Lue keskustelun säännöt.
Lapseni saa jatkuvasti paniikkikohtauksia koulussa. Kysymys sinulle joka kärsit paniikkihäiriöstä tai jonka läheinen kärsii!
07.05.2025 |
Lapseni ei halua myöntää edes itselleen, että ne ovat paniikkikohtauksia ja se pahentaa tilannetta. Fyysiset syyt ovat poissuljettuja. Lääkitystä ei ainakaan vielä ole. Lääkärissä hän valehtelee lääkärille oireistaan ja vähättelee niitä. Sitten kun lisään omia huomioita hän alkaa kertomaan järkeviä selityksiä noille oireille. Varmasti lääkäri kuuntelee silti mun huomioita, mutta silti totesi, että nuori itse ei selvästi koe tästä olevan haittaa hänelle. Oikeasti haittaa on paljon, kun esimerkiksi koulupäivä saattaa keskeytyä voimakkaan kohtauksen takia niin kuin tänään.
Miten saan lapseni ymmärtämään tilanteen ja myöntämään ongelman? Olen yrittänyt sanoa, että jokaisella on omia ongelmia, ja ne ei tee ihmisestä heikkoa, mutta hän sanoo että hänellä ei ole mitään ongelmaa. Koulussa on käynyt kuraattorin juttusilla mutta ei hänkään ollut saanut mitään irti.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan, en halua loukata, mutta itse autisminkirjolla olevana tätä keskustelua lukeneena kuulostaa koko ajan enemmän siltä, että autisminkirjoa/nepsyyttä saattaa olla taustalla. Autisminkirjoon liittyy vahvasti lähes jatkuva eri tavoin ilmenevä ahdistus ja sitten kun mitään keinoa sen halkintaan ei ole esim. tic-oireet niin sitten se purkaantuu rajusti. Sen voi aiheuttaa ihan epämukavia tilanteisiin joutuminen, kuormitus ja äärimmäiset aistiyliherkkyydet, joita laukaisevia tekijöitä juurikin koulusta löytyy mm. kova ääni, valot, yleinen kaaos, liikaa ihmisiä, auktoriteetit, tavallaan vankilamaiset olosuhteet jne.
Ei ole koskaan tutkittu eikä diagnoosia siis tietenkään ole. Hän on hyvin vilkas mutta ei mielestäni ADHD kuitenkaan vaikkakin hän unohtelee tavaroita ja myöhästelee koulusta jos en ole laittamassa häntä kouluun aamulla. Ainoa nepsyjuttu mikä tulee mieleen liittyy ruokaan ja siinäkin on se, että hänellä on muutamia ruokia joista hän alkaa yökkimään joten ei enään edes yritä syödä ja ruoat ei saa koskettaa toisiaan lautasella tai niitä ei voi syödä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi oikeita paniikkikohtauksia niin lapsi vietäisiin ambulanssilla sairaalaan joka kerta
Eli koulun vessasta hysteerisesti itkeminen, niin tiheä hengittäminen että en saa sanoista mitään selvää, väliin liman yökkiminen ja tukehtumisen tunne ei ole tarpeeksi oikea paniikkikohtaus? Voin sanoa, että pari ensimmäistä kertaa säikähdin kunnolla kun lapseni soitti mulle koulusta tuossa kunnossa. Pelkäsin että hän oikeesti tukehtuu siihen limaansa kun hengitys oli niin tiheää ja pinnallista. Tänään viimeksi hain hänet tuossa kunnossa kotiin .
Kyllä se on. Oksentaako hän kohtauksen aikana vai onko se vain pelkoa eikä todellinen uhka?
Pari kertaa on oksentanut. Yleensä ei oksenna mutta yökkii sitä limaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hänellä siis poissaoloja koulusta oireilun takia? Vaikuttaako vapaa-aikaan?
Nyt on viidesti lähtenyt kesken päivän kotiin kohtausten takia. Ei varsinaisesti vaikuta vapaa aikaan paitsi että hän ei halua mennä bussilla, että jos kaverit menee kauemmas hän tulee takaisin kotiin. Mutta nuo kohtaukset tulee yleensä vain koulussa. Kotona ei ole tullut vielä yhtäkään, bussissa se yksittäinen.
Eli liittyy sosiaalisiin tilanteisiin tai paikkoihin joissa on paljon ihmisiä. Onko nuori aiemmin ollut kova jännittämään erilaisia tilanteita?
Ei ole ainakaan näkynyt hänestä eikä ole siitä aiemmin sanonut. Ihan pienenä kyllä oli todella ujo ja meni aina mun selän taakse piiloon jos meille tuli hänelle tuntemattomia vieraita. Sittemmin re
Eli hän on perusluonteeltaan ujo (Reipastumisesta puhuminen kuulostaa minusta ikävältä, koska vihjaa ujon ihmisen olevan viallinen). Jos hän on sanonut, että jännittämisen takia tulee huono olo, niin siinähän se syy on. Huono olo aiheuttaa sitten paniikkikohtauksen, kun pelkää oksentavansa (eli sosiaalista nöyryytystä). Suostuisiko nuori juttelemaan vaikka psykologin kanssa jännittämisestä. Ei heti kannata alkaa diagnoosia tyrkyttämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan, en halua loukata, mutta itse autisminkirjolla olevana tätä keskustelua lukeneena kuulostaa koko ajan enemmän siltä, että autisminkirjoa/nepsyyttä saattaa olla taustalla. Autisminkirjoon liittyy vahvasti lähes jatkuva eri tavoin ilmenevä ahdistus ja sitten kun mitään keinoa sen halkintaan ei ole esim. tic-oireet niin sitten se purkaantuu rajusti. Sen voi aiheuttaa ihan epämukavia tilanteisiin joutuminen, kuormitus ja äärimmäiset aistiyliherkkyydet, joita laukaisevia tekijöitä juurikin koulusta löytyy mm. kova ääni, valot, yleinen kaaos, liikaa ihmisiä, auktoriteetit, tavallaan vankilamaiset olosuhteet jne.
Ei ole koskaan tutkittu eikä diagnoosia siis tietenkään ole. Hän on hyvin vilkas mutta ei mielestäni ADHD kuitenkaan vaikkakin hän unohtelee tavaroita ja myöhästelee koulusta jos en ole laittamassa häntä kouluun aamulla. Ainoa nepsyjuttu mikä tulee mieleen
Nuo juuri ovat niitä tyypillisiä oireita.
Olen aineenopettaja joten en tiedä muutaman oppilaani diagnooseista tarkemmin mutta olen sopinut luokanopettajan ja paniikkikohtauksia saavien oppilaiden kanssa että he voivat poistua tarvittaessa tunnilta minulta lupaa kysymättä käytävään tai ylimääräiseen tilaan rentoutumaan/rauhoittumaan. Ovat niin vanhoja että osaavat tulla kysymään apua minulta, luokanopettajalta tai vanhemmalta, jos olisi pahempi kohtaus. Sopimus on toiminut hyvin. Lähtevät joskus tunnilta ja tulevat taas takaisin. Nykyisin on tarvinnut lähteä harvemmin. Varmaan jo lupa lähteä helpottaa oloa. Samoin se että luokkatoverit luultavasti tietävät asiasta. En ole varma tietävätkö mutta ainakin on sellaiset luokat ettei kukaan reagoi mitenkään kun näkee toisen poistuvan joksikin aikaa luokasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hänellä siis poissaoloja koulusta oireilun takia? Vaikuttaako vapaa-aikaan?
Nyt on viidesti lähtenyt kesken päivän kotiin kohtausten takia. Ei varsinaisesti vaikuta vapaa aikaan paitsi että hän ei halua mennä bussilla, että jos kaverit menee kauemmas hän tulee takaisin kotiin. Mutta nuo kohtaukset tulee yleensä vain koulussa. Kotona ei ole tullut vielä yhtäkään, bussissa se yksittäinen.
Eli liittyy sosiaalisiin tilanteisiin tai paikkoihin joissa on paljon ihmisiä. Onko nuori aiemmin ollut kova jännittämään erilaisia tilanteita?
Ei ole ainakaan näkynyt hänestä eikä ole siitä aiemmin sanonut. Ihan pienenä kyllä oli todella ujo ja meni aina mun selän taakse piiloon jos meill
Pahoittelut, en todellakaan tarkoittanut, että lapseni on viallinen. Kuvasin vain, miten tilanne mun silmään näyttää. Se on totta, että hän ei enään samalla tavalla käyttäydy kuin pienenä.
Tuo oksentamisen pelko on yksi syy, mutta en tiedä onko ainoa. Tuskin psykologikaan auttaa (eikä koulussa edes pääse), koska ei pysty edes kuraattorille ja lääkärille myöntämään oireita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan, en halua loukata, mutta itse autisminkirjolla olevana tätä keskustelua lukeneena kuulostaa koko ajan enemmän siltä, että autisminkirjoa/nepsyyttä saattaa olla taustalla. Autisminkirjoon liittyy vahvasti lähes jatkuva eri tavoin ilmenevä ahdistus ja sitten kun mitään keinoa sen halkintaan ei ole esim. tic-oireet niin sitten se purkaantuu rajusti. Sen voi aiheuttaa ihan epämukavia tilanteisiin joutuminen, kuormitus ja äärimmäiset aistiyliherkkyydet, joita laukaisevia tekijöitä juurikin koulusta löytyy mm. kova ääni, valot, yleinen kaaos, liikaa ihmisiä, auktoriteetit, tavallaan vankilamaiset olosuhteet jne.
Ei ole koskaan tutkittu eikä diagnoosia siis tietenkään ole. Hän on hyvin vilkas mutta ei mielestäni ADHD kuitenkaan vaikkakin hän unohtelee tavaroita ja myöhästelee koulusta jos en ole laittamassa häntä ko
Niin. No ehkä ne pitää seuraavaksi tutkia, mutta pelkään että poika romahtaa jos jotakin löytyy koska hän ei halua sellaista edes myöntää. Selvästi ajattelee että se on oma vika ja tekee hänestä huonomman. Tosiaan selittää kaikki kohtaukset vain järjellä, mistään henkisestä ei halua puhua koska hän ajattelee että syy on fyysinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Pahoittelut, en todellakaan tarkoittanut, että lapseni on viallinen. Kuvasin vain, miten tilanne mun silmään näyttää. Se on totta, että hän ei enään samalla tavalla käyttäydy kuin pienenä.
Tuo oksentamisen pelko on yksi syy, mutta en tiedä onko ainoa. Tuskin psykologikaan auttaa (eikä koulussa edes pääse), koska ei pysty edes kuraattorille ja lääkärille myöntämään oireita"
Tarkoitinkin, ettei lähestyttäisi asiaa paniikkihäiriöoireiden näkökulmasta, vaan jännittämisen, jonka nuori on ilmeisesti tunnistanut ja myöntänyt, ja joka on ihan normaali ilmiö koulumaailmassa.
Mitä testejä fyysisistä sairauksista on tehty? Itselle diagnosoitiin julkisella paniikkihäiriö, mutta yksityinen muutti tämän sydänlihastulehdukseksi. Ei kannata aina luottaa siihen arvauskeskuksen ensimmäiseen tai toiseen diagnoosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä testejä fyysisistä sairauksista on tehty? Itselle diagnosoitiin julkisella paniikkihäiriö, mutta yksityinen muutti tämän sydänlihastulehdukseksi. Ei kannata aina luottaa siihen arvauskeskuksen ensimmäiseen tai toiseen diagnoosiin.
On otettu perusverenkuva, ferritiini, maksa- ja munuaisarvot, kilpirauhanen, tulehdusarvot. Lisäksi on kuunneltu sydän ja keuhkot. Mitään poikkeavaa ei ollut. Sitten lääkäri kysyi oireita ja sanoi, että ne on paniikkikohtauksia, jotka laukeaa sosiaalisista tilanteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hänellä siis poissaoloja koulusta oireilun takia? Vaikuttaako vapaa-aikaan?
Nyt on viidesti lähtenyt kesken päivän kotiin kohtausten takia. Ei varsinaisesti vaikuta vapaa aikaan paitsi että hän ei halua mennä bussilla, että jos kaverit menee kauemmas hän tulee takaisin kotiin. Mutta nuo kohtaukset tulee yleensä vain koulussa. Kotona ei ole tullut vielä yhtäkään, bussissa se yksittäinen.
Eli liittyy sosiaalisiin tilanteisiin tai paikkoihin joissa on paljon ihmisiä. Onko nuori aiemmin ollut kova jännittämään erilaisia tilanteita?
Ei ole ainakaan näkynyt hänestä eikä ole siitä aiemmin sanonut. Ihan pienenä kyllä oli todella
Lapsella on oikeus koulupsykologiin. Vaadi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paniikkihäiriö on todella inhottava vaiva ja saattaa rajoittaa elämää paljon ellei siihen hae apua. Koittaisin itse ensin jutella paljon asiasta lapselle, että lapsi ymmärtäisi mistä on kyse ja ettei mitään hävettävää ole. On yleinen vaiva. Ja että apua kannattaa hakea. Vaivaa on vaikea itse saada halintaan ja yleensä se pahenee, kun kohtaukset pelottavat. Lapsi ei varmaan halua keskustella aiheesta, mutta riittää aluksi, jos kuuntelisi vain.
Minulla paniikkihäiriö puhkesi lukioaikana. Vaikka hain apua ja sainkin, niin paheni lopulta niin pahaksi, että jouduin jättämään opiskelut kesken. Tästä seurasi vakava masennus ja vuosien kamppailu. Pari vuotta meni niin, että en pystynyt juurikaaan poistumaan kotoa, kun aina tuli paha kohtaus. Pahimmillaan menin tajuttomaksi ja jouduin sairaalaan. Paniikkihäiriöin hoito on kehittynyt paljon ja päälle kolmekymppisenä sain lääkkeet, jotka todella auttavat ja pystyn elämään normaalia elämää. Terapiasta ei minulle ollut koskaan apua. Paniikkihäiriön laukaisivat niin pahat lapsuuden ja nuoruuden kokemukset, että paniikki jäi ikään kuin pysyväksi kehon muistiin. Vaikka rankat kokemukset ovat jo vuosikymmeniä sitten jääneet taakse. Toivon, että saat jollakin keinolla lapsen hakemaan ja vastaanottamaan apua. Ettei se pääse hallitsemaan elämää.
Ihan sivuhuomautuksena, että koulussani, jossa opetin, paljastui kemikaaliongelma sisäilmassa, etyyliheksanolia, jota alkaa syntyä, kun muovimatot liimataan rakennusvaiheessa kostealle betonille. Liima alkaa prosessoitua ja päästää sisäilmaan etyyliheksanoli-nimistä yhdistettä.
Se aiheutti monenlaisia oireita sekä aikuisille että lapsille: poskiontelotulehduksia, hormonaalisia häiriöitä jne. Eräs turvallisesta perheestä oleva tyttö sai usein kouluun tultuaan paniikkikohtauksen. En pitäisi ihmeenä, vaikka hän olisi saanut sen sisäilman myrkkyjen takia. Tämä on siis pelkkä olettamus.
Nuo kemikaalit ovat neurologisia myrkkyjä, ja huomasin itse, että aina oltuani kellaritilassa, jossa niitä oli eniten, tuli hetken päästä selittämätön mielialan lasku, masentunut olo, ja muutaman tunnin kuluttua alkoi otsapäänsärky, kun verisuonet alkoivat pullistua siellä. Tämä siis ennen kuin ongelmaa oli todettu edes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä testejä fyysisistä sairauksista on tehty? Itselle diagnosoitiin julkisella paniikkihäiriö, mutta yksityinen muutti tämän sydänlihastulehdukseksi. Ei kannata aina luottaa siihen arvauskeskuksen ensimmäiseen tai toiseen diagnoosiin.
On otettu perusverenkuva, ferritiini, maksa- ja munuaisarvot, kilpirauhanen, tulehdusarvot. Lisäksi on kuunneltu sydän ja keuhkot. Mitään poikkeavaa ei ollut. Sitten lääkäri kysyi oireita ja sanoi, että ne on paniikkikohtauksia, jotka laukeaa sosiaalisista tilanteista.
No siinähän se sitten tuli. Nyt tämän diagnoosin kanssa kuraattorin luo sopimaan jatkosta.
Kyllä se nuori itse hakee sit apua kun tarvii. Kun kerta lääkärillekin vähätteli vaivojaan.
Sinä tässä saat paniikkikohtauksia kohta, ihan tosi jos elät lapsesi kautta elämää, ei pahalla.
Istuma paikalla luokassa on yllättävän iso merkitys. Itse en kestä yhtään eturivejä. Paljon lepoa ja palautumista. Masennus lääkitys vähän tasaa oloa, mutta propral ja opamox kohtausten estoon
Älä diagnosoi ja pakota näkemyksiäsi.
Paniikkihäiriöön suttaa vain altistaminen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli paniikkihäiriötä iässä 15-25. En koskaan edes kertonut siitä kellekään, en vanhemmillekaan. Enkä hakenut apua. Kärsin vaan itse hiljaa. No, menihän se niinkin.
Itse olen siis taipuvainen ajattelemaan, että teini saa ihan vapaasti päättää, haluaako paniikkikohtauksiin apua vai ei. Ne eivät ole vaarallisia, eivät uhkaa henkeä tai terveyttä. Itse ajan kanssa niihin jopa totuin, niin ettei ne enää edes haitanneet. Katselin niitä vain ulkopuolelta, että jaa, taitaa tulla paniikikohtaus, eipä hätää, menee parissakymmenessä minuutissa ohi, hengitellään vaan. Mutta olihan se silloin aluksi kamalaa, ja pelkäsinkin niitä kohtauksia. Mutta en tarpeeksi ,että olisin "häpeäni" paljastanut kellekään ulkopuoliselle.
Itselläni oli täysin sama kokemus, ja alkoi 15-vuotiaana ja on pikkuhiljaa vuosikymmenen jälkeen alkanut loppua. Siinä pitää vaan oikeasti oppia elämään, eikä kukaan lääkäri yhtään ei koskaan tule parantamaan näitä "sairastajia". Parasta on vaan kehittää itsetuntoa ja omaa älykkyyttä, eikä ottaa kaikkia asioita absoluuttisena totuutena, vaan kokeilla vaan elää elämää ja oppia että ketään ihmistä ei kiinnosta vaikka mokaisit jossain. Lääkärit luultavasti vain pahentaisi asiaa kun antaisi vääriä diagnooseja, siksi en itse koskaan mennyt sinne koska tiesin että kyseessä on vain asia jonka voin itse korjata kehittämällä omaa mieltäni.
Vierailija kirjoitti:
Ketipinoria naamariin. Auttaa joka vaivaan.
Ei auta ja lihoo vaan.
Koulussa on terveyden hoitaja.
Jatkossa lapsi ,menee terkkarille AINA kun on kohtaus.
'Kun kohtaus ohi..seuraavalle oppitunnille.