Valaistumisen/ykseyden tiloja. Minulle tapahtui eilen jotain poikkeavaa. Tietääkö täällä kukaan näistä asioista?
Minulla ei ole psyykkisiä häiriöitä, en kuule harhoja tai näe. Olen muuten kyllä aika valveutunut ihminen ja kyseenalaistan paljon asioita. Olen sellainen omassa päässäni ja kehossani oleva pohdiskelija joka katselee elämää ns sivussakatsojana mutta on myös omalla tavallaan aktiivisena toimijana.
Minulle erilaiset valaistumisen tilat joskus näyttäytyvät hetkellisesti. Uskon sen olevan yleisempää kuin siitä puhutaan. Näitä olisikin mieleniintoista kuulla jos jollakin olisi jaettavana.
Eilen minulle tapahtui niin, että makasim sängyllä. Keho tuntui todella kevyeltä, kuin minua olisi kannateltu. Tunsin sen, tunsin henkiä lähelläni vaikka en siis koskaan tuollain ole tuntenut. Samaan aikaan minut valtasi lämmin olo ja rinnalla olevani käsi tuntui sulautuvan kehooni. Aivan kuin rintani ja käteni eivät olisi eri kehonosia vaan tunsin täysin kehoni olevan yhtä sulaa lämmintä energiaa. Minulla oli varmasti värähtelytasot korkeammalla kuin normaalisti. Nämä ovat ihania hetkiä ja ainakin toistaiseksi harvinaisia olleet. Ehkä nyt kun alan avautumaan enemmän niin olisi ihanaa kokea enemmänkin.
Kommentit (103)
Rukoile Jumalaa, hän kuulee. Kaikenmaailman värähtelytasot ja sellaiset voivat tuntua ihanilta, ja egoa hyväileviltä mutta ovat kaunis harhautus.
Pyyde saada lisää tuollaisia kokemuksia on egoa vahvistava toimenpide.
Todellisessa valaistumisen tilassa ei egoa ole olemassa.
Ego on olemassa niin kauan kun mielessä on ajatuksia.
Ego on menttaalinen olento.
Egon on mahdotonta kohdata ykseyden tilaa..
Ykseyden tila on ajatukseton.
Ego koostuu mielikuvista, ajatuksista ja muistikuvista.
Ego ei voi kohdata eikä kokea tilaa joka ei ole ajatusta. Kun mieli on täysin tyhjä kaikista ajatustuotteista, silloin rajallinen tila lakkaa ja rajaton, ykseyden tila ilmenee.
Ego ei ole siinä tilassa olemassa eikä kokemassa.
Vierailija kirjoitti:
Rukoile Jumalaa, hän kuulee. Kaikenmaailman värähtelytasot ja sellaiset voivat tuntua ihanilta, ja egoa hyväileviltä mutta ovat kaunis harhautus.
Mistäs sä sen tiedät? Ootko kokeillut?
Up.
Kerrankin mielenkiintoinen aihe.
Kertokaa te jotka olette perehtyneet aiheeseen?
Kiitos ap avauksesta ja kerrohan lisää mitä olet kokenut.
Kiitos.

Olen, molempia. Vain toinen oli kunnollinen hommeli, ja toinen tyhjä lelu jossa piilee ansa joka näkyy vasta ajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Up.
Kerrankin mielenkiintoinen aihe.
Kertokaa te jotka olette perehtyneet aiheeseen?
Kiitos ap avauksesta ja kerrohan lisää mitä olet kokenut.
Kiitos.
Sen verran pitkästi kerrottavia tapahtumia, että palaan huomenna kertomaan. Kiva, että edes jotakuta kiinnostaa. Mielellään keskustelisi näistä enemmänkin.
Aloittaja
Sulla on niskajumi, joka estää verenkiertoa aivoihin. Fysioterapeutilta saa siihen jumppaohjeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rukoile Jumalaa, hän kuulee. Kaikenmaailman värähtelytasot ja sellaiset voivat tuntua ihanilta, ja egoa hyväileviltä mutta ovat kaunis harhautus.
Mistäs sä sen tiedät? Ootko kokeillut?
Olen, molempia. Vain toinen oli kunnollinen hommeli, ja toinen tyhjä lelu jossa piilee ansa joka näkyy vasta ajan kanssa.
Mitä ajasta horiset?
Jos et sen vertaa edes tiedä että aikaa ei ole olemassa niin älä tuke tänne viisastelemaan.

No noin töykeän ihmisen kanssa en tosiaan jatka keskustelua.
"No noin töykeän ihmisen kanssa en tosiaan jatka keskustelua."
Miten naiset saavatkaan riidan aikaiseksi jo muutamalla viestillä😅😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Up.
Kerrankin mielenkiintoinen aihe.
Kertokaa te jotka olette perehtyneet aiheeseen?
Kiitos ap avauksesta ja kerrohan lisää mitä olet kokenut.
Kiitos.
Sen verran pitkästi kerrottavia tapahtumia, että palaan huomenna kertomaan. Kiva, että edes jotakuta kiinnostaa. Mielellään keskustelisi näistä enemmänkin.
Aloittaja
Juu jatketaan huomenna jutustelua tästä aiheesta lisää. Kiinnostaa kovasti.
Kiitos.
Nyt voisin kertoa erään toisen kokemuksen. Paljon on elämässä erikoisia asioita ja "sattumia" tapahtunut. Olen todella saanut kokea johdattelua. Kuitenkin nyt kun puhutaan näistä tiloista niin tämä on yksi paras tila mitä olen saanut kokea.
Yhtenä aamuna heräsin. Oli ollut erittäin vaikeaa eron ja monien tapahtumien vuoksi ja henkinen kuorma tuntui toisinaan aivan liian raskaalta taakalta. Kuitenkin tuona aamuna kun heräsin ja nousin ylös tunsin keveyden tunteen koko kropassa, oikeastaan elämä itsessään tuntui höyhenen kevyeltä ja tyyneltä. Päätin tehdä ruokaa. Kaikki tuntui pyhältä ja kauniilta. Kasvikset tuoksuivat voimakkaammin ja jo se itsessään oli aistinautinto, värit olivat kauniita. Kunnioitin jokaisella liikkeellä ja olemassaolollani raaka-aineita joista ruoan loihdin. Minulla ei ollut kiirettä, ei juuri mitään ajatuksia, pelkkä luovuus ja kunnioitus, sellainen elämänvoima läsnä ja tiesin mitä tein. Lopputuloksena ruoka oli paras annos koskaan mitä olin tehnyt. Nautin siitä äärimmäisen paljon. Tunsin vain valtavaa yhteyttä, kunnioitusta ja kiitollisuutta. Sitä on vaikea selittää. Kuin se kokemus olisi tarjoiltu minulle, elämä olisi halunnut lohduttaa. Se oli kyllä kaunis päivä.
En kovin usein ole kokenut mutta kuitenkin riittävästi, että tiedän elämän olevan pyhää ja merkityksellistä. Tiedän, että meillä on tarkoituksemme. Tiedän jotain sellaista mitä en pysty edes sanoin kertomaan.
Koko ajan mitä enemmän tässä mennään eteenpäin niin koen huikeita asioita sisäisesti. Olen valtavan kiitollinen ja tunnen syvää yhteyttä.
Tiedän miltä tämä kuulostaa ja voi olla vaikeaa vastaanottaa mutta minäkin haluan tuoda esiin sen mitä koen ja tunnen.
Aloittaja
Buddha sanoi muistaakseni Timanttisutrassa, että valaistuminenkin on pelkkä sana - puhumattakaan sitten kaikesta muusta.
Valaistumisolento ei takerru valaistumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Buddha sanoi muistaakseni Timanttisutrassa, että valaistuminenkin on pelkkä sana - puhumattakaan sitten kaikesta muusta.
Valaistumisolento ei takerru valaistumiseen.
En nyt tiedä mikä pointtisi on mutta minua ei kiinnosta lainkaan väitellä siitä mitä on valaistuminen tai kuka on valaistunut, kuka ei jne. Se on aivan samantekevää. Kuten totesit itsekin, niin sekin on sana missä muutkin.
Haluan tuoda jollain tavalla sanoin esille näitä kokemuksia, siksi mielestäni valaistumisen tai ykseyden tilat hyvin kuvaavat kokemusta. En halua kuluttaa tätä keskustelua sellaiseen takertumiseen ja vänkäämiseen jolla ei ole väliä oikeasti, emme me pääse siitä eteenpäin ja se nyt vaan on aivan turhaa.
Minusta on ihanaa saada keskustella juuri näistä tiloista mitä ihminen saa kokea. Minulle se on ainakin niin kaunista ja pyhää, että olisipa kiva kuulla onko muilla vastaavia.
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Missähän kristitty mystikko on? Hänellä voisi olla tietoa.
Ei ole vuoteen ainakaan näkynyt.
Youtubesta varmaan löytyy aiheesta.