Miksi jatkuvasti takerrutaan JK Rowlingin kommentteihin?
Voiko joku selittää, miksi tämän asian kohdalla kaikki tämä misinformaatio on niin normalisoitua? Tuntuu erityisesti uutislähteitä vastuuttomalta vastakkainasettelulta ja riidanlietsomiselta, että boikotti ja päätösuutisissa selitetään tapahtumat aina JK Rowlingin "henkilökohtaisilla mielipiteillä" ja "Twitter -tykkäyksillä"
Kyseessä on kirjailija, joka ylpeästi kertoo käyttävänsä Harry Potter IP:stä saamiaan tulojaan anti-trans kampanjoihin ja järjestölahjoituksiin. J K Rowling on tehnyt viimeiset vuodet äärimmäisen aktiivista antitrans-työtä muuttaakseen lainsäädäntöä Skotlannissa ja Briteissä.
Lisäksi postaa anti-intersex ja aseksuaali-ihmisten kiusaamista kanavilleen, mitä en pysty käsittämään. Onko olemassa harmittomampia ja hiljaisempia sateenkaariväkiä kuin ne? Ja sitten laittaa voittokkaana sosiaaliseen mediaan asiasta kuvia jahdilla istumassa shampanjalasinsa kanssa.
On aivan eri keskustelu, boikotoidaanko jotain asiaa siksi, että tekijä on "eri mieltä" vai siksi, että tekijä kertoo lahjoittavansa käytöstä tulevat tulonsa ihmisoikeuksien polkemiseen. En itse ole riittävän "woke", että jaksaisin kiinnostua siitä, onko kirjailija inhottava ihminen muuten vain henkilökohtaisessa elämässä. Mutta tämä on aivan eri luokan toimintaa.
Kommentit (429)
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että nämä asiat on monimutkaisia ja niistä pitäisi pystyä puhumaan tulematta canceloiduksi aktivistien taholta tai maalitetuksi oikeistoöyhöttäjien taholta. Asiallisen keskustelun pitäisi olla mahdollista. Miksei nykyään ole?
Kysyy tolkun ihminen
Olis kiva. Kumpa Rowling, jolla on 14 miljoonaa seuraajaa tajuaisi tämän. Valtavasti valtaa ja hän ei tee keskustelulle mitään hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että nämä asiat on monimutkaisia ja niistä pitäisi pystyä puhumaan tulematta canceloiduksi aktivistien taholta tai maalitetuksi oikeistoöyhöttäjien taholta. Asiallisen keskustelun pitäisi olla mahdollista. Miksei nykyään ole?
Kysyy tolkun ihminen
Koska alkuperä on wokeöyhötyksessä. Ei ollut mikään polttava ongelma ennen.

Koko vauhkoilu transsukupuolisista on oikean laidan vaikuttajien tarkoituksella masinoima moraalipaniikki. Ei ole sattumaa, että asia alkoi nousta pinnalle siinä vaiheessa, kun alkoi olla näköpiirissä, että konservatiivit tulevat saamaan enemmistön USAn korkeimpaan oikeuteen ja sitä myöten Roe vs Wade saadaan kumottua. Tarvittiin uusia asioita aborttioikeuden kumoamisen jatkoksi, jolla evankelinen oikeisto saataisiin innostettua uurnille.
Transsukupuolisia on tutkittu ja hoidettu lääketieteessä yli sata vuotta ja useissa maailman kulttuureissa heitä on ollut paljon pidempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Olen aiemmin ajatellut, että Rowling on turhaan nostettu tiukunnokkaan, hän on vain vähän kaltaiseni vanhan liiton feministi, joka ei niin välitä poliittisesta korrektiudesta ja tykkää sohia muurahaispesää. Mutta jos nuo rahalahjoitukset ja aktiivinen lainsäädäntökampanjointi on totta, niin ei kuulosta ollenkaan hyvältä enää. On eri asia puhua vähän epäkorrektisti kuin aktiivisesti kampanjoida ihmisryhmiä vastaan. Kirjansa ovat minusta edelleen loistavia, ja varmaan sen sarjankin katson, mutta kyllä tuo työntää luotaan vanhaa faniakin, joka on aikoinaan kaikki kirjat lapsilleen ääneen lukenut. Ja ne aikuistuneet lapset pitävät joka tapauksessa Rowlingia edesvastuuttomana ääliönä, jonka tuotantoa eivät enää arvosta.
Jännähän tässä on se, että (hetero)normatiivisuudesta poikkeaville sen ajan lukijoille Potter universum on ollut samaistuttava pohja, ihan jo siitä lä
Totta. Hahmot ovat olleet ilmeisesti erinomainen samastuskohde monenlaisille vähemmistöille... ja tämän tietävät myös nuo nuoret (nykyään 30+) näyttelijät, jotka ovat saaneet loputtomasti fanipalautetta. Ehkä siksi he ovat halunneet sanoutua julkisesti irti Row:n näkökulmista... välit vaikuttaisivat olevan tätä nykyä jäätävät, ja tämä on johtanut erinäisiin julkisiin sivalluksiin (Rowling vs. Daniel Radcliffe, Emma Watson, Rupert Grint).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että nämä asiat on monimutkaisia ja niistä pitäisi pystyä puhumaan tulematta canceloiduksi aktivistien taholta tai maalitetuksi oikeistoöyhöttäjien taholta. Asiallisen keskustelun pitäisi olla mahdollista. Miksei nykyään ole?
Kysyy tolkun ihminen
Koska alkuperä on wokeöyhötyksessä. Ei ollut mikään polttava ongelma ennen.
Koko vauhkoilu transsukupuolisista on oikean laidan vaikuttajien tarkoituksella masinoima moraalipaniikki. Ei ole sattumaa, että asia alkoi nousta pinnalle siinä vaiheessa, kun alkoi olla näköpiirissä, että konservatiivit tulevat saamaan enemmistön USAn korkeimpaan oikeuteen ja sitä myöten Roe vs Wade saadaan kumottua. Tarvittiin uusia asioita aborttioikeuden kumoamisen jatkoksi, jolla evankelinen oikeisto saatais
Pikemminkin se meni niin, että Yhdysvalloissa tavalliset ihmiset kyllästyivät jatkuvaan sukupuoli sekoiluun, woke-häirintään ja sananvapauden loukkauksiin erityisesti akateemisessa maailmassa, jossa transaktivistit kiusasivat ja häiriköivät ihmisiä jotka uskoivat, että sukupuoli on biologinen ilmiö. Britanniassa transaktivistien häiriköintihän johti kokonaisen uuden lain syntymiseen, jossa pyrkimyksenä on turvata paremmin tutkijoiden ja akateemisten ihmisten sananvapaus. Taustalla oli mm. Kathleen Stockia tapaus, joka joutui eroamaan Sussexin yliopistosta, koska kritisoi ajatusta, että sukupuoli on pelkkä sosiaalinen konstruktio.
Tämän johdosta aktivivistit järjestivät mielenosoituksia ja vaativat häntä eroamaan käytännössä ajaen hänet ulos työpaikastaan. Vuonna 2023 tuli voimaan Higher Education (Freedon og Speech) Act, jota valmistelleet ihmiset eksplisiittisesti viittasivat transaktivistien ja woke-hörhöjen aiheuttamaan sananvapauden kaventumiseen uhkaan yliopistomaailmassa. Poliittisen oikeisto on ollut helppo hyödyntää tällaista tietenkin poliittisessa retoriikassaan, ja näin he ovat saaneet lisää äänestäjiä. Mutta ei se heidän aloittamansa kulttuurisota ollut, suomalaisetkin woket apinoivat aivan kaiken USAsta kauan ennen, kuin mitään anti-gender liikettä oli olemassakaan.
Sukupuoli-identiteettiporukat ovat rasittavia öyhöttäjiä, edustivatpa mitä tahansa ajatusta.
Olisi jo aika siirtyä ratkaisemaan kriittisempiä asioita kuin sitä, kenen kanssa kukin makaa tai jättää makaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wokeilla on jotenkin todella ahdas maailmankuva. Minusta poika voi hyvin kasvattaa pitkät hiukset, leikkiä nukeilla ja pukeutua mekkoon. Ei se hänen sukupuoltaan muuta. Eikä tyttö muutu pojaksi leikkaamalla lyhyet hiukset, pukeutumalla housuihin tai leikkimällä autoilla. Sukupuoltaan voi edustaa hyvin monella tapaa.
Sinulla on nyt valitettavasti homma väärin päin. Ideahan näillä wokeilla nimenomaan on, että ulkopuoliset tekijät eivät tee naista tai miestä. Eikä se, näyttääkö joku mielestäsi "tytöltä" tai "pojalta" tee hänestä sitä, jos hän ei sisällä sitä tiedä olevansa.
Olisitpa tavannut joitain lesbonaisia tai PCOS-naisia, joita olen elämässäni kohdannut. Olisit aivan järkyttynyt siitä, kun eivät suostu uskomaan olevansa miehiä, vaikka aivan siltä näyttävät ja kuulostavat ja ihan oma partakin on osalla. Jotkut leikanneet rintoja pois tai pienemmäksi. E
Mit vit? PCOS eli monirakkulaiset munasarjat. Miehellä ei ole munasarjoja. Jos henkilöllä on PCOS, hän on biologinen nainen.
Itse haluan uskoa, että kaikissa ihmisissä on monta puolta, kunhan ei ole vaikka diktaattori.
Et pidä Rowlingin mielipiteistä tässä asiassa, mutta et voi samalla kiistää, etteikö hän olisi jakanut omaisuudestaan huomattavia määriä monenlaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Näitä ovat esim. seksuaaliväkivallan uhrit, maailman naiset ja tytöt, dysleksian kanssa kamppailevat sekä MS-taudin tutkimus. Miksi et yhtä suurella intohimolla vastusta dollarisalkkunsa päällä istuvia suurmiehiä, jotka vaikka yritystoiminnallaan tuhoavat luontoa eivätkä anna mitään hyväntekeväisyyteen?
Itse olen vasemmistolainen, mutta en jaksa sitä, että toisia vasemmistolaisia yritetään canceloida, jos joku yksi asia ei miellytä. Rowling on poliittisilta näkökannoiltaan kuitenkin vasemmalle nojaava ja liberaali, vaikka muuta koittavat aktivistit väittää.
Itse pidän sananvapautta tärkeänä. Jos sitä ei ole, niin se on aina voitto oikeistopopulismille, kun he näitä aiheita nostamalla saavat suuret massat joukolla liikkeelle ja äänestämään. Suomessakin on tämän hallituksen myötä nähty, mitä siitä seuraa.
Jos et tykkää Rowlingin mielipiteistä, älä osta kirjoja. Mutta älä myöskään öyhötä. Yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Itse haluan uskoa, että kaikissa ihmisissä on monta puolta, kunhan ei ole vaikka diktaattori.
Et pidä Rowlingin mielipiteistä tässä asiassa, mutta et voi samalla kiistää, etteikö hän olisi jakanut omaisuudestaan huomattavia määriä monenlaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Näitä ovat esim. seksuaaliväkivallan uhrit, maailman naiset ja tytöt, dysleksian kanssa kamppailevat sekä MS-taudin tutkimus. Miksi et yhtä suurella intohimolla vastusta dollarisalkkunsa päällä istuvia suurmiehiä, jotka vaikka yritystoiminnallaan tuhoavat luontoa eivätkä anna mitään hyväntekeväisyyteen?
Itse olen vasemmistolainen, mutta en jaksa sitä, että toisia vasemmistolaisia yritetään canceloida, jos joku yksi asia ei miellytä. Rowling on poliittisilta näkökannoiltaan kuitenkin vasemmalle nojaava ja liberaali, vaikka muuta koittavat aktivistit väittää.
Itse pidän sananvapautta tärkeänä. Jos sitä ei ole, niin se on aina voitto oikeistopo
Osaatko selittää miksi erityisesti Toryt ja Reform UK kannattajat ovat innoissaan Rowlingin kannanotoista, jos hän edustaa mielestäsi vasemmistolaisia arvoja. Myös Elon Musk ja Putin ovat hänen fanipoikiaan...
"Osaatko selittää miksi erityisesti Toryt ja Reform UK kannattajat ovat innoissaan Rowlingin kannanotoista, jos hän edustaa mielestäsi vasemmistolaisia arvoja. Myös Elon Musk ja Putin ovat hänen fanipoikiaan... "
No siksi tietenkin, että oikeistopopulisteille öyhöttäminen on keino saada suuret massat puolelleen, jotta saisivat itselleen valtaa. Tämä näkyy Yhdysvalloissa, josta on hyvää vauhtia tulossa diktatuuri. Vasemmisto on tähän osasyyllinen, kun ei salli sananvapautta.
Rowling puhuu asioista, joihin itse uskoo, mutta ei pyri saamaan poliittista valtaa itselleen. Rowling on syvästi anti-autoritäärinen ja mm. vääntänyt Trumpin kanssa Twitterissä moneen otteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wokeilla on jotenkin todella ahdas maailmankuva. Minusta poika voi hyvin kasvattaa pitkät hiukset, leikkiä nukeilla ja pukeutua mekkoon. Ei se hänen sukupuoltaan muuta. Eikä tyttö muutu pojaksi leikkaamalla lyhyet hiukset, pukeutumalla housuihin tai leikkimällä autoilla. Sukupuoltaan voi edustaa hyvin monella tapaa.
Sinulla on nyt valitettavasti homma väärin päin. Ideahan näillä wokeilla nimenomaan on, että ulkopuoliset tekijät eivät tee naista tai miestä. Eikä se, näyttääkö joku mielestäsi "tytöltä" tai "pojalta" tee hänestä sitä, jos hän ei sisällä sitä tiedä olevansa.
Olisitpa tavannut joitain lesbonaisia tai PCOS-naisia, joita olen elämässäni kohdannut. Olisit aivan järkyttynyt siitä, kun eivät suostu uskomaan olevansa miehiä, vaikka aivan siltä näyttävät ja kuulostavat ja ihan oma partakin on osalla. Jotkut leikanneet rintoja pois tai pienemmäksi. E
Olet mielenvikainen sekopää.
Onko tran suhullu taas täällä vauhdissa?
Täyttä tyhjäkäyntiä koko homma on. Pitäisi todellakin rikkaus kriminalisoida, ja jakaa rahat johonkin oleelliseen yhteiskunnalliseen käyttöön. Moraalin höltyminen ja musta-valkoiset mielipiteet kasvaa omaisuuden mukana.
Vierailija kirjoitti:
"Osaatko selittää miksi erityisesti Toryt ja Reform UK kannattajat ovat innoissaan Rowlingin kannanotoista, jos hän edustaa mielestäsi vasemmistolaisia arvoja. Myös Elon Musk ja Putin ovat hänen fanipoikiaan... "
No siksi tietenkin, että oikeistopopulisteille öyhöttäminen on keino saada suuret massat puolelleen, jotta saisivat itselleen valtaa. Tämä näkyy Yhdysvalloissa, josta on hyvää vauhtia tulossa diktatuuri. Vasemmisto on tähän osasyyllinen, kun ei salli sananvapautta.
Rowling puhuu asioista, joihin itse uskoo, mutta ei pyri saamaan poliittista valtaa itselleen. Rowling on syvästi anti-autoritäärinen ja mm. vääntänyt Trumpin kanssa Twitterissä moneen otteeseen.
Rowling on oikeistopopulistien lähde tätä nykyä. Kuvittelet jotain Rowlingia ennen hänen Twitter kaninkoloon putoamistaan. Rowling ei ole pukahtanut sanaakaan esim aborttioikeudesta, joka on paljon suurempi kysymys Usassa koskien naisia tällä hetkellä kuin jotkut kuvitellut transihmisten aiheuttamat uhat.
Rowling on kritisoinut Trumpia ja Putinia viime aikoina ainostaan sillon, kun on ollut hieman noloa hänen kannaltaan, että ko ukkelit peesaavat häntä.
Olen 100% sananvapauden kannalla. Rowling saa sanoa mitä haluaa, mutta ei kai kaikkien tarvitse hyväuskoisina hymistä, että hän edustaisi edistyksellisiä tai vasemmistolaisia arvoja, kun otsallaankin näkee, että näin ei ole.
Rowling puhuu asioista, joihin itse uskoo, mutta ei pyri saamaan poliittista valtaa itselleen.
Oletko sinä yhtään perillä Rowlingin poliittisesta toiminnasta. Hän saa toki toimia niin kuin haluaa, mutta missä tynnyrissä sinä vietät aikaa, kun et näe, että hän todellakin käyttää poliittista valtaa, kritisoi poliitikkoja, vaatii päästä puhumaan pääministerin kanssa, rahoittaa lobbausta jne. Näin oli mm. jo Skotlannin itsenäistymispyrkimysten kohdalla (Rowling vastusti ja osallistui vahvasti poliittiseen vaikuttamiseen) ja nyt hyvin vahvasti transihmisiin liittyvissä asioissa.
"Oletko sinä yhtään perillä Rowlingin poliittisesta toiminnasta."
Toki Rowling on mukana politiikassa, mutta ei vaikka pyri itse diktaattoriksi. Toisin oikeistopopulistien tavoitteena on, että pikku hiljaa saadaan aikaan diktatuuri. Tämä on huolestuttavaa ja canceloiminen ja muun sananvapauden rajoittaminen vauhdittaa tätä kehitystä.
"Olen 100% sananvapauden kannalla."
Lopeta Rowlingista märehtiminen, niin uskon. Mene itse politiikkaan ja koita muuttaa asioita sieltä käsin. Nykyinen toimintasi sataa oikeistopopulistien laariin.
Vierailija kirjoitti:
"Oletko sinä yhtään perillä Rowlingin poliittisesta toiminnasta."
Toki Rowling on mukana politiikassa, mutta ei vaikka pyri itse diktaattoriksi. Toisin oikeistopopulistien tavoitteena on, että pikku hiljaa saadaan aikaan diktatuuri. Tämä on huolestuttavaa ja canceloiminen ja muun sananvapauden rajoittaminen vauhdittaa tätä kehitystä.
Aivan eli kunhan ei pyri diktaattoriksi, niin sen kun rauhassa lobbaa ja rahoittaa vaikka nyt transihmisten vastaista toimintaa ja lakeja ilman mitään omakohtaista tietoa, osaamista tai ammattitaitoa asiasta. Mutta rahalla voi ilmeisesti ostaa vaikutusvaltaa asiassa kuin asiassa. Ei ollenkaan huolestuttavaa.
Sellaisen kivan leimakirveen tempaisit. Varmaan tosi asiallista omasta mielestäsi.