Miksi nelikymppiset äidit näyttää siltä että ne on luovuttaneet

Vierailija kirjoitti:

Ap varmaan nauttisi suunnattomasti kun joku ylipainoinen mamma  ryömisi siellä iso maharöllö ja  jenkkakahvat farkuista ulos pursuten,kireä olkaintoppi kainaloihin hilautuneena ja kajalit hikoilusta levinneenä. 

Ei, en minä siitä nauttisi. Mutta sen sijaan ihailen, miten paljon energiaa täällä käytetään sen puolustamiseen, ettei tarvitse välittää enää mistään. Tehdään ihan mitä sattuu, näytetään miltä sattuu, ja sitten kun joku sanoo ääneen että hei, ehkä itsensä unohtaminen ei ole tavoittelemisen arvoinen tila -- se on sitten sitä narsismia.

Ehkä se, mikä tässä koko ketjussa todella ärsyttää joitakin, on että minä en ole alistunut siihen samaan huolimattomuuden kulttuuriin, jota nykyään pidetään aitoutena.

Ja joo, voin myöntää senkin: kyllä, musta on ihan hyvä tunne lähteä ihmisten ilmoille tuntien että näytän ihmiseltä enkä joltakin sottapytyltä, joka jäi eilen illalla sohvalle makaamaan ja unohti nousta.

Ei tarvii mennä hoploppiin. Kaikkialla on sama meininki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No huhhuh, en arvannut että tämä saa näin monen takertumaan leggareihinsa.

Täällä syytellään minua siitä, että katson ympärilleni ja uskallan sanoa ääneen sen, mitä monet kyllä ajattelevat mutta eivät kehtaa kirjoittaa. Olenko ylimielinen, jos en halua sulautua harmaaseen? Vai onko se teistä niin outoa, että joku ei ole lakannut olemasta nainen sen jälkeen kun sai lapsen?

Kummallista on se, että suurin osa kommenteista ei puhu itse aiheesta vaan minusta. Jotkut ihan kiukkuisia siitä, että laitan ripsiväriä ja suoristan tukan ennen kuin lähden leikkipuistoon. Miettikää hetki. Teidän viha ei kohdistu muhun, se kumpuaa siitä, että näette peilissä jotain, mistä ette pidä.

Ap

Mä meikkaan fiiliksen mukaan ja ihan normaalisti ilman mitään kiukkuja ihmiset suhtautuu minuun vaikka olisin meikannutk

Jos mun elämä todella olisi pelkkää tyhjää kuorta, niin silti se näyttäisi paremmalta kuin se väsynyt samea selittely, jossa meikkaamattomuus ja kulahtaneet vaatteet esitetään jotenkin älyllisenä ylemmyytenä. Joka kerta kun joku täällä väittää ettei ketään kiinnosta miltä näyttää, niin tiedän osuneeni hermoon.

 

Ei mua haittaa, että jotkut luovuttaa se on jokaisen oma valinta. Mutta kun se pitää vielä pukea hyveeksi ja selittää, että "aidot ihmiset ei meikkaa", niin se vasta surullista onkin. Meikillä ei haeta hyväksyntää. Meikillä osoitetaan, ettei olla unohtaneet itseämme.

Mä en tarvitse teidän hyväksyntää. Mutta teidän reaktiot kertoo, että te tarvitsisitte ehkä edes hitusen omaa peiliä.

Ap

Kyllä tuo vähän jonkinlaiselta hyväksynnän hakemiselta kuulostaa, kun haluat alleviivata sitä kuinka sinä laittaudut ja muut eivät.

Jos tekisit sen aidosti vain itsesi iloksi, niin tuskin edes kiinnittäisit huomiota siihen, miten muut ovat sinne hoploppiin pukeutuneet ja meikanneet.

Minäkään en pikkulapsi-arjessa unohtanut itseäni. Jatkoin opintoja, ja vähäisellä vapaa-ajalla tein harrastuksiani.

Meikkaamiseen en tuntenut mielenkiintoa. Siihen vapautui energiaa taas kun lapseni oli isompi ja itsenäisempi. 

Jos se, että toin esiin silmiinpistävän ilmiön, on sinun mielestäsi "hyväksynnän hakemista", niin silloin koko yhteiskunnallinen keskustelu voidaan lopettaa. Eihän kenenkään pitäisi sanoa mitään mistään, jos ei samalla itse elä tyhjiössä.

Ja kyllä. Huomaan ympärilläni ihmiset. Se on eri asia kuin että eläisin heidän hyväksyntänsä varassa. En ole peiliin puhuva erakko.

Sä sanoit että jatkoit opintoja ja harrastuksia - hyvä! Mä jatkoin omaa tyyliäni ja identiteettiäni. En piiloutunut väsymyksen, kiireen tai "ei kiinnosta nyt"-verukkeiden taakse. Jokainen tekee valintansa. Omani ei ollut selitellä, vaan säilyttää se osa itsestäni, joka oli olemassa ennen äitiyttä ja joka on edelleen olemassa.

Jos se ärsyttää, ehkä se osuu vähän liian lähelle?

Ap

Kun työnantaja edellyttää siistiä ulkonäköä ja työssä on käytössä työvaatteet (jakkupuku, voit arvailla mikä työ), niin vapaalla on ihanaa vain lähteä ovesta ulos Niken leggareissa ja lempibändin hupparissa - kuten tänään tein.

Totta kai aamulla pesen hampaat ja kasvot, ja harjaan hiukset. Mutta se riittää ja ihoni saa hengähtää. Ja omasta mielestäni näytän nätiltä myös ilman meikkiä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos se, että toin esiin silmiinpistävän ilmiön, on sinun mielestäsi "hyväksynnän hakemista", niin silloin koko yhteiskunnallinen keskustelu voidaan lopettaa. Eihän kenenkään pitäisi sanoa mitään mistään, jos ei samalla itse elä tyhjiössä.

Ja kyllä. Huomaan ympärilläni ihmiset. Se on eri asia kuin että eläisin heidän hyväksyntänsä varassa. En ole peiliin puhuva erakko.

Sä sanoit että jatkoit opintoja ja harrastuksia - hyvä! Mä jatkoin omaa tyyliäni ja identiteettiäni. En piiloutunut väsymyksen, kiireen tai "ei kiinnosta nyt"-verukkeiden taakse. Jokainen tekee valintansa. Omani ei ollut selitellä, vaan säilyttää se osa itsestäni, joka oli olemassa ennen äitiyttä ja joka on edelleen olemassa.

Jos se ärsyttää, ehkä se osuu vähän liian lähelle?

Ap

Miksi koet, että muita ärsyttäisi sinun meikkaamisesi? 

Vierailija kirjoitti:

Luovuttaminen ja sammuneet katseet :D

Jep. Välillä se on sellasta. Yleensä se liittyy johonkin, mitä ei meikillä korjata.

Tämä on tärkeä huomio. 

Huolimatta ulkonäöstä, väsynyt olemus ja sammunut katse kertoo siitä että siellä Hoplopin tai vastaavan sohvalla istuva nainen käy läpi jotain, mihin ei auta pilkka ja halveksunta.

Elämä on ihan valtavan kuormittavaa, eikä siihen auta se että joku toinen nainen siellä Hoplopissa katsoo nenänvarttaan pitkin ja naureskelee partaansa. 

Mutta ehkäpä siinä ivassa on taustalla se kipeä tietoisuus, että minä päivänä tahansa myös minä itse voin olla tilanteessa, jossa en jaksa enää panostaa. Se voi olla työuupumus, työttömyys, ero, hometalo, läheisen sairaus tai kuolema, jatkuvat pettymykset ihmissuhteissa, mikä vain inhimillinen, voimia verottava asia.

Ja siihen päälle tietoisuus, että tässä maassa ei välitetä muista, vaan eletään vahingonilosta ja arvostelusta ja juoruamisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se, että toin esiin silmiinpistävän ilmiön, on sinun mielestäsi "hyväksynnän hakemista", niin silloin koko yhteiskunnallinen keskustelu voidaan lopettaa. Eihän kenenkään pitäisi sanoa mitään mistään, jos ei samalla itse elä tyhjiössä.

Ja kyllä. Huomaan ympärilläni ihmiset. Se on eri asia kuin että eläisin heidän hyväksyntänsä varassa. En ole peiliin puhuva erakko.

Sä sanoit että jatkoit opintoja ja harrastuksia - hyvä! Mä jatkoin omaa tyyliäni ja identiteettiäni. En piiloutunut väsymyksen, kiireen tai "ei kiinnosta nyt"-verukkeiden taakse. Jokainen tekee valintansa. Omani ei ollut selitellä, vaan säilyttää se osa itsestäni, joka oli olemassa ennen äitiyttä ja joka on edelleen olemassa.

Jos se ärsyttää, ehkä se osuu vähän liian lähelle?

Ap

Miksi koet, että muita ärsyttäisi sinun meikkaamisesi? 

On kyllä aika poikkeuksellinen nelikymppinen joka jaksaa vaivata päätään moisella. 

Onko meikkaaminen ja pukeutuminen ap sinun viimeinen oljenkortesi pitää kaikki kasassa?

Ajattelin vain tulla kertomaan, että on ihan ok olla väsynyt, olla kuormittunut, tuntea paineita äitiydestä tai muusta. Joskus ne kovimpaan muita arvostelevat ovat niitä, jotka eniten kaipaisivat empatiaa ja hyväksyntää ja lepoa. 

"Katsokaa, teen kaiken oikein ja te ette" on ihan tavallinen mantra. Katsokaa, miten MINÄ pidän korttitalon (meidän kaikkien elämät on korttitaloja) kasassa JA pidän itsestäni huolen, MINÄ olen hyvä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luovuttaminen ja sammuneet katseet :D

Jep. Välillä se on sellasta. Yleensä se liittyy johonkin, mitä ei meikillä korjata.

 

Tämä on tärkeä huomio. 

Huolimatta ulkonäöstä, väsynyt olemus ja sammunut katse kertoo siitä että siellä Hoplopin tai vastaavan sohvalla istuva nainen käy läpi jotain, mihin ei auta pilkka ja halveksunta.

Elämä on ihan valtavan kuormittavaa, eikä siihen auta se että joku toinen nainen siellä Hoplopissa katsoo nenänvarttaan pitkin ja naureskelee partaansa. 

 

Mutta ehkäpä siinä ivassa on taustalla se kipeä tietoisuus, että minä päivänä tahansa myös minä itse voin olla tilanteessa, jossa en jaksa enää panostaa. Se voi olla työuupumus, työttömyys, ero, hometalo, läheisen sairaus tai kuolema, jatkuvat pettymykset ihmissuhteissa, mikä vain inhimillinen, voimia verottava

Olen itse elänyt elämässä kriisejä, eikä silloin kyllä ulkonäkö tosiaan ole ollut ihan ekana mielessä. Eikä kyllä toisaalta olisi tullut edes huomattua, vaikka kuinka joku katsoisi paheksuvasti nuhjuista olemustani.

Ulkonäöstä on kiva pitää huolta silloin, kun voi hyvin ja se on mukavaa lisää elämään. Jos pakottaisin itseäni meikkaamaan vain jottei puoliso alkaisi vilkuilla muihin suuntiin, niin saisi se puoliso mennä menojaan. 

Onko joku ylpeillyt sillä, että hänen elämä on sillä hetkellä pelkkää selviytymistä?

Vierailija kirjoitti:

No huhhuh, en arvannut että tämä saa näin monen takertumaan leggareihinsa.

Täällä syytellään minua siitä, että katson ympärilleni ja uskallan sanoa ääneen sen, mitä monet kyllä ajattelevat mutta eivät kehtaa kirjoittaa. Olenko ylimielinen, jos en halua sulautua harmaaseen? Vai onko se teistä niin outoa, että joku ei ole lakannut olemasta nainen sen jälkeen kun sai lapsen?

Kummallista on se, että suurin osa kommenteista ei puhu itse aiheesta vaan minusta. Jotkut ihan kiukkuisia siitä, että laitan ripsiväriä ja suoristan tukan ennen kuin lähden leikkipuistoon. Miettikää hetki. Teidän viha ei kohdistu muhun, se kumpuaa siitä, että näette peilissä jotain, mistä ette pidä.

Ap

Sinä olet ylimielinen, kun määrittelet miten muiden pitäisi elämänsä elää.