatilanteeseen. Se liittyi tottelemattomuuteen aikuista kohtaan. Siihen liittyi ajatus, että aikuinen on ehdoton auktoriteetti suhteessa lapseen. Tukistaminen ei ollut sallittua suhteessa toiseen lapseen.

Todettakoon myös, että minun itsetuntoni on vähän liiankin hyvä... Ja työni puolesta olen tehnyt monia psykologisia testeja ja ne aina antavat saman tuloksen: olen emotionaalisesti harvinaisen tasapainoinen yksilö. Eli älkää sekoitako puuroja ja vellejä. Kokonaisuus ratkaisee.

Vaikka et itse jatkaisikaan tätä kasvatustapaa omien lapsiesi kohdalla, tunnut kuitenkin puolustelevan omien vanhempiesi tekoja. Koetko että sinä olit ihan oikeasti ansainnut remmillä lyömisen?

Sen voi jotenkuten tajuta, että 2-vuotias mätkii ja satuttaa kun toinen ei tee niin kuin haluaa, mutta sitä ei voi millään käsittää, että aikuinen kokee joutuvansa turvautumaan samaan. Miten voi olla ristiriitojen edessä niin avuttomia aikuisia?

Juuri niin, puhuvat eri aiheista! Toinen puhuu lapsien välisistä ristiriidoista ja toinen lapsen tottelemattomuudesta aikuiseen. En ymmärrä, miten ne voisi millään muotoa yhdistää.

Odotinkin tässä, kuka kommentoi kirjoitustani.



Oli se sikamaista vetää housut alas ja saada vyöstä. Muistan, kuinka kiljuin kuin tapettava porsas. Se oli ajan tapa. Silloin tärkeimpänä pidetiin ehotonta tottelevaisuutta. Et pysty voittamaan ehotonta tottelevaisuutta jatkuvalla neuvottelemalla lapsen kanssa. (minä neuvottelen ja voi että, kuinka näsäviisaita lapseni ovatkaan!)



Siinä mielessä myös puolustelen vanhempiani, että ei se selkään antaminen tai tukkapöllyn saaminen ollut niin vakavaa. Se ei ole mitenkään vaikuttanut elämääni. (sain siis selkään 3-5 ikävuoden välillä satayksi kertaa).



Pidänkö tekoa oikeutettuna? Hmm... siinä mielessä kyllä, että minua ensin moneen kertaan kiellettiin tekemästä jotain. Sitten uhattiin selkäsaunalla, jos sen teen. Ja minä silti tein... Eli uhkaus toteutettiin.

Lisään vielä, että isoveljeni ei saanut elämässään kertaakaan selkään. Eli ei se selkään antaminen ollut mielivaltaista joka paikan rangaistusta. Eli ehkä se on se mielivaltaisuus, mikä traumatisoi.



Miksi minä en sitten itse anna omille lapsilleni selkään? Koska en näe siitä selkäänantamisesta mitään HYÖTYÄ. Rangaistuksen pitää olla sellainen, että se vaikuttaa sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä.



33

Mä lupaan ilmoittaa poliisille jokaisen tukistajan, jonka tulen koskaan näkemään. Niin tekee tarhakin jos kuulee lapsen siitä puhuvan. Se johtuu siitä, että meillä kaikilla on ilmoittamisvelvollisuus.

vaan siitä, minkä vanhempi katsoo parhaimmaksi tavaksi kasvattaa lapsiaan.



Minusta on hassua ajatella, että joku tukistaisi sen vuoksi, että ei osaisi toimia toisin. Luonnollista sen sijaan on se, että hän tekee sen tietoisesti ajatellen saavansa siten parhaimman lopputuloksen.



33

sitä vanhempiesi mielestä satayksi kertaa etkä vain sitä yhtä ja ainoaa.

Silloin tärkeimpänä pidetiin ehotonta tottelevaisuutta. Et pysty voittamaan ehotonta tottelevaisuutta jatkuvalla neuvottelemalla lapsen kanssa. (minä neuvottelen ja voi että, kuinka näsäviisaita lapseni ovatkaan!)

Siinä mielessä myös puolustelen vanhempiani, että ei se selkään antaminen tai tukkapöllyn saaminen ollut niin vakavaa. Se ei ole mitenkään vaikuttanut elämääni. (sain siis selkään 3-5 ikävuoden välillä satayksi kertaa).

33