Lapseni punastuu todella nopeasti ja voimakkaasti. Mitä tuolle voi tehdä? Kertoo että kaverit jo naureskelee hänelle.

Mulla oli lukion loppuun sama ongelma. Todella herkkä punastumaan. Häpesin tuota piirrettä itsessäni. Muistan miten kaikki esitelmät ja kaikki sosiaaliset tilanteet meni naama punaisena. Vaikutti tosi paljon myös koulumenestykseen negatiivisella tavalla. Ei sille vaan voinnut mitään. Iän myötä punasteleminen loppui sitten lähestulkoon kokonaan. 

No parasta olisi, jos oppisi itse vitsailemaan tyyliin "no nyt mä olen taas ihan punainen". Kaverit kyllästyy pian koko juttuun. Jos selvästi itse harmittelee ja häpeää, piina kestää kauemmin. Tarkoitan, että yrittäisi esittää vain, että punastelu on hänelle se ja sama, vaikka sisimmässään olisi ihan toista mieltä. Punastelin itse nuorena tosi paljon ja sain siitä kuulla. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut reippaasti vain tokaista, että "joo, mä olen punainen, tosi punainen, mitä sitten?". Olisi lopettanut vinoilun paljon nopeammin kuin selvä häpeily. Tsemppiä. Itselläni jostain syystä punastelu väheni paljon nuorena aikuisena.

Ostaisin apteekista couperosaan taipuvaiselle iholle tarkoitettua ihovoidetta. Se rauhoittaa hieman ihoa. Ja aurinkosuoja tärkeä, punastumiseen taipuvainen iho punastuu pahemmin, jos on auringosta rasittunut.

"Se, ettei häpeä asiaa, on ensimmäinen askel. Asia on aivan normaali, ja jotkut ihmiset punastuvat herkemmin. Itsetuntoa kasvattamalla punastumistilanteita voi vähentää, ja sitten kun joskus punastuu, niin silloin se punastuminen ei edes niin haittaa, kun itsetunto on kohdillaan."

Onnistui huvittamaan tuo häpeämättömyys ensimmäisenä askeleena. Kuten myös kohdilleen saatu itsetunto. Ei siksi, että resepti olisi väärä, vaan siksi että oikea ihmisenä elämisen Graalin malja on alennettu ensimmäiseksi askeleeksi. Sen jälkeen kun ihminen lakkaa häpeämästä kaikki ovet menestymiseen ovat auki. Toki voi olla, ettei menestyminen enää edes kiinnosta.

Olin lapsena herkkä punastumaan.

Jos lapset ovat ilkeitä, eli siis kiusaavat lastasi niin tietysti olisi hyvä puuttua asiaan tiukasti. Jos lapset ovat naureskelleet asiaa typeryyttään niin voisi auttaa että heitä valistetaan aiheesta "ei ole kilttiä nauraa toisen punastumiselle"

En alkaisi peittelemään punastumista voiteilla ja muilla, se antaa kuvaa että kyseessä tosiaan jotain häpeällistä. Sanoisin lapselle että punastuminen antaa hänestä ihanan herttaisen kuvan ja punastelevista ihmisistä pidetään yleensä enemmän koska he antavat aidon ja herkän vaikutelman. Tai ainakin aikuiset pitävät, heillä kun on järkeä jo vähän päässä. Lapset nyt ovat aika typeriä.

Sukellusrefleksi ohjaa verenkierron sisäelimille ja rauhoittaa pulssia, joten sukellusharrastus (mieluiten turvallisuuden vuoksi ohjatusti, kurssilla)ja sen jälkeen pulssin laskemiseen ja pintaverenkierron hillitsemiseen riittää kun kuvittelee sukeltavansa.

Ei tarvita lääkkeitä ja plussana kiva harrastus, jossa oppii myös pelastamaan veden varaan joutuneen.

Olen suuttuessani punainen kuin kalkkuna, mutten välitä, tuo sukelluskuvittelu on itselläni käytössä kun pitää rauhoittua, laskea sykettä, esim tehdäkseen jotain tarkkuutta vaativaa..

Toimii minulla, ja myös pojalla, joka on ollut pienestä asti todella punaposkinen ja -huulinen.  Nykyään jo kolmekymppinen.

Paineilmasukellus jonkin verran maksaa, tosin varusteita voi vuokrata, ei tarvitse ostaa. Itse kurssi on jokusen satkun myös. Tosi kiva harrastus.

Vapaasukelluksen välineet ovat uikkarit ja maski, hinta kympeissä, räpylät hyvä olla ja snorkkeli, hinta kympeissä niissäkin. Vapaasukelluskursselle on Suomessa vissiin alaikäraja jos oikein muistan, oisko 15v? Itse kurssi on halvempi kuin paineilmasukelluksen.

Norjassa ainakin pääsee tuon ikäinen (14v) vaparin kursseille, ovat vissiin sukelluskalastuskursseja, mutta sukelluksessa se päähuomio on. Kurssin puolesta muistaakseni välineetkin. Frivannsliv sivuilta löytyy. 

Sukeltaminen vaikuttaa tahdosta riippumattomiin reaktioihin, siksi sen kuvittelemisella, muistelemisella, kun sitä on tehnyt, voi vaikuttaa pulssin ja verenkiertoon.

Vierailija kirjoitti:

"Se, ettei häpeä asiaa, on ensimmäinen askel. Asia on aivan normaali, ja jotkut ihmiset punastuvat herkemmin. Itsetuntoa kasvattamalla punastumistilanteita voi vähentää, ja sitten kun joskus punastuu, niin silloin se punastuminen ei edes niin haittaa, kun itsetunto on kohdillaan."

 

Onnistui huvittamaan tuo häpeämättömyys ensimmäisenä askeleena. Kuten myös kohdilleen saatu itsetunto. Ei siksi, että resepti olisi väärä, vaan siksi että oikea ihmisenä elämisen Graalin malja on alennettu ensimmäiseksi askeleeksi. Sen jälkeen kun ihminen lakkaa häpeämästä kaikki ovet menestymiseen ovat auki. Toki voi olla, ettei menestyminen enää edes kiinnosta.

Eihän ensinnäkään nyt kaikilla ihmisillä se häpeäminen ole mikään kaikista suurin ongelma itsellä ja este asioille, ja että se poistaisi maagisesti "kaikki esteet menestymiseltä". On sitä ihmisillä nyt paljon muitakin asioita ja ongelmia. Vaikka toki suomalaisessa kuttuurissa haitallinen häpeällä kasvattaminen on ollutkin yleistä, ja siksi tämä onkin monella varsinkin vanhemman ikäpolven ihmisellä hyvinkin iso, ja lapsuudessa syvälle istutettu ongelma.

Siksi olisikin hyvä nimenomaan lasten kasvatuksessa kiinnittää lapsen itsetunnon tukemiseen erityistä huomiota. Ja esimerkiksi aloituksenkin kaltaisessa tilanteessa, ei komppaisi sitä punastumisesta häpeämistä, vaan korostaisi ettei se haittaa, ja punastuminen on ihan ok, ja jotkut vaan nyt punastuvat herkemmin kuin toiset. Toki empatia mukana.

Monella ihmisellähän on ihan hyvä itsetunto ja itseluottamus, ja se on asia, jota voi myös kehittää. Ei se siis ole mikään tavoittamaton Graalin malja. Ja nimenomaan lapsen itsetunnon hyvää kehittymistä voi kasvatuksella tukea, millä on iso merkitys. Ap:llä on käsissään nyt tilanne, jossa tämä oppi on erityisen tärkeää. Toki terveellä ihmisellä on toisinaan myös häpeän tunteita, sekin on normaalia, ja niitä on hyvä oppia käsittelemään.

Kyllä itse näen hyvän itsetunnon niemanoaan hyvänä pohjana, en tavoittamattomana kaiken korjaavana Graalin maljana. Lapsuudessa sitä pohjaa juuri rakennetaan, mutta myöhemminkin sen kehittäminen voi vielä hyvinkin onnistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuohon mikään auta. Lapsellasi on pinnalla verisuonet. Parasta olisi oppia tajuamaan, ettei punastelussa ole mitään vikaa ja moni pitää sitä söpönä. Toki on harmillista, että häntä asiasta kiusataan. Veisin sanomaan kouluun. 

T; nainen, joka on erittäin herkkä punastumaan. Meikkivoiteilla ei tee mitään. Asia on vain opittava hyväksymään. Silloin taipumus vähenee edes vähän. Toki, en enää edes koe, että tarvitsisi vähentyä. Minusta se on minussa söpöä. Olkoot joku muuta mieltä, moni on samaa. 

Olen täysin samaa mieltä. Itsekin punastun helposti ja hyväksyn sen yhtenä ominaisuutenani. Kun punastun, ajattelen kaikkia vanhoja lauluja, joissa punaposkisuus on hieno asia, kuten "sinisiä silmiäs, punasia poskias, teki minun mieleni näkemään."

Punaposket on hiukan eri juttu kuin tulipunaiset KOKO kasvot ja kaula.

Aloittajalle vinkiksi, että on myös kasvovoiteita, joissa on vihreää pigmenttiä. Teinipojalle on varmaan helpompi matkkinoida tuollainen versus meikkivoide. Jos ei löydy sopivan hintaista niin tee itse! Edulliseen kasvovoidepurkkiin vihreää voidetta, apteekissa on ainakin hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Se menee aikuistumisen myötä kyllä ohi. Itse mietin välillä, etten ole punastellut pitkään aikaan, siis vuosiin! Nuorena se oli kovin kiusallista. 

 

N46

Ei minulla ole mennyt. Punastelen ihan kaiken aikaa kun olen muiden kanssa tekemisissä ja ihan normi keskusteluja tarkoitan, tuttujenkin kanssa eli ei mitään "noloja" tilanteita. Itselläni on käytössä Propral ja käytännössä otan sitä aina kun menen töihin. Voi kun olisin tiennyt tuosta lääkkeestä nuorena niin olisin käynyt kouluja pidempään!

N57

Aloin minäkin punastelemalla punastella teini-iässä. Varmaan tätä ihotyyppiäni kutsutaan couperosaksi, sillä pakkanen, sauna, helle, liikunta, alkoholi, kaikki saavat ihoni punoittamaan. Siis koko naamani on aivan pinkki. Tämä aiheutti silloin nuoruudessa kommentointia ja naureskelua kanssa-jangstereilta. Punastelu oli inhottavaa, kun siitä aina irvailtiin. Aloin myös inhota liikuntaa (eli lintsata), ja jossain vaiheessa meikata, että saisin piilotettua ihoni värin. Harjoittelin urakalla sanomaan kaikenlaista nasevaa takaisin. Ja - Luoja tietää - harjoitus tekee mestarin. En ole jäänyt sanattomaksi yli 30 vuoteen. 

Nyt olen siinä elämäni vaiheessa, jolloin lähestyn viittäkymppiä ja i don't give a fck. Meikkaamisen käytännössä lopetin, kun tulin 1. kertaa raskaaksi. Jos iho on laikukas ja punottava tms., niin sitten se on. Tällainen minä nyt vain olen. Ei ole kukaan sanonut mitään vuosikymmeniin. Ehkä moni on oppinut, ettei kannata länkyttää, ellei sitten itsekin halua joutua "hyväntahtoisen naljailun" kohdehenkilöksi. 

Veisin lapsen lääkäriin ja keskustelisin Propralista, sopisiko se ensi hätään vaikka pienellä annoksella. Itsellä meni koko kouluaika pilalle punastumisen takia, enkä uskaltanut lopulta enää osallistua mihinkään.  Minusta tuli arka ja sisäänpäin kääntynyt.  Uskon että asiaan löytyy lopulta apua.Se on nuorelle aivan hirvittävä asia vaikka aikuinen voi sitä vähätellä.

Vierailija kirjoitti:

Veisin lapsen lääkäriin ja keskustelisin Propralista, sopisiko se ensi hätään vaikka pienellä annoksella. Itsellä meni koko kouluaika pilalle punastumisen takia, enkä uskaltanut lopulta enää osallistua mihinkään.  Minusta tuli arka ja sisäänpäin kääntynyt.  Uskon että asiaan löytyy lopulta apua.Se on nuorelle aivan hirvittävä asia vaikka aikuinen voi sitä vähätellä.

Miten elämä on sujunut myöhemmin? Punasteletko vielä? Häpeätkö vielä punasteluasi? Oletko vielä arka? Onko sinulla diagnosoitu tai epäiletkö itse kärsiväsi sosiaalisesta ahdistuksesta?