Tunteeko kukaan muu näin avioliitossaan?

Olen usein esim. sanonut, että voitaisko kävellä käsikädessä kun ollaan liikenteessä => NO WAY. No nyt sopii ja mies hakee mun läheisyyttä itsekin, en ole aina se joka koittaa roikkua miehen kaulassa. Ristiriitatilanteita ollaan saatu soviteltua huomattavasti entistä paremmin. Jotenkin vaikea kuvailla tätä muutosta. Mutta nyt siis tilanne on hyvä. ap Ja tämä ei TODELLAKAAN ole provo

Jos tämä "suuri ongelma" korjautuikin sillä että mies ottaa kädestä kiinni niin ei ne ongelmat sit kovin pahoja ollutkaan... :)

Tai sit vaan toisille riittää vähempi... pääasia että näyttää edes ulospäin onnelliselle perhelle

käskynkää kulkiessa

Niin se vaan menee usein, tarpeeksi kun on rakkaus kuollut niin ei se uuteen liekkiin syty. Väkisin yrittämällä voi tovin päästä eteenpäin mutta miksi se muuttuu. Samat on kuitenkin ihmiset ja harva pystyy ihan puhtaalta pöydältä aloittamaan ilman että menneisyys ei paina

[quote author="Vierailija" time="10.06.2011 klo 10:08"]

Olemme olleet 10v. naimisissa, yhdessä 15v. Silloin ihan alkuun olin totta kai valtavan rakastunut ja halusin yhteistä elämää mieheni kanssa. Mutta nyt ei vaan enää kiinnosta.

Meillä on 2 lasta, yhteinen asuntovelka. En millään haluaisi lasten kasvavan avioerolapsina, mutta toisaalta en oikeasti enää edes halua yrittää saada suhdetta mieheni kanssa toimimaan. Tai tavallaan se siis toimii, ei meillä ole mitään isoa. Se mies vain ärsyttää mua joka päivä entistä enemmän! Mies on lihonut ainakin 10kg näiden vuosien aikana, laiskistunut, tullut saamattomaksi sohvaperunaksi. Itse olen energinen, aktiivinen, pidän itsestäni huolta. Mies ei oikeasti osaa tehdä mitään oikein (mun mielestä). Ja sitten se määkyy nalkuttamisesta, kun mua vituttaa. IHAN SAMA. Mua vaan oikeasti riepoo sen saamaton tyyli ja ote elämään. Mistään ei jaksa huolehtia tai ottaa vastuuta. Jos se on esim. lasten kanssa kotona niin se soittaa mulle töihin, että MITÄ ME SYÖDÄÄN. Voi hemmetti, aikuinen mies ja pitää vaimolle soittaa, että olis nälkä.

Meillä on aktiivinen seksielämä, koska mun mielestä sellainen kuuluu avioliittoon. Mieheni siis saa (säälistä) säännöllistä seksiä, useamman kerran viikossa. En ole tylsä lahna, vaan keksin juttuja ja kokeillaan uutta. Ainoa vaan, että mulle tuo kaikki on IHAN SAMA. Teen sen vain siksi, että niin kuuluu tehdä, en siksi että haluaisin.

Me vietämme paljon aikaa perheenä, teemme juttuja, kyläilemme, reissaamme. Ok, lasteni kanssa teenkn mielelläni noita asioita, mutta mulle on IHAN SAMA olisko mies mukana vai ei. Kun ei vaan jaksa kiinnostaa!!!

Ja yksi asia mikä on aina ärsyttänyt on se, että mies ei huomioi mua koskaan. Jos tällään itseni viimeisen päälle ja olen omasta mielestäni oikein hot, niin on turha pelätä mitään kauniita sanoja. IKINÄ. Mies ei ikinä sano minusta mitään nättiä.

Mutta siis summa summarum: olen tässä suhteessa ainoastaan vain siksi, että olen mennyt nuorena ja tyhmänä naimisiin ja pykännyt nuo lapset miehen kanssa. Ja nyt vaihtoehtoina on oikeastaan vain joko erota ja pilata lasten elämä tai jatkaa tätä teatteria. Ja siis oikeasti olen hyvä tässä, olen siis hemmetin hyvä vaimo. Laitan ruoan, siivoan, hoidan kodin. Olen nätti ja simpsakka, hyvä kroppa. Iloinen, huumorintajuinen. Huolehdin miehestäni hyvin, vaikka siis joskus sorrun "nalkuttamaan", niin pääasiassa puren huulta ja olen olevinani tyytyväinen. Paitsi että yhden kerran olen lipsahtanut pettämään ja koko ajan mulla on ns. haku päällä, vaikkei oikeasti olekaan.

Että silleen. Olenko ainoa näin paskassa tilanteessa? Ja onko tämä vain nyt tätä, että 30-kriisi pukkaa päälle toden teolla?

[/quote]

Kuulostat masentuneelta, jos seksikin on ihan sama ja miehen seura on ihan sama. Tuota sanotaan anhedoniaksi, kyvyttömyydeksi kokea mielihyvää.

[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 14:35"]

Siis mä oon tosi hyvä vaimo, mitä nyt oma mies yököttää ja oon kerran pettänyt. :D Ehkä sä luulet itsestäsi liikoja, mutta niin tai näin, ette varmaankaan vaan sovi yhteen.

[/quote]

Ei, ei sovittu :)

Ap

mitenkähän tämä lie jatkui?

Kerropas tännekin kuinka oikein kävikään?



Miehesi sai siis tietää ja terapiaa nyt pukkaa?



Mutta yksityiskohtia kiitos meille muillekin opiksi ja ajatuksiksi. :D

Muakin kiinnostaa, miten tässä kävi. Vuoroin olen ollut puolellasi ja vuoroin vastaan tämän ketjun aikana, en vain ole kirjoittanut mitään.



Meillä tilanne on vähän nurinkurinen eli minä olen se laiska ja saamaton, mutta kuitenkin teen kaikki kotityöt. Mies ei kotitöihin koske mutta jaksaa pihatöitä ja ns. miesten töitä tehdä aktiivisesti, kun itse lököän koneen ääressä. Mies jaksaa myös esim. lasten kanssa käydä uimassa yms. MInäkin kyllä käyn lasten kanssa erilaisissa tapahtumissa (pakotan itseni) ja kyläilyt teen aina yksin lasten kanssa, kun miestä ei huvita. Meissä molemmissa on sitä laiskaa ja sitä aktiivista, mutta ehdottomasti koen olevani sen laiskempi osapuoli.



Muutamissa asioissa koin sympatiaa miestäsi kohtaan (ja aika monessa taas en), ja yksi ehdottomasti on se, että et jaksa/kykene/yritä saada viestiä miehelle perille asti eli olet pitkään teeskennellyt onnellista, ja sitten vain luovutat. Minusta kun se prosessi pitää olla näkyvissä myös miehellesi, siis se, että et ole tyytyväinen, se, että et vaadi miestäsi muuttumaan ja tekemään asioita vaan vaadit, että hän ottaa tosissaan sen, että teidän suhteenne on kriisissä. Molemmilla on kohtuuttomia odotuksia toista kohtaan. Jos mies valitsee tässäkin asiassa passiivisen roolin, ainakin olet tarjonnut hänelle mahdollisuuden pääsi sisäisiin ajatuksiin eikä hänelle tule yllätyksenä, että avioliitto onkin lopussa.



No, ilmeisesti nyt mieskin tietää tai niin ainakin tulkitsin nuo viimeiset viestit. Toivon, että saat elämäsi järjestykseen ja löydät onnen. Toivon tätä myös miehellesi.

että juttu ei jää auki, mies saa tietää naisen kirjoittamat asiat ja joku ratkaisu syntyy.



Miksi naiset kastroi osan miehistä, näiden kunnianhimoiset suunnitelmat, vastuunoton sillä, että itse kertovat mikä on oikea tapa ja naisen tapa miten asiat pitää tehdä.



Mies kyllä löytää ruokaa itselle ja lapsille, mutta sopiiko se naiselle?

Vähän oli vanha ketju mutta ei voi muuta kuin todeta että huonossa liitossa ei vaan kannata elämäänsä haaskata

up

Tuntee

<3

Up

Tuosta jutusta paistaa läpi isoin ongelma: huulen pureminen.

Ootko tosissasi ajatellut voivasi pysyä onnellisena, kun suoritat elämää muiden halujen mukaan ja unohdat itsesi.

Harrastat pirun hyvää seksiä, jota et halua?! Eipä ihme, että alkaa ukko ällöttämään.

Hyvä vaimo?! Raadat ja raadat etkä saa itse mitään mitä haluat.

Soittaa töihin, että on nälkä?! No miksi ihmeessä olet katsellut tuollaista. Anna olla nälässä niin oppii hankkimaan ruokaa itse.

Mutta siinä olet väärässä että tuohon auttaisi ero. Ei auta, jos aiot jatkossakin suorittaa elämää muiden halujen mukaan. Saat vain uuden miesvauvan vanhan tilalle.

Terapiaan ja asiat kuntoon. Älä nalkuta vaan sanot, että nämä asiat muuttuu nyt ja menette terapiaan. Seksiä vasta kun itse haluat sitä. Mies tehköön töitä sen eteen.

Mulla samankaltaisia tunteita vaikka raamien sisällä tilanne on eri. Samaistun tosi paljon tuohon "ihan sama" fiilikseen. Mies on ihan kiva, ahkerakin ja todella hyvä ja oma-aloitteinen isä. Miehellä on kuitenkin muutamia tapoja jotka aiheuttavat jatkuvasti kinaa ja ovat suurin syy siihen, miksi tunteet tuntuvat omalta osaltani kuolleen. Tuntuu, etten tunne mitään miestä kohtaan, paitsi toisinaan kun hän nalkuttaa jostain mitättömästä, huudan vain pääni sisällä että v ttu mä vihaan sua!!!

Seksi on kädenlämpöistä ja sitä on todella harvoin, koska minulla ei koskaan tee mieli. Fantasioin kuitenkin jatkuvasti toisista miehistä. Ihastun jokaiseen mieheen joka on minulle mukava. En ole kuitenkaan pettänyt.

Lapsuuteni oli hankala, erityisesti isäsuhteeni, ja se on aiheuttanut sen, että janoan hyväksyntää ja arvostusta miehiltä. Ensimmäiseen parisuhteeseeni ajauduin kun tutun tuttu kertoi olevansa kiinnostunut minusta. Voiko siinä tilanteessa muuta tehdä kuin alkaa välittömästi seurustella, muuttaa yhteen ja mennä kihloihin, vaikkei oikeastaan edes pidä hänestä ja epäilee pettämistä? 

Olen alkanut miettiä, valitsinko koskaan todella nykyistä aviomiestäni vai ajauduinko vain hänen kanssaan yhteen koska hän piti minusta? Kun tämä ajtus ruli mieleen, en ole päässyt siitä enää irti ja se tekee parisuhteeseen panostamisesta ajatuksenakin turhauttavan.

10 yhteistä vuotta takana ja yksi lapsi.

Kyllä

Et ole ainoa.

Mitä on tällä välin tapahtunut? Aloitus vuodelta 2011. Vieläkö oot ukkos kans?

Vierailija kirjoitti:

Joitakin ajatuksia kirjaan ylös, siis sellaisia joita teidän kommentit on herättäneet. Kiitos siis niistä kaikista, luin ne kaikki läpi ajatuksella äsken!



Ihan ensin kommentti sille, joka epäili etten ole hot ;) No, oman miehen mielestä en ehkä olekaan. Mistäs sen tietäisin, kun hän ei mitään kaunista minulle sano. Vieraat miehet sanoo. Eilen jopa naapurin mies totesi aamulla minut nähdessään, että oletpas sinä nättinä lähdössä töihin (ja sitten äkkiä häkeltyneenä perään, että "siis te molemmat, ootte molemmat niin kesäisen näköisiä", tyttäreni oli siis mukana). Ja tosiaan mulla on pari tällaista työkaveria, jotka aina säännöllisesti heittää kivaa kommenttia, oli myös edellisessä työpaikassa :) En siis ole mikään ns. kaunotar, mutta olen hoikka ja huolehdin ulkonäöstä (kevyt ehodtus, hiukset nätisti, kivat vaatteet), olen siis kai ihan vetävän näköinen. Ja ehkä kaikista parasta mun ulkonäössä on se iloinen olemus

En

Vierailija kirjoitti:

Kuten varmaan tiesitkin, lähtökohta asioiden muuttamiselle löytyy vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi.

Se mikä toisessa ärsyttää, lähtee ihan itsestä liikkeelle. Ongelmat on helpompi vain kaataa toisen niskaan, nähdä toisen persoonakysymyksinä tai jopa lähteä lätkimään.

Fakta on se että ongelman keskellä joko seisotte eri puolilla ja asia itsessään ajaa teidät erilleen. Tai sitten seisotte samalla sivulla ja mietitte mitä teette yhdessä asialle. Joko asia joka koetaan ongelmaksi erottaa tai sitten vahvistaa suhdetta, riippuen aivan siitä kummalle sivulle asetut(te).



Muuta itseäsi. Toista et voi muuttaa. Muuta ajatteluasi, pyri tekemään itsestäsi onnellinen harrastusten, ystävien näkemisen jne. kautta. Sitten kohtaat kumppaniasi niin että annat hänelle tilaa, ts. toisen ihmisen silmin. Yleensä kun alkaa itse voida hyvin alkaa nähdä toisenkin eri valossa ja samalla myös ongelmat suhteutettuina.



Katso peiliin ja mieti mit

Liirum laarum, liirum laarum- naistenlehtikamaa nämä sun neuvot!! Eiköhän ap ole montaa asiaa itsensä ilahduttamisesta lähtien jo koittanutkin. Ap olettaa ja odottaa ihan normaaleja parisuhteeseen kuuluvia juttuja mieheltään.

Karmeeta puppua täällä monen muunkin kommentit. Kuten joku sanoikin, monella vastaajalla taitaa olla samanlainen mies kuin ap.lla ja siksi puolustelevat ap.n miestä, kun eivät omalle elämäntilanteelleen ja saamattomalle miehelleen uskalla tai halua tehdä mitään.

Ap; olet hyvä ja aikaasaava tyyppi. Oikein hyvä tuollaisenaan, vaikka moni täällä muuta väittääkin. En usko, että mikään pariterapia tms. muuttaisi miestäsi miksikään. 

Ja jonkun väite siitä, että 10-15 vuoden päästä olisi tilanne sama, vaikka mies vaihtuisikin, ei pidä paikkansa. Ero on monesti helpotus ja hyvä juttu. Turha kituuttaa ankeudessa vuosikausia, kun elämä voisi olla joko yksin tai toisenlaisen kumppanin kanssa paljon mukavampaa. 

Itse olen eronnut nahjusmiehestä ja se oli kyllä hyvä päätös. Harmi että en tehnyt sitä aiemmin. Uskoin sitä skeidaa, että kaikki on parisuhteessa itsestä kiinni. Ei todellakaan ole. Tämän on saanut tuntea myös eksäni nyksä.