Miksi jatkuvasti takerrutaan JK Rowlingin kommentteihin?
Voiko joku selittää, miksi tämän asian kohdalla kaikki tämä misinformaatio on niin normalisoitua? Tuntuu erityisesti uutislähteitä vastuuttomalta vastakkainasettelulta ja riidanlietsomiselta, että boikotti ja päätösuutisissa selitetään tapahtumat aina JK Rowlingin "henkilökohtaisilla mielipiteillä" ja "Twitter -tykkäyksillä"
Kyseessä on kirjailija, joka ylpeästi kertoo käyttävänsä Harry Potter IP:stä saamiaan tulojaan anti-trans kampanjoihin ja järjestölahjoituksiin. J K Rowling on tehnyt viimeiset vuodet äärimmäisen aktiivista antitrans-työtä muuttaakseen lainsäädäntöä Skotlannissa ja Briteissä.
Lisäksi postaa anti-intersex ja aseksuaali-ihmisten kiusaamista kanavilleen, mitä en pysty käsittämään. Onko olemassa harmittomampia ja hiljaisempia sateenkaariväkiä kuin ne? Ja sitten laittaa voittokkaana sosiaaliseen mediaan asiasta kuvia jahdilla istumassa shampanjalasinsa kanssa.
On aivan eri keskustelu, boikotoidaanko jotain asiaa siksi, että tekijä on "eri mieltä" vai siksi, että tekijä kertoo lahjoittavansa käytöstä tulevat tulonsa ihmisoikeuksien polkemiseen. En itse ole riittävän "woke", että jaksaisin kiinnostua siitä, onko kirjailija inhottava ihminen muuten vain henkilökohtaisessa elämässä. Mutta tämä on aivan eri luokan toimintaa.
Kommentit (429)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Aivan eli kunhan ei pyri diktaattoriksi, niin sen kun rauhassa lobbaa ja rahoittaa vaikka nyt transihmisten vastaista toimintaa ja lakeja ilman mitään omakohtaista tietoa, osaamista tai ammattitaitoa asiasta. Mutta rahalla voi ilmeisesti ostaa vaikutusvaltaa asiassa kuin asiassa. Ei ollenkaan huolestuttavaa."
Missä se tieto on? No omasta mielestäni tieteessä, mutta sitä ei mylskään aktivismi useinkaan tue. Nyt tarvittaisiin riippumatonta tutkimusta, eikä identiteettipolitiikkaa.
Jep ja Rowling on tieteenvastaisen antitranslobbyn vaikutusvaltaisin hahmo. Sehän tässä juuri on se ongelma.
Ja mitä tieteenvastaista rowling on sanonut. Siis oikeasti sanonut eikä "aktivistilässy sanoo rowlingin väittäneen lässynlää"?
Hän kuvittelee, että transihmisyys on fetissi. Se on melko tieteenvastaista. Et usko? Mene katsomaan, mitä hän oikeasti kirjoittelee. Ihan syvän päädyn juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eli Rowlingilla on sananvapaus tuutata ideologiaansa 14 milj. seuraajalle, mutta mulla ei (märehdin?) oikeutta kommentoida sitä noin viidelle palstamammalle. Tulihan se sinulta oikeistopopulistinen määritelmä sananvapaudelle, kiitos."
Ei, vaan sinulla on oikeus sanoa tai kirjoittaa mitä tahansa omilla sanoillasi maailman ilmiöistä. Toki myös Rowlingista, mutta omasta mielestäni canceloimisen kulttuuri on huolestuttavaa, sillä se sataa pisteiksi vastapuolelle.
En ole oikeistopopulisti, vaan vasemmalle nojaava ja melko liberaali. Se vasemmistoaktivismissa huolestuttavaa onkin, että kaikkien tulee olla samalla tavalla vasemmistolaisia tai sitten on todella paha henkilö, suorastaan joku Trumpin verrattavissa oleva.
😂😂😂😂😂😂😂
No, tuo oli suorastaan typerä kommentti asialliseen tekstiin.
Sivusta
Vierailija kirjoitti:
Tuota aseksuaalien kiusaamista en ymmärrä, mutta transasiassa Rowling on aivan oikeassa ja hienoa, että sentään joku pitää meidän naisten puolta.
Aseksuaaliasiassa Rowlingin pointti oli siinä, että meillä ei ole Euroopassa yhden yhtä yhteiskunnallista rakennetta, joka sortaisi aseksuaaleja millään tavoin, joten on aika erikoista esiintyä jonain "syrjittynä ihmisryhmänä".
Se on nähdäkseni ihan totta, eikä sen toteaminen ääneen ole "kiusaamista".
Rowling tuskin on missään sanonut, että *kaikkien* transihmisten kohdalla kyse olisi fetissistä. Eikä siinä ole mitään epätieteellistä, että osa transihmisistä on autogynefiilejä. Aiheesta on paljon tutkimusta, myös heidän itsensä tekemää.
Tieteen vastaista on se, että osa aktivisteista kiistää tämän, koska heistä selitys on jotenkin "vastenmielinen". Että sellaista avarakatseisuutta erilaisia seksuaalisuuden muotoja kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eli Rowlingilla on sananvapaus tuutata ideologiaansa 14 milj. seuraajalle, mutta mulla ei (märehdin?) oikeutta kommentoida sitä noin viidelle palstamammalle. Tulihan se sinulta oikeistopopulistinen määritelmä sananvapaudelle, kiitos."
Ei, vaan sinulla on oikeus sanoa tai kirjoittaa mitä tahansa omilla sanoillasi maailman ilmiöistä. Toki myös Rowlingista, mutta omasta mielestäni canceloimisen kulttuuri on huolestuttavaa, sillä se sataa pisteiksi vastapuolelle.
En ole oikeistopopulisti, vaan vasemmalle nojaava ja melko liberaali. Se vasemmistoaktivismissa huolestuttavaa onkin, että kaikkien tulee olla samalla tavalla vasemmistolaisia tai sitten on todella paha henkilö, suorastaan joku Trumpin verrattavissa oleva.
😂😂😂😂😂😂😂
No, tuo oli suorastaan typerä kommentti asialliseen teksti
"Se vasemmistoaktivismissa huolestuttavaa onkin, että kaikkien tulee olla samalla tavalla vasemmistolaisia tai sitten on todella paha henkilö, suorastaan joku Trumpin verrattavissa oleva."
Asiallista tekstiä? No ei.
Hyvä, että joku pitää naisten puolta! Raisio saisi hävetä.
Vierailija kirjoitti:
"Eli Rowlingilla on sananvapaus tuutata ideologiaansa 14 milj. seuraajalle, mutta mulla ei (märehdin?) oikeutta kommentoida sitä noin viidelle palstamammalle. Tulihan se sinulta oikeistopopulistinen määritelmä sananvapaudelle, kiitos."
Ei, vaan sinulla on oikeus sanoa tai kirjoittaa mitä tahansa omilla sanoillasi maailman ilmiöistä. Toki myös Rowlingista, mutta omasta mielestäni canceloimisen kulttuuri on huolestuttavaa, sillä se sataa pisteiksi vastapuolelle.
En ole oikeistopopulisti, vaan vasemmalle nojaava ja melko liberaali. Se vasemmistoaktivismissa huolestuttavaa onkin, että kaikkien tulee olla samalla tavalla vasemmistolaisia tai sitten on todella paha henkilö, suorastaan joku Trumpin verrattavissa oleva.
En minä kannata cancel kulttuuria millään muotoa. Kannatan kuitenkin sitä, että ihmisistä kuten Rowling uutisoitaisiin totuudenmukaisesti, eikä hänen ikivanhoja twiittejään muistellen. Hän on vaikutusvaltainen ihminen, joka käyttää julkisuuttaan ja varojaan poliittiseen lobbaamiseen ja mm. antitranstahojen tukemiseen. Sen sanominen ei kai ole cancelointia? Kirjansa kuuluvat edelleen kirjastoon ja kuluttaja itse päättää, mitä kirjasarjaa haluaa ostamalla tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo ole transihmisiä vastaan. Vastustaa vain transaktivismia, joka on kaukana tavanomaisten kehodysforiaa sairastavien transseksuaalien elämästä ja, jota ei oikeasti edes voi soveltaa arkielämään. Sukupuoli ei ole ilmoitusasia, eikä niitä ole enempää kuin kaksi. Naisten vessaan tai vapaaottelukehään asteleva mekkoeinari ei ole ok, eikä naisten turvallisuuden kannalta muuta kuin haitallinen asia. Minä en ole kohdullinen, synnyttäjä tai menstruoija, vaan nainen. Varsinkaan, kun ei kukaan amab-ihmisiäkään kutsu pippelieläimiksi, partapotsoiksi, kiveksellisiksi tai siittäjiksi.
Transaktivismin ja queer-feminismin kritisointi ja pilkkaaminenkin on ihan eri asia kuin kehodysforiasta kärsivien ihmisten vihaaminen
Kannattaa lukea vähän niitä JK Rowlingin tekstejä aiheesta ja mitä hankkeita hän on tukenut. Ei ole mikään kritisoija, vaan aktiivinen vastaantoimija lakita
Hankkeita, joita Rowling on tukenut:
- tämä skottifeministien hanke, jossa todettiin, että tasa-arvolaissa sex = biologinen sukupuoli ja nainen = biologinen nainen. Erikseen todettiin, että ei vaikuta siihen, että transidentiteetti on suojeltu vähemmistöstatus
- raiskaustukikeskus, johon otetaan vain biologisia naisia sen jälkeen, kun julkisella puolella päätettiin, että kuka vain mies todellisesta identiteetistään, henkilöpapereistaan ja diagnooseistaan riippumatta voi astella julkisin varoin ylläpidettyihin tukikeskuksiin
Hirveää vihaa?
Vierailija kirjoitti:
Rowling tuskin on missään sanonut, että *kaikkien* transihmisten kohdalla kyse olisi fetissistä. Eikä siinä ole mitään epätieteellistä, että osa transihmisistä on autogynefiilejä. Aiheesta on paljon tutkimusta, myös heidän itsensä tekemää.
Tieteen vastaista on se, että osa aktivisteista kiistää tämän, koska heistä selitys on jotenkin "vastenmielinen". Että sellaista avarakatseisuutta erilaisia seksuaalisuuden muotoja kohtaan.
Rowling kyllä jakelee näitä fetissidiagnooseja transihmisille Twitterissä melko kevyellä kädellä. En tiennyt, että hänellä on sellainenkin pätevyys. Täysin edesvastuuton tyyppi omasta mielestäni, mutta edelleen sananvapaus hänelläkin.
Vierailija kirjoitti:
Koska vasemmiston koko olemassaolo perustuu siihen, että sillä on pahoja ihmisiä, joita vastustaa. Siksi niitä koitetaan kehittää vaikka tikusta.599
Kivasti yleistit nyt koko vasemmiston täksi aktivistiporukaksi. Ja huomaatko, että teet itse ihan samaa. Vastustat " pahoja vassareita".
Luulen, että Rowling on provosoitunut jouduttuaan canceloiduksi ja siksi ryhtynyt sittemmin jonkinlaiseksi aktivistiksi.
Tuo UK:n korkeimman oikeuden päätös (tasa-arvolaissa sex = biologinen sukupuoli ja nainen = biologinen nainen) on poikinut useita avoimia kirjeitä mm. historioitsijoilta ja biologeilta sekä lääkäriliitto BMA:lta, jotka kaikki tyrmäävät sen epätieteelliseksi ja syrjiväksi. Historioitsijat vertaavat sitä Section 28:n, joka on melko synkkä tahra UK:n historiassa.
Päätöstä on kaikki syy kritisoida ja tuoda esiin. että Rowling rahoitti kyseistä oikeusjuttua 70 000 punnalla tavoitteenaan juurikin tämä syrjivä linjaus.
"En minä kannata cancel kulttuuria millään muotoa. Kannatan kuitenkin sitä, että ihmisistä kuten Rowling uutisoitaisiin totuudenmukaisesti, eikä hänen ikivanhoja twiittejään muistellen. Hän on vaikutusvaltainen ihminen, joka käyttää julkisuuttaan ja varojaan poliittiseen lobbaamiseen ja mm. antitranstahojen tukemiseen. Sen sanominen ei kai ole cancelointia? Kirjansa kuuluvat edelleen kirjastoon ja kuluttaja itse päättää, mitä kirjasarjaa haluaa ostamalla tukea."
Hyvä, että omasta mielestäsi Rowlingin kirjat kuuluvat edelleen kirjastoon. Aika monesta ei, jonka tämä Raisio-tapaus osoitti.
Kirjojen hävittämiseen pyrkiminen on mitä suurinta sananvapauden rajoittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle antiiwokehöpöttäjä, jonka viesti on niin pitkä ettei voi lainata...
Olet itse sisässä Usassa masinoidussa liikkeessä, joka on ihan täysin laskelmoitu uppoamaan juuri kaltaisiisi hyväuskoisiin, jotka nyt vaahtovat jostain "tavallisista wokeen kyllästyneistä ihmisistä".
Sinua viedään kuin pässiä narussa ja uskot kaiken vähemmistöjen demonisoinnin, vaikka heitä käytetään vain poliittisena heittosäkkinä. Kysyisin miten nukut yösi, kun toimit noin ihmisryhmää kohtaan, mutta varmaan nukut ihan hyvin, kun et hyväskoisena hölmönä tajua, missä liikehdinnässä pöhinöit mukana.
Kathleen Stockin tapaus on hyvin tunnettu Britanniassa, ja esimerkiksi erittäin vasemmistolaisena pidetty lehti Guadrian uutisoi siitä otsikolla "University of Sussex fined 585,000 for failing to uphold freedom of speech". Kysee
Mitä hän sitten sinusta sanoi? Suurin piirtein saman asian, jonka Britannian korkein oikeus totesi päätöksessään For Women Scotland Ltd v The Scottish Minister (2025): tasa-arvolain tarkoittaman sukupuolen käsite viittaa biologiseen sukupuoleen ja sen perusteella voidaan kieltää esimerkiksi transnaistet oikeuden naisille tarkoitettuihin palveluihin. Biologinen sukupuoli on sukupuolen vakiintunut määritelmä, ja se myös rajaa sitä, miten sukupuoli-identiteettiä voidaan jäsentää ja ymmärtää. Se on vähän sama kuin sanoisi, että musta ihonväri viittaa mustaan ihonväriin, ja ihmisen ihonväriin liittyvä identiteetti ei voi rakentua muuten kuin sen kautta, miten ihmistä ihovärinsä johdosta kohdellaan. Muuten identiteetti ei liittyisi ihonväriin lainkaan. Täytyy olla tyhmä kuin vasemman jalan saappaan kulunut kengänpohja, jos on asiasta eri mieltä. Vuonna 2023 säädetyssä Higher Education (Freedom of Speech) Act taustalla oli nimenomaan cancel-kulttuuri ja woke-aktivismi, eli Britanniassa woke-aktivistien harjoittamaan häirintää (esi, somehäirintää, ihmisten vainoamista ja maalittamista heidän mielipiteidensä takia) todella on pidetty merkittävävänä ongelmana. Se että toisten ihmisten sananvapaus ei sinua taida niin paljon liikuttaa ei tarkoita, etteikö se ihmisiä yleisellä tasolla liikuttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska vasemmiston koko olemassaolo perustuu siihen, että sillä on pahoja ihmisiä, joita vastustaa. Siksi niitä koitetaan kehittää vaikka tikusta.599
Kivasti yleistit nyt koko vasemmiston täksi aktivistiporukaksi. Ja huomaatko, että teet itse ihan samaa. Vastustat " pahoja vassareita".
Ei teillä vasureilla näy oikeastaan koskaan ketään joka kritisoisi älyttömimpiäkään lausuntojanne. Pikemminkin köörinne hyökkää välittömästi selittelemään kritiikin tullessa tai kritisoijan kimppuun. Ja sitten sama vaan jatkuu minkään muuttumatta.
"Vuonna 2023 säädetyssä Higher Education (Freedom of Speech) Act taustalla oli nimenomaan cancel-kulttuuri ja woke-aktivismi, eli Britanniassa woke-aktivistien harjoittamaan häirintää (esi, somehäirintää, ihmisten vainoamista ja maalittamista heidän mielipiteidensä takia) todella on pidetty merkittävävänä ongelmana. Se että toisten ihmisten sananvapaus ei sinua taida niin paljon liikuttaa ei tarkoita, etteikö se ihmisiä yleisellä tasolla liikuttaisi.'
Aina yhtä huvittavaa, kun nimenomaan toisten mielipiteitä vastustavat pitävät sitä ongelmana, että muut kertovat mielipiteensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Aivan eli kunhan ei pyri diktaattoriksi, niin sen kun rauhassa lobbaa ja rahoittaa vaikka nyt transihmisten vastaista toimintaa ja lakeja ilman mitään omakohtaista tietoa, osaamista tai ammattitaitoa asiasta. Mutta rahalla voi ilmeisesti ostaa vaikutusvaltaa asiassa kuin asiassa. Ei ollenkaan huolestuttavaa."
Missä se tieto on? No omasta mielestäni tieteessä, mutta sitä ei mylskään aktivismi useinkaan tue. Nyt tarvittaisiin riippumatonta tutkimusta, eikä identiteettipolitiikkaa.
Jep ja Rowling on tieteenvastaisen antitranslobbyn vaikutusvaltaisin hahmo. Sehän tässä juuri on se ongelma.
Ja mitä tieteenvastaista rowling on sanonut. Siis oikeasti sanonut eikä "aktivistilässy sanoo rowlingin väittäneen lässynlää"?
Hän kuvittelee, että transihmisyys on fetissi. Se on melko tieteenvastaista. Et usko? Mene katsomaan, mitä hän oikeasti kirjoittelee. Ihan syvän päädyn juttuja.
Ja sitten se mitä rowling on itse ja oikeasti sanonut eikä se mitä joku aktivistijankuttaja väittää rowlingin sanoneen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eli Rowlingilla on sananvapaus tuutata ideologiaansa 14 milj. seuraajalle, mutta mulla ei (märehdin?) oikeutta kommentoida sitä noin viidelle palstamammalle. Tulihan se sinulta oikeistopopulistinen määritelmä sananvapaudelle, kiitos."
Ei, vaan sinulla on oikeus sanoa tai kirjoittaa mitä tahansa omilla sanoillasi maailman ilmiöistä. Toki myös Rowlingista, mutta omasta mielestäni canceloimisen kulttuuri on huolestuttavaa, sillä se sataa pisteiksi vastapuolelle.
En ole oikeistopopulisti, vaan vasemmalle nojaava ja melko liberaali. Se vasemmistoaktivismissa huolestuttavaa onkin, että kaikkien tulee olla samalla tavalla vasemmistolaisia tai sitten on todella paha henkilö, suorastaan joku Trumpin verrattavissa oleva.
😂😂😂😂😂😂😂
No, tuo
"Se vasemmistoaktivismissa huolestuttavaa onkin, että kaikkien tulee olla samalla tavalla vasemmistolaisia tai sitten on todella paha henkilö, suorastaan joku Trumpin verrattavissa oleva."
Asiallista tekstiä? No ei.
Jos se on totuus niin sillä miten pahasti haluat itse siitä loukkaantua ei oikeastaan ole totuusarvon kannalta mitään merkitystä.
Rautalangasta vääntäen: jostain kommentista loukkaantuminen ei ole vasta-argumentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska vasemmiston koko olemassaolo perustuu siihen, että sillä on pahoja ihmisiä, joita vastustaa. Siksi niitä koitetaan kehittää vaikka tikusta.599
Fasismin olemassaolo perustuu siihen, että on ihmisiä jotka ovat eri mieltä. Vasta siinä vaiheessa, kun kukaan ei enää uskalla avata suutaan fasismin olemassaolo menettää merkityksensä.
Sitä odotellessa, että persuilu ja trumpismi menettävät kannatuksensa.
Oikeasti sä kutsut Rowlingia fasistiksi?
En. Puhun Rowlingin mielipiteiden kannattajista.
Rowling ei mielestäsi ole Rowlingin mielipiteiden kannalla? Jos haluaa haukkua ihmisiä, niin voisi olla edes sen verran selkärankaa, ettei selittelisi noin epäuskottavasti.
En. Puhun Rowlingin mielipiteiden kannattajista.