Miksi jatkuvasti takerrutaan JK Rowlingin kommentteihin?
Voiko joku selittää, miksi tämän asian kohdalla kaikki tämä misinformaatio on niin normalisoitua? Tuntuu erityisesti uutislähteitä vastuuttomalta vastakkainasettelulta ja riidanlietsomiselta, että boikotti ja päätösuutisissa selitetään tapahtumat aina JK Rowlingin "henkilökohtaisilla mielipiteillä" ja "Twitter -tykkäyksillä"
Kyseessä on kirjailija, joka ylpeästi kertoo käyttävänsä Harry Potter IP:stä saamiaan tulojaan anti-trans kampanjoihin ja järjestölahjoituksiin. J K Rowling on tehnyt viimeiset vuodet äärimmäisen aktiivista antitrans-työtä muuttaakseen lainsäädäntöä Skotlannissa ja Briteissä.
Lisäksi postaa anti-intersex ja aseksuaali-ihmisten kiusaamista kanavilleen, mitä en pysty käsittämään. Onko olemassa harmittomampia ja hiljaisempia sateenkaariväkiä kuin ne? Ja sitten laittaa voittokkaana sosiaaliseen mediaan asiasta kuvia jahdilla istumassa shampanjalasinsa kanssa.
On aivan eri keskustelu, boikotoidaanko jotain asiaa siksi, että tekijä on "eri mieltä" vai siksi, että tekijä kertoo lahjoittavansa käytöstä tulevat tulonsa ihmisoikeuksien polkemiseen. En itse ole riittävän "woke", että jaksaisin kiinnostua siitä, onko kirjailija inhottava ihminen muuten vain henkilökohtaisessa elämässä. Mutta tämä on aivan eri luokan toimintaa.
Kommentit (429)
Vasemmistolaiset ovat vasemmistolaisia, koska he ovat lahjattomia, kykenemättömiä rationaalisen ajatteluun ja muutenkin luusereita. Tietävät olevansa väärässä, mutta silti aina selittelevät ja selittelevät, sekä kiistävät tosiasiat. Heidän ratkaisunsa ongelmiin ovat aina olleet toimimattomia ja johtavat katastrofiin, koska eivät kykene näkemään muuta kuin omat tunteensa. Kokonaisuuksien sekä syy ja seuraus suhteiden ymmärtämystä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ahaa. Jos ihmisellä on tekojalka, onko hän jalaton? Jos ihmiselle on rakennettu hänen luidensa ja kudostensa avulla uusi nenä, onko hän nenätön?"
Nyljetystä kyynärvarren kudoksesta kursittu liharulla ei ole penis eikä miehen kehoon kairattu arpionkalo ole vagina ulkonäöllisesti tai toiminnallisesti.
Jos sinä liimaat koiralle luppakorvat ja nidot pumpulitupon peräpäähän, niin muuttuuko se transjänikseksi?
Jos sinä liimaat otsaasi glitterillä kuorrutetun tötterön, niin onko se yksisarvisen sarvi ja sinä transyksisarvinen?
Ahaa.
Vaikka siitä, onko neopenis samanlainen kuin penis ja neovagina samanlainen kuin vagina, on tämä lähestyminen typerän ideologinen. Kehon osat tehdään samoista rakennuspaloista. Sinun peniksessäsi oleva lihaskudos ei ole mitään special penis musclea
Palovammapotilas on vammautunut tulipalossa ja FGM-naisen genitaalit on silvottu lapsena kulttuurisista syistä. Sen sijaan penisrullat ja arpionkalot ovat transien itse haluamia ja tarkoituksella tehtyjä mutilaatioita, joista ei tule oikeita peniksiä ja vaginoita, vaan komplikaatioalttiita katastrofeja.
Pitääpä pitää mielessä, että rekonstruoitu naama on yhä naama vain jos en itse sitä itselleni aiheuttanut. Jos aiheutin, lainatut solut saavat kuulla siitä eivätkä suostu naamaksi.
"Siis nyt on kyllä uusi asia tultu kuultua. Että XY kromosominen nainen, jolla on kuukautiset ja synnyttää, ei olisi intersukupuolinen. Siis että Swyerin syndroman kanssa syntyminen ei tee sinusta intersukupuolista. Kyllä sitä kaikkea saa kuulla internetin ihmeessä."
Sun kannattaa perustaa oma ketju intersukupuolisuudelle ja muille yksi miljoonassa tapauksille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rowling tuskin on missään sanonut, että *kaikkien* transihmisten kohdalla kyse olisi fetissistä. Eikä siinä ole mitään epätieteellistä, että osa transihmisistä on autogynefiilejä. Aiheesta on paljon tutkimusta, myös heidän itsensä tekemää.
Tieteen vastaista on se, että osa aktivisteista kiistää tämän, koska heistä selitys on jotenkin "vastenmielinen". Että sellaista avarakatseisuutta erilaisia seksuaalisuuden muotoja kohtaan.
Rowling kyllä jakelee näitä fetissidiagnooseja transihmisille Twitterissä melko kevyellä kädellä. En tiennyt, että hänellä on sellainenkin pätevyys. Täysin edesvastuuton tyyppi omasta mielestäni, mutta edelleen sananvapaus hänelläkin.
Olen eri, mutta ihan jokainen mies, joka on pukeutunut naisten vaatteisiin ja käy naisten vessassa
Jep, ja transseksuaalin naisen käyminenhän naisten vessassa ei herätä mitään reaktiota, koska ei kukaan edes huomaa, että hän on jollain tavalla erilainen kuin muut naiset. Transnaiset ovat käyneet naisten vessoissa jo kymmeniä vuosia, eikä kukaan ole huomannut.
Ongelma on noussut esiin vasta nyt, kun kuka tahansa voi olla nainen huolimatta siitä, miltä näyttää, miten käyttäytyy ja miten esiintyy. Se, että onko baarin vessaan humalassa hoippuva pälvikaljuinen karvainen korsto heteromies mekossa, vai pre-op transnainen, on siellä asioitaan hoitaville naisille yksi hailee. Me tulkitsemme nuo molemmat samanlaisiksi hämäriksi ukkeleiksi, jotka röyhkeästi tunkeutuvat naisten yksityisiin tiloihin ketunhäntä kainalossa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska vasemmiston koko olemassaolo perustuu siihen, että sillä on pahoja ihmisiä, joita vastustaa. Siksi niitä koitetaan kehittää vaikka tikusta.599
Kivasti yleistit nyt koko vasemmiston täksi aktivistiporukaksi. Ja huomaatko, että teet itse ihan samaa. Vastustat " pahoja vassareita".
Ei teillä vasureilla näy oikeastaan koskaan ketään joka kritisoisi älyttömimpiäkään lausuntojanne. Pikemminkin köörinne hyökkää välittömästi selittelemään kritiikin tullessa tai kritisoijan kimppuun. Ja sitten sama vaan jatkuu minkään muuttumatta.
Ei ole mitään kööriä, paitsi teidän persujen olkiukkoisessa mielikuvituksessa. Tolkun ihmisiä löytyy vassareista aivan yhtä lailla
Esittelisitkö vassuja, jotka ovat julkisesti kritisoineet sukupuolen moninaisuusoppia, itsemäärittelyä, transnaisia naisurheilussa ja lasten transiuttamista?
Jos tosiaan joudut tuollaista pohtimaan, ongelma on selvästi siinä että sinulle transaktivisti = vassari ja vassari = transaktivisti. Eli ei sinulle voi osoittaa tuota, mitä pyydät, koska se ei sovi sinun omakeksimääsi määritelmään. Ei sinulle vasemmistoakseli tarkoita mitään poliittista objektiivista laskeutumista, vaan spesifejä paria mielipidettä, joiden perusteella ulkopuolelta leimataan vassariksi ja kommariksi.
Tunnen muuten oikeisto ja keskusta-akselin transihmisiä ja feministejä. Jestas. Vedin varmaan heidätkin perseestä.
"Pitääpä pitää mielessä, että rekonstruoitu naama on yhä naama vain jos en itse sitä itselleni aiheuttanut. Jos aiheutin, lainatut solut saavat kuulla siitä eivätkä suostu naamaksi."
Palovammapotilaalla on jo lähtökohtaisesti naama, joka korjataan, mutta siltikään miehen kehoon kairattu arpionkalo ei ole rekonstruoitu vagina, vaan nyljetyllä skrotumin iholla vuorattu arpionkalo. FGM-uhrilla on lähtökohtaisestikin vagina, joka nyt korjataan ennalleen. Naisen kehoon kiinnitettävä kudostötterö ei ole penis ulkonäöllisesti eikä toiminnallisesti.
Sinulla ei ole liskon kieli, vaikka halkaisisit oman kielesi kaksihaaraiseksi.
Vierailija kirjoitti:
"Siis nyt on kyllä uusi asia tultu kuultua. Että XY kromosominen nainen, jolla on kuukautiset ja synnyttää, ei olisi intersukupuolinen. Siis että Swyerin syndroman kanssa syntyminen ei tee sinusta intersukupuolista. Kyllä sitä kaikkea saa kuulla internetin ihmeessä."
Sun kannattaa perustaa oma ketju intersukupuolisuudelle ja muille yksi miljoonassa tapauksille.
Kommentoit XY ihmisen kommenttia syyttämällä häntä mieheydestä ja sitten siitä, ettei hän olisi intersukupuolinen, ja sitten suutut kun aihe pysyy siinä yhä vastauksessa. haha
"Jos tosiaan joudut tuollaista pohtimaan, ongelma on selvästi siinä että sinulle transaktivisti = vassari ja vassari = transaktivisti. Eli ei sinulle voi osoittaa tuota, mitä pyydät, koska se ei sovi sinun omakeksimääsi määritelmään. Ei sinulle vasemmistoakseli tarkoita mitään poliittista objektiivista laskeutumista, vaan spesifejä paria mielipidettä, joiden perusteella ulkopuolelta leimataan vassariksi ja kommariksi."
Eli missä ovat transvouhotusta kritisoivat vihervassut? Punavihreät puolueet ajoivat naisille ja tytöille haitallisen itsemäärittelyn Suomeen, nyt poliittisiin tavoitteisiin on asetettu lasten transiuttamisen edistäminen haitalliseksi todetuilla blokkereilla, ainakin kolmas juridinen sukupuolimerkintä ja itsemäärittelyn laajentaminen alaikäisiin.
Vierailija kirjoitti:
"Pitääpä pitää mielessä, että rekonstruoitu naama on yhä naama vain jos en itse sitä itselleni aiheuttanut. Jos aiheutin, lainatut solut saavat kuulla siitä eivätkä suostu naamaksi."
Palovammapotilaalla on jo lähtökohtaisesti naama, joka korjataan, mutta siltikään miehen kehoon kairattu arpionkalo ei ole rekonstruoitu vagina, vaan nyljetyllä skrotumin iholla vuorattu arpionkalo. FGM-uhrilla on lähtökohtaisestikin vagina, joka nyt korjataan ennalleen. Naisen kehoon kiinnitettävä kudostötterö ei ole penis ulkonäöllisesti eikä toiminnallisesti.
Sinulla ei ole liskon kieli, vaikka halkaisisit oman kielesi kaksihaaraiseksi.
Totaali FGM uhrin jalkojen välissä ei ole enää mitään jäljellä, kuin poltettua kudosta tai ompelemalla suljettu vaginaalinen käytävä. Ei klitorista, ei häpyhuulia, ei labiaa. Sinne laitetaan paljon enemmän uutta, kuin transnaisella. Koska transnaisella ne palikat löytyvät, eikä tarvitse lisäillä.
"Tiedoksi vain, että kaikki me transnaisetkin ja -miehetkin olemme sitä mieltä, että mies joka pukeutuu naiseksi mennäkseen naisten vessaan on perv o."
Ihan jokainenko? Miksi siis tämä kauhea taistelu miesten oikeudesta naiserityisiin tiloihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ahaa. Jos ihmisellä on tekojalka, onko hän jalaton? Jos ihmiselle on rakennettu hänen luidensa ja kudostensa avulla uusi nenä, onko hän nenätön?"
Nyljetystä kyynärvarren kudoksesta kursittu liharulla ei ole penis eikä miehen kehoon kairattu arpionkalo ole vagina ulkonäöllisesti tai toiminnallisesti.
Jos sinä liimaat koiralle luppakorvat ja nidot pumpulitupon peräpäähän, niin muuttuuko se transjänikseksi?
Jos sinä liimaat otsaasi glitterillä kuorrutetun tötterön, niin onko se yksisarvisen sarvi ja sinä transyksisarvinen?
Ahaa.
Vaikka siitä, onko neopenis samanlainen kuin penis ja neovagina samanlainen kuin vagina, on tämä lähestyminen typerän ideologinen. Kehon osat tehdään samoista rakennuspaloista. Sinun peniksessäsi oleva lihaskudos ei ole mitään special penis musclea, ihan samoja soluja ne ovat.
Jos ha
Siis millä tavoin neovaginan rakennuspalikat on samoja? Eikö ne tehdä jostain suolen pätkästä ja muuten sen alapääalueen kudosta manipuloimalla. Se mitä siinä tehdään, ei ole vagina, vaan vaginan jäljennös. Kehonmuokkaus, jolla jäljitellään vaginaa
Vierailija kirjoitti:
"Jos tosiaan joudut tuollaista pohtimaan, ongelma on selvästi siinä että sinulle transaktivisti = vassari ja vassari = transaktivisti. Eli ei sinulle voi osoittaa tuota, mitä pyydät, koska se ei sovi sinun omakeksimääsi määritelmään. Ei sinulle vasemmistoakseli tarkoita mitään poliittista objektiivista laskeutumista, vaan spesifejä paria mielipidettä, joiden perusteella ulkopuolelta leimataan vassariksi ja kommariksi."
Eli missä ovat transvouhotusta kritisoivat vihervassut? Punavihreät puolueet ajoivat naisille ja tytöille haitallisen itsemäärittelyn Suomeen, nyt poliittisiin tavoitteisiin on asetettu lasten transiuttamisen edistäminen haitalliseksi todetuilla blokkereilla, ainakin kolmas juridinen sukupuolimerkintä ja itsemäärittelyn laajentaminen alaikäisiin.
Blokkereita ei ole kukaan kuin poliitikot päättänyt haitallisiksi. Minulle käytettiin nuorena blokkereita pituuskasvun tyrehdytykseen, kun olin liian pitkä naisten kasvukäyrällä. Niitä jaeltiin aika herkästi kaiken maailman nuoruusiän puberteetteihin ynnä muihin, eikä mitään vikaa minussakaan nykyään ole.
Ainoa syy, miksi niistä jauhetaan nykyään, on koska transihmiset ovat kaikkien tikunnokassa. Ja se, mikä voisi olla niille hyväksi, täytyy heti kieltää.
Blokkerit mahdollistavat sen, ettei transaikuisen, jos hän prosessia päättää jatkaa, tarvitse kokea yhtä kovaa dysforiaa tai tehdä niin suuria lääketieteellisiä muutoksia ja mahdollisia vaurioita.
Transaktivistit, olette jo hävinneet aloittamanne sodan. Voisitteko jo sulkea suunne. Ei teitä kukaan enää usko, ette edes itse.
Vierailija kirjoitti:
Oleellista olisi, että jokainen saisi olla rauhassa riippumatta miksi identifioi itsensä. Sehän ei tietenkään fundamentalisteille avaudu, koska heille on tärkeintä tapella toisiaan vastaan.
Kyse ei ole pelkästä itsekseen identifiotumisesta, vaan siitä, että penikselliset henkilöt tunkevat naisen määritelmään, naisten tiloihin, ryhmiin, kiintiöihin, urheilusarjoihin ja jopa lesbojen seksielämään. Identifioituminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan velvoittaa koko muuta yhteiskuntaa, oli kyseessä sitten aito transnainen, pervopertti tai opportunisti. Muita velvoittavan sukupuolitiedon voi vaihtaa nykyään omalla ilmoituksella ilman transdiagnoosia, aiettakaan transhoitoihin tai henkkareiden vaihdon syiden selvittämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rowling tuskin on missään sanonut, että *kaikkien* transihmisten kohdalla kyse olisi fetissistä. Eikä siinä ole mitään epätieteellistä, että osa transihmisistä on autogynefiilejä. Aiheesta on paljon tutkimusta, myös heidän itsensä tekemää.
Tieteen vastaista on se, että osa aktivisteista kiistää tämän, koska heistä selitys on jotenkin "vastenmielinen". Että sellaista avarakatseisuutta erilaisia seksuaalisuuden muotoja kohtaan.
Rowling kyllä jakelee näitä fetissidiagnooseja transihmisille Twitterissä melko kevyellä kädellä. En tiennyt, että hänellä on sellainenkin pätevyys. Täysin edesvastuuton tyyppi omasta mielestäni, mutta edelleen sananvapaus hänelläkin.
Olen eri, mutta ihan jokainen mies, joka on puk
Kellään miehellä ei pitäisi olla mitään asiaa naisten vessaan, riippumatta siitä, miten onnistuneesti on naamioitunut naiseksi tai ei. Mieshenkilön henkiset kamppailut seksuaalisuutensa kanssa ei ole oikeutus viedä naisilta naiserityisiä tiloja. Ja kyllä, ne transnaiset on aina huomattu ja ne ovat tehneet muiden tiloja käyttäneiden naisten olon erittäin kiusaantuneeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pitääpä pitää mielessä, että rekonstruoitu naama on yhä naama vain jos en itse sitä itselleni aiheuttanut. Jos aiheutin, lainatut solut saavat kuulla siitä eivätkä suostu naamaksi."
Palovammapotilaalla on jo lähtökohtaisesti naama, joka korjataan, mutta siltikään miehen kehoon kairattu arpionkalo ei ole rekonstruoitu vagina, vaan nyljetyllä skrotumin iholla vuorattu arpionkalo. FGM-uhrilla on lähtökohtaisestikin vagina, joka nyt korjataan ennalleen. Naisen kehoon kiinnitettävä kudostötterö ei ole penis ulkonäöllisesti eikä toiminnallisesti.
Sinulla ei ole liskon kieli, vaikka halkaisisit oman kielesi kaksihaaraiseksi.
Totaali FGM uhrin jalkojen välissä ei ole enää mitään jäljellä, kuin poltettua kudosta tai ompelemalla suljettu vaginaalinen käytävä. Ei klitorista, ei häpyhuulia, ei labiaa. Sinne laitetaan paljon enemmän uutta, kuin transna
Eikö sua yhtään hävetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ahaa. Jos ihmisellä on tekojalka, onko hän jalaton? Jos ihmiselle on rakennettu hänen luidensa ja kudostensa avulla uusi nenä, onko hän nenätön?"
Nyljetystä kyynärvarren kudoksesta kursittu liharulla ei ole penis eikä miehen kehoon kairattu arpionkalo ole vagina ulkonäöllisesti tai toiminnallisesti.
Jos sinä liimaat koiralle luppakorvat ja nidot pumpulitupon peräpäähän, niin muuttuuko se transjänikseksi?
Jos sinä liimaat otsaasi glitterillä kuorrutetun tötterön, niin onko se yksisarvisen sarvi ja sinä transyksisarvinen?
Ahaa.
Vaikka siitä, onko neopenis samanlainen kuin penis ja neovagina samanlainen kuin vagina, on tämä lähestyminen typerän ideologinen. Kehon osat tehdään samoista rakennuspaloista. Sinun peniksessäsi oleva lihaskudos ei ole mitään special penis musclea
Siis millä tavoin neovaginan rakennuspalikat on samoja? Eikö ne tehdä jostain suolen pätkästä ja muuten sen alapääalueen kudosta manipuloimalla. Se mitä siinä tehdään, ei ole vagina, vaan vaginan jäljennös. Kehonmuokkaus, jolla jäljitellään vaginaa
Olet ihan oikeassa, että joissain maissa annetaan vaihtoehdoksi tuo suoli. Sitä ei pidetä kovin hyvänä, terveenä tai toimivana tapana, sen komplikaatiot ovat usein niin vaikeita ja puistattavaa koettavaa yksilölle, ettei sitä moni haluaisi kokeilla.
Mutta lähtökohtaisesti me kaikki ollaan tehty samoista paloista, jotka kehittyvät yleensä miehillä eri tavalla kohdussa hetken jälkeen. Se, mikä toisella on klitoris, on toisella peniksen pää. Toisella labia minora, toisella virtsaaukon ympärys. Toisella kivespussi, toisella häpyhuulet.
Lisäksi, kaikessa genitaali(re)konstruktioissa (myös niissä cisihmisten) tehdään "jäljennös". Niissä cistapauksissa sinulla on vaan näköjään jotain tahdikkuutta ja avoimempaa mieltä asian kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Koska vasemmiston koko olemassaolo perustuu siihen, että sillä on pahoja ihmisiä, joita vastustaa. Siksi niitä koitetaan kehittää vaikka tikusta.599
Samalla tämä vasemmisto haluaa tuhota oman kansansa ja palvoo kaikkea sitä mikä on pahaa ja rumaa (missä ikinä vaikuttaakaan) huh huh mikä aatepuolue.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos tosiaan joudut tuollaista pohtimaan, ongelma on selvästi siinä että sinulle transaktivisti = vassari ja vassari = transaktivisti. Eli ei sinulle voi osoittaa tuota, mitä pyydät, koska se ei sovi sinun omakeksimääsi määritelmään. Ei sinulle vasemmistoakseli tarkoita mitään poliittista objektiivista laskeutumista, vaan spesifejä paria mielipidettä, joiden perusteella ulkopuolelta leimataan vassariksi ja kommariksi."
Eli missä ovat transvouhotusta kritisoivat vihervassut? Punavihreät puolueet ajoivat naisille ja tytöille haitallisen itsemäärittelyn Suomeen, nyt poliittisiin tavoitteisiin on asetettu lasten transiuttamisen edistäminen haitalliseksi todetuilla blokkereilla, ainakin kolmas juridinen sukupuolimerkintä ja itsemäärittelyn laajentaminen alaikäisiin.
Blokkereita ei ole kukaan kuin poliitikot päättänyt haitallisiksi. Minulle käytettiin nuorena blokke
Miksi niiden käyttöä seksirikollisten kemialliseen kastrointiin pidetään epäinhimillisenä?