Lue keskustelun säännöt.
Miksi nelikymppiset äidit näyttää siltä että ne on luovuttaneet
04.05.2025 |
Kävin lapseni kanssa Hoplopissa ja huomasin taas saman ilmiön. Naiset istuvat tuijottamassa kännykkää, tukka likaisena, päällä kulahtaneet leggarit ja huppari, joka viestii että elämä on pysähtynyt. Ei meikkiä, ei ryhtiä, ei mitään mikä kertoisi että omasta itsestä enää välitettäisiin.
Tämä ei ole ulkonäkökommentti vaan havainto. Kun katson itseäni peilistä, haluan näyttää siltä että olen edelleen hereillä. Että elämä ei loppunut synnytykseen tai siihen että joku mies joskus lähti. Että vaikka olen äiti, olen yhä oma itseni.
En puhu luksuksesta. Tarkoitan ihan perusasioita: puhtaat vaatteet, hiukset harjattuna, katse joka ei ole sammunut. Miksi se on niin monelle suomalaiselle naiselle liikaa? Ulkomailla köyhätkin naiset pitävät huolta itsestään.
Ja ennen kuin joku mainitsee burnoutin tai ruuhkavuodet, kysyn vain: onko se todella ylpeyden aihe, että elämästä on tullut pelkkää selviytymistä?
Ehkä jotkut ovat tyytyneet olemaan vain äitejä. Minä en aio olla.
Kommentit (312)
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin näin, että päässä on kyllä jotain vikaa, jos kuvittelee näyttävänsä hyvältä vain jos on meikattu. En ole ikinä meikannut muuta kuin joskus juhliin ja hyvin olen elämässäni tähän saakka pärjännyt. Pärjään jatkossakin ilman meikkiä oikein hyvin.
Saati että kuvittelee meikkaamattomien pälyilevän kateudesta vihreinä tätä meikattua ja hiuksensa laittanutta supermammaa.
Onko nyt vähän tylsä aamu taas jollain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se hoplopvaihe ei ole ihan elämän parasta aikaa, iästä riippumatta. Pitää antaa itsestään koko ajan paljon enemmän kuin on annettavaa. Mä olin nelikymppisenä energinen ja kukoistava, mutta lapsi olikin jo 18.
Entä jos se lapsi olisi ollut 6 vuotias kun ollut 40v? Olisitko silloin ollut energinen ja kukoistava?
En tietenkään. Siksi kirjoitin diplomaattisesti ettei se hoplopvaihe ole ihan elämän parasta aikaa, iästä riippumatta. Mä en muista oliko ne jo keksitty kun olin 28, sen muistan, että kuusivuotiaan kanssa oli varsin turhauttavaa. Tämä ap:n viesti on räätälöity ärsyttämään keski-ikäisiä naisia, siksi nelikymppisyys on oleellista, ei muutoin.
Vierailija kirjoitti:
Onko nuhju mamma räksyttäjillä tarvetta auttavaan numeroon?
Sulla näyttäs olevan.
Minä lopetin meikkaamisen, koska rupesin oikeasti ajattelemaan vain itseäni. Ennen meikkasin miesten huomion vuoksi.
Mä oon tosi paljon muutakin kuin äiti, mutta en tajua, miten se olisi meikistä kiinni. Ihan kuin naisella olisi vain kaksi roolia: nuhjantunut äiti ja hehkeä ja haluttava nainen. Mun rooleista tässä elämässä yksikään ei liity ulkonäköön ja nelikymppisenä näytän ihan just tasan siltä kuin mua sattuu huvittamaan. Useimpiahan se ei kiinnosta pätkäkään, miltä joku näyttää esim jossain hoplopissa.
Ei naisen roolit rakennu ulkonäön kautta jos ei itse suostu pelaamaan sitä peliä. Ei se ole mikään voittaja joka onnistuu ruuhkavuosinakin toteuttamaan jotain miesten rakentamaa ihannekuvastoa. Tosi monet on viimeistään nelikymppisinä tämän jo tajunneetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että, ihanaa kun joku vielä jaksaa meikata Hoplopiin. Mä en nykyään ehdi, kun pitää töiden jälkeen hakea lapset, tehdä ruuat, pestä pyykit ja olla vielä edes vähän läsnä ennen nukkumaanmenoa. Mutta kiva että sulla on aikaa tarkkailla muiden leggareita.
Mä en ole luovuttanut. Mä elän oikeaa elämää, en jotain someprofiilia varten. Ja kyllä, joskus tukka on likainen ja päällä on se, mikä löytyi. Se ei tarkoita ettei olisi sisältöä. Mutta ehkä sä tarvitset kiiltävää pintaa, kun muuta ei ole?
Tsemiä jatkoon. Me muut jatketaan täällä arkea. Sä voit jatkaa katselua.
Meikkaamiseen menee aamulla 10 min. Suihkussa käymiseen menee vartti.
Ap:lle. Voi herra jestas muiden naisten vihaa, jos näyttää naiselliselta ja seksikkäältä.
M
Siis kuka vihaa? Ei kukaan. Ei ketään kiinnosta. Ei aidosti kiinnosta. Tee sinä ihan kuten haluat, ja anna muidenkin olla rauhassa, niin huomaat, että muilla on aivan muuta mietittävää kuin se, että kuka meikkasi aamulla 10 minuuttia ja kuka ei.
Mä jaksoin koska en vienyt lapsiani koskaan hoploppiin 😃
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika kylmä oot monia äitejä kohtaan. Hoplop on paikka jossa ollaan aktiivisia, huppari ja legginsit ok vaatetus. Ja musta on outoa että oot muka nähnyt että suurin osa äideistä on rähjäisen näköisiä. Kun mä oon käynyt Hoplopissa (Nykyään Leo's) niin minusta kaikki äidit on olleet ihan normaalin näköisiä, hiukset jollain kampauksella ja monilla myös meikkiä. En kylläkään mene Hoploppiin voidakseni kytätä toisten ulkonäköä vaan menen sinne pitämään hauskaa lapseni kanssa. Jos joku äiti tai isä ei oo jaksanut panostaa ulkonäköönsä, ei se oo multa pois.
Kiva että jaksat huolehtia itsestäsi, toivon sulta myös empatiaa heitä kohtaan jotka ei aina jaksa.
Ehkä se, että osa meistä edelleen haluaa näyttää ihmiseltä eikä pesukoneelta, onkin se viimeinen vastarinta täydellistä sulautumista vastaan. Joku meistä ei halua hävitä fleeceen. Ja kyllä vaikka se kuulostaa julmalta, en aio teeskennellä, ettei elottomaksi muuttunut katse satu silmään, kun näen sen. En halua päätyä sellaiseksi itse, siksi katson tarkasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en tiiä. Olin just viikonlopun tapahtumassa jossa oli aika paljon nelikymppisiä naisia. Ei niistä kukaan kyllä ollut tommonen.
Mulla ainakin koronavuosien etätyö romahdutti panostamisen ulkonäköön, ei äitiys. Toki äitiys oli jatkumoa siihen, kun saatiin koronavauva. Taaperovuodet meni verkkareissa tukka pörrössä. Nyt on ihanaa kun on taas omiakin harrastuksia ja kerkeää välillä peiliinkin vilkaista.
Mutta kyllähän meillä Suomessa keskitytään ulkonäköön ihan tosi paljon muita maita vähemmän, lähin verrokki varmaan Ruotsi ja Viro. Mihin se sitten vaikuttaa, meidän maineeseen? En tiedä. Ei mun mielestä suomalaiset miehetkään kovin paljoa ulkonäköönsä panosta, ja kauhean katkeria tunnutaan olevan esim. arabeille, joilla on tukat laitettu ja rytkyt viimeisen päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 39vuotias kahden lapsen äiti ja joka aamu meikkaan, laitan hiukset ja ei ole ylipainoakaan. Ystävistäni löytyy niin niitä, jotka meikkaavat ja jumppaavat, kuin niitä jotka eivät meikkaa tai koreile vaatteilla tai ovat plösähtäneet. Minua ei oikeastaan kiinnosta millaisia he ovat, jos ovat ihmisinä muuten mukavia.
Ja ymmärrän kyllä myös heitä, jotka eivät hoploppiin laittaudu.
Mullakin oli sellainen kausi elämässä jolloin en tosiaan panostanut itseeni kovinkaan paljon. Kyllä mä aina peiliin katsoin kun ihmisten ilmoille lähdin mutta en kovinkaan puunattuna. Puhtaana mutta en puunattuna. Silloin vaan pienet lapset oli elämän keskipiste ja tärkein asia. Mutta jossain kohtaa lasten kasvettua mulle tuli sellainen olo että nyt on mun vuoro. Mulle se tarkoitti sitä että aloin harrastaa itsekkäämmin omia juttuja enkä enää tehnyt kaikkea muuta itseni kustannuksella. Kyllä äideillä taitaa usein olla enemmän sellainen asenne että lapset ja puoliso ensin ja sitten muille jos jotain jää - itselle ei enää jääkään mitään. Miehet osaavat usein olla itsekkäämpiä ja pitää kiinni omista jutuistaan. Joku tasapaino olis hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
*
Tämä juuri saa epäilemään, ettei ap ole äiti tai edes nainen. Nainen (poislukien ihan nuorimmat) ja äiti tietäisi, etteivät toiset naiset ja äidit ole kateellisia, etenkään ne nelikymppiset.
*
Jännä ajatus, että jos nainen ei liity kuoroon joka hymisee yhteen ääneen uupumuksesta ja uhrautumisesta, hän ei voi olla äiti tai edes nainen.
Voin kertoa, että olen molempia. Ja juuri siksi kirjoitin tämän.
Koska minäkin olen ollut siellä Hoplopin penkillä, enkä enää suostu siihen, että äitiys on sama kuin itsensä unohtaminen. Jos se ärsyttää, ehkä pitäisi kysyä miksi. Ei minulta vaan itseltään
Ap
Provohan tämä taitaa olla, mutta minua ihmetyttää se, ettet pysty lainkaan samaistumaan toisten elämään. Muistan, kun itselläni oli pieni vauva ja ystävällä myös. Toisella meistä oli erittäin hyvin nukkuva ja helppo vauva, oma vauva nukkui ekat täydet yöunet vasta vuoden ikäisenä. Toisella isovanhemmat otti vauvaa säännöllisesti hoitoon ihan pariviikkoisesta, meillä ei tukiverkostoja ollut. Mitäs luulet, kumpi jaksoi panostaa itseensä ja miksi? Joillekin arjesta väsyneille se hoplop saattaa olla ainoa "lepohetki", joten hieman ymmärrystä muillekin.
No en itse ainakaan halua meikata turhaan ja hoplop on paikka jonne ei todellakaan tarvitse laittautua. Lisäksi veisin lapsen luultavasti hoploppiin juuri silloin kun olen erityisen väsynyt. En siis näytä tai elehti samalla tavalla hoplopissa ja vaikkapa lapsen kerhossa.
Ei ne isät siellä sen paremmilta näytä, samalla tavalla kulkevat meikkaamattomina, hiukset laittamatta ja kulahtaneissa lökäreissä. Miksi et ole huolissaan heistä?
Mä näytän aina väsyneeltä ilman meikkiä perusilmeelläni, olin sitten väsynyt tai en. Teininä kärsin valtavista ulkonäköpaineista aknen ja koulukiusaamisen takia, en suostunut menemään illalla edes lähikioskille ostamaan maitoa ilman meikkiä, koska se oli pahinta ikinä, jos joku näki naamani ilman meikkikerrosta. Tälleen vajaa 40 vuotiaana taaperon äitinä on teinivuosiin verrattuna todella rentouttavaa ja ihanaa, kun oma itsetunto ja itsensä arvostus ei ole kiinni siitä miltä näyttää. Pinnallisilla asioilla on ihan oikeasti loppujen lopuksi todella vähän merkitystä. Jos mieheni lähtee sen takia, etten meikkaa hoploppiin ja kuljen huppareissa, niin sitten hän lähtee, elämäni ei ole siitäkään kiinni saati itsearvostukseni. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selkeämmin tajuan sen, että muiden ihmisten pinnallisilla mielipiteillä ei ole minulle mitään merkitystä. Sillä on, millainen olen ihmisenä. Juhliin ja illanistujaisiin jaksan laittautua, mutta muutoin pidän itsestäni juuri tällaisena.
Eikä kyse ole väsymisestä, vaan nimenomaan vapautumisesta. Arvoni ei ole enää kiinni ulkonäössäni, itsenikään silmissä.
Oma lapsi on jo iso, mutta jäi mieleen tämän pikkulapsiajalta, kun naapurustossa asuva äiti tuli kylään ja sanoi: Pahoittelut, jos haisen, mutta en ole ehtinyt käydä suihkussa viikkoon. Täytyy sanoa, että jäin sanattomaksi. Yök.
Mutta kyllä minäkin lähtisin hoploppiin varmaan ilman meikkiä, jos en olisi muualle menossa. En koe, että sinne tarvitsisi laittautua. Vaatteet on perussiistit ja ehjät aina, mutta ei niillä hoplop-vaatteilla varmaan kehtaisi Pariisin kaduilla tallustella.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se, että osa meistä edelleen haluaa näyttää ihmiseltä eikä pesukoneelta, onkin se viimeinen vastarinta täydellistä sulautumista vastaan. Joku meistä ei halua hävitä fleeceen. Ja kyllä vaikka se kuulostaa julmalta, en aio teeskennellä, ettei elottomaksi muuttunut katse satu silmään, kun näen sen. En halua päätyä sellaiseksi itse, siksi katson tarkasti.
Ymmärräthän, että siinä tapauksessa voit kohdistaa sen katseesi vain omaan itseesi ja peilikuvaasi? Onko sinulla jotenkin huono itsetunto, kun muita tarkkailet?
T. Äiti, jo kohta 50v. Luojan kiitos, hoplop-aika jo takana. Nyt kuljen teinieni kanssa reissussa ihan muissa kuvioissa ja koitan heitäkin kasvattaa avarakatseisiksi. Jota ap ei selkeästikään ole.
Miksi ihmeessä heitä kiinnostaisi sinun aamurutiinisi kadehtiminen? 🥱