Lue keskustelun säännöt.
Autismi aikuisella
Kommentit (172)
Häiritseekö muita autistien demonisoiminen noissa kouluhyökkäys-tapauksissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kyllä törkeää olla autisti vielä aikuisenakin, kyllä sitä pitäisi osata kasvaa siitä pois ja aikuistua.
👌🏼😎😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä törkeää olla autisti vielä aikuisenakin, kyllä sitä pitäisi osata kasvaa siitä pois ja aikuistua.
Niin, viimeistään sitten, kun tulee isäksi tai äidiksi, pitää autistinkin ruveta vastuulliseksi vanhemmaksi, eikä ignoorata nenttipuolisonkaan tarpeita. Kaikki maailman autistit, ryhdistäytykää! Ei se ole kuin omasta halusta kiinni!
(Sarkasmivaroitus!)
Miksi sarkasmi? Tottakai autistinkin on pystyttävä olemaan vanhempi, tai sitten ei hanki lapsia. Monet meistä on hyviä vanhempia. Se että on paska vanhempi, ei johdu autismista, vaan siitä, että on paska vanhempi.
T. Autisti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti loukkaantuva.
Tai helposti muita loukkaava tahtomattaan. Kaikki autistit ei edes tajua loukkaantua eikä ymmärrä jos niille veetuillaan.
Niin miksi pitää vittuilla? En vittuile itse enkä ymmärrä miten se auttaa ketään enkä siksi oikein ymmärrä siitä edes loukkaantua. Ymmärrän kyllä milloin sitä tapahtuu ja ihmettelen aina miksi ihmiset käyttävät omaa energiaansa moiseen, tuleeko niille siitä hyvä fiilis itselleen (mitä en usko)? Selittäkää jooko.
Mulla sama, että ymmärrän kyllä että mulle vittuillaan, mut en ollenkaan ymmärrä miksi mun pitäisi siihen jotenkin reagoida. En minä myöskään pelaa pulun kanssa shakkia if you know what I mean. Ei anna mulle mitään.
Haha, hyvin sanottu siellä takana!
Itsehän kyllä saatan jopa nauttia vastavuoroisesta vittuilusta, jos se tehdään taidolla ja hyvällä maulla. Mutta ne pulut, ei ne ehkä oikein hallitse sitäkään taitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti loukkaantuva.
Tai helposti muita loukkaava tahtomattaan. Kaikki autistit ei edes tajua loukkaantua eikä ymmärrä jos niille veetuillaan.
Niin miksi pitää vittuilla? En vittuile itse enkä ymmärrä miten se auttaa ketään enkä siksi oikein ymmärrä siitä edes loukkaantua. Ymmärrän kyllä milloin sitä tapahtuu ja ihmettelen aina miksi ihmiset käyttävät omaa energiaansa moiseen, tuleeko niille siitä hyvä fiilis itselleen (mitä en usko)? Selittäkää jooko.
Mulla sama, että ymmärrän kyllä että mulle vittuillaan, mut en ollenkaan ymmärrä miksi mun pitäisi siihen jotenkin reagoida. En minä myöskään pelaa pulun kanssa shakkia if you know what I mean. Ei anna mulle mitään
Sama täällä. Kyllä mä ymmärrän että mulle vittuillaan, en vaa reagoi siihen vaan totean, että onpa siinä ihmisellä huonot käytöstavat ja siirryn eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Minulla tuntui imetys(kin) niin jäätävältä, että imettämättä jäi. Ihan niistä täysipäisiä, akateemisia aikuisia on silti kasvanut."
Tuli mieleen, ett mites seksuaalisuudessa rinnat...
Vierailija kirjoitti:
"Minulla tuntui imetys(kin) niin jäätävältä, että imettämättä jäi. Ihan niistä täysipäisiä, akateemisia aikuisia on silti kasvanut."
Tuli mieleen, ett mites seksuaalisuudessa rinnat...
Liekö sillä mitään tekemistä autismin kanssa, mutta en ole ikinä oikein sietänyt rintoihin koskemista. Imetys ei silti ollut ongelma.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti loukkaantuva.
En loukkaannu oikeastaan kuin hyvin törkeistä asioista. Eli lähinnä joku hyvin hyvin vakava asia, ei arkinen tölväisy puhumattakaan huulenheitosta.
Moni tuntuu luulevan, että loukkaannun. Se harmittaa välillä. Pitäisi osata hymyillä ja nauraa niin, että se myös näkyy.
Olen huomannut tämän saman. Ihmiset luulevat että loukkaannun. Itse en oikein vielä edes tajua, että joku vittuilee, kun on niin heikkotasoista vittuilua. Enkä tietenkään naura, jos vitsi on vain huono. Ei se tarkoita, että loukkaannun.
Vierailija kirjoitti:
En tunnista tuota nippelitiedon hahmottamista. Päinvastoin olen mielestäni hyvä hahmottamaan kokonaisuuksia. Olennaisen. Monesti ärsyttää ihmiset, jotka eivät näe metsää viherkasveilta.
Minulla myös näin päin, mutta toisaalta olen molempia. Enemmän kokonaisuuksia hahmottava, kun verrataan muihin ihmisiin, mutta silti huomaan usein myös yksityiskohtia, joita muut eivät huomaa. Ilmankos sitä väsyy helposti. Voisiko sinullakin olla samoin, että huomaat molemmat tai että se vaihtelee?
T. Itsediagnosoitu AuDHD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi autisti ei katso silmiin?
Perusteluksi ei riitä "Koska hän on autisti", koska jotkut autistit pystyvät katsomaan silmiin. Jotkut jopa tuijottavat muita silmiin, koska heille on opetettu, että silmiin pitää katsoa.
Eli mikä siinä silmiin katsomisessa on vaikeaa niille autisteille, jotka eivät siihen pysty?
En osaa vastata, vaan ihmettelen samaa. Itselläni ei ole asiassa mitään ongelmia. En tosin muista oliko lapsena. Mutta on olemassa tilanteita, joissa en halua katsoa muita silmiin. En tiedä osaanko sanoittaa asiaa oikein, mutta se liittyy tilanteisiin, kun en halua luoda yhteyttä jonkun ihmisen kanssa tai kun en halua antaa hänelle energiaa tai kun en halua, että hän näkee tunteitani tai ajatuksiani. Jos joku intoilee jotain ääliömäistä ja tunnen lähinnä myötähäpeää, en katso silmiin. Jos olen vihainen tai loukkaantunut, en katso silmiin. Jos haluan piilottaa hyvät tai pahat tunteeni, en katso silmiin. Jos koen että joku esim. ei-toivottu ihailija yrittää luoda kontaktia, en katso silmiin. Jos en vain jaksa ketään, en katso silmiin. Oma energiataso siis vaikuttaa ainakin. Voisiko olla jotain tämäntyyppistä, mutta osalla pysyvämmin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä törkeää olla autisti vielä aikuisenakin, kyllä sitä pitäisi osata kasvaa siitä pois ja aikuistua.
Niin, viimeistään sitten, kun tulee isäksi tai äidiksi, pitää autistinkin ruveta vastuulliseksi vanhemmaksi, eikä ignoorata nenttipuolisonkaan tarpeita. Kaikki maailman autistit, ryhdistäytykää! Ei se ole kuin omasta halusta kiinni!
(Sarkasmivaroitus!)
Miksi sarkasmi? Tottakai autistinkin on pystyttävä olemaan vanhempi, tai sitten ei hanki lapsia. Monet meistä on hyviä vanhempia. Se että on paska vanhempi, ei johdu autismista, vaan siitä, että on paska vanhempi.
T. Autisti
Et varmasti ole autisti tai sitten olet outo sellainen. Monikaan ei osaa etukäteen varautua siihen, mitä vanhemmuus on. Minulle ainakin tuli yllätyksenä, miten en kestä lapsen parkua. Nepsy+nentti parisuhteissa usein se nentti nimenomaan haluaa lapsen/lapsia. Autisti ei osaa siinä vaiheessa kieltäytyä, kun ei itsekään tiedä, millaista se tulee olemaan. Tässäkin ketjussa nimenomaan tällaiset ex-pariskunnat ovat hankkineet useamman lapsen. Sitten nenttiosapuoli on kypsynyt nepsyn nepsyyteen. Ketjussa kommentoineet nepsy+nepsy pariskunnat ovat pitkään harkinneet lasta ja päätyneet yhteen. Molempien nepsyydet on huomioitu vanhemmuuden toteuttamisessa. Huomaatko eron?
Oma kommenttisi oli todella tyhmä. "Paska vanhempi" on sellainen, joka haluaa itsekkäästi seurata omia mielihalujaan, vaikka voisi asennemuutoksella toimia vastuullisena vamhempana. Nepsy ei ole tällä tavalla hedonistinen, vaan autismipiirteiden ja psyykkisen kuormituksen takia ei pysty olemaan sellainen vanhempi. Hän romahtaa ilman tukea itselleen.
Jos "sinä" olet perfekti nepsyvanhempi, pidä hyvänäsi. Oletko ehkä totaaliyksinhuoltaja? Minä olin. Koska nenttikumppani ei halunnut olla vanhempi. Häntä olisi voinut kutsua 'paska vanhempi', mutta luopui vanhemmuudesta kokonaan. Never seen again.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Häiritseekö muita autistien demonisoiminen noissa kouluhyökkäys-tapauksissa?
Faktoista on voitava puhua. ISTJ-persoonat eli ns. "autistit" eli faktantarkistajapersoonat ovat konkreettisen maailman objektirelaatioidenhäiriön teorian mukaan ensimmäisenä toteuttamassa fantasiansa. He elävät välittömästi reaalimaailmassa toisin kuin minä eli välttelevät (INFP) persoonat jotka autismin kirjon jankkaajat jaksavat sotkea toisiinsa.
Mimoosamon kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häiritseekö muita autistien demonisoiminen noissa kouluhyökkäys-tapauksissa?
Faktoista on voitava puhua. ISTJ-persoonat eli ns. "autistit" eli faktantarkistajapersoonat ovat konkreettisen maailman objektirelaatioidenhäiriön teorian mukaan ensimmäisenä toteuttamassa fantasiansa. He elävät välittömästi reaalimaailmassa toisin kuin minä eli välttelevät (INFP) persoonat jotka autismin kirjon jankkaajat jaksavat sotkea toisiinsa.
Tuon meyers-briggs-testin perusteella asperger-mieheni on INFP ja minä asperger-nainen olen INTJ. Ei noita persoonallisuuksia voi tuolla tavalla nimetä, että tuo yksi on autistien persoonallisuus, kun sellaista ei ole olemassakaan, kuin autistinen persoonallisuus. Kaikilla on oma persoonallisuutensa ja sielunelämänsä, vaikka olisi autismin kirjolla. Levität omituisia väitteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä törkeää olla autisti vielä aikuisenakin, kyllä sitä pitäisi osata kasvaa siitä pois ja aikuistua.
Niin, viimeistään sitten, kun tulee isäksi tai äidiksi, pitää autistinkin ruveta vastuulliseksi vanhemmaksi, eikä ignoorata nenttipuolisonkaan tarpeita. Kaikki maailman autistit, ryhdistäytykää! Ei se ole kuin omasta halusta kiinni!
(Sarkasmivaroitus!)
Miksi sarkasmi? Tottakai autistinkin on pystyttävä olemaan vanhempi, tai sitten ei hanki lapsia. Monet meistä on hyviä vanhempia. Se että on paska vanhempi, ei johdu autismista, vaan siitä, että on paska vanhempi.
T. Autisti
Et varmasti ole autisti tai sitten olet outo sellainen. Monikaan ei osaa etukäteen varautua siihen, mitä vanhemmuus on. Minulle
En ole täydellinen enkä totaaliyh. Pidän vain ehkä liiankin mustavalkoisesti vastuunvälttelynä sitä, että syytetään jotakuta toista omista valinnoista. Nenttipuoliso ei sitä voi tietää, mitä nepsy jaksaa tai ei jaksa, se on nepsyn vastuulla sanoa, että ei halua lapsia tai haluaa vain yhden tai haluaa vielä miettiä asiaa. Ehkä sitten olen outo autistiksi, mutta olen aina pitänyt tosi tärkeänä sitä, että autismi ei ole mikään tekosyy suoriutua huonosti koska muut ihmiset ei ymmärrä ja silottele jatkuvasti, vaan sitten etsitään ne tavat, joilla suoriudutaan, jos on niin ison vastuun hankkinut.
Itsekin ajattelen että jos autistipuoliso kuormituksen alla räjähtelee lapsillekin arjessa (eli aistikuormitus johtaa meltdowniin) niin on hänen vastuullaan esittää ratkaisuja, miten pystyisi kestämään arkea. Tietysti tässäkin tullut esiin, että näillä miehillä ei välttämättä ole diagnoosia, joten voi olla myös vaikeaa hyväksyä ja ymmärtää omaa erilaisuuttaan, ja miksi ei kestä sitä mitä muut.
Onko hänen esimerkiksi mahdollista viettää aikaa omissa oloissaan enemmän, ja kompensoida sitä hoitamalla jotain koti- tai metatöitä itsenäisesti? Meillä esimerkiksi mies käy kaupassa (ja hoitaa siihen liittyvän metatyön) ja laittaa perheelle ruuat "omissa oloissaan". Vastamelukuulokkeet käyttöön huonoina päivinä, kun hermosto on kuormittunut, ja kotoa oma tila yksin ololle? Nämä vain esimerkkejä, miten kuormitusta voisi kenties huomioida. Sen tietysti ymmärrän, että kokonaan ei voi perhe-elämän vastuista luistaa.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ajattelen että jos autistipuoliso kuormituksen alla räjähtelee lapsillekin arjessa (eli aistikuormitus johtaa meltdowniin) niin on hänen vastuullaan esittää ratkaisuja, miten pystyisi kestämään arkea. Tietysti tässäkin tullut esiin, että näillä miehillä ei välttämättä ole diagnoosia, joten voi olla myös vaikeaa hyväksyä ja ymmärtää omaa erilaisuuttaan, ja miksi ei kestä sitä mitä muut.
Onko hänen esimerkiksi mahdollista viettää aikaa omissa oloissaan enemmän, ja kompensoida sitä hoitamalla jotain koti- tai metatöitä itsenäisesti? Meillä esimerkiksi mies käy kaupassa (ja hoitaa siihen liittyvän metatyön) ja laittaa perheelle ruuat "omissa oloissaan". Vastamelukuulokkeet käyttöön huonoina päivinä, kun hermosto on kuormittunut, ja kotoa oma tila yksin ololle? Nämä vain esimerkkejä, miten kuormitusta voisi kenties huomioida. Sen tietysti ymmärrän, että kokonaan ei voi perhe-elämän vastuista luistaa.
Tuommonen auttaa kyllä. Meillä ei puoliso tehnyt elettäkään kun pyysin omaa aikaa.
Huusi ja nillitti kuinka hänellä se vasta raskasta on.
Ei osallistunut kotihommiin, lasten hoitoon ja nukkui yönsä.
Sai lapset isompina siihen mukaan.
Lastenkin mielestä vain minä siivoan, kokkaan, käyn kaupassa,pesen pyykit, autan läksyissä jne
Teinineinä huusivat samaa sontaa kuin isänsä.
Pakkasin vaatteet ja lähdin.
Taakseni en katsonut.
Meni 3 vuotta että sain nukuttua.
4 vuotta että elämä pikkuhiljaa palasi.
Diagnoosi paukahti 2 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ajattelen että jos autistipuoliso kuormituksen alla räjähtelee lapsillekin arjessa (eli aistikuormitus johtaa meltdowniin) niin on hänen vastuullaan esittää ratkaisuja, miten pystyisi kestämään arkea. Tietysti tässäkin tullut esiin, että näillä miehillä ei välttämättä ole diagnoosia, joten voi olla myös vaikeaa hyväksyä ja ymmärtää omaa erilaisuuttaan, ja miksi ei kestä sitä mitä muut.
Onko hänen esimerkiksi mahdollista viettää aikaa omissa oloissaan enemmän, ja kompensoida sitä hoitamalla jotain koti- tai metatöitä itsenäisesti? Meillä esimerkiksi mies käy kaupassa (ja hoitaa siihen liittyvän metatyön) ja laittaa perheelle ruuat "omissa oloissaan". Vastamelukuulokkeet käyttöön huonoina päivinä, kun hermosto on kuormittunut, ja kotoa oma tila yksin ololle? Nämä vain esimerkkejä, miten kuormitusta voisi kenties huomioida. Sen tietysti ymmärrän, että kokonaan ei voi
Ei se ole sinun eikä autismisi vika, ettei tuollaista jaksanut. Ei moni normokaan jaksaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ajattelen että jos autistipuoliso kuormituksen alla räjähtelee lapsillekin arjessa (eli aistikuormitus johtaa meltdowniin) niin on hänen vastuullaan esittää ratkaisuja, miten pystyisi kestämään arkea. Tietysti tässäkin tullut esiin, että näillä miehillä ei välttämättä ole diagnoosia, joten voi olla myös vaikeaa hyväksyä ja ymmärtää omaa erilaisuuttaan, ja miksi ei kestä sitä mitä muut.
Onko hänen esimerkiksi mahdollista viettää aikaa omissa oloissaan enemmän, ja kompensoida sitä hoitamalla jotain koti- tai metatöitä itsenäisesti? Meillä esimerkiksi mies käy kaupassa (ja hoitaa siihen liittyvän metatyön) ja laittaa perheelle ruuat "omissa oloissaan". Vastamelukuulokkeet käyttöön huonoina päivinä, kun hermosto on kuormittunut, ja kotoa oma tila yksin ololle? Nämä vain esimerkkejä, miten kuormitusta voisi kenties huomioida. Sen tietysti ymmärrän, että kokonaan ei voi
Tämä yllättää monet kun autisti sitten todella _lähtee_. Viimeiseen saakka itsensä (ja etenkin muiden) rääkänneenä. Minä sanoin että varoitin useasi ennen kuin sain tarpeekseni. Sen jälkeen en ole taakseni katsonut eikä minuun saa yhteyttä. Verisiteet eivät merkitse minulle mitään.
Hesarin kommenteissa joku kirjoittaa, että autismi ei näy ulospäin eikä ole häiriö. Miten hauskaa, että terveet ihmiset voivat kaapata itselleen tällaisen diagnoosin ja käyttää sitä omana identiteettiprojektinaan.
Niin, viimeistään sitten, kun tulee isäksi tai äidiksi, pitää autistinkin ruveta vastuulliseksi vanhemmaksi, eikä ignoorata nenttipuolisonkaan tarpeita. Kaikki maailman autistit, ryhdistäytykää! Ei se ole kuin omasta halusta kiinni!
(Sarkasmivaroitus!)