Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni puhuu lapsilleen "sitten kun on sinun ylioppilasjuhlat" ja "sitten kun olet yliopistossa"... Lapset ovat vasta 12 ja 14!!!
25.05.2025 |
Järkytyin, että hän odottaa lastensa menevän lukioon ja yliopistoon. Melkoiset paineet varmaan asettaa. Eikö lapset saa itse valita? Entä jos haluaa olla taksikuski, baarimikko tai siivooja? Ei siihen mitään lukiota tarvita. Mistä edes tietää tulevatko lapset ikinä pääsemään yliopistoon, kai sinne on pääsyvaatimukset ja kokeet jne. Ja kuka ylipäätään puhuu koko ajan koilutuksesta? Antaa lasten olla lapsia, eihän nämä asiat kosketa heitä vielä pitkään aikaan!
Kommentit (474)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa mullekin puhuttu noin. Lahjakkuutta olisi ollut. Sen sijaan toivottiin että jään vaan kotikylälle amikseen ja jäinkin. Monen mutkan kautta kouluttauduin sitten aikuisena.
Itse opin ajattelemaan itse jo yläkoulussa.
Joo, ei se munkaan äiti ollut vieressä katsomassa kun niitä kouluvalintoja tein ja muutin pois sieltä tontunperseestä 16 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En näe tuossa mitään kummallista. Kyllä meilläkin näistä on puhuttu. Mutta ei rangaistu huonoista numeroista vaan kannustettu ja autettu. Ammattikoulu olisi ollut ihan ok, jos sieltä olisi sopiva linja löytynyt. Kummatkin vaan halusivat lukioon.
Olen seurannut nyt nuoremman lapsen kohdalla tuon ikäisten touhuja ja varsinkin pojat ovat nykyään sitä mieltä että pitäisi mahdollisimman vähällä vaivalla tehdä kaikki. Mitään ei oikein jaksettaisi, ihmettelen missä on kaikki into pyrkiä eteenpäin tai edes johonkin.toivottavasti on vain ongelma tässä ikäryhmässä. Jos ei mitään oikein jakseta, niin miten ihmeessä meinataan pärjätä työelämässä?
Lapsia pitää sopivasti kannustaa eteenpäin, oli koulu mikä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä ihmetyttää välillä että tietämys eri koulutuspoluista on kapeaa. Toisella asteella voi tehdä myös kaksoistutkinnon (tai kolmois) ja että ammatillinen koulutus tuottaa myös korkeakoulukelpoisuuden. Yo-lakki ei aina ole oikotie onneen.
Minä taas ajattelisin siltä kannalta, että yhteiskunta on koko ajan rajoittamassa opiskelumahdollisuuksia. Siksi mieluummin yksi tutkinto kerrallaan, täysillä keskittyen ja tosi tarpeeseen. Jos myöhemmin ei saa enää tehdä toista ammattitutkintoa, voi olla aika vaikeaa uudelleenkouluttautua, jos elämäntilanne tai terveys estää sen alkuperäisen ammatin harjoittamisen. Eli itse suosittelen lapsilleni aluksi lukiota ja sen jälkeen tiukkaa harkintaa, mitä elämässään haluaa tehdä.
Ylikoulutus ja koulutusinflaatio ovat vittumainen juttu. Ei korkeakoulutuksella ole enää sellaista arvoa kuin ennen. Kun ihmiset kouluttautuvat yhä enemmän koulutuksen arvo laskee ja kun monella on saman arvoinen kilpailu on kovaa ja se laskee myös palkkoja. Ja korkeakoulutettujen työttömyys takoo ennätyksiä uusiksi.
Kävin lukion omasta tahdostani, minusta tuli sairaanhoitaja, toinen veljeni on rekkakuski, toinen autonasentaja, toisella siskolla oma yritys, toinen on sairaanhoitaja. Saimme ihan itse päättää mitä teemme. Meistä ketään ei kiinnostanut akateeminen ammatti.
Vielä vähemmän ymmärrän, kun tuttu on lapsilleen puhunut vuosia, että sitten kun menette ammattikouluun. Toinen lapsista pärjää kuitenkin koulussa ihan hyvin, 8 ja 9 saa yleensä.
(Vanhemmat on itse käyneet ammattikoulun. Ja etenkin toinen valittelee palkan pienuutta).
Ja ei haluaisi päästää lapsia asuntolaan, vaan pitäisi mennä niin lähelle ammattikouluun, että voi kotoa kulkea. Eli valita vaan joku ala mihin pääsee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En näe tuossa mitään kummallista. Kyllä meilläkin näistä on puhuttu. Mutta ei rangaistu huonoista numeroista vaan kannustettu ja autettu. Ammattikoulu olisi ollut ihan ok, jos sieltä olisi sopiva linja löytynyt. Kummatkin vaan halusivat lukioon.
Olen seurannut nyt nuoremman lapsen kohdalla tuon ikäisten touhuja ja varsinkin pojat ovat nykyään sitä mieltä että pitäisi mahdollisimman vähällä vaivalla tehdä kaikki. Mitään ei oikein jaksettaisi, ihmettelen missä on kaikki into pyrkiä eteenpäin tai edes johonkin.toivottavasti on vain ongelma tässä ikäryhmässä. Jos ei mitään oikein jakseta, niin miten ihmeessä meinataan pärjätä työelämässä?
Lapsia pitää sopivasti kannustaa eteenpäin, oli koulu mikä tahansa.
Monasti nuoren valintoihin vaikuttaa myös se mihin ne kaverit hakee.
Ja ei ole olemassa mitään yhtenäistä poikien joukkoa, jossa kaikki muut alisuoriutuu, paitsi tietenkään se minun poikani. Vanhemmissa on havaittavissa jaksamisvajetta, kaikki vanhemmat eivät itsekään ole päässeet kiinni yhteiskuntaan, ja lisäksi huono-osaisuus periytyy joissain tapauksissa ylisukupolvisesti.
Itse olen seurannut kokonaisen salibandy joukkueen kasvua ja kehitystä siellä hienosti pärjääviä poikia. Ja heidän vanhemmat ovat tarjonneet heille sen mahdollisuuden. Ei se ole poikien vika ollenkaan se jaksamattomuus, jne vaan silkkaa vanhempien laiskuutta. Ei kun vaan penskoille ruutu käteen taaperona, odotetaan että varhaiskasvatuksen, koulun, jne väki tekee taikojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä ihmetyttää välillä että tietämys eri koulutuspoluista on kapeaa. Toisella asteella voi tehdä myös kaksoistutkinnon (tai kolmois) ja että ammatillinen koulutus tuottaa myös korkeakoulukelpoisuuden. Yo-lakki ei aina ole oikotie onneen.
Minä taas ajattelisin siltä kannalta, että yhteiskunta on koko ajan rajoittamassa opiskelumahdollisuuksia. Siksi mieluummin yksi tutkinto kerrallaan, täysillä keskittyen ja tosi tarpeeseen. Jos myöhemmin ei saa enää tehdä toista ammattitutkintoa, voi olla aika vaikeaa uudelleenkouluttautua, jos elämäntilanne tai terveys estää sen alkuperäisen ammatin harjoittamisen. Eli itse suosittelen lapsilleni aluksi lukiota ja sen jälkeen tiukkaa harkintaa, mitä elämässään haluaa tehdä.
Ylikoulutus ja koulutusinflaatio ovat vittumainen juttu. Ei korkeakoulutuksella ole e
1950-luvulla ylioppilaita pidettiin korkeasti koulutettuina ja nyt se on pelkästään yleissivistävää. Maisterit ovat 2000-luvun ylioppilaita, maisterin tutkinto ei riitä mihinkään.
Peruskouluhan on aina ollut vähintään yhtä paljon lasten säilytyspaikka kuin näiden sivistämispaikka. Lapset on työnnettävä jonnekin siksi aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Massatyöttömyys on tuonut uusia ikäryhmiä tämän säilömisongelman piiriin: jonnekin on työnnettävä myös se ylimääräinen työvoima joka tulee työikään, mutta jota ei voida työllistää.
Yhteiskunnan koulutusinto ei ole suinkaan johtinut siitä, ettei maailmasta löytyisi tekemätöntä työtä, jota kuka tahansa pystyisi tekemään. Ja vielä vähemmän siitä, että akateemisista lässyttäjistä olisi pulaa. Työhaluiset ihmiset ovat ilman työtä siksi, että nykyisessä järjestelmässä vain pääoma voi työllistää. Ja suurpääomallehan menee nykyään sitä paremmin mitä vähemmän se työllistää ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En näe tuossa mitään kummallista. Kyllä meilläkin näistä on puhuttu. Mutta ei rangaistu huonoista numeroista vaan kannustettu ja autettu. Ammattikoulu olisi ollut ihan ok, jos sieltä olisi sopiva linja löytynyt. Kummatkin vaan halusivat lukioon.
Olen seurannut nyt nuoremman lapsen kohdalla tuon ikäisten touhuja ja varsinkin pojat ovat nykyään sitä mieltä että pitäisi mahdollisimman vähällä vaivalla tehdä kaikki. Mitään ei oikein jaksettaisi, ihmettelen missä on kaikki into pyrkiä eteenpäin tai edes johonkin.toivottavasti on vain ongelma tässä ikäryhmässä. Jos ei mitään oikein jakseta, niin miten ihmeessä meinataan pärjätä työelämässä?
Lapsia pitää sopivasti kannustaa eteenpäin, oli koulu mikä tahansa.
Monasti nuoren valintoihin vaikuttaa myös se mihin ne kaverit hakee.
Ja ei ole olemassa mitään yhtenäistä poikie
Poikien kanssa arki on usein kivireen vetämistä, lahjakkaidenkin poikien kanssa. Kateudella katson monien tyttöjen vanhempia, kun lapset pienestä pitäen huolehtivat tavaroistaan ja asioistaan. Toisaalta sitten pojat tekevät asioita aidosti kiinnostuksesta, ja kun se kunnianhimo jossain asiassa herää, jälki on komeaa.
Eli ei kai tässä voi muuta kuin olla teineille komppanian vääpelinä ja luottaa siihen, että jonain päivänä pärjäävät omillaan.
Vierailija kirjoitti:
En näe tuossa mitään kummallista. Kyllä meilläkin näistä on puhuttu. Mutta ei rangaistu huonoista numeroista vaan kannustettu ja autettu. Ammattikoulu olisi ollut ihan ok, jos sieltä olisi sopiva linja löytynyt. Kummatkin vaan halusivat lukioon.
Olen seurannut nyt nuoremman lapsen kohdalla tuon ikäisten touhuja ja varsinkin pojat ovat nykyään sitä mieltä että pitäisi mahdollisimman vähällä vaivalla tehdä kaikki. Mitään ei oikein jaksettaisi, ihmettelen missä on kaikki into pyrkiä eteenpäin tai edes johonkin.toivottavasti on vain ongelma tässä ikäryhmässä. Jos ei mitään oikein jakseta, niin miten ihmeessä meinataan pärjätä työelämässä?
Lapsia pitää sopivasti kannustaa eteenpäin, oli koulu mikä tahansa.
Oletko lukenut peruskoulun inkluusiosta, lasten itseohjautuvuudesta ja avoimista oppimisympäristöistä? Entä somesta? Entä itsekeskeisistä vanhemmista, joille jo yksi tuntuu olevan liikaa? Lue myös tämän päivän Hesarin juttu amiksista!
Ainoa asia, mikä tässä maassa on jotenkin tolpillaan, on lukio. Tosin fyysiset oppikirjat pitäisi saada sinnekin takaisin.
Jokohan Orpon hallitus saa yliopistoihin lukukausimaksut kaikille? Se tulee varmasti, jos ja kun nyky meno jatkuu!
Heippa sivistys-Suomi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä 14-vuotiaan koulumenestys jo aika hyvin kertoo onko tulevaisuus amis vai lukio.
Eikä kerro!
ite olin surkea koulussa, mutta niinpä vaan pääsin korkeakouluun pääsykokeen kautta!Eli et käynyt kumpaakaan, et amista etkä lukiota? Silloin on kyllä kieltämättä varmaankin ollut surkea koulumenestys. Miten sait korkeakoulukelpoisuuden?
Amiksesta amk:hon ilmeisesti. Ei liity mitenkään aloitukseen, jossa puhutaan lukiosta ja yliopistosta. Amk EI OLE yliopisto.
Vierailija kirjoitti:
Kävin lukion omasta tahdostani, minusta tuli sairaanhoitaja, toinen veljeni on rekkakuski, toinen autonasentaja, toisella siskolla oma yritys, toinen on sairaanhoitaja. Saimme ihan itse päättää mitä teemme. Meistä ketään ei kiinnostanut akateeminen ammatti.
Olette taatusti onnellisempia kuin sen perheen nyt jo aikuiset lapset, joiden ekonomivanhemmat antoivat yhden ainoan vaihtoehdon: lukio ja sitten kauppakorkeakoulu. LOL
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulutuksesta ja sen merkityksestä kannattaa puhua. Todistukset ja tutkinnot on pääsylippuja tulevaisuuteen.
Työtön insinööri ja maisteri onkin haluttu haaveammatti, kortiston kaunistuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä ihmetyttää välillä että tietämys eri koulutuspoluista on kapeaa. Toisella asteella voi tehdä myös kaksoistutkinnon (tai kolmois) ja että ammatillinen koulutus tuottaa myös korkeakoulukelpoisuuden. Yo-lakki ei aina ole oikotie onneen.
Minä taas ajattelisin siltä kannalta, että yhteiskunta on koko ajan rajoittamassa opiskelumahdollisuuksia. Siksi mieluummin yksi tutkinto kerrallaan, täysillä keskittyen ja tosi tarpeeseen. Jos myöhemmin ei saa enää tehdä toista ammattitutkintoa, voi olla aika vaikeaa uudelleenkouluttautua, jos elämäntilanne tai terveys estää sen alkuperäisen ammatin harjoittamisen. Eli itse suosittelen lapsilleni aluksi lukiota ja sen jälkeen tiukkaa harkintaa, mitä elämässään haluaa tehdä.
Ylikoulutus ja koulutusinflaatio ovat vittumainen juttu. Ei korkeakoulutuksella ole enää sellaista arvoa kuin ennen. Kun ihmiset kouluttautuvat yhä enemmän koulutuksen arvo laskee ja kun monella on saman arvoinen kilpailu on kovaa ja se laskee myös palkkoja. Ja korkeakoulutettujen työttömyys takoo ennätyksiä uusiksi.
Sun kannattaa tosiaan puhua vaan korkeakoulusta, mutta akateeminen loppututkinto ns. kovilta aloilta on edelleen tae työuralle varsinkin, kun opiskelun ohessa kesätyöt ja harjoittelupaikat ovat hyviä ja pääsee verkostoitumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En näe tuossa mitään kummallista. Kyllä meilläkin näistä on puhuttu. Mutta ei rangaistu huonoista numeroista vaan kannustettu ja autettu. Ammattikoulu olisi ollut ihan ok, jos sieltä olisi sopiva linja löytynyt. Kummatkin vaan halusivat lukioon.
Olen seurannut nyt nuoremman lapsen kohdalla tuon ikäisten touhuja ja varsinkin pojat ovat nykyään sitä mieltä että pitäisi mahdollisimman vähällä vaivalla tehdä kaikki. Mitään ei oikein jaksettaisi, ihmettelen missä on kaikki into pyrkiä eteenpäin tai edes johonkin.toivottavasti on vain ongelma tässä ikäryhmässä. Jos ei mitään oikein jakseta, niin miten ihmeessä meinataan pärjätä työelämässä?
Lapsia pitää sopivasti kannustaa eteenpäin, oli koulu mikä tahansa.
Monasti nuoren valintoihin vaikuttaa myös se mihin ne kaverit hakee.
Poikien kanssa arki on usein kivireen vetämistä, lahjakkaidenkin poikien kanssa. Kateudella katson monien tyttöjen vanhempia, kun lapset pienestä pitäen huolehtivat tavaroistaan ja asioistaan. Toisaalta sitten pojat tekevät asioita aidosti kiinnostuksesta, ja kun se kunnianhimo jossain asiassa herää, jälki on komeaa.
Eli ei kai tässä voi muuta kuin olla teineille komppanian vääpelinä ja luottaa siihen, että jonain päivänä pärjäävät omillaan.
Meillä se oli päin vastoin. Poika olisi voinut jo kolme vuotiaana muuttaa omilleen.😂 Tyttären tekeminen on edelleenkin kuin hidastetusta elokuvasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En näe tuossa mitään kummallista. Kyllä meilläkin näistä on puhuttu. Mutta ei rangaistu huonoista numeroista vaan kannustettu ja autettu. Ammattikoulu olisi ollut ihan ok, jos sieltä olisi sopiva linja löytynyt. Kummatkin vaan halusivat lukioon.
Olen seurannut nyt nuoremman lapsen kohdalla tuon ikäisten touhuja ja varsinkin pojat ovat nykyään sitä mieltä että pitäisi mahdollisimman vähällä vaivalla tehdä kaikki. Mitään ei oikein jaksettaisi, ihmettelen missä on kaikki into pyrkiä eteenpäin tai edes johonkin.toivottavasti on vain ongelma tässä ikäryhmässä. Jos ei mitään oikein jakseta, niin miten ihmeessä meinataan pärjätä työelämässä?
Lapsia pitää sopivasti kannustaa eteenpäin, oli koulu mikä tahansa.
Monasti nuoren valintoihin vaikuttaa myös se mihin ne kaverit hakee.
Poikien kanssa arki on usein kivireen vetämistä, lahjakkaidenkin poikien kanssa. Kateudella katson monien tyttöjen vanhempia, kun lapset pienestä pitäen huolehtivat tavaroistaan ja asioistaan. Toisaalta sitten pojat tekevät asioita aidosti kiinnostuksesta, ja kun se kunnianhimo jossain asiassa herää, jälki on komeaa.
Eli ei kai tässä voi muuta kuin olla teineille komppanian vääpelinä ja luottaa siihen, että jonain päivänä pärjäävät omillaan.
Tytöt ovat niitä jotka pärjäävät siellä koukussa ja pojat menee ohi oikealta ja vasemmalta työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä 14-vuotiaan koulumenestys jo aika hyvin kertoo onko tulevaisuus amis vai lukio.
Lähdin tasan ysin keskiarvolla amikseen, kun ammattihaaveet oli selkeät. Nyt pitkälle toistakymmentä alalla ja opiskeltu työn ohessa ammattikorkeakoulututkinto. Ja lisäkoulutuksesta haaveilen.
Valitsemani tie mahdollistaa minulle myös yrittäjyyden, joka on sitten pitkäntähtäimen suunnitelma. Ei kaikkea tarvitse heti toteuttaa.
Juuri kaltaisesi oli opona yläasteella ja yritti taivuttaa minut luopumaan haaveista 2000-luvulla ja painosti kohti lukiota. Pistin kampoihin ja en ole katunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä ihmetyttää välillä että tietämys eri koulutuspoluista on kapeaa. Toisella asteella voi tehdä myös kaksoistutkinnon (tai kolmois) ja että ammatillinen koulutus tuottaa myös korkeakoulukelpoisuuden. Yo-lakki ei aina ole oikotie onneen.
Minä taas ajattelisin siltä kannalta, että yhteiskunta on koko ajan rajoittamassa opiskelumahdollisuuksia. Siksi mieluummin yksi tutkinto kerrallaan, täysillä keskittyen ja tosi tarpeeseen. Jos myöhemmin ei saa enää tehdä toista ammattitutkintoa, voi olla aika vaikeaa uudelleenkouluttautua, jos elämäntilanne tai terveys estää sen alkuperäisen ammatin harjoittamisen. Eli itse suosittelen lapsilleni aluksi lukiota ja sen jälkeen tiukkaa harkintaa, mitä elämässään haluaa tehdä.
Ylikoulutus ja koulutusinflaatio
Sun kannattaa tosiaan puhua vaan korkeakoulusta, mutta akateeminen loppututkinto ns. kovilta aloilta on edelleen tae työuralle varsinkin, kun opiskelun ohessa kesätyöt ja harjoittelupaikat ovat hyviä ja pääsee verkostoitumaan.
Tuurista (ja vanhempien suhteista) se on aina ollut kiinni, eikä koulutuksesta. Kukaan ei niiden sun papereiden perään kysele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä 14-vuotiaan koulumenestys jo aika hyvin kertoo onko tulevaisuus amis vai lukio.
Lähdin tasan ysin keskiarvolla amikseen, kun ammattihaaveet oli selkeät. Nyt pitkälle toistakymmentä alalla ja opiskeltu työn ohessa ammattikorkeakoulututkinto. Ja lisäkoulutuksesta haaveilen.
Valitsemani tie mahdollistaa minulle myös yrittäjyyden, joka on sitten pitkäntähtäimen suunnitelma. Ei kaikkea tarvitse heti toteuttaa.
Juuri kaltaisesi oli opona yläasteella ja yritti taivuttaa minut luopumaan haaveista 2000-luvulla ja painosti kohti lukiota. Pistin kampoihin ja en ole katunut.
Eli kävit ammattikoulun ennen koulutusreformia. Luitko tuon Hesarin jutun nykyisestä amiksesta?
Kyllä tuon ikäisistä lapsista jo tietää mille suunnalle kannattaa lähteä, jos on viettänyt heidän kanssaan aikaa ja jutellut asioista monipuolisesti. Tähän toki edellytyksenä, ettei vanhemmilla tai lapsella ole vääristyneitä kuvitelmia lapsen osaamis- tai motivaatiotasosta. Sekä ylä-, että alakanttisia. Lukio ei ole mikään vaikea laitos.
Taito- ja motivaatio on erittäin tärkeä arvioida etenkin silloin, kun mietitään onko mahdollinen intohimoharrastus paras pitää harrastuksena, muuttaa työksi vai hyödyntää työn osana.