Lue keskustelun säännöt.
Lapseni saa jatkuvasti paniikkikohtauksia koulussa. Kysymys sinulle joka kärsit paniikkihäiriöstä tai jonka läheinen kärsii!
07.05.2025 |
Lapseni ei halua myöntää edes itselleen, että ne ovat paniikkikohtauksia ja se pahentaa tilannetta. Fyysiset syyt ovat poissuljettuja. Lääkitystä ei ainakaan vielä ole. Lääkärissä hän valehtelee lääkärille oireistaan ja vähättelee niitä. Sitten kun lisään omia huomioita hän alkaa kertomaan järkeviä selityksiä noille oireille. Varmasti lääkäri kuuntelee silti mun huomioita, mutta silti totesi, että nuori itse ei selvästi koe tästä olevan haittaa hänelle. Oikeasti haittaa on paljon, kun esimerkiksi koulupäivä saattaa keskeytyä voimakkaan kohtauksen takia niin kuin tänään.
Miten saan lapseni ymmärtämään tilanteen ja myöntämään ongelman? Olen yrittänyt sanoa, että jokaisella on omia ongelmia, ja ne ei tee ihmisestä heikkoa, mutta hän sanoo että hänellä ei ole mitään ongelmaa. Koulussa on käynyt kuraattorin juttusilla mutta ei hänkään ollut saanut mitään irti.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei toista voi saada myöntämään ongelmaa, jos itse sen haluaa kieltää.
Kun klikkasin, niin luulin että kysytään apua paniikkikohtauksiin, ja vaikkei kysyttykään niin katson silti aiheelliseksi jakaa tämän miten itse pääsin niistä eroon:
Kun paniikkikohtaus iski, otin tilaa itselleni ja tälle tunnetilalle. En pyrkinyt muuttamaan sitä mitenkään, vaan annoin sen olla sellainen kuin se on ja tuntua juuri siltä miltä se tuntuu. Istuin sen tunteen kanssa, ja kiinnitin huomiota niihin missä se fyysisesti tuntuu.
Yksinkertaista, mutta vaikeaa siinä hetkessä. Kun sain nämä tunteet tunnetuksi, niiden ei ole sen jälkeen tarvinut tulla uudestaan niin äärimmäisinä. Paniikkiahan vaan lietsoo sellainen vastustaminen ja välttely. Päinvastainen suhtautumistapa voi olla jopa mullistava.
Aika vaikeaa, kun tuntee kuolevansa jos hetkeksikin
Joo, mutta tuokin tunne kaipaa tulla tunnetuksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mulla on paniikkihäiriö. Sairastuin nuorena, nyt olen jo keski-ikäinen ja nuoren äiti itsekin. Paniikkihäiriö ei varsinaisesti periydy, alttius sairastua kylläkin. Yksittäiset paniikkikohtaukset eivät (vielä) ole paniikkihäiriö. Paniikkihäiriössä kohtaukset (usein) tulevat ilman laukaisevaa tekijää, jokainen voi kokea paniikin kertaluontoisesti ahdistavassa tilanteessa.
Kun itse sairastuin niin Suomessa ei paljon paniikkihäiriöstä puhuttu. Kohtauksiin olisi saanut rauhoittavia joita en halunnut. En myöskään saanut apua koska vanhempani eivät myöntäneet sairautta (tai siihen johtaneita syitä). Älä kutsu paniikkikohtauksia "ongelmaksi", se on vähättelevää.
Onko joku syy miksi lapsi ei halua olla koulussa? Miksi hän vähättelee oireita?
Paniikkikohtaus on epämiellyttävä ja pelottava mutta ei vaarallinen. Itse kärsin vuosikausia kunnes sain lemmikin, siitä huolehtiminen vei ajatuksia pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Kohtaukset vähenivät ja loppuivat yli kymmeneksi vuodeksi.
Valitettavasti ne tulivat takaisin kun sairastuin uudelleen masennukseen ja ahdistukseen. Saisin lääkityksen mutta en halua sitä. Itse ajattelen että paniikki on kehon tapa purkaa sitä ahdistusta mikä tulee siitä kun syystä tai toisesta et voi tehdä, sanoa tai olla niin kuin 100% itse haluat. Se on kehon viesti tehdä jotain toisella tavalla.
Luomukonsteista auttaa mua ainakin tuo kofeiinin vähentäminen ja mahdollisimman tylsä elämä. Nuorelle se voi olla jotain muuta. Ja vaikka se paniikki tulee niin klassiset itku ja paperipussiin hengittäminen (mitä ei enää suositella) ovat tehokkaita tapoja oireiden väistymiseen.