Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten ihminen voi hankkia toisen lapsen kun yhden kanssa menee kaikki aika ja jaksaminen?

Vierailija
13.05.2025 |

Minulla on vain yksi lapsi. Ja olen aina ihmetellyt miten joku käytännössä pystyy hankkimaan toisen lapsen, tai jopa kolmannen. Kun kokemukseni mukaan jo siihen yhteen lapseen menee niin paljon aikaa, jaksamista ja energiaa, että ei mitenkään voi olla mahdollista selvitä kahdesta lapsesta. Ajalliset ja henkiset resurssit ei vain voisi riittää toisellekin lapselle. 

Yhden lapsen kanssa menee joka päivä kaikki työltä liikenevä aika päiväkotikuskauksiin, kasvattamiseen, syömisissä auttamisiin, pipien hoitamiseen, kiukkujen tyynnyttelyyn, pesujen ym hampaiden pesemisten huolehtimisiin, vaatehuoltoon, ruoanlaittoon, sairauksien hoitamisiin, uusien asioiden opettamiseen ihan lapsen asioiden kuuntelemiseen, lääkärikäynteihin, päiväkotipalavereihin jne, että aikaa ei jää yhtään edes itselle vaikka siihen että katsoisi jonkun sarjan tai söisi rauhassa vartin. Niin miten kummassa ihminen kykenee hoitamaan kaksi lasta. Selittäkää. 

Kommentit (266)

Vierailija
61/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ap juuri oikeilla jäljillä. Vain hupsut lankeaa siihen uskomukseen että kaksi menee siinä missä yksikin. Ei mene vaan työ tuplaantuu. Pienellä ikäerolla tulee varmemmin niitä iki-ihania mustasukkaisuuskohtauksia sisaruksille. Yöllä saattavat herätellä kumpainenkin vuorollaan, päiväunet nukkuvat usein eri aikaan jolloin ei pientäkään lepohetkeä vanhemmalle päiväaikaan. Tuplakulut luvassa myös. Voi olla niinkin että esikoisella ei ole mitään allergioita ja sitten tulee sisarus joka pistää koko perheen lemmikkivalinnat ja ruokatottumukset uusiksi. Huh.

Tätä mä en ole ikinä oikein ymmärtänyt, että pikkulapset ( tai taapero ja vauva) nukkuisi päiväunet eri aikaan. Miksei niiden unirytmiä muokkaa niin, että nukkuvat päiväunet samaan aikaan? Ja ihan turha alkaa mitään älämölöä, ei missään päiväkodissakaan jokainen nuku omaan aikaansa, vaan kyllä se aika on k

Mulla on vaan yksi lapsi. Yritin muokata sen unirytmiä pitkään. En koskaan siinä onnistunut. Se nukkuu silloin kun nukkuu, muulloin ei nuku vaikka miten yrittäisin. Sama hällä päiväkodissakin. Eivät ole saaneet häntä siellä nukahtamaan nukkariin kertaakaan. 

Vierailija
62/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkä ikäinen AP:n lapsi on? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ap juuri oikeilla jäljillä. Vain hupsut lankeaa siihen uskomukseen että kaksi menee siinä missä yksikin. Ei mene vaan työ tuplaantuu. Pienellä ikäerolla tulee varmemmin niitä iki-ihania mustasukkaisuuskohtauksia sisaruksille. Yöllä saattavat herätellä kumpainenkin vuorollaan, päiväunet nukkuvat usein eri aikaan jolloin ei pientäkään lepohetkeä vanhemmalle päiväaikaan. Tuplakulut luvassa myös. Voi olla niinkin että esikoisella ei ole mitään allergioita ja sitten tulee sisarus joka pistää koko perheen lemmikkivalinnat ja ruokatottumukset uusiksi. Huh.

Tätä mä en ole ikinä oikein ymmärtänyt, että pikkulapset ( tai taapero ja vauva) nukkuisi päiväunet eri aikaan. Miksei niiden unirytmiä muokkaa niin, että nukkuvat päiväunet samaan aikaan? Ja ihan turha alkaa mitään älämölöä, ei missään päiväkodissakaan jokainen nuku omaan aikaansa, vaan kyllä se aika on k

Hei tosi kiva! Sulla on siis lapsia, jotka nukkuvat joustavasti, ja voit itse päättää heidän unirytminsä. Läheskään kaikki lapset eivät nuku noin, ja sitä ei voi vanhempi päättää. Sinun kokemuksesi on sinun kokemuksesi, ei kaikkien totuus.

Vierailija
64/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap, olen miettinyt ihan samaa. Meillä myös yksi lapsi, joka on vauvasta asti ollut suuritarpeinen. Normaali ja älykäs lapsi mutta kaipaa valtavasti huomiota ja seuraa. Haluaa puhua koko ajan ja leikkiä jonkun kanssa. Kaikki aika menee työhön ja lapseen. En tiedä miten muut voi hankkia useita lapsia. Olen juuri itse tämän valinnan edessä. Lapsella on jatkuvasti jokin vaihe menossa ja mietin miten tähän palettiin vielä vauva mahtuisi. Helpottaa kuulla etten ole ainut joka kokee samoin. Isovanhemmat lähinnä poikkeaa kahvilla 15min. Illalla nukkumaan meno viivästyy kun päikyssä on pakko nukkua päiväunet, joten illalla ei ole aikaa edes kotitöille.

Ihan itse vanhemmat tekee niistä lapsista vaativia ja suuritarpeisia, kun eivät ala jo sellaista n. 1-vuotiasta opettamaan siihen, että aikuinen ei ole koko ajan saatavilla. Näitä on nähty niiin paljon. Yleensä sitten se sisarus syntyessään opettaa tämän asian väkisin, mutta kyllä sen voi ihan itsekin opettaa. Alkaen vaikka siitä, että päätät, että aamuisin kun lapsen tarpeet on täytetty, juot vaikka alkuun 5 minuuttia rauhassa aamukahviasi. Ja kun lapsi pyytää jotain, sanot että äiti juo nyt kahvia, odota hetki. Laitat vaikka puhelimesta ajastimen, ja sanot että kun kello soi, niin sitten tulet/kuuntelet tms.



Lapsi ei mene rikki siitä, ettei ihan joka hetki saa täyttä huomiota. Päin vastoin. 

Vierailija
65/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä raskaus, synnytys ja vauva-aika olivat karmeita kokemuksia. En kokenut mitään ihqua vauvakuplaa, vaan odotin ainoastaan että lapsi kasvaisi. Se valvominen ja jatkuva vauvan kininään ja itkuun vastaaminen oli tosi kuluttavaa. Eikä se aikaväli 1-2 v:kään mitään herkkua ollut. Jatkuvaa vahtimista kun toinen keksi kiipeilyn, jalat lähti kantamaan mutta mitään vaaranpaikkoja ei osannut varoa jne. Nyt kun muksu on päälle 3-vuotias aletaan olla (uhmaa lukuunottamatta) voiton puolella. Nyt on jo todella kivaa, kun hän käy itse tarpeillaan, syö samoja ruokia kuin kaikki muutkin ja nätisti aterimilla, puhuu ihania juttuja ja saa jo keskusteluita kivasti aikaiseksi, osallistuu mielellään kaikkiin yhteisiin askareisiin ja on todella kiinnostunut ympäröivästä maailmasta. Hänen oma persoona on kiinnostava! Ja todellakin lapsiluku on tässä. Ihanaa kun voi antaa kaikkensa yhdelle, henkisesti ja taloudellisesti. Ei enää koskaan rääkyviä sinappikoneita mulle kiitos. Olen aina tykännyt isommista muksuista, silloinkin kun ei vielä ollut omaa muksua. 

Vierailija
66/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sisaruksista on yllättävän paljon seuraa toisilleen. Meillä kolme lasta, ja kolmas viihtyi jo vauvana pitkiä aikoja pelkästään isompien sisarusten touhuja seuraten. Jos yhdellä on vaikka neuvola tai lääkärikäynti, kaksi muuta lasta kulkevat siinä mukana. Samoin iltapesulla istuvat kaikki kylpyammeissaan yhtä aikaa ja ilta- ja aamupalan ja muut ruuat laittaa samalla vaivalla yhdelle kuin kolmelle lapselle. En silti todellakaan väitä, että kolme lasta menee siinä samassa kuin yksi, mutta ei se mahdoton yhtälö ole suoriutua :) Tosin jos ensimmäisen lapsen kohdalla tuntuu siltä, että ei jaksa enempää, sitä tunnetta on varmasti hyvä seurata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olen miettinyt ihan samaa. Meillä myös yksi lapsi, joka on vauvasta asti ollut suuritarpeinen. Normaali ja älykäs lapsi mutta kaipaa valtavasti huomiota ja seuraa. Haluaa puhua koko ajan ja leikkiä jonkun kanssa. Kaikki aika menee työhön ja lapseen. En tiedä miten muut voi hankkia useita lapsia. Olen juuri itse tämän valinnan edessä. Lapsella on jatkuvasti jokin vaihe menossa ja mietin miten tähän palettiin vielä vauva mahtuisi. Helpottaa kuulla etten ole ainut joka kokee samoin. Isovanhemmat lähinnä poikkeaa kahvilla 15min. Illalla nukkumaan meno viivästyy kun päikyssä on pakko nukkua päiväunet, joten illalla ei ole aikaa edes kotitöille.

Ihan itse vanhemmat tekee niistä lapsista vaativia ja suuritarpeisia, kun eivät ala jo sellaista n. 1-vuotiasta opettamaan siihen, että aikuinen ei ole koko ajan saatavilla. Näitä on nähty niiin paljon. Yleensä sitten se sisarus syntyessä

Helppo se on jäkiviisastella kun tuore vanhempi on vain tehnyt parhaansa kaikessa. MLL ohjeistaa, että vauvan tarpeisiin pitää vastata heti. Neuvolat näitä lappuja jakaa.

Vierailija
68/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ap juuri oikeilla jäljillä. Vain hupsut lankeaa siihen uskomukseen että kaksi menee siinä missä yksikin. Ei mene vaan työ tuplaantuu. Pienellä ikäerolla tulee varmemmin niitä iki-ihania mustasukkaisuuskohtauksia sisaruksille. Yöllä saattavat herätellä kumpainenkin vuorollaan, päiväunet nukkuvat usein eri aikaan jolloin ei pientäkään lepohetkeä vanhemmalle päiväaikaan. Tuplakulut luvassa myös. Voi olla niinkin että esikoisella ei ole mitään allergioita ja sitten tulee sisarus joka pistää koko perheen lemmikkivalinnat ja ruokatottumukset uusiksi. Huh.

Tätä mä en ole ikinä oikein ymmärtänyt, että pikkulapset ( tai taapero ja vauva) nukkuisi päiväunet eri aikaan. Miksei niiden unirytmiä muokkaa niin, että nukkuvat päiväunet samaan aikaan? Ja ihan turha alkaa mitään älämölöä, ei missään päiväkodissakaan jo

Ja se on täysin normaalia, ettei unirytmi menekään kuten vanhempi haluaisi. Ne vanhemmat, joilla homma toimii näin, luulevat, että se on heidän omaa ansiotaan. Mun lasta rytmitettiin sairaalassa asti, ei toiminut. Lapsi on terve ja normaalisti kehittynyt, ja olisin maksanut vaikka 50 000 euroa, että olisin saanut hänet nukkumaan joustavasti. Tai koskaan. Se on kuitenkin synnynnäinen asia, ja sillepä ei mitään voi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä vaan on vanhemmissa jotain häikkää, jos lapsi ei pysty päiväunia nukkumaan päiväuniaikaa, syömään ruoka-aikaan, kaiken hereilläoloaikansa kälättää äidille, ja lisäksi olette kaikki koko ajan sairaana koko perhe. 

Vierailija
70/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän kulttuurissa on tosi raskas vanhemmuustyyli, joka uuvuttaa vanhemman. Kannattaa lukea kirja Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja. Saa tosi paljon näkökulmaa omiin toimintatapoihin. Itselle tämän kirjan lukeminen toi tosi paljon voimavaroja lisää, kun muutin toimintatapoja ja ajatusmaailmaa.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Just juttelin töissä kollegan kanssa joka kertoi, että hänellä on viisi ja itse olen jaksamisen äärirajoilla muistisairaiden vanhempieni, duunin ja yhden murkun kansss. Ei voi nostaa kuin hattua.

Vierailija
72/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olen miettinyt ihan samaa. Meillä myös yksi lapsi, joka on vauvasta asti ollut suuritarpeinen. Normaali ja älykäs lapsi mutta kaipaa valtavasti huomiota ja seuraa. Haluaa puhua koko ajan ja leikkiä jonkun kanssa. Kaikki aika menee työhön ja lapseen. En tiedä miten muut voi hankkia useita lapsia. Olen juuri itse tämän valinnan edessä. Lapsella on jatkuvasti jokin vaihe menossa ja mietin miten tähän palettiin vielä vauva mahtuisi. Helpottaa kuulla etten ole ainut joka kokee samoin. Isovanhemmat lähinnä poikkeaa kahvilla 15min. Illalla nukkumaan meno viivästyy kun päikyssä on pakko nukkua päiväunet, joten illalla ei ole aikaa edes kotitöille.

Ihan itse vanhemmat tekee niistä lapsista vaativia ja suuritarpeisia, kun eivät ala jo sellaista n. 1-vuotiasta opettamaan siihen, että aikuinen ei ole koko ajan saatavilla. Näitä on nähty niiin paljon. Yleensä sitten se sisarus syntyessä

Juu no mun 4-vuotias alkaa nyt jatkuvan opettamisen seurauksena antaa mun joskus käydä suihkussa yksin. Miksi on niin vaikea tajuta, että lapset ovat tosi erilaisia. Omallani on asiaa KOKO AJAN. Hän on tosi fiksu ja hauska, mutta myös vuorovaikutuksessa koko ajan. En voi sille mitään, se on hänen temperamentinsa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olen miettinyt ihan samaa. Meillä myös yksi lapsi, joka on vauvasta asti ollut suuritarpeinen. Normaali ja älykäs lapsi mutta kaipaa valtavasti huomiota ja seuraa. Haluaa puhua koko ajan ja leikkiä jonkun kanssa. Kaikki aika menee työhön ja lapseen. En tiedä miten muut voi hankkia useita lapsia. Olen juuri itse tämän valinnan edessä. Lapsella on jatkuvasti jokin vaihe menossa ja mietin miten tähän palettiin vielä vauva mahtuisi. Helpottaa kuulla etten ole ainut joka kokee samoin. Isovanhemmat lähinnä poikkeaa kahvilla 15min. Illalla nukkumaan meno viivästyy kun päikyssä on pakko nukkua päiväunet, joten illalla ei ole aikaa edes kotitöille.

Ihan itse vanhemmat tekee niistä lapsista vaativia ja suuritarpeisia, kun eivät ala jo sellaista n. 1-vuotiasta opettamaan siihen, että aikuinen ei ole koko ajan saatavilla. Näitä on nähty

Voit aivan hyvin sanoa sille lapsellesi, että äiti lukee nyt kirjaa ja piirräpä sinä hetki värityskirjaa ihan hiljaa. 

Vierailija
74/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ap juuri oikeilla jäljillä. Vain hupsut lankeaa siihen uskomukseen että kaksi menee siinä missä yksikin. Ei mene vaan työ tuplaantuu. Pienellä ikäerolla tulee varmemmin niitä iki-ihania mustasukkaisuuskohtauksia sisaruksille. Yöllä saattavat herätellä kumpainenkin vuorollaan, päiväunet nukkuvat usein eri aikaan jolloin ei pientäkään lepohetkeä vanhemmalle päiväaikaan. Tuplakulut luvassa myös. Voi olla niinkin että esikoisella ei ole mitään allergioita ja sitten tulee sisarus joka pistää koko perheen lemmikkivalinnat ja ruokatottumukset uusiksi. Huh.

Tätä mä en ole ikinä oikein ymmärtänyt, että pikkulapset ( tai taapero ja vauva) nukkuisi päiväunet eri aikaan. Miksei niiden unirytmiä muokkaa niin, että nukkuvat päiväunet samaan aikaan? Ja ihan turha alkaa mitään älämölöä, ei missään päiväkodissakaan jo





Hei tosi kiva! Sulla on siis lapsia, jotka nukkuvat joustavasti, ja voit itse päättää heidän unirytminsä. Läheskään kaikki lapset eivät nuku noin, ja sitä ei voi vanhempi päättää. Sinun kokemuksesi on sinun kokemuksesi, ei kaikkien totuus.



Jännästi kuitenkin esim. unikoulut nyt vaan toimii näille kaikkein vaikeimmillekin tapauksille. Siis ammattilaisen järjestämät, ei ne mitä vanhemmat ei osaa viedä oikein läpi kotioloissa.



Ja se on kyllä ihan totuus.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olen miettinyt ihan samaa. Meillä myös yksi lapsi, joka on vauvasta asti ollut suuritarpeinen. Normaali ja älykäs lapsi mutta kaipaa valtavasti huomiota ja seuraa. Haluaa puhua koko ajan ja leikkiä jonkun kanssa. Kaikki aika menee työhön ja lapseen. En tiedä miten muut voi hankkia useita lapsia. Olen juuri itse tämän valinnan edessä. Lapsella on jatkuvasti jokin vaihe menossa ja mietin miten tähän palettiin vielä vauva mahtuisi. Helpottaa kuulla etten ole ainut joka kokee samoin. Isovanhemmat lähinnä poikkeaa kahvilla 15min. Illalla nukkumaan meno viivästyy kun päikyssä on pakko nukkua päiväunet, joten illalla ei ole aikaa edes kotitöille.

Ihan itse vanhemmat tekee niistä lapsista vaativia ja suuritarpeisia, kun eivät ala jo sellaista n. 1-vuotiasta opettamaan siihen, että aikuinen ei ole koko ajan saatavilla. Näitä on nähty niiin paljon. Yleensä sitten se sisarus syntyessä

Saako vauvan jättää siis huutamaan?

Vierailija
76/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaan on vanhemmissa jotain häikkää, jos lapsi ei pysty päiväunia nukkumaan päiväuniaikaa, syömään ruoka-aikaan, kaiken hereilläoloaikansa kälättää äidille, ja lisäksi olette kaikki koko ajan sairaana koko perhe. 

Pystyi nukkumaan. Kunhan vaunut liikkui. Ei siinä itse huilattu.

Vierailija
77/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mekin alunperin ajateltiin että kaksi tai jopa kolmekin lasta olisi kiva, lopputulos että jäi yhteen. Ei yksinkertaisesti ollut energiaa tai aikaa enempää, aina odotettiin että jospa vaikka vuoden päästä olisi helpompaa, mutta ei.. nyt kun lapsi 7v, niin on vähän helpottanut mutta nyt ikä tullut jo vastaan. Sekin vaikuttaa toki kun lapsella adhd/lievä autismi, niin ei ihan helpoimmasta päästä, mutta osasyynä myös olematon tukiverkko, eipä ole lapsi muualla ollut "hoidossa" kuin päiväkodissa/eskarissa. 

Vierailija
78/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olen miettinyt ihan samaa. Meillä myös yksi lapsi, joka on vauvasta asti ollut suuritarpeinen. Normaali ja älykäs lapsi mutta kaipaa valtavasti huomiota ja seuraa. Haluaa puhua koko ajan ja leikkiä jonkun kanssa. Kaikki aika menee työhön ja lapseen. En tiedä miten muut voi hankkia useita lapsia. Olen juuri itse tämän valinnan edessä. Lapsella on jatkuvasti jokin vaihe menossa ja mietin miten tähän palettiin vielä vauva mahtuisi. Helpottaa kuulla etten ole ainut joka kokee samoin. Isovanhemmat lähinnä poikkeaa kahvilla 15min. Illalla nukkumaan meno viivästyy kun päikyssä on pakko nukkua päiväunet, joten illalla ei ole aikaa edes kotitöille.

Ihan itse vanhemmat tekee niistä lapsista vaativia ja suuritarpeisia, kun eivät ala jo sellaista n. 1-vuotiasta opettamaan siihen, että aikuinen ei ole koko ajan saatavilla. Näitä on nähty

Helppo se on jäkiviisastella kun tuore vanhempi on vain tehnyt parhaansa kaikessa. MLL ohjeistaa, että vauvan tarpeisiin pitää vastata heti. Neuvolat näitä lappuja jakaa.



Vauva on VAUVA. 1-vuotias ei enää ole vauva. Kun lapsi alkaa jo ymmärtää puhetta, hänelle voi alkaa opettaa juuri esimerkiksi tuota odottamista. Ja jos ei ole opettanut sitä 1-vuotiaalle, niin sitten voi opettaa 2, 3, 4 tai 5-vuotiaalle. Ihan minkä ikäiselle vaan. Eikä vain horista jostain suuritarpeisuudesta ja vaativuudesta, kun kyse on myös omista kyvyistä kasvattajana.

Vierailija
79/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Just juttelin töissä kollegan kanssa joka kertoi, että hänellä on viisi ja itse olen jaksamisen äärirajoilla muistisairaiden vanhempieni, duunin ja yhden murkun kansss. Ei voi nostaa kuin hattua.

Kun lapsia on monta, niin ei siellä kukaan voi olla sillä lailla uniikki lumihiutale, että vanhempien pitää valvoa yökaudet, kun yhdellä on vähän omanlainen unirytmi tai muuta höpöhöpöä. Vauvat toki erikseen, mutta isommat lapset kyllä sopeutuu perheen rytmiin kun vaihtoehtoa ei ole. Yöllä nukutaan ja sillä siisti.

Vierailija
80/266 |
13.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tullut siihen tulokseen, että aktiiviset, huomiota ja seuraa vaativat lapset on usein älykkäämpiä. Kun ympärillä olevia lapsia on seurannut niin ns. "helpot lapset" on myös muutenkin hitaita ja yksinkertaisia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä yksi