Miksi ihmiset lukee kaunokirjallisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman sivistykseni vuoksi luen.

On kai niitäkin, joiden kapasiteetti ei tuohon riitä.

Mitä sivistystä saat siitä että luet jonkun keksityn hahmon keksittyjä ajatuksia tai tapahtumia? Vaikka tarina sijoittuisi esim espanjan sisällissotaan, niin eikö olisi helpompi ja nopeampi ja sivistävämpi lukea siitä sodasta ihan tietokirja, tai aikalaisten oikeita kokemuksia?

Juuri niin, tätä minäkin ihmettelen. Tiedän muutamia henkilökohtaisesti ja todella monia muualta tunnettuja henkilöitä jotka ovat olevinaan niin sivistyneitä lukiessaan toisten perusihmisten mielikuvitustarinoita. Vieläpä romanttista ajankulutusroskaa! Olet oikeilla jäljillä siinä että parhaiten perehtyisi mielenkiintoisiin aiheisiin lukemalla faktatietoa tai kokemuspohjaisia tarinoita aiheesta. Se vaan on niin mukava hienostella ja olla olevinaan kulttuuritietoinen. Ei se tee ihmisestä yhtään fiksumpaa lukea jotakin bestseller kulutusviihdettä, aikuisten omia satuja. Toki on sallittua rentoutua ja lukea mitä itse valitsee, mutta että naureskelen partaani (naisena) kun hölmöt naiset keräile hyllyynsä romaaneja ja vieläpä tärkeilevät niillä. 

Lukeminen on ihan hyvä pieninä paloina (voi niihin paeta myös todellisuutta), mutta en minäkään edes harkitse enää käyttäväni aikaani satujen lukemiseen. 

Olet vain keskivertoa fiksumpi ap kun tämän oivalsit ja yritystä kin oli (lukea muuta) 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman sivistykseni vuoksi luen.

On kai niitäkin, joiden kapasiteetti ei tuohon riitä.

Mitä sivistystä saat siitä että luet jonkun keksityn hahmon keksittyjä ajatuksia tai tapahtumia? Vaikka tarina sijoittuisi esim espanjan sisällissotaan, niin eikö olisi helpompi ja nopeampi ja sivistävämpi lukea siitä sodasta ihan tietokirja, tai aikalaisten oikeita kokemuksia?

Kaunokirjallisuus on valtavan hieno tapa opetella ymmärtämään toisten ihmisten ajattelua ja reaktioita. Kaunokirjallisuus kuvaa ihmisten kokemuksia erilaisissa tilanteissa. Siitä oppii empatiaa ja ihmissuhdetaitoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä pidän lukemisesta, ja siihen on monta syytä. Eri kirjoilla on eri tarkoitus. On rentouttavia nollauskirjoja, eli viidettä. Sama funktio kuin hyvällä komediasarjalla. On jännityskirjoja, jotka tarjoavat vähän aktiivisempaa viihdettä. On turvallisuuden tunnetta tuovia nostalgisia kirjoja, kuten vanhan ajan dekkarit.

On kansainvälisiä lukuromaaneja, joissa voi uppoutua siihen, miten elää ja ajattelee ihminen Intiassa, Ugandassa, Kiinassa tai vaikkapa Kolumbiassa. 

 

Ja on kirjoja, jotka tavalla tai toisella pysäyttävät. Saavat näkemään maailman hieman toisin. Lapsena minulle sellainen oli esim Harper Leen Kuin surmaisi satakielen, teininä Täällä pohjantähden alla (Linna). Aikuisena tällaisia ovat olleet esim Exit West tai Chimamanda Ngozi Adichie:n kirjat. 

 

Kiitos! Lapsena toki varmaan kaikki on uutta ja joku kirja siks

Minä tarvitsen sen kokemuksen, missä eläydyn toisen tunteisiin. Silloin koen enemmän empatiaa kuin uutisia lukiessani. Samoin se pakolaisen matkan eri vaiheet, ei ne oikeasti lyhyessä uutisjutussa avaudu, satoja sivuja kirjaa on aina enemmän kuin muutama uutissivu. Ja tarinana se tulee luettua. Mutta tuo empatia on minusta se olennainen asia. Kun eläytyy ihmisen kohtaloon, sitä ei voi enää ohittaa kylmästi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, mulla on niin voimakas eläytymiskyky, että siirryn kokonaan sinne kirjan maailmaan kun luen. Näen siis sisäisin silmin ne maisemat, tapahtumat jne. Ja se jos mikä on ihanaa todellisuuspakoa. Vähän kuin elokuvat, mutta hienompaa, koska oman pään tuotokset on aina hienompia kuin elokuvat.

Sama täällä.

Okei, ehkä tässä on se ero sitten, koska minä en todellakaan eläydy. Hyviä elokuvia katsoessa olen täysillä mukana, mutta kirjaa lukiessa lähinnä ahdistaa sellaiset kohdat jossa vaikka kuvaillaan jotain tarkkaan, kun ei kiinnosta yhtään ja toisaalta aivot pinnistelee että pitääkö tämä nyt muistaa jatkon kannalta, onko oleellista. -ap

Iso osa kaunokirjoituksesta on draamaa. Sama kuin salkkarit eli pihlajakadun tyhjänpäiväine

Mutta jos iso osa on salkkarityyppistä, niin miksi ne lukijat sitten selittävät jostain itsensä sivistämisestä ja pitävät itseään kommenttien perusteella parempana tai älykkäämpänä kuin minua, joka rehellisesti sanon ettei kiinnosta muiden keksimät tarinat? Miksi "lukijat" nostavat itsensä jollekin jalustalle? Se ihmetyttää?

Vierailija kirjoitti:

"Sinun ulosantisi on käytännössä: ei ei ei ei paskaa, inhottavaa, vammaista, minun kirjat hyviä, te paskaa.

Miten kuvittelet, että kukaan suosittelisi tuollaiselle mitään? 

Okei: suosittelen sinulle buddhalaisuutta. Siinä opetellaan eroon negatiivisista tunteista :D"

Haha okei, jos sanon että en tajua mitä ihmiset saa jostain tarinoista, voitteko selittää niin sehän tarkoittaa vain että minä en tajua, eikä ole mikään dumaus muita kohtaan. Jos sitten joku vastaa että eläytyminen, näkökulma tai muuta vastaavaa, enkä itse ole eläytynyt tai saanut muita näkökulmia, niin edelleen: se ei ole kritiikkiä muita kohtaan, kunhan sanon miten asia on, eli että en ole kokenut samoin.

Ok, eli sä olet erilainen sitten. Vaikea meidän on auttaa tuossa asiassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman sivistykseni vuoksi luen.

On kai niitäkin, joiden kapasiteetti ei tuohon riitä.

Mitä sivistystä saat siitä että luet jonkun keksityn hahmon keksittyjä ajatuksia tai tapahtumia? Vaikka tarina sijoittuisi esim espanjan sisällissotaan, niin eikö olisi helpompi ja nopeampi ja sivistävämpi lukea siitä sodasta ihan tietokirja, tai aikalaisten oikeita kokemuksia?

Kaunokirjallisuus on valtavan hieno tapa opetella ymmärtämään toisten ihmisten ajattelua ja reaktioita. Kaunokirjallisuus kuvaa ihmisten kokemuksia erilaisissa tilanteissa. Siitä oppii empatiaa ja ihmissuhdetaitoja. 

 

Tutkittu juttu. 

En ole pariin vuoteen kykenyt lukemaan mitään fiktiivistä taikka katsomaan fiktiivisiä elokuvia tai tv-sarjoja. Lieköhän mielialalääkityksellä ja keski-ikäistymisellä osansa. Tulee vain vääjäämätön tunne, että toisen/toisten mielikuvitusta tässä seurataan ja usein kliseisen kehnosti vielä. Miksen tekisi jotain muuta?

Tunnen etäisesti teorian tasolla, että fiktion parissa viihtyisin, mutta ei siitä mitään tule. Haluaisin jopa katsoa muutaman sarjan loppuun, mutta ei tee mieli muuten kuin suorittaa jokin asia loppuun perfektionismin nimissä.

Faktaa eli ajankohtaisohjelmia ja tiedettä yms. pystyisin seuraamaan mutta jätän väliin usein nekin.

"Sen sijaan että tarkoituksella mässytät paskaa ja sitten vailtat että paska maistuu paskalta kertoo että sinulla on mielenteveyden ongelmia."

Onko tällainen puhe sitä sivistystä sitten? Entä jos olenkin sairas, tekeekö se minusta jotenkin huonomman tai vähemmän arvokkaan ihmisen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman sivistykseni vuoksi luen.

On kai niitäkin, joiden kapasiteetti ei tuohon riitä.

Mitä sivistystä saat siitä että luet jonkun keksityn hahmon keksittyjä ajatuksia tai tapahtumia? Vaikka tarina sijoittuisi esim espanjan sisällissotaan, niin eikö olisi helpompi ja nopeampi ja sivistävämpi lukea siitä sodasta ihan tietokirja, tai aikalaisten oikeita kokemuksia?

Kaunokirjallisuutta yleensä tai ainakin usein kuvataan todellisuutta ja fiktiivisyys on vain sidosaine. Jonkun autistin yksioikoinen dokumenttien pläräily ei anna oikein yhtään mitään, kun osaa hahmottaa mitä dokumentteja säästetään ja mitä poltetaan. 

En ole autisti. En ymmärrä pointtiasi? Tarvitset siis jonkun fiktiivisen tarinan että jaksat muistaa/oppia oikeita tapahtumia? Miksi minä olen huonompi vain koska en tarvitse mitään makusiirappia asioiden oppimiseen?

Joo tosi mielenkiintoista lukea kuinka haurea nainen hyppää junan alle. Aivan paska kirja, 0/5 ei jatkoon :D

 

Luitko edes koko kirjaa? Kun et edes tajunnut, kuka kirjan keskeisin hahmo oli? Se oli Levin, jonka kehitystä ja ajattelua kirja kuvaa. Anna Karenina edusti surullisessa kohtalossaan sitä maailmaa, minkä Levin jätti taakseen, kun lähti pitämään maatilaa morsiamensa kanssa. Levin mietti paljon moraalia, hyvää ja pahaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman sivistykseni vuoksi luen.

On kai niitäkin, joiden kapasiteetti ei tuohon riitä.

Mitä sivistystä saat siitä että luet jonkun keksityn hahmon keksittyjä ajatuksia tai tapahtumia? Vaikka tarina sijoittuisi esim espanjan sisällissotaan, niin eikö olisi helpompi ja nopeampi ja sivistävämpi lukea siitä sodasta ihan tietokirja, tai aikalaisten oikeita kokemuksia?

Kaunokirjallisuutta yleensä tai ainakin usein kuvataan todellisuutta ja fiktiivisyys on vain sidosaine. Jonkun autistin yksioikoinen dokumenttien pläräily ei anna oikein yhtään mitään, kun osaa hahmottaa mitä dokumentteja säästetään ja mitä poltetaan. 

En ole autisti. En ymmärrä pointtiasi? Tarvitset siis jonkun fiktiivisen tarinan että jaksat muistaa/oppia

Muistilla ja oppimisella ei ole tässä mitään merkitystä. On täysin eri asia ymmärtää asioita. Yleensä ymmärtämiseen tarvitsee kokemusperäisen näkemyksen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne ovat ennen kaikkea jonkun toisen ajatuksia. Keskinkertaisia ja sitä huonompia ajatuksia ei jaksakaan lukea, mutta poikkeuksellisen hyviä jaksaa. Toiset ihmiset osaavat tehdä havaintoja, joita ei itse osaa tehdä, ja sitä kautta oppii uusia näkökulmia.

Tämän perustelun olen kuullut aiemminkin, mutta voisitko nimetä vaikka kolme kirjaa jossa on poikkeuksellisen hyviä ajatuksia? Tähän mennessä lukemani ovat olleet lähinnä tuttua juttua, ei mitään uutta mitä en olisi itse jo tajunnut/ajatellut.

Kaunokirjallisuudessa eli fiktiossa on tarkoitus on kirjallisesti luoda maailma, henkilöhahmot, tapahtumat tai muuta, usein teoksissa käsitellään psykologisia seikkoja, yhteiskunnallisia ongelmia tai historiallisia tapahtumia. Lisäksi kun kyse on kirjallisuudesta, tärkeitä ovat myös tyyli, sanankäyttö, tarinan rakenne, teemat, ja se miten teos sijoittuu oman aikansa yleisiin keskusteluihin.

Sinun vaatimuksesi, että teosten pitäisi sisältää jotain (sinulle) poikkeuksellisia ja uusia filosofisia ajatuksia, on siksi outo. Asetat kaunokirjallisuudelle tehtävän, joka ei ole sen päämäärä tai tarkoitus.

Jos katsot Nobel-palkintojen nettisivulta, jokaisen kirjallisuuden palkinnon saaneen kohdalla on lyhyt kuvaus, joka selventää mitkä kirjailijan ja teoksen avut ovat, miksi palkinto on myönnetty. Ehkä tämän lukeminen avaisi sun maailmankuvaa ja ymmärrystä kaunokirjallisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, mulla on niin voimakas eläytymiskyky, että siirryn kokonaan sinne kirjan maailmaan kun luen. Näen siis sisäisin silmin ne maisemat, tapahtumat jne. Ja se jos mikä on ihanaa todellisuuspakoa. Vähän kuin elokuvat, mutta hienompaa, koska oman pään tuotokset on aina hienompia kuin elokuvat.

Sama täällä.

Okei, ehkä tässä on se ero sitten, koska minä en todellakaan eläydy. Hyviä elokuvia katsoessa olen täysillä mukana, mutta kirjaa lukiessa lähinnä ahdistaa sellaiset kohdat jossa vaikka kuvaillaan jotain tarkkaan, kun ei kiinnosta yhtään ja toisaalta aivot pinnistelee että pitääkö tämä nyt muistaa jatkon kannalta, onko oleellista. -ap

Iso osa kaunokirjoituksesta on draamaa. Sa

Mutta jos iso osa on salkkarityyppistä, niin miksi ne lukijat sitten selittävät jostain itsensä sivistämisestä ja pitävät itseään kommenttien perusteella parempana tai älykkäämpänä kuin minua, joka rehellisesti sanon ettei kiinnosta muiden keksimät tarinat? Miksi "lukijat" nostavat itsensä jollekin jalustalle? Se ihmetyttää?

No, onhan lukeminen huomattavasti aktiivisempi prosessi kuin vaikka tvn katsominen. Siihen liittyy esim. lukijan oman mielikuvituksen käyttö niin kuin olet itsekin havainnut. 

Kyllä tämä aktiivinen prosessi, lauseiden kääntäminen elämyksiksi ja kokemuksiksi, harjoittaa aivoja aivan eri tavalla kuin passiivinen visuaalisen kuvasarjan vastaanottaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman sivistykseni vuoksi luen.

On kai niitäkin, joiden kapasiteetti ei tuohon riitä.

Mitä sivistystä saat siitä että luet jonkun keksityn hahmon keksittyjä ajatuksia tai tapahtumia? Vaikka tarina sijoittuisi esim espanjan sisällissotaan, niin eikö olisi helpompi ja nopeampi ja sivistävämpi lukea siitä sodasta ihan tietokirja, tai aikalaisten oikeita kokemuksia?

Parhaimmillaan kaunokirjoitus voi olla kuin runoutta.

Mitä tarkoitat tällä? Siis että se kieli itsessään on jotenkin kaunista tai soljuvaa? En saa tällaisesta mitään irti. Runotkin ovat hyviä vain jos niistä saa jonkun uuden ajatuksen tai vahvan tunteen. En tajua mistään muotoseikoista tai tekniikasta mitään, en

Siis todellakin etsin tunnetta myös. En vain saa mitään tunnetta jostain vaikka 25 vuotiaan kirjailijan 100 vuotta sitten kirjoittamasta hahmosta tai tarinasta. Ne tuntuvat pinnallisilta ja usein naiveilta. Tulee mieleen, että ovatko nämä kirjailijat itse lainkaan eläneet, vai vaan kuvitelleet jossain kammiossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman sivistykseni vuoksi luen.

On kai niitäkin, joiden kapasiteetti ei tuohon riitä.

Mitä sivistystä saat siitä että luet jonkun keksityn hahmon keksittyjä ajatuksia tai tapahtumia? Vaikka tarina sijoittuisi esim espanjan sisällissotaan, niin eikö olisi helpompi ja nopeampi ja sivistävämpi lukea siitä sodasta ihan tietokirja, tai aikalaisten oikeita kokemuksia?

Kaunokirjallisuutta yleensä tai ainakin usein kuvataan todellisuutta ja fiktiivisyys on vain sidosaine. Jonkun autistin yksioikoinen dokumenttien pläräily ei anna oikein yhtään mitään, kun osaa hahmottaa mitä dokumentteja säästetään ja mitä poltetaan. 

En ole autisti. En ymmärrä pointtiasi? Tarvitset siis jonkun fiktiivisen tarinan että jaksat muistaa/oppia

No, et sä kommenttiesi perusteella ihan neurotyypillinen ole. Ei millään pahalla. Et ole mitenkään muita huonompi, eikä siinä ole mitään vikaa. Olet vaan erilainen. 

Vierailija kirjoitti:

"Olen jonkun verran venäläisiä lukenut, ja heillä on kyllä ihan hauskoja hahmoja ja kommentointia, mutta ei edelleenkään mitään "uutta" ole tullut eteen. Voin uskoa että joskus kauan sitten oli avartavaa lukea vaikka syyllisyyden tunteista jonkun kokemana (rikos ja rangaistus), mutta nyt kun sen lukee niin on vaan että okei, duh. Siis että se kirja ei avaa mitään mitä en olisi jo ajatellut (tai vaikka elokuvasta nähnyt) vaikka jostain rikoksen tehneen ajatuksista/syyllisyydestä/ahdistuksesta. Se tuntuu vanhan kertaukselta vuonna 2025."

 

Ei se ole se tieto, että joku tunne on olemassa, vaan näkökulma siihen. Syy, miksi kaunokirjallisuutta suositellaan kasvavassa iässä oleville ihmisille, on se, että se opettaa moninäkökulmaisuutta, siis mielen teoriaa.

Olet tässä monta kertaa sanonut, että et ole törmännyt uusiin ajatuksiin, ja se kuulostaa todella oudolta. Kuuntelen paljon todella älykkäitä ajattelijoita, ja he lö

Kuten sanoin, uutta tulee filosofiasta, psykologiasta, sosiologiasta ja kyllä olen oppinut paljon myös buddhismista jota joku täällä leikillään suositteli. Ja ihan melkein joka päivä kuulen/luen jostain jotain joka opettaa/avaa uutta. MUTTA en kaunokirjallisuudesta. Se oli se pointti. En koe että niistä saa mitään irti, vaan ovat enemmän viihdettä.

Olen jonkun verran venäläisiä lukenut, ja heillä on kyllä ihan hauskoja hahmoja ja kommentointia, mutta ei edelleenkään mitään "uutta" ole tullut eteen. Voin uskoa että joskus kauan sitten oli avartavaa lukea vaikka syyllisyyden tunteista jonkun kokemana (rikos ja rangaistus), mutta nyt kun sen lukee niin on vaan että okei, duh. Siis että se kirja ei avaa mitään mitä en olisi jo ajatellut (tai vaikka elokuvasta nähnyt) vaikka jostain rikoksen tehneen ajatuksista/syyllisyydestä/ahdistuksesta. Se tuntuu vanhan kertaukselta vuonna 2025.

 

Tuntuu, ettet pääse oikein kiinni lukemaasi, jos vain syyllisyyden kokemus oli ainoa, mitä sait kiinni Rikoksesta ja Rangaistuksesta. Toki siinä on paljon ajattomia teemoja, mm ihmisarvosta sellaisen ihmisen kohdalla, jolla ei ole läheisiä ja ei tuota mitään, mutta toisaalta minua kosketti kaikkein eniten kirjassa Sonja. Minusta oli hämmentävää, miten aidosti Dostojevski pystyi kuvaamaan sen kiintymyksen ja prosessin, mitä Sonja kävi läpi. 

 

Tuntuu, että haet kirjoista vain faktoja ja tapahtumia, mutta ohitat ihmisyyden kuvauksen kokonaan, ja se taas on minulle kirjallisuudessa se kaikkein rakkain asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman sivistykseni vuoksi luen.

On kai niitäkin, joiden kapasiteetti ei tuohon riitä.

Mitä sivistystä saat siitä että luet jonkun keksityn hahmon keksittyjä ajatuksia tai tapahtumia? Vaikka tarina sijoittuisi esim espanjan sisällissotaan, niin eikö olisi helpompi ja nopeampi ja sivistävämpi lukea siitä sodasta ihan tietokirja, tai aikalaisten oikeita kokemuksia?

Juuri niin, tätä minäkin ihmettelen. Tiedän muutamia henkilökohtaisesti ja todella monia muualta tunnettuja henkilöitä jotka ovat olevinaan niin sivistyneitä lukiessaan toisten perusihmisten mielikuvitustarinoita. Vieläpä romanttista ajankulutusroskaa! Olet oikeilla jäljillä siinä että parhaiten perehtyisi mielenkiintoisiin aiheisiin lukemalla faktatietoa tai kokemuspohjaisia tarinoita aiheesta. Se vaan on niin mukava hienostella ja olla o

No nyt tuli sellaista shaibaa, ei hyvä ihme!

Vierailija kirjoitti:

Keksi nyt jokin vieläkin typerämpi aloitus. Joku yritti vähän aikaa sitten keskustella palstalla siitä miksi ihmiset lukevat ylipäätään minkäänlaista kirjallisuutta, kun kaikki on tiktokissa.

En minäkään lue kaunokirjallisuutta vapaaehtoisesti, mutta sen suomentaminen on ollut ammattini yli 30 vuotta. Kaunokirjallisuus on minulle siis työtä.

 

Voi tyhmyyden ylistys.

Apua 😅 Miten sitä voikin samaa lajia olevat ihmisolennot nähdä (ja lukea) asioita näin eri tavoin.

Ja ihailen myös tuota pokkaa tuomita roskaksi asiat, joita itse ei ymmärrä.

Luultavasti näiden klassikkokirjojen ydinasia (mikä kunkin - en tiedä mistä kirjoista on kyse) on mennyt yli korkealta ja kovaa.

Mutta varmaan kannattaa ajatella, että olet vain niin fiksu että näet miten keisarilla ei ole vaatteita, samalla kun koko muu ihmiskunta/ sukupolvet/ Nobelin valitsivat ovat tyhmänä sitä mieltä, että näissä kirjoissa on jokin idea 😃.

Tässä ketjussa ihan varmasti näitä vasemman aivopuoliskon hallitsemia insinöörityyppejä, joiden mielestä ei-esittävä taide on turhaa ja mannermainen filosofia on höpöhöpöä.