Tunteeko kukaan muu näin avioliitossaan?

ja nyt odottaa toisten hyväksyntää, että voisi ottaa eron.

Sulla ei ole edes haluja keskustella miehesi kanssa asiasta niin se jo kertoo, että haluat ottaa ukosta eron.

olet mennyt ihan liian nuorena vakisuhteeseen ja naimisiinkin. Paljon jäänyt elämää elämättä ja kokematta, tuo tyyli on ollut ihan kiva vielä -60 -luvulla ja ehkä -70, mutta ei ole nykypäivää. Sen takia takaraivossa on tieto siitä, että muutakin on olemassa.



Siinähän ne vaihtoehdot sitten on. Joko erota, elää ja kokea, tai jatkaa samaa. Terapiat tuskin auttavat, sillä terapialla niitä kokemuksia ja elämyksiä ei tehdä. Mutta ehkä jokin saisi sinut hyväksymään olotilasi. Tai sitten ei.

jotta käry oli pettämisestä käyny tän ketjun myötä siipalleen ja nyt ovat terapiassa mutta kun mua kiinnostas tietää, että mitä ehti tapahtua esim. ton yh-isän kanssa, missä tapahtui ja milloin ja onko aviomies muuttanu käytöstään jne. :D



Siksi opiksi ja kannustukseksi.



Aaapeee. Tulisitpa linjoille valaisemaan. ;)

Elikkäs joo, en viitsi liikaa yksityiskohtia kertoa, kun tässä on parin muunkin ihmisen asiat ja tunteet kyseessä kuin itseni.



Mies sai tietää yhteydenpidosta yh-iskään ennen kuin luki tätä ketjua. Sitä asiaa ensin selviteltiin viikon verran, kunnes mies löysi tämän ketjun ja kaikki muukin tuli sitten esille.



Kyllähän mies oli laukkujaan pakkaamassa ja lähtemässä, mutta onneksi ei kuitenkaan lähtenyt. Tuosta lähti sitten meidän keskinäinen välienselvittely ja pohtiminen, missä meni vikaan, milloin meni vikaan, onko vielä toivoa.



Jonkun aikaa itse olin hyvin huonolla motivaatiolla liikenteessä, en oikeastaan olisi enää jaksanut nähdä vaivaa, ei löytynyt enää muita syitä yrittää kuin lapset.



Loppujen lopuksi päätimme sitten vielä ihan oikeasti yrittää. Kävimme ensimmäisen kerran pariterapiassa pari viikkoa sitten, seuraava kerta lomien jälkeen. Uskon, että selvitään.



Mies on muuttanut käytöstään kotona, on aktiivisempi, siis potenssiin miljoona. Lisäksi muistaa kehua minua joka välissä :) Minä olen muuttanut käytöstäni: en ole heti arvostelemassa, tiedostan omia virheitäni ja heikkouksiani.



Minusta tuntuu, että mies ottaa minut nyt ensimmäisen kerran meidän suhteen aikana vakavasti. Olen usein esim. sanonut, että voitaisko kävellä käsikädessä kun ollaan liikenteessä => NO WAY. No nyt sopii ja mies hakee mun läheisyyttä itsekin, en ole aina se joka koittaa roikkua miehen kaulassa. Ristiriitatilanteita ollaan saatu soviteltua huomattavasti entistä paremmin.



Jotenkin vaikea kuvailla tätä muutosta. Mutta nyt siis tilanne on hyvä.



ap



Ja tämä ei TODELLAKAAN ole provo

Että sanoin tuossa selvittelyn alkuvaiheessa, että harkitsen todella vakavasti eroa ja että se tuntuu todennäköisemmältä => ts. en antanut paljoakaan toivoa. Ja olin silloin erittäin tosissani.



ap

erosin sen jälkeen. Tiedän, että voi tulla uudessakin suhteessa, koska ihminen voi kyllästyä siihen mitä on. Kuvittelee, että jotenkin voisi muuttaa omaa olemustaan ja sitä, miten kokee elämää. Suhde voi tuntua taakalta, koska se on elämän mittaiseksi suunniteltu. Onko ihmisen paras elää yksin? Vai onko onni jonkun kanssa todellisempaa elämää?

menitkö sänkyyn tämän yh-iskän kanssa?

Noh, kivaltahan tuo nyt sitten kuulostaa.



Voisinkohan saada vielä vastauksia muutamiin heränneisiin kysymyksiin?



Miten se miehesi sai tietää siitä yh-iskästä? Tapailitteko te sen kanssa?

Entäs se aiempi pettäminen, oliko se kauankin sitten?

Miten miehesi löysi tiensä tähän ketjuun?



Jotenkin niin dramaattista. Ja tänä päivänä useamman surullisen ketjun lukeneena kuitenkin antaa hieman toivoa, että joskus oikeasti voi kuin voikin piintyneisiin tapoihin tulla muutosta. :)

Noh, kivaltahan tuo nyt sitten kuulostaa. Voisinkohan saada vielä vastauksia muutamiin heränneisiin kysymyksiin? Miten se miehesi sai tietää siitä yh-iskästä? Tapailitteko te sen kanssa? Entäs se aiempi pettäminen, oliko se kauankin sitten? Miten miehesi löysi tiensä tähän ketjuun? Jotenkin niin dramaattista. Ja tänä päivänä useamman surullisen ketjun lukeneena kuitenkin antaa hieman toivoa, että joskus oikeasti voi kuin voikin piintyneisiin tapoihin tulla muutosta. :)

Mies ratsasi mun puhelimen, siitä sai tietää. Tapailua ei ollut, kun välimatkaa kuitenkin melkoisen paljon. Ketjun löytäminen johtuu myös samasta tapahtumaketjusta, joka alkoi puhelimen ratsauksesta ja asioiden tenttaamisesta (kuka, miten, missä, milloin jne) ja jos ei ole kehittänyt mitään peitetarinaa valmiiksi, niin totuushan sieltä suusta tulee (siis että av:lta löytyi yh-iskä). Pieni salapoliisioperaatio mieheltä ja kaikki oli selvillä.

Pettäminen oli tapahtunut tänä keväänä.

Draamaa ei ole puuttunut. Ehkä olisi vähän vähemmälläkin pärjännyt.

ap

Että totuus ei pala tulessakaan. :))



Oliko tuo yksi viesti T: ap:n "mies" oikeasti miehesi?

Että totuus ei pala tulessakaan. :)) Oliko tuo yksi viesti T: ap:n "mies" oikeasti miehesi?

ap

Että totuus ei pala tulessakaan. :)) Oliko tuo yksi viesti T: ap:n "mies" oikeasti miehesi?

ap

MUTTA: Tsemppiä teille. Kerrohan miehellesi hirrrrrrrrrrrrrveästi terveisiä (vaikken mikään yh-äippä olekaan :DDD). Vaikutatte kuitenkin sympaattiselta parilta ja oikeasti avoimuutesi ap on tehnyt minuun vaikutuksen.

Ihanaa loppukesää kera käsikkäin kävelyjen.. ;)

Vaikuttaa vähän siltä että tässä ollaan rutiinien suossa jossa kumpikin toistaa päivittäistä kaavaansa kuin mantraa. Sinä suoritat ja toinen on epävarma. Sinä siis olet ehkä hallitsevampi osapuoli, toinen alistuva. Ja alistuvan taktiikka on usein passiivinen aggressio tai huomiotta jättäminen, jos toinen ei anna hänelle tilaa suhteessa, eikä suhteessa ole tasa-arvoa. Tiedän nämä jutut omasta kokemuksesta.

Vaikka olis miten hieno kulissi, lapset aistivat aikuisten pahan olon AINA. Ja jos rakkautta ei ole vanhempien välillä, vaikuttaa se aina myös lapseen. Eli, rehellisyys on varmaan ainut keino selvittää asiat, usein ammattiapu voi olla hyödyllistä, sillä mukana on objektiivinen erotuomari, joka osaa selvittellä sotkua kanssanne. Ts. saatte etäisyyttä itseenne ja toisiinne, kun olette kuitenkin arjessa niin toistenne "naamalla". Isoimmissa kaupungeissa on jopa kriisikeskuksia, joissa on auttajia keskusteluavuksi tällaisissa tilanteissa, tampereella ainakin on maksuton. Tsemppiä!

Herääkö rakkaus siellä parisuhdeneuvonnassa uudelleen? Jos vuosia on jo tuntunut että ei oikein rakasta toista niin muuttuuko mikään tältä osin ammattiavulla?

Ehkä ne pahimmat ongelmakohda saadaan esiin ja pois suhteesta mutta väittäisin että ei se rakkaus sieltä enää tule.

Se tavallinen arki voi olla ihan ok tämän jälkeen, ja ehkä se toisille riittää että asiat on ok ja kulissit pysyy pystyssä.

Onko nurmet tullut ajettua..... :)

Arvostan toi paljon, että jaksoit kommentoida noin asiallisesti. Selvästi sulla on edes vähän halua löytää "syytä" itsestäsikin, jos sen nyt voi niin sanoa. Et syytä vain miestäsi ongelmistanne, mikä on hyvä lähtökohta. Osaat olla analyyttinen myös omaa toimintaasi kohtaan.

Teidän suhde näyttää olleen alusta asti aika epätasapainoinen. Sinä olet ollut se "äitihahmo", joka pihtaa seksiä, ellei mies tee niin kuin tahdot. Mies ei ole päässyt kasvamaan itsenäisyyteen vaan on tottunut passiiviseen, huolehdittavan rooliin. Tuosta ei varmaan ole ulospääsyä kuin pariterarapian/avioliittoleirin avulla, koska tilanne on jatkunut niin pitkään. Miehesi olisi nähtävä oma passiivinen roolinsa ulkopuolisen avulla.

Toisaalta taas esität miehellesi "onnellista" ja kuin kaikki olisi hyvin. Tätä jäin miettimään. Miksi?

Sinuna yrittäin vielä, vaikka sanot ette ehkä jaksa enää yrittää. Erossa aiheutuu kuitenkin paljon haavoja koko perheelle. Toisaalta on myös suuri riski, että toistaisit omaa hallitsevaa rooliasi seuraavassa suhteessasikin, eikä tilanne muuttui sen kummemmaksi. Helpompaa olisi hoitaa nykyinen suhteenne tasapainoiseksi, kahden tasaveroisen aikuisen suhteeksi. Se on oikeasti niin palkitsevaa, kun löytää uudelleen yhteyden kumppaniinsa!

Luuletko suostuisiko miehesi pariterapiaan, jos sanot sen olevan viimeinen keino pelastaa suhde?

Toivottavasti löydätte vielä toisenne ja lapset saavat pitää ehjän perheen!

En huomannut aiemmin viestiä, jossa ap kertoi että tilanne on ollut ihan samanlainen alusta asti.

Tosin muotoilu pariterapia on viimeinen keino pelastaa suhteemme ei välttämättä ole hyvä, koska se kuulostaa sellaiselta parisuhdekälätykseltä, jonka passiivisuuteen taipuvainen ihminen saattaa hyvinkin ohittaa, koska on tottunut siihen että ei tarvitse reagoida, ei se toinen ole tosissaan kuitenkaan. Eli siis tilanteen vakavuus ei mene tajuntaan jos toinen ei ilmaise asiaa sydän verellä ja sen jälkeenkin toimillaan osoita että kriisi on oikeasti ja yhä päällä.

Siinä vaiheessa, kun asia otetaan puheeksi, täytyy tavallaan saada mukaan se koko tuska mikä erosta koko porukalle koituisi, muuten voi käydä niin että ero tulee vaan omalla painollaan, koska kumpikaan ei herää tajuamaan sen vaikutuksia ajoissa. Vähintään sen eron pitäisi olla niin iso kipeä asia, että sen takia viimeistään käännytään rehellisinä sen huononkin puolison suuntaan. Voi olla että sitä ei lopulta voi välttää, mutta kuitenkin.

T. 28

Mikä teitä vaivaa? Ihminen kertoo täällä rehellisesti mitä hän ajattelee ja heti alkaa syytökset. Ei tuo kyllä minusta miltään unelmamieheltä kuulosta! Itse en jaksaisi katsella mitään sohvalla makaavaa vätystä, joka ei saa mitään aikaiseksi. Yhtään ei sääliä heru. Ap:tä tässä on "petetty". Mies on muuttunut aivan eri ihmiseksi avioliiton aikana!

Mikä teitä vaivaa? Ihminen kertoo täällä rehellisesti mitä hän ajattelee ja heti alkaa syytökset. Ei tuo kyllä minusta miltään unelmamieheltä kuulosta! Itse en jaksaisi katsella mitään sohvalla makaavaa vätystä, joka ei saa mitään aikaiseksi. Yhtään ei sääliä heru. Ap:tä tässä on "petetty". Mies on muuttunut aivan eri ihmiseksi avioliiton aikana!

mutta kun ihminen muuttuu aina vuosien aikana!

väitätkö että itse olet sama kuin 15 vuotta sitten?

ja onko pettäminen oikein sinun mielestäsi?

mun mielestä olisi reilua miestä kohtaan ottaa vaikka ero,ennen kuin vehtaa kenenkään kanssa.

Muitakin siis löytyy. Tosin lapsia on kolme. Minua oksettaa jo seksinkin harrastaminen miehen kanssa (läski on ällöä) ja mietin jospa alankin suuntautumaan naisiin.. Tuntuu että kaikki miehet ovat samanlaisia. En jaksa.

parempia ja tehokkaampia naisina ja ihmisinä, mutta suosittelisin että kaikki jotka olette tuossa tilanteessa, lopettakaa se miehenne äitinä oleminen! Älkää kohdelko miestä niin kuin hän olisi vähempiälyinen, jolta ei odoteta mitään ja jolla ei ole enää mitään vastuuta missään asiassa elämässään. On varmaan paljon muutakin mitä pitää tehdä asian korjaamiseksi, ja voi olla että ero siitä tulee kuitenkin, mutta ei tilanne ainakaan korjaudu niin kauan kuin esitätte onnellista ja autatte alkeellisissa asioissa ja korjailette miestenne jälkiä. Lasten takia toki joskus joutuu puuttumaan, mutta älkää ottako kantaaksenne niin suurta osaa perheestä, että lyhistytte sen alle, ja vielä niin ettei mies missään vaiheessa huomaa että hän on vapaamatkustajana ja vaimo ihan lopussa. Mies kohtaamaan realiteetit niin kuin aikuinen ihminen!