Jos heräät metsästä yksin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei niin umpiskugelia, ettei joku tie tai ihminen tulisi vastaan jossain kohtaa.

No miten sitä 5-vuotiasta tyttöä ei sitten löydetty Lapista, lähti siis kotipihaltaan yksin metsään, vaikka 700 ihmistä, koiria, armeija ja helikopterit sitä tyttöä etsi viikon putkeen? Ei nyt vaan sit sattunut kävelemään vastaan. Kuolleena joesta löytyi 11 päivän päästä sentään ja oli kuollut ihan vaan tunteja sitten eli melkein kaks viikkoa pysyi elossa mutta kukaan ei vaan nyt kävellyt vastaan.

Tytön nimi oli Anja Kumpurinne. Kotipihaltaan lähti metsään ja sinne tielle jäi, vaikka asia tosiaan huomattiin ihan tunneissa ja heti lähdettiin porukalla etsimään.

Jo 1960-luvulla niin kadonneen vapaaehtoisten muonituksiin meni 5000€ edestä ruokaa päivässä. 10 päivän etsintöihin 50 000€ ruokaa valtion kassasta. Nykyään varmaan enemmän ja jos pitää jotain bensoja maksella. Ei oo halpaa eksyä metsään. Tai ainakaan olla kukaan tärkeä tai jolla perhettä tai huolestuneita läheisiä. Yksinäisten kuolemia tai eksymisiä ei välttämättä edes huomata moneen päivään, ellei ole vakiintunut käytäntö, että jonkun kanssa puhuu joka päivä aina samaan kellon aikaan, eli jos toinen ei vastaa niin sitten herää huoli ja soitetaan poliisit ja etsintäpartio.

10 vuotta sitten kun katosi ne pari 20-vuotiasta hollantilais tyttöä Panaman viidakkoon niin silloin kuljettiin sinne keskelle ei mitään metsään Hollannista jopa omat ruumis- ja pelastuskoirat niitä tyttöjä etsimään. Ei vissiin luotettu tarpeeksi panamalaiseen osaamiseen ja viranomaisiin. Toinen tytöistä oli lopulta kai kuollut parissa päivässä ja toinen kitunut täälläkin mainitun 11 päivän verran loukkaantuneena jossain kiviojassa kuollut kaveri vierellään. Eipä löydetty tyttöjä vaikka kopterit ja oppaat ja vapaaehtoiset ja viranomaiset Euroopasta asti etsi päivätolkulla. Lopulta löyty kuukauden päästä molemmista tytöistä joku jalka ja lantioluun palanen ojasta 200km katoamispisteestä.

Jos vapaaehtois etsijöitä 700 ja päivän ruoat maksaa 5000€ niin se on vain 7€ päivä henkilö. Ja siis varmaan sisältää aamukahvin, sämpylän ja banaanin. Lounaskeiton ja leivän. Varmasti vielä vesipullon sekä kahvin ja pullan. Vankien ruoat maksaa päivässä paljon enemmän, ja vapaaehtoiset joutruvat tosiaan kävelemään kymmeniä kilometrejä vaikeassa maastossa, eivätkä vaan makoile sängyssä.

Metsään ei ikinä mennä ilman tulentekovälineitä ja ruokaa sekä juomaa. Toki jos sieltä herää kuten kauhuelokuvassa pelkässä collegehousuissa ja t-paidassa niin hankalaksi menee. Puuhun kiipeäminen voisi olla hyvä jos mitään kalliota ei näy. Mutta varovainen pitää olla, ettei putoa tai nilkka nyrjähdä koska muuten leikki loppuu kerrasta poikki siihen.

Olisin myös hiljaa paikallaan päiväsaikaan ja odottaisin vaan, että mistä suunnasta tulee peuroja tai hirviä. Ne tulevat aina keskemmällä metsää pois päin eli lähtisin juuri vastakkaiseen suuntaan, mistä eläimet tulevat kohti.

Katkaisin oksia myös 5 metrin välein mistä liikun. Näin pysyn itse ehkä kartalla, että mistä olen liikkunut ja mahdolliset etsijäni löytävät kulkemani reitin myöhemmin ja pystyvät hahmottamaan loppuaikani, olen sitten kuollut tai elossa.

Eikai siinä lopulta sen lisäksi sitten auttaisi kuin rukoilla ja toivoa sadetta, että saisi juotavaa. Mitään mutavelliä tuskin kukaan juo tai menee enemmän ripulille vatsa ja kuivuu entistä nopeammin. Itse asun käytännössä metsässä, mutta ei täällä lähimaillakaan mitään ihme virtaavia puroja ole, saatika mitkä edes menisivät minnekään lähellekään asutusta.

Suomessa voisi syödä vaikka muurahaisia ja matoja nälkäänsä, niinhän lapsenakin tehtiin ja vielä ollaan elossa. Toki itselleni maistuisi kasvissyöjänä paremmin ihan vaan perus heinä ja jos voikukkia löytyisi niin ne on maukkaita. Kaipa sitä jotain samallakin voisi nälkäänsä syödä parin päivän paaston jälkeen jos toivo jo hupenemassa.

Vierailija kirjoitti:

Ei niin umpiskugelia, ettei joku tie tai ihminen tulisi vastaan jossain kohtaa.

Kauanko jaksat kävellä ilman ruokaa ja juomaa? Jos se lähin tie tai ihminen nyt olisi siellä 100km päässä. Tietenkin marssisi sen vaikka päivässä jos tiedät tehtäväsi, mutta jos et ole varma mistään ja se eteenpäin marssiminen voi koitua vain enemmän kohtaloksi ja syvemmälle menet epätietoisuuteen erämaahan. Monennenko päivän kohdalla lannistut marssimessasi kun et saa pisaraakaan vettä? Ja jos ei just sattunut ne vaelluskengät jalkaan vaan varpaisillasi olet kylmissään? Siinä kohtaa ei varmasti mikään valuva kuukautisveri, päänsärky tai hammassärky enää haittaa. Saatika joku murtunut nilkka.

Ensin tietty jos olisin silmät kiinni ni avaisin ne ja olisin ihan hämilläni että mitäs kettua nyt taas.

Juoksisin ensin etelään (sinne minkä arvioisin eteläksi). Jos siellä ei parin kilsan päästä näy mitään, juoksen pohjoiseen. Sitte etelään ja sitten länteen. 

Sitten toteaisin että tulipahan testattua ja huutaisin sikiöasessa niin pitkään että ääni loppuisi tai että joku tulisi hakemaan minut. Taivaan isä vaikka sitten. 

Todella outoa, ettei 5-vuotiasta tyttöä löydetä viikkoon vaikka on elossa ja lähti metsään hetki sitten kotipihaltaan kun äiti ja isä olivat laittamassa ruokaa. Lapsia perheessä toki oli 7 kpl, eli ehkei yksi nyt ollut niin tärkeä. Toisiksi nuorin oli. Ihme ettei sisarukset tosin aavistanut, että minne päin lähtisi kävelemään. Ja tosiaan ettei poliisitkaan tai armeijäväki, etsintäpartioista puhumattakaan löydä lasta lähimetsästä viikkoon. Kauheaa kitua 10 päivää yksin metsässä ilman ruokaa ja juomaa. Ihan kuin metsän äänet ja eläimet ei jo valmiiksi pelottaisi pientä lasta. Tai yön pimeys ja kylmyys.

5 päivää ehkä just ja just voisin selvitä yksin metsässä, mutta enpä sitä nyt miksikään loma metsäretkeksi kutsuisi jos olen erämaassa ilman oikeita varustuksia. Kylmä, nälkä ja jano jatkuvasti. Paino tippuisi varmasti 15kg saman tien ja päähän sattuisi. Saattaisin alkaa jopa hallusinoimaan ja pelkäämään kaikkea. Se pikku-Anja oli syönyt jotain vuoden vanhoja maasta löytyneitä marjoja, mutta ei meillä päin kyllä metsissä ole mitään viime syksyn marjoja enää tallessa talven jälkeen toukokuussa. Ei edes sieniä. Korvasieni saattaisi löytyä mutta se ei paljon auta. Sammalta voisi syödä, eikös ne eläimetkin sitä syö ja hengissä ole. Mutta en kyllä alkaisi tarpomaan mihinkään kohti tuntematonta, iskisi vielä paniikkikohtaus kun menisi syvemmälle metsään. Paikallani vaan olisin ja huutelisin Apua tunnin välein huvikseni vaikka kukaan ei kuulisi. Toisaalta vettä pitäisi kyllä jo löytää 1. Päivänä eli jos ei satanut viikkoihin ja lähin puro tai joki tai vastaava olisi jossain 20km päässä tuntemattomassa suunnassa niin kusessa olisin. Pitäis vaan toivoa, että paha saa palkkansa ja murhaaja jää lopulta kiinni.

Lähden sieltä pois.

 Olen eksynyt kolmesti ihan tuttuun lähimetsään jossa käynyt ennenkin. Mikä on syy. 

Vierailija kirjoitti:

Lähden sieltä pois.

Miten ja minne? Entä kun jano yllättää parin päivän kävelemisen jälkeen?

Ja miksi tuollaista tulisi miettiä?

Tulee kiire liikkua. Lunta voi vetää nesteeksi jos ei muuta ole tai kesällä pari ketunleipää. Pitäisi löytää tie, talo, vesi tai polku. Ja ettei kierrä kehää. Talvella hankala homma jos olisi kylmää ja kesällä hyttysiä.

Tekisikö sitä merkkejä maastoon risuista ja pajuista. Kuin hälytysmerkit. Vai kaiverrus.

Selvittäisin ensin ilmansuunnan, ja jos löytyy korkea paikka tähyilisin maastoa ja miettisin minne kannattaa lähteä. Helppokulkuinen suunta houkuttelisi.

Jättäisin jotain kulkumerkkiä mennessäni, aiemmin mainittu oksien katkominen olis hyvä idea. Jos tietäisin että minua etsitään, jättäisin maastoon tarkoituksella näkyviä jälkiä menostani. 

Pitäisin silmällä maamerkkejä ja nimenomaan tuota ilman suuntaa, etten kovin montaa turhaa lenkkiä samalla alueella kiertäisi. 

Matkan varrelta keräilisin luonnosta löytyvät syötävät mukaan. Alkuun luultavasti kävelisin yötäpäivää kunnes olisi pakko levätä.

Hyi olkoon. Hirvittää ajatus, jos alueella liikkuisi susia/ahmoja tms. 

Vierailija kirjoitti:

Ensin tietty jos olisin silmät kiinni ni avaisin ne ja olisin ihan hämilläni että mitäs kettua nyt taas.

Juoksisin ensin etelään (sinne minkä arvioisin eteläksi). Jos siellä ei parin kilsan päästä näy mitään, juoksen pohjoiseen. Sitte etelään ja sitten länteen. 

Sitten toteaisin että tulipahan testattua ja huutaisin sikiöasessa niin pitkään että ääni loppuisi tai että joku tulisi hakemaan minut. Taivaan isä vaikka sitten. 

Jos juokset eka etelään, miksi muuten juokset metsässä ilman syytä ja ilman ruokaa+juomaa? Ja sen Jälkeen pohjoiseen niin nehän vaan kumoaa toisensa ja lopulta olet uupumaisillasi alkupisteessä. Kannattaisi sitten huolella valita suuntansa ja pysyä siinä. Itse tosin olen idiootti, enkä partioharrastuksesta huolimatta osaa suunnistaa minkään auringon tai puiden oksien perusteella. Ja mistä mä nyt muurahaispesän löytäisin siihen hätään ja paniikkiin. Valitsen aina metsäretkille vaan sen polun ja kuljen sitä. Mutta jos siellä ryteikössä/erämaassa ei mitään polkuja ole niin jaa-a, etsisinkö sitten jotain puiden latvoja tai muuta ja jotenkin sitten sinne suuntaan menisin minne joku latva kääntynyt? Jaa-a. Minne nekin vie, joo johonkin ilman suuntaan, että se voi olla just pois päin niistä taloista ja asutuksesta? Vai rakennetaanko kaikki talot ja vaan maan länsirannikolle? Suomessa toki etelässä enemmän taloja koska siellä lämpimämpää kuin pohjoisessa, mitta me ollaankin metsäläisiä eli metsäkansaa. Keski-Euroopassa kaikki maat ovat tasaisesti asuttuja. Ei kaikki talot tai lähin talo aina löydy sieltä, minne se aurinko laskee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähden sieltä pois.

Miten ja minne? Entä kun jano yllättää parin päivän kävelemisen jälkeen?

Ensin vähän mietitään, missä ollaan, katsellaan ja kuunnellaan, ja sitten lähdetään suuntaan, jossa todennäköisimmin tulee tie tai asutusta vastaan. Matkan varrella juodaan vettä ja/tai ja syödään marjoja. Talvella on sitten vaikeampaa.

En varmaankaan jäisi paikalleni huutamaan, koska pelkäisin että minut siepannut tyyppi tulee takaisin. Minulla ei kyllä ole minkäänlaista suuntavaistoa, joten kulkisin varmasti ympyrää. Pitäisi ottaa suunta jostain puiden naavasta tai auringosta ja mennä niiden mukaan merkiten reittiä jollain tavalla. Yöllä tulisi kylmä, niin en tiedä miten siellä pimeässä suunnistaisin, tuskin paikallaan tarkenisin. Auringon noustua ottaisin torkut jossain sammalilla. Toivottavasti löytäisin juotavaa ja syötäviä kasveja ja sieniä. Tiedän aukean paikan syötäviä kasveja, joten toivottavasti olisi sellaistakin maastoa. 

Jonkinlaisen kepin ottaisin sauvaksi kulkemista helpottamaan. Saattaisin pitää mukana kiveä siltä varalta että törmäisinkin sieppaajaan enkä auttajaan. Vaan mistä erottaisin kumpi kyseessä...

Vierailija kirjoitti:

Selvittäisin ensin ilmansuunnan, ja jos löytyy korkea paikka tähyilisin maastoa ja miettisin minne kannattaa lähteä. Helppokulkuinen suunta houkuttelisi.

Jättäisin jotain kulkumerkkiä mennessäni, aiemmin mainittu oksien katkominen olis hyvä idea. Jos tietäisin että minua etsitään, jättäisin maastoon tarkoituksella näkyviä jälkiä menostani. 

Pitäisin silmällä maamerkkejä ja nimenomaan tuota ilman suuntaa, etten kovin montaa turhaa lenkkiä samalla alueella kiertäisi. 

Matkan varrelta keräilisin luonnosta löytyvät syötävät mukaan. Alkuun luultavasti kävelisin yötäpäivää kunnes olisi pakko levätä.

Hyi olkoon. Hirvittää ajatus, jos alueella liikkuisi susia/ahmoja tms. 

 

Ahmoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähden sieltä pois.

Miten ja minne? Entä kun jano yllättää parin päivän kävelemisen jälkeen?

Ensin vähän mietitään, missä ollaan, katsellaan ja kuunnellaan, ja sitten lähdetään suuntaan, jossa todennäköisimmin tulee tie tai asutusta vastaan. Matkan varrella juodaan vettä ja/tai ja syödään marjoja. Talvella on sitten vaikeampaa.

Mistä löydät umpimetsästä/erämaasta matkan varrelta vettä ihan tuosta vain? Juodaan nyt vähän tuosta vettä ja syödään marjoja ja jatketaan matkaa. Mitä ihmettä. T. täysin maalainen, enkä retkeile missään keskuspuistoissa