Rakkaudentunnustus - ja miehen vastaus

Olin ex-mieheni kanssa vuosikausia. Mietin usein suhteessa ollessani, etten tuntenut itseäni rakastetuksi, vaikka ex sanoi usein rakastavansa. Monta murhetta olisin välttänyt, jos olisin uskonut tunnettani. Luin joskus sellaisen, että rakkautta ei tarvitse pyytää. Parhaassa tapauksessa se menisi niin, että toinen rakastaa sua just sen takia, kun sä olet sellainen kuin olet. Usko siis, että rakkautta ei tarvitse pyytää. Väärä mies sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin, että minä olen tässä alkanut ymmärtämään, tai minulle on hahmottunut, että se mitä tunnen häntä kohtaan ei ole samaa mitä hän tuntee minua kohtaan. Hän vastasi että "eämä ei ehkä kuitenkaan ole totta", ja lisäsi että "ehkä me vain näytämme sen toisillemme eri tavoin". Vastasin hänelle tähän, että minusta on alkanut tuntumaan, että painostan häntä kun haluan puhua tunteista, ja että aina kun haluaisin niistä puhua, on hänelle huono aika, koskaan ei käy. Ja että tällä hetkellä olen todella hämmentynyt (tunnetasolla) ja ahdistunutkin.

Hän vastasi että hänestä tuntuu, että hänestä tuntuu, että jotta olisin tyytyväinen, hänen pitäisi olla joku muu kuin kuka hän on.

Tähän viestiin en keksinyt enää sanottavaa ja keskustelu jäi siihen. 

Oho. Tässä alkaa olla jo lopun alun tunnelmia: 

"Hän vastasi että hänestä tuntuu, että hänestä tuntuu, että jotta olisin tyytyväinen, hänen pitäisi olla joku muu kuin kuka hän on."

Suhteen kuolinkouristeluilta vaikuttaa tämä touhu. Tsemppii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse käynyt terapiassa, joten nämä kiintymyssuhdejutut ovatkin mulle ihan tuttuja, ja tiedän että olen itse entinen anxious, nykyinen secure, ja mies on avoidant. 

Kirjoitustesi perusteella et ole mikään nykyinen secure, vaan olet yhä se anxious. Kiintymyssuhdetyyliään ei pysty radikaalisti muuttamaan, sillä se on varhaislapsuudessa niin syvään koodattu suhun selviytymiskeinoksi.

Teidän dynamiikka on yhä aivan selkeästi se, että sinä pusket päälle, takerrut, olet riippuvainen ja mies pakenee ja vaikenee ja lipsuu käsistäsi kuin liukas saippua. 

 

Kiintymyssuhdetyyliä pystyy kyllä radikaalisti muuttamaan. Siihen löytyy työkaluja. t. terapeutti

Voi, miten surullista. 

Vierailija kirjoitti:

Argumentoin tätä hieman. On eri asia antaa asioiden olla ja pysyä hiljaa, koska ei halua aiheuttaa kaaosta, epätasapainoa tai "sanomista". Mutta se, että puhuu tunteistaan tai odottaa niille vastakaikua e,i ole päälle puskemista tai takertumista. 

No mun mielestä ap puskee päälle, kun kirjoitti tämän episodin jälkeen miehelle pitkän viestin sinne ulkomaille, jossa pui tätä asiaa. Se on just tommosta takertumista ja anxious tyyliä. Antaisi miehen olla, se tyyli voisi toimia paremmin avoidantin kanssa.

Eli älä ota yhteyttä omatoimisesti ja ole viileä. Yleensä silloin avoidantit kokee turvalliseksi palata takaisin.

Ilmaisen pimpin aika on ohi ja miehen on aika etsiä uusi patja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Argumentoin tätä hieman. On eri asia antaa asioiden olla ja pysyä hiljaa, koska ei halua aiheuttaa kaaosta, epätasapainoa tai "sanomista". Mutta se, että puhuu tunteistaan tai odottaa niille vastakaikua e,i ole päälle puskemista tai takertumista. 

No mun mielestä ap puskee päälle, kun kirjoitti tämän episodin jälkeen miehelle pitkän viestin sinne ulkomaille, jossa pui tätä asiaa. Se on just tommosta takertumista ja anxious tyyliä. Antaisi miehen olla, se tyyli voisi toimia paremmin avoidantin kanssa.

Eli älä ota yhteyttä omatoimisesti ja ole viileä. Yleensä silloin avoidantit kokee turvalliseksi palata takaisin.

 

En koe että se on takertumista jos kerron kumppanille tuteistani? Vai tarkoittaako tämä että minun pitää kumarrella avoidantin suuntaan ettei hän vaan hermostuisi ja pistäisi liinoja kiinni? Olla hiljaa tunteistani ja myötäillä, ja tavallaan mahdollistaa  / hyväksyä se, että HÄN saa suhteessa päättää koska MINÄ saan puhun tunteistani?

Ja joo, annan miehen olla. Katsotaan palaako hän takaisin, ja jos palaa, onko mulla voimia tätä kuviota enää selvitellä.

Kiitos kaikille kommenteista, sain niistä jonkinlaista kaikupohjaa ja vastausta asioihin joita päänupissani olen tässä parisen viikkoa pyöritellyt.

ap

"En koe että se on takertumista jos kerron kumppanille tuteistani? Vai tarkoittaako tämä että minun pitää kumarrella avoidantin suuntaan ettei hän vaan hermostuisi ja pistäisi liinoja kiinni? "

Sun ei olisi pitänyt kirjoittaa sitä pitkää viestiä hänelle sinne ulkomaille, jossa yhä jankkaat tunteistasi tämän episodin jälkeen. Mies loukkasi sua jo niin pahasti, kun lupasi puhua asiasta aamukahvin jälkeen, mutta sitten täysin ignoorasi koko aiheen. Sinä ikäänkuin lähdit vinkumaan hänen peräänsä sitten yhä vain. Olisit antanut olla. Mitä enemmän puhut tästä aiheesta, sitä varmemmin hän pakenee. 

Ja kyllä, sun pitää kumarrella hänelle ja olla hiljaa, jos haluat, että hän palaa takaisin. Sun pitää esittää, että eipä tunnu missään.

Vierailija kirjoitti:

Olin ex-mieheni kanssa vuosikausia. Mietin usein suhteessa ollessani, etten tuntenut itseäni rakastetuksi, vaikka ex sanoi usein rakastavansa. Monta murhetta olisin välttänyt, jos olisin uskonut tunnettani. Luin joskus sellaisen, että rakkautta ei tarvitse pyytää. Parhaassa tapauksessa se menisi niin, että toinen rakastaa sua just sen takia, kun sä olet sellainen kuin olet. Usko siis, että rakkautta ei tarvitse pyytää. Väärä mies sinulle.

Ja tähän on vielä kommentoitava , "Parhaassa tapauksessa se menisi niin, että toinen rakastaa sua just sen takia, kun sä olet sellainen kuin olet." Tämä on juuri se syy, miksi minua hämmästyttää ja loukkaa, että mies sanoo että hänestä tuntuu, että jotta olisin tyytyväinen, hänen pitäisi olla joku muu kuin kuka hän on.

Kun tosiasiassa rakastan häntä juuri siksi, että hän on kuka hän on oma. Rauhallinen, introvertti, hiljainen, älykäs, asioihin perehtyvä, hellä, luotettava. 

Ja minä tietysti toivoisin että minua rakastetaan, koska olen syvästi tunteva (ja uskallan puhua tunteistani), rakastava, lojaali, hellä ja uskollinen. Ja mietin miehen parasta, sekä meidän yhteistä tulevaisuuttamme.

ap

Jos on kaksi vuotta seurusteltu eikä ole saatu "rakastan sinua" suusta työnnettyä niin hyvin menee, mutta menköön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Argumentoin tätä hieman. On eri asia antaa asioiden olla ja pysyä hiljaa, 

No mun mielestä ap puskee päälle, kun kirjoitti tämän episodin jälkeen miehelle pitkän viestin sinne ulkomaille, jossa pui tätä asiaa. Se on just tommosta takertumista ja

 

 

 

anxious

 

 

tyyliä. Antaisi miehen olla, se tyyli voisi toimia paremmin avoidantin kanssa.

Eli älä ota yhteyttä omatoimisesti ja ole viileä. Yleensä silloi

 

 

avoidantit

 

kokee turvalliseksi palata takaisin.

 

En koe että se on takertumista jos kerron kumppanille tuteistani? Vai tarkoittaako tämä että minun pitää kumarrella

 

 

 

avoidantin

 

 

suuntaan ettei hän vaan hermostuisi ja pistäisi ..

 

Miehellä on toinen.

Miksi mies lähti ulkomaille? Oliko ex tempore matka, vai sovittu jo ennen tuota rakkaudentunnustustasi?

Mäkin vähän veikkaan, että mies ei ole täysillä mukana suhteessanne, on roikottanut sua parisen vuotta tunnustamatta kertaakaan rakkauttaan sua kohtaan ja sulkeutuu täysi, kun sä kerrot ekaa kertaa ikinä rakastavasi ja nyt hän on ulkomailla eikä hänen viestinsä tuosta yhtään parane.

Vierailija kirjoitti:

Kun tosiasiassa rakastan häntä juuri siksi, että hän on kuka hän on oma. Rauhallinen, introvertti, hiljainen, älykäs, asioihin perehtyvä, hellä, luotettava. 

Mulla oli tämmöinen aviomies. Hän sitten kuitenkin kykeni jättämään mut täysin yllätyksenä, aivan yhtäkkiä. Täysin kylmästi ilmoitti erohalustaan ja se oli sitten siinä. Mistään suhteen tilasta ei keskusteltu ennen eikä jälkeen eron. Pienenä varoituksena vain, nimenomaan nämä rauhalliset, hiljaiset introvertit voivatkin yllättäen olla niitä pahimpia. 

Toisille on vaikeaa rakkauden sanominen ääneen. Me sovittiin miesystävän kanssa, että sanotaan tykkäävämme toisistamme. Se oli jotenkin luontevampaa hälle. Tiedettiin kuitenkin, että rakastetaan. Ehkä nyt kanbattaisi ottaa asia puheeksi. Sanoja tärkeämpää on, haluaako yhteisen yhteisen tulevaisuuden kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Jos sillä nyt meni maku koko suhteesta kun kaikki salaperäisyys hävisi. 

Kuinkas monta vuosikymmentä pitäisi siis leikkiä salaperäistä ja pitä yllä jotain "kilpailua"? 

Itse en tuollaista pelleilyä jaksaisi.

Jos toista ahdistaa kahden vuoden suhteen jälkeen lause "taidan rakastaa sinua", niin homma olisi valitettavan selvä. 

Siinä kohtaa tokikaan ei pitäisi sitten myöhemmin ihmetellä, miksei löydä pysyvää ja vankkaa suhdetta, jos vuosienkin jälkeen pitäisi olla salaperäistä ja jännää. Itse ainakin parin vuoden jälkeen odottaisin jo tuttuutta ja turvallisuutta.

Hän ei rakasta sinua eikä tilanne tule muuttumaan, kun olette noin kauan jo olleet yhdessä.

Seuraava kala koukkuun siis. Sattuu varmasti, mutta vielä enemmän vituttaa jos heräät todellisuuteen vasta paljon myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Toisille on vaikeaa rakkauden sanominen ääneen. Me sovittiin miesystävän kanssa, että sanotaan tykkäävämme toisistamme. Se oli jotenkin luontevampaa hälle. Tiedettiin kuitenkin, että rakastetaan. Ehkä nyt kanbattaisi ottaa asia puheeksi. Sanoja tärkeämpää on, haluaako yhteisen yhteisen tulevaisuuden kanssasi.

Kaikkeen sitä naiset suostuu. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Argumentoin tätä hieman. On eri asia antaa asioiden olla ja pysyä hiljaa, koska ei halua aiheuttaa kaaosta, epätasapainoa tai "sanomista". Mutta se, että puhuu tunteistaan tai odottaa niille vastakaikua e,i ole päälle puskemista tai takertumista. 

No mun mielestä ap puskee päälle, kun kirjoitti tämän episodin jälkeen miehelle pitkän viestin sinne ulkomaille, jossa pui tätä asiaa. Se on just tommosta takertumista ja anxious tyyliä. Antaisi miehen olla, se tyyli voisi toimia paremmin avoidantin kanssa.

Eli älä ota yhteyttä omatoimisesti ja ole viileä. Yleensä silloin avoidantit kokee turvalliseksi palata takaisin.

 

Olen itsekin tuollainen "takertuja".

Nyt kun olen tässä itsekseni ollut vuosia ja pohdiskellut menneitä suhteita, niin nykyään tiedän yhden asian. Kun tulee tuo "takertumisen" tunne, niin suhde on aika lopettaa.

Koska se tunne tulee, kun toinen käyttäytyy kylmästi ja välttelevästi. En tiedä mitä sillä käytöksellä haetaan, kun esim. edellisessä suhteessa toinen ei olisi halunnut erota, vaikka kohteli minua jo tosi kylmästi. Itse onneksi totesin silloin, ettei tämä suhde ole itselleni hyväksi.