Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset lukee kaunokirjallisuutta?
14.05.2025 |
Olen yrittänyt aloittaa lukuharrastuksen ja lukenut ehkä 50 kirjaa tähän mennessä, kaikki sellaisia joita on hehkutettu mestariteoksiksi, kirjailijat saaneet Nobelin tms. Vain ehkä 3 kirjaa olivat sellaisia että kannatti käyttää se aika lukemiseen. Siis että oikeasti kiinnosti mitä tapahtuu seuraavaksi. Muut olivat joko ajanhukkaa tai sitten sieltä löytyi (harvoin) 1 tai 2 mielenkiintoista/uutta ajatusta tai tapaa ilmaista jotain, jotka tosin olisi voinut esittää sellaisinaan ilman sitä satojen sivujen kehystarinaa.
En siis tajua yhtään mitä kaikki hehkuttaa? Miten jaksatte lukea jonkun toisen keksimää tarinaa päivässä toiseen? En ole oppinut melkein mitään uutta, viihtynyt enkä sivistynyt mielestäni yhtään lukiessani kaunokirjallisuutta. Toisin on kun luen vaikka filosofian teoriakirjoja. Muuttuuko tämä jossain vaiheessa jos luen vaikka 100 tai 1000 kirjaa?
Kommentit (373)
Sivistystä. Kaunokirjallisuus auttaa miettimään vaikeita aiheita. Lukeminen ylipäätään avartaa maailmankuvaa. Jostain ihmisistä kyllä huomaa tosi pian että eivät paljoa lue. Omaavat tosi jyrkkiä mielipiteitä ja ahtaan maailmankuvan, jossa ei paljoa tilaa pohdiskelulle. Heidän kanssaan keskustelu on tosi tuskallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hmm, mulla on niin voimakas eläytymiskyky, että siirryn kokonaan sinne kirjan maailmaan kun luen. Näen siis sisäisin silmin ne maisemat, tapahtumat jne. Ja se jos mikä on ihanaa todellisuuspakoa. Vähän kuin elokuvat, mutta hienompaa, koska oman pään tuotokset on aina hienompia kuin elokuvat.
Sama täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaunokirjallisuutta on monenlaista. Oma maku, elämänkokemukset, odotukset ja kyky tulkita/ymmärtää lukemaansa vaikuttaa siihen miten kaunokirjallisuuteen pääsee sisään. Itse pidän lukemisesta ja jos joku teos ei oikein aukea nuorempana, se saattaa aueta eri tavalla kun ikää tulee 20-50 vuotta lisää. Yleensä mitä enemmän lukee sen enemmän saa vertailukohtia lukemalleen ja löytää niitä kirjallisuudenlajeja, mitä tykkää lukea. Siinä mielessä kirjojen määrä auttaa kehittymään. Jos jostain kirjallisuudesta ei pidä, mikään määrä tämän lajin kirjallisuutta ei saa siitä pitämään ellei mieli muutu.
Eli jos tykkään lukea filosofien ajatuksia, psykologian teorioita ja sosiologien teoksia, mutta en saa kaunokirjallisuudesta oikein mitään irti, niin sitten kannattaa pysyä noissa ensinmainituissa?
Tottakai voit niin ajatella. Mutta esim Dostojevski ja Tolstoi ovat upottaneet henkilöhahmoihinsa niin paljon viisautta, että jää kyllä paitsi, jos ei niitä lue. Kokeile vaikka Karamazovin veljeksiä. Jos filosofia kiinnostaa, sitä siinä riittää. Myös Tolstoin Anna Kareninan Levinin ajatukset ovat mielenkiintoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne ovat ennen kaikkea jonkun toisen ajatuksia. Keskinkertaisia ja sitä huonompia ajatuksia ei jaksakaan lukea, mutta poikkeuksellisen hyviä jaksaa. Toiset ihmiset osaavat tehdä havaintoja, joita ei itse osaa tehdä, ja sitä kautta oppii uusia näkökulmia.
Tämän perustelun olen kuullut aiemminkin, mutta voisitko nimetä vaikka kolme kirjaa jossa on poikkeuksellisen hyviä ajatuksia? Tähän mennessä lukemani ovat olleet lähinnä tuttua juttua, ei mitään uutta mitä en olisi itse jo tajunnut/ajatellut.
Voin. Toivottavasti ei haittaa, että kaikki ovat venäläisiä. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan, Ludmila Ulitskaja: Vihreän teltan alla, Leo Tolstoi: Anna Karenina.
Kiitos! Voisitko vielä avata, että mikä näissä oli sellaista miksi kannattaa lukea? Siis jos ei kiinnosta mikään juonikuvio tai kerronta, vaan haluaa avartaa ajattelua uusilla ideoilla.
Vierailija kirjoitti:
Hmm, mulla on niin voimakas eläytymiskyky, että siirryn kokonaan sinne kirjan maailmaan kun luen. Näen siis sisäisin silmin ne maisemat, tapahtumat jne. Ja se jos mikä on ihanaa todellisuuspakoa. Vähän kuin elokuvat, mutta hienompaa, koska oman pään tuotokset on aina hienompia kuin elokuvat.
Sama homma. Luulin pitkään, että kaikilla on tämä ominaisuus, mutta näin ei ilmeisesti ole asian laita. Taitaa olla taivaanrannan maalarien ja haaveilijoiden eikoiskyky.
M4X
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sivistystä. Kaunokirjallisuus auttaa miettimään vaikeita aiheita. Lukeminen ylipäätään avartaa maailmankuvaa. Jostain ihmisistä kyllä huomaa tosi pian että eivät paljoa lue. Omaavat tosi jyrkkiä mielipiteitä ja ahtaan maailmankuvan, jossa ei paljoa tilaa pohdiskelulle. Heidän kanssaan keskustelu on tosi tuskallista.
Mitä tarkoitat kun sanot että kaunokirjallisuus auttaa miettimään vaikeita aiheita? Voisitko antaa jonkun esimerkin?
Minulla siis toimii aivot niin, että mietin jatkuvasti kaikkea mahdollista, liikaakin. Sitten jos luen vaikka jonkun kuolemaa käsittelevän kirjan, niin en saa siitä mitään irti, kun olen ne samat asiat jo ajatellut ja enemmänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itse aloittaisi lukuharrastusta Nobelin saaneista. Ne on laitaluvultaan tylsiä.
Aloittaisin klassikoista, esim. Mika Waltarin historialliset romaanit on tosi hyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne ovat ennen kaikkea jonkun toisen ajatuksia. Keskinkertaisia ja sitä huonompia ajatuksia ei jaksakaan lukea, mutta poikkeuksellisen hyviä jaksaa. Toiset ihmiset osaavat tehdä havaintoja, joita ei itse osaa tehdä, ja sitä kautta oppii uusia näkökulmia.
Tämän perustelun olen kuullut aiemminkin, mutta voisitko nimetä vaikka kolme kirjaa jossa on poikkeuksellisen hyviä ajatuksia? Tähän mennessä lukemani ovat olleet lähinnä tuttua juttua, ei mitään uutta mitä en olisi itse jo tajunnut/ajatellut.
Voin. Toivottavasti ei haittaa, että kaikki ovat venäläisiä. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan, Ludmila Ulitskaja: Vihreän teltan alla, Leo Tolstoi: Anna Karenina.
Kiitos! Voisitko vielä avata, että mikä näissä oli sellaista miksi
No kyllä se keerontakin kiinnostaa, tuossa on kolme mestraikertojaa. Huomiot ihmisistä, ilmiöistä, erilaisista yhteiskunnan rakenteista.Toki kaikissa myös mielenkiintoista ajankuvaa. Tolstoi ja Ulitskaja ovat erityisesti loistavia henkilöhahmojen luojia. Molemmat avaavat hienosti ihmisten sisäisiä liikkeitä, mutta eri tavoilla: Tolstoi kuvaa ihmisen ajatuksia, Ulitskaja kuvaa hahmoja enemmän ulkopuolelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No esimerkiksi me jotka emme näe television ruudun kuvaa, niin näemme vain kirjaimia. Niin parempi lukea tuhtia kirjallisuutta kuin niitä tekstejä televisiosta, koska emme erota kuvia tai liikkuvaa kuvaa.
Meitä on paljon ihmisten joukossa ja eläimillä on sama. Ne ei ymmärrä mitä keinotekoinen ruutu näyttää. Vain vilkkuvia valoja yms.
Älypuhelin ja tämä aika on hirveää, kun ei oteta huomioon meitä, jotka ei näe ruudusta yhtään mitään. Minulla on muuten noin muuten huippunäkö, mutta en ymmärrä mitä te näette ruudusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm, mulla on niin voimakas eläytymiskyky, että siirryn kokonaan sinne kirjan maailmaan kun luen. Näen siis sisäisin silmin ne maisemat, tapahtumat jne. Ja se jos mikä on ihanaa todellisuuspakoa. Vähän kuin elokuvat, mutta hienompaa, koska oman pään tuotokset on aina hienompia kuin elokuvat.
Sama täällä.
Okei, ehkä tässä on se ero sitten, koska minä en todellakaan eläydy. Hyviä elokuvia katsoessa olen täysillä mukana, mutta kirjaa lukiessa lähinnä ahdistaa sellaiset kohdat jossa vaikka kuvaillaan jotain tarkkaan, kun ei kiinnosta yhtään ja toisaalta aivot pinnistelee että pitääkö tämä nyt muistaa jatkon kannalta, onko oleellista. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nobel on aina myös poliittinen valinta. Minulla on sama kokemus nobel-voittajien teoksista. On siellä oikeastikin ansioituneita teoksia, mutta sitten kannattaa muistaa että harva aito klassikko on saanut mitään palkintoja.
Lueskelin muutamia filosofisen kaunokirjallisuuden mestariteoksia muutama vuosi sitten, ja kyllähän ne olivat todella suuri pettymys. Ei niissä ollut mitään sellaista elementtiä, jota kirjalta etsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietokirjathan ne vasta pölhöjä ovat, "faktoja" jotka on valmiiksi pureskeltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman sivistykseni vuoksi luen.
On kai niitäkin, joiden kapasiteetti ei tuohon riitä.
Mitä sivistystä saat siitä että luet jonkun keksityn hahmon keksittyjä ajatuksia tai tapahtumia? Vaikka tarina sijoittuisi esim espanjan sisällissotaan, niin eikö olisi helpompi ja nopeampi ja sivistävämpi lukea siitä sodasta ihan tietokirja, tai aikalaisten oikeita kokemuksia?
Parhaimmillaan kaunokirjoitus voi olla kuin runoutta.
Mitä tarkoitat tällä? Siis että se kieli itsessään on jotenkin kaunista tai soljuvaa? En saa tällaisesta mitään irti. Runotkin ovat hyviä vain jos niistä saa jonkun uuden ajatuksen tai vahvan tunteen. En tajua mistään muotoseikoista tai tekniikasta mitään, enkä ymmärrä miten kukaan voi kiihottua jostain riimeistä tai vastaavista.
On aika hassua, että ihminen yrittää esittää itsensä jotenkin keskivertoa älykkäämpänä, mutta joutuu kuitenkin kysymään vauva-palstalta, että kannattaako minun vapaa-ajallani tehdä niitä asioita, jotka ovat minulle palkitsevia, vai niitä asioita, joita muut suosittelevat, mutta joista en useiden kokeilujen jälkeenkään saa mitään irti.
Jos kauno ei ole sun kuppisi teetä niin se on ihan ok.
En lähtisi pakottamaan itselleni sellaisia lajeja, jotka eivät avaudu itselle.
En myöskään itse suosittelisi omia suosikkikirjojani sellaiselle, joka väkisinlukee niitä ja sitten mutisee miten paska kirja oli.
Jos et pidä siitä mitä luet, laita se takaisin hyllyyn. Tai plärää kirjaa sillä ajatuksella, että etsit sieltä ne kaksi hienoa ajatusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman sivistykseni vuoksi luen.
On kai niitäkin, joiden kapasiteetti ei tuohon riitä.
Mitä sivistystä saat siitä että luet jonkun keksityn hahmon keksittyjä ajatuksia tai tapahtumia? Vaikka tarina sijoittuisi esim espanjan sisällissotaan, niin eikö olisi helpompi ja nopeampi ja sivistävämpi lukea siitä sodasta ihan tietokirja, tai aikalaisten oikeita kokemuksia?
Parhaimmillaan kaunokirjoitus voi olla kuin runoutta.
Mitä tarkoitat tällä? Siis että se kieli itsessään on jotenkin kaunista tai soljuvaa? En saa tällaisesta mitään irti. Runotkin ovat hyviä vain jos niistä saa jonkun uuden ajatuksen tai vahvan tunteen. En tajua mistään muotoseikoista tai tekniikasta mitään, enkä ymmärrä miten kukaan voi kiihottua jostain rii
Sinun ulosantisi on käytännössä: ei ei ei ei paskaa, inhottavaa, vammaista, minun kirjat hyviä, te paskaa.
Miten kuvittelet, että kukaan suosittelisi tuollaiselle mitään?
Okei: suosittelen sinulle buddhalaisuutta. Siinä opetellaan eroon negatiivisista tunteista :D
Aplle suosittelen tietokirjoja. Lue vaikka yleistajuisia filosofian opuksia, kun etsit lähinnä mielenkiintoisia ajatuksia.
No esim Kantia, Aristotelesta, Spinozaa, tai eri suuntausten pohdintateoksia.