Jos saisit selville, että mies pettää, niin miten toimisit?
Löysin kondomipaketin autosta. Emme ole koskaan käyttäneet kondomeja, eikä meillä ole ollut seksiä yli vuoteen, koska mies on ollut haluton. Hän on ollut myös etäinen ja kylmä, niitä klassisia pettämiseen viittaavia merkkejä, mutta olen ajatellut sen johtuvan siitä, että suhteessa on ollut huono vaihe menossa. Olen jopa useasti kysynyt, onko miehellä joku muu, mutta hän on väittänyt, että ei ole. On siis valehdellut päin naamaa.
Miten toimisit tilanteessani? Ottaisitko eron ihan suoraan jo tämän perusteella, vai kysyisitkö asiasta mieheltä ja saisit luultavasti valehtelua tai vaikenemisen, vai palkkaisitko yksityisetsivän? Googlasin niitä, ovat melko kalliita, minimiveloitus 60 euroa tunnilta ja seurantaahan voi joutua tekemään pitkäänkin.
Kommentit (188)
143. Olet edelleen kiinni siinä asenteessa, että sinun ja muidenkin on tarve suojata ns. arkoja asioita voimakkaasti ja että se on uhanalaista.
Kiinnitin huomiota kaikkeen siihen, mitä näiden asioiden ympärillä voi olla, esimerkkejä vain, mutta niitä tutkimalla voi päästä kiinni siihen miksi asia on muodostunut niin olennaiseksi tai salaisen aiheeksi omassa elämässä. Muiden elämä ja kokemukset ovat erilaisia, joten sinun miestissiesimerkkisi tai jokin muu asia eivät olekaan mikään tabu - vain siksi, että ihmisiä, parisuhteita ja elämänhistorioita on niin monenlaisia.
Jos otan tuon esimerkkisi, niin on paljon suhteita, joissa omista ja toisen fyysisistä puutteista voi puhua rakastavasti ja huumorilla, ei googlen kanssa vaan yhdessä samoin kun niistä kipeämmistäkin asioista. Mutta ilmeisesti sinulla ei ole tällaisista suhteista kokemusta, joten sinun on vaikea asennoitua minun näkökulmaani. Samoin minun on vaikea ymmärtää sinun esimerkkejäsi, koska en näe niitä samasta näkökulmasta kuin sinä, erilainen ihminen omine elämänhistorioineni kun olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla tuntuu olevan konsensus yleensä ettei lapsen kännykkää saa ratsataan koska se loukkaa lapsen yksityisyyttä. Mutta aikuisen miehen kännykkä on sitten eri homma?
Liian moni suomalainen nainen kohtelee lastensa isää ( usein myös ihan vaan seurustelukumppania) niinkuin omaisuuttaan. Puhuu väheksyvästi, vahtii ja puhuu toisen puolesta " me sitä ja me tätä "
Sitten taas pian itketään kun suomalainen mies pettää ja jättää jonkun "alempitasoisen" vuoksi kun iskee "50 villitys". Ehkäpä jättää kuitenkin ihan vaan kunnioittavammin kohtelevan, itsevarmemman ja rennomman kumppanin toivossa..
Kyllä minä tsekkaisin lapsen kännykän, jos olisi syytä epäillä, että siellä on jotain lapsen kehitystä ja turvallisuutta uhkaavaa. Olen siis tuo lähes kuusikymppinen nainen, jonka parisuhteessa voi katsoa toisen kännykkää ihan vapaasti ja sitä usein myö
Kyllä minäkin tsekkaisin lapsen kännykän, hän on alaikäinen mulla on ihan konkreettisesti vastuu hänen hyvinvoinnistaan. Lisäksi lapsen harkintakyky ei riitä aina hänen omaksi parhaakseen.
Minusta puolison kännykän ratsaaminen ym evidenssin etsiminen on vaan tarpeetonta hommaa. Jos luottamus on kärsinyt niin kovasti, ettei kumppanilta voi kysyä ja sitten uskoa mitä hän sanoo, on ongelmat jo ihan toisella tasolla. Tasolla joka vaatii syvempää keskustelua kuin sen selvittäminen onko puoliso koittanut löytää jotain seuraa jossa korkata tuon kondomipaketin.
Kaikkea ei vaan tässä elämässä voi kontrolloida. Voi olla että tulen petetyksi enkä sitä saa heti edes tietooni, mutta sitten se asia otetaan vastaan semmoisena kuin se asia vastaan tulee. Mitä en kaipaa, enkä tarvitse, on tuntea turhaa epävarmuutta ja mustasukkaisuutta siksi, että löydän miehen kännykästä toisen naisen someprofiilin seuraamista tai vaikka flirttailevia viestejä joltain työkaverilta. Sellaiseen miehelläni on mielestäni oikeus, niin kauan kun hän pysyy sanattomassa sopimuksessamme jonka mukaan romanttisia ja seksuaalisia tekoja ja puheita puuhataan vain minun kanssani.
141. Toimin ammatissa, jossa salassapidettävät asiat pidetään työpaikalla ja salassapidon rikkominen johtaa oikeudellisiin seurauksiin, mutta en oikein ymmärrä miksi haluat mustamaalata ja käsitellä asiaa niin tavattoman mustavalkoisesti. Olisihan tässä ihan normaalillekin keskustelulle mahdollisuus.
Haluat ilmeiesti nähdä jokaisen suhteen, jossa on pääsy toisen kännykälle kontrolloivana ja mustasukkaisena suhteena, missä ei ole mitään yksityisyyttä. Mistähän tuo mahtaisi johtua?
Vierailija kirjoitti:
143. Olet edelleen kiinni siinä asenteessa, että sinun ja muidenkin on tarve suojata ns. arkoja asioita voimakkaasti ja että se on uhanalaista.
Kiinnitin huomiota kaikkeen siihen, mitä näiden asioiden ympärillä voi olla, esimerkkejä vain, mutta niitä tutkimalla voi päästä kiinni siihen miksi asia on muodostunut niin olennaiseksi tai salaisen aiheeksi omassa elämässä. Muiden elämä ja kokemukset ovat erilaisia, joten sinun miestissiesimerkkisi tai jokin muu asia eivät olekaan mikään tabu - vain siksi, että ihmisiä, parisuhteita ja elämänhistorioita on niin monenlaisia.
Jos otan tuon esimerkkisi, niin on paljon suhteita, joissa omista ja toisen fyysisistä puutteista voi puhua rakastavasti ja huumorilla, ei googlen kanssa vaan yhdessä samoin kun niistä kipeämmistäkin asioista. Mutta ilmeisesti sinulla ei ole tällaisista suhteista kokemusta, joten sinun on vaikea asennoitua minun näkökulmaani. Samoin minun on vaikea ymmärtää si
"Toisen ihmisen sähköpostien tai somen yksityisviestien lukeminen salaa on rikos, ihmisen läheisyydestä riippumatta.
Kaikki yksityiseksi tarkoitettu viestintä on lähtökohtaisesti suojattua, eikä sitä saa luvatta tutkia. Ei ole väliä, onko laite yhteisessä käytössä vai ei tai missä muodossa viestit ovat: some-, teksti- tai kuvaviesteinä, sähköposteina tai missä muussa muodossa hyvänsä.
Suoja on vahva, sillä perustuslain 10 pykälän mukaan niin kirjeen, puhelun kuin muunkin luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton.
"
Näin sanoo asiasta laki. Eikö sinun mielestäsi sinun puolisollesi viestejä lähettäneillä henkilöillä ole minkäänlaista oikeutta luottaa, että viestit tulevat vain hänen silmilleen ellei muuta ole sovittu? eikä tähän tarvitse sinun ottaa edes kantaa voivatko muut mielestäsi lähestyä miestäsi asioissa jotka haluavat vain miehesi, viestin vastaanottajan, tietoon, vaan se lienee lähettäjän arvioitavissa mikä hänelle on salassapidettävää ja mikä kuuluu sinun tietoosi(?)
Todennäköisesti eroaisin, mutta en sen kondomipaketin takia vaan siksi, että suhde on muuttunut huonoksi ja mies on etäinen ja kylmä. En halua etäistä enkä varsinkaan kylmää kumppania - sellainen alkaa syödä omia fiiliksiäni ja motivaatiotani. Myös seksin loppuminen tukisi eropäätöstäni, koska en halua elää seksittömässä suhteessa.
Ihan naurettava suunnitelma laittaa kauheasti rahaa yksityisetsivään ja roikkua ties kuinka kauan suhteessa, jossa vain odotat jotain "todisteita" - miksi edes on tärkeää saada todiste siitä, että mies pettää? Tai onko edes olennaista tuossa kohtaa, että hän pettää, jos suhde kuitenkin mitä ilmeisimmin on tullut tiensä päähän?
147. Niin, sitä juuri tuossa aiemmin minäkin yritin selittää, että mielestäni sellainen suhde on lopussa, jossa on tarve ratsata kännyköitä eikä omalla kriteeristölläni sekään suhde kovin hyvin voi, jos ei ole valmis tarvittaessa keskustelemaan siitä mitä kännykällä ja tietsikalla on tehnyt (mikä ei tarkoita, että niitä varta vasten ratsaisi, sehän voi tapahtua vahingossakin). Suhde, jossa voidaan keskustella kaikesta tarvittaessa ilman että siihen liittyy suuria pelkoja on minun kriteeristölläni hyvä ja toimiva suhde. Vaikeiden asioiden käsittelykyky kertoo suhteen resilienssistä ja kypsyydestä. Jos taas on isoja salaisuuksia, joista ei voisi missään olosuhteissa kertoa, se kertoo, että ne asiat ovat vielä itseltäänkin käsittelemättä.
Valitettavasti salaisuudet rikkovat usein suhteen, mitä enemmän niitä on, sitä rajatummalla alueella suhde toimii eikä resilienssiä kehity, miten voisikaan, koska toista ei oikeastaan kovin hyvin tunne. (En kyllä tällä iällä enää jaksaisi tutustuakaan, kyllä elämä ja työkin on verottanut jaksamista ihmisten suhteen eli tuskinpa enää uuteen suhteeseen lähtisin, jos jään leskeksi tai eroan.)
Vierailija kirjoitti:
141. Toimin ammatissa, jossa salassapidettävät asiat pidetään työpaikalla ja salassapidon rikkominen johtaa oikeudellisiin seurauksiin, mutta en oikein ymmärrä miksi haluat mustamaalata ja käsitellä asiaa niin tavattoman mustavalkoisesti. Olisihan tässä ihan normaalillekin keskustelulle mahdollisuus.
Haluat ilmeiesti nähdä jokaisen suhteen, jossa on pääsy toisen kännykälle kontrolloivana ja mustasukkaisena suhteena, missä ei ole mitään yksityisyyttä. Mistähän tuo mahtaisi johtua?
Hmm. Siis minun mielipiteestäsi poikkeava näkemys on mustavalkoinen ja sinun näkemyksesi todella joustava ilmeisesti? Olen yhdessä kommentissa esittänyt että kaiken intimiteetin ja yksityisyyden hylkääminen suhteessa on minun kokemukseni mukaan ajanut suhteen karille. Sen sijaan sinä sanot, että jos puhelimen antaminen kumppanin selattavaksi on vastenmielistä niin siellähän on selvästi jotain salailtavaa: "Kun se puhelimen varjelu on niin kovin tärkeä periaate, siellä todella on jotain sellaista, joka ei kestä päivänvaloa. "
Laitat sanoja suuhuni, jokainen suhde jossa on vapaa pääsy toisen kännykkään ei ole minun mielestäni kontrolloiva tai mustasukkainen. Sen sijaan suhde jossa aletaan puolisoa syyttelemään uskottomaksi tai että hänellä on "jotain sellaista joka ei kestä päivänvaloa" mikäli puoliso ei anna kännykkäänsä vapaasti selattavaksi, no, siinä on mielestäni kontrollointia ja mustasukkaisuutta, ihan by definition: kontrolloin sinun tekemisiäsi vahtimalla sinun viestiliikennettäsi ja jos et suostu on suhde vaakalaudalla.
Ottaisin ensin tilanteesta kaiken irti ja jonkin aikaa huviteltuani eroaisin.
Vierailija kirjoitti:
141. Toimin ammatissa, jossa salassapidettävät asiat pidetään työpaikalla ja salassapidon rikkominen johtaa oikeudellisiin seurauksiin, mutta en oikein ymmärrä miksi haluat mustamaalata ja käsitellä asiaa niin tavattoman mustavalkoisesti. Olisihan tässä ihan normaalillekin keskustelulle mahdollisuus.
Haluat ilmeiesti nähdä jokaisen suhteen, jossa on pääsy toisen kännykälle kontrolloivana ja mustasukkaisena suhteena, missä ei ole mitään yksityisyyttä. Mistähän tuo mahtaisi johtua?
Riippuu tavasta käyttää kännykkää. Monella ei vielä edes älypuhelinta niin tuskin löytyy mitään kiusallista kun ei oo muuta kuin puheluita ja viestejä. Ei sillä että minäkään ymmärtäisin tarvetta tutkia toisen aikuisen puhelinta.
149. Unohdat nyt yhden tärkeän sanan lakitekstissä eli siinä sanotaan, ettei niitä saa luvatta tutkia. Kun me puhumme suhteesta, jossa toista voi vaikka pyytää katsomaan mitä viestissä luki. Toisen lähettämän kirjeen sisällön voi vaikka julkaista, siitä tulee siinä hetkessä kun se on lähetetty sen vastaanottajan omaisuutta. Se kannattaa muistaa, jos nämä asiat ovat sinulle tärkeitä. Älä kirjoita sähköposteja tai muita viestejä, joissa on elintärkeää tietoa sinulle. Älä tee sitä, vaikka kyse olisi lääkäristäsi, sillä työpaikan sähköpostin voi kyllä lukea muukin kuin vastaanottaja, tuossakin sinulla on hiukan väärä käsitys eli työnantajalla on tietyissä tilanteissa oikeus avata viesti.
Jo aiemmassa viestissäni kerroin, että minun ystäväni eivät lähetä minulle viestejä, joissa kerrottaisiin intiimejä asioita, vaan ne asiat kerrotaan kasvotusten. Tuollaisten viestien antaminen puolison katsottavaksi olisi väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
141. Toimin ammatissa, jossa salassapidettävät asiat pidetään työpaikalla ja salassapidon rikkominen johtaa oikeudellisiin seurauksiin, mutta en oikein ymmärrä miksi haluat mustamaalata ja käsitellä asiaa niin tavattoman mustavalkoisesti. Olisihan tässä ihan normaalillekin keskustelulle mahdollisuus.
Haluat ilmeiesti nähdä jokaisen suhteen, jossa on pääsy toisen kännykälle kontrolloivana ja mustasukkaisena suhteena, missä ei ole mitään yksityisyyttä. Mistähän tuo mahtaisi johtua?
Hmm. Siis minun mielipiteestäsi poikkeava näkemys on mustavalkoinen ja sinun näkemyksesi todella joustava ilmeisesti? Olen yhdessä kommentissa esittänyt että kaiken intimiteetin ja yksityisyyden hylkääminen suhteessa on minun kokemukseni mukaan ajanut suhteen karille. Sen sijaan sinä sanot, että jos puhelimen antaminen kumppanin selattavaksi on vastenmielistä niin s
Tulkitset nyt viestejäni värittyneesti, joten ei taida olla järkeä jankata enempää. Suurin osa varmaan ymmärsi mitä ja mistä kirjoitin. En ole missään kohtaa puolustanut puhelinten ratsaamista ja kontrolloivaa suhdetta, mutta haluat nähdä tekstini sellaisina.
Entä jos se sittenkin vaan r.unkkaa?
Noh, jos mies jäisi kiinni pettämsiestä, sanoisin ihan tyynesti kiitos näistä vuosista, ole hyvä ja pakkaa laukkusi ja kun huomenna pääsen töistä, ei sinusta ole tällä tontilla enää jälkeäkään. Ja thats it. Viralliset keskustelut sitten vaikka asianajajan välityksellä.
Minä jaan elämäni puolison kanssa ja olen siihen sitoutunut. Luotan puolisooni täysin, että vaikka hänellä on pääsy puhelimeeni ja tärkeisiin asioihin, ei hän rupea mitään penkomaan tai kyttäämään. Avoimuus ja olla haavoittuvainen toisen edessä on luottamuksen vahvin muoto. Tällä tavalla turhasta asiasta ei voi nousta salailun tunnetta ja negatiivista kierrettä.
Kyllä jokaisella saa ja pitää olla omia juttuja, mutta mikään ei ole salattua puolisolta. Jos kysytään niin vastataan. Ne, jotka täällä muuta väittävät, pyrkivät vain suojaamaan itseään, eivät luota täysin puolisoonsa, ylläpitävät itsestään kulissia ja valmistautuvat eroon.
Vierailija kirjoitti:
149. Unohdat nyt yhden tärkeän sanan lakitekstissä eli siinä sanotaan, ettei niitä saa luvatta tutkia. Kun me puhumme suhteesta, jossa toista voi vaikka pyytää katsomaan mitä viestissä luki. Toisen lähettämän kirjeen sisällön voi vaikka julkaista, siitä tulee siinä hetkessä kun se on lähetetty sen vastaanottajan omaisuutta. Se kannattaa muistaa, jos nämä asiat ovat sinulle tärkeitä. Älä kirjoita sähköposteja tai muita viestejä, joissa on elintärkeää tietoa sinulle. Älä tee sitä, vaikka kyse olisi lääkäristäsi, sillä työpaikan sähköpostin voi kyllä lukea muukin kuin vastaanottaja, tuossakin sinulla on hiukan väärä käsitys eli työnantajalla on tietyissä tilanteissa oikeus avata viesti.
Jo aiemmassa viestissäni kerroin, että minun ystäväni eivät lähetä minulle viestejä, joissa kerrottaisiin intiimejä asioita, vaan ne asiat kerrotaan kasvotusten. Tuollaisten viestien antaminen puolison kat
En varmasti kertoisikaan ystävälle intiimejä asioitani jos arvelisin, että heidän välillään on sen sorttinen avoimuus, että miehensä voi lukea kaikki viestit luurista ja kaikki kerrotaan puolisolle mitä on mielen päällä. Tunnen ystävien puolisot ja suhteetkin aika hyvin, niin mulla ei just nyt ole syytä uskoa, että näin on.
Ap on tilanteessa, missä kaikki on jo oikeastaan selvää. Silloin kun tulee tarve miettiä yksityisetsivän palkkaamista, on homma jo pelattu.
Ap tietää itsekin jo vastauksen, tunnepuoli pitää vielä epätoivoisesti kiinni. Elämä on liian lyhyt paskan veivaamiseen, itse vapauttaisin itseni siitä mahdollisimman nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Pian 40v sitten löysin poikaystäväni sängyst toisen kanssa. Vedin sitä jätkää lättyyn useammankin kerran ja lämäsin sormuksen pöydälle. Suhde päättyi sanattomasti siihen. Päädyimme kuitenkin useiden v jälkeen taas yhteen ja asuttiinkin yhdessä. 2.5v yhdessäolon jälkeen, jolloin suhde oli väljähynyt ja riitainenkin hänen liiallisen alkoholin käytön ja kaverit on aina tärkeämpiä kuin minä eripuran jälkeen hän tuli kotiin joku sunnuntai jostain turnausreissuilta jollon näin sekunnissa hänen naamaltaan sen mitä olin jo pitkään pelännyt. Hän tunnusti pettäneensä kännissä. Vedin sitä luuseria taas turpaan, sitä saa mitä tilaa (vit... u). Minua ei petetä ja jätetä ilman että saa korkojen kanssa tuntea sen nahoissaan. Harmi kun ei ollut jotain pesäpallomailaa, olisin moukaroinu siltä lurppa...kul...i - pih... tarilta vehkeet tuusannuuskaksi niin ois loppunut se kaikkien tautusten kylä...lut..en naiminen. Haukuin hänet niin pa
Jos olet naispuolinen, niin en oikein tiedä pitäisikö reagointiasi paheksua vai ihailla.
Vierailija kirjoitti:
Minä jaan elämäni puolison kanssa ja olen siihen sitoutunut. Luotan puolisooni täysin, että vaikka hänellä on pääsy puhelimeeni ja tärkeisiin asioihin, ei hän rupea mitään penkomaan tai kyttäämään. Avoimuus ja olla haavoittuvainen toisen edessä on luottamuksen vahvin muoto. Tällä tavalla turhasta asiasta ei voi nousta salailun tunnetta ja negatiivista kierrettä.
Kyllä jokaisella saa ja pitää olla omia juttuja, mutta mikään ei ole salattua puolisolta. Jos kysytään niin vastataan. Ne, jotka täällä muuta väittävät, pyrkivät vain suojaamaan itseään, eivät luota täysin puolisoonsa, ylläpitävät itsestään kulissia ja valmistautuvat eroon.
"Ne, jotka täällä muuta väittävät, pyrkivät vain suojaamaan itseään, eivät luota täysin puolisoonsa, ylläpitävät itsestään kulissia ja valmistautuvat eroon."
En todellakaan pyri suojaamaan yhtään mitään tai pidä kulissia. Mulla vaan yksinkertaisesti on myös sellaisia ajatuksia jotka ilmitullessaan saattaisivat vaikka suotta loukata kumppania, kuten nyt vaikka ne miestissit. Miehellä on silmät päässään, kyllä hän tietää, että sellaiset on päässeet nupulle. Kyllä hän tietää että minä tiedän että sellaiset on päässeet nupulle. Mutta ei hänen tarvitse tietää että ne vähän häiritsevät minua. Siksi olen etsinyt tietoa netistä, että jos pyrin täyttämään kaapit jollain muulla kuin sokerilla, tai jos motivoin häntä mukaan hiihtämään, niin auttaisiko se. Samoin kuvittelisin että miehelläni on tapana pläräillä randomien ihmisten someprofiileja perustuen hänen puheisiinsa, en tiedä mikä niissä kiinnostaa, eikä se mulle kuulukaan niin kauan kun hän ei itse ota asiaa puheeksi. Annan hänelle sen yksityisyyden.
Mutta jokainen tyylillään, minä olen jotain oppinut eroon päättyneestä liitosta, mies jotain oppinut omastaan, ja näillä opeilla suhde voi kohdassa 10 vuotta huomattavasti paremmin kuin aiemmat suhteet samassa ajankohdassa.
Otin eron. Elämäni paras päätös. Nykyään ihan hyvät välit, mies on pyytänyt anteeksi ja lasten asioita hoidetaan yhdessä. En kanna kaunaa
täällä hyviä näkemyksiä liittyen kumppanin puhelimen tutkimiseen luvalla tai luvatta:
https://www.vauva.fi/keskustelu/5149051/onko-muka-toisen-puhelimen-tutk…
Valtaosa ei antaisi tutkia, eikä pyytäisi toisen puhelinta nähtäväkseen vaan katsoisi tuossa vaiheessa luottamuksen olevan jo niin heikko että on parempi vetää johtopäätökset.
Minä jättäisin. Isän ja äidin suhde meni tällä tavalla pilalle.