Miten hyvä resilienssi määritellään?
Resilienssillä tarkoitetaan siis niitä tekijöitä, jotka auttaa tukemaan omaa hyvinvointia ja jatkamaan elämää vastoinkäymisistä huolimatta. Mutta miten se oikeastaan sitten määritellään kenellä on hyvä resilienssi ja kenellä ei?
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
"Resilienssi nimenomaan suojaa mielen sairauksilta. Jopa niissä aivan oikeasti traumaattisissa kokemuksissa, joihin kynnen katkeaminen tai koiran kuolema ei lukeudu."
Totta kai resilienssi suojaa omalta osaltaan, mutta ei se mikään ihmeseinä ole mikä suojaa aivan kaikelta. Itselläni on ollut ptsd ja myös paniikkikohtauksia, vaikka minulla onkin hyvä resilienssi.
Ei se välttämättä aivan kaikelta suojaakaan, mutta toki myös koen resilienssin skaalana enkä mustavalkoisena mittarina. Eli skaala menee huonosta resilienssistä heikon kautta keskivertoon, josta hyvän kautta erinomaiseen.
En itse koe, että esimerkiksi koiran kuolema voisi ketään oikeasti hyvän resilienssin omaavaa romahduttaa oikeastaan missään tilanteessa. Se voi kyllä romahduttaa jonkun heikon resilienssin omaavan, tai henkilön jolla yleensä on keskiverto resilienssi, mutta kasautunut paljon kriisejä samaan ajanjaksoon. Ja tässä en siis ota kantaa, etteikö koiran kuolema saisi aiheuttaa elämään kriisiä - vain sen, että ehkä henkilön resilienssi ei ole korkealla tasolla, jos näin käy.
Meillä täällä Suomessa on ollut iät ja ajat paljon parempi ilmaisu: SISU!
Minusta on huvittavaa miten ihmiset yrittää yksinkertaistaa resilienssin käsitteen. Resilienssi ei ole mikään vakio, se vaihtelee elämän aikana riippuen hyvinvointia tukevista tekijöistä, elämäntilanteesta ja voimavaroista. Ongelmat harvoin myöskään ovat syitä tyyliin kynnen katkeaminen, koiran kuolema tai läheisen kuolema, vaan kokonaisuus on se mikä merkitsee. Ei mikään ihme että vaikka se koiran kuolema vaikuttaa enemmän jaksamiseen ja elämäniloon jos se tapahtuu samana vuonna kun on jo menettänyt isänsä, jäänyt työttömäksi, kokenut eron ja joutunut sopeutumaan uuteen arkeen työttömyyden jälkeen. Siis verrattuna siihen, että koiran kuolema tapahtuisi perustasaista perhearkea kumppanin kanssa eläen kun molemmilla työpaikat ja vakaat tulot.
Onko tyypillistä että nuori on vanhempansa kuoleman jälkeen vihainen koko maailmalle siitä että muilla on äiti ja isä?
Jotkut lapset pystyy jatkamaan elämää paremmin kuin toiset vanhempien kuoleman jälkeen. Veikkaan että riippuu lapsen luonteesta, temperamentista ja olosuhteista. Jos katkeruuden ja vihan tunteet jättää käsittelemättä voi seurata katkeruutta, ehkä kateellisuutta ja vihaa siitä että muilla on äiti ja isä. Paljon riippuu siitäkin miten lapsen uudet huoltajat hoitaa tehtävänsä ja miten lapsi sopeutuu heidän luokseen.
Ystäväni menetti äitinsä tsunamissa ja hänellä elämä on jatkunut ihan hyvin. Äitienpäivät ei hänen mukaansa ole surullisia vaan hän on tehnyt niistä omanlaisiaan päiviä joita vietetään perheen, isoäidin ja äitipuolen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Onko tyypillistä että nuori on vanhempansa kuoleman jälkeen vihainen koko maailmalle siitä että muilla on äiti ja isä?
Ei. Jotkut heikot ehkä tekee niin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä täällä Suomessa on ollut iät ja ajat paljon parempi ilmaisu: SISU!
Sisu on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on huvittavaa miten ihmiset yrittää yksinkertaistaa resilienssin käsitteen. Resilienssi ei ole mikään vakio, se vaihtelee elämän aikana riippuen hyvinvointia tukevista tekijöistä, elämäntilanteesta ja voimavaroista. Ongelmat harvoin myöskään ovat syitä tyyliin kynnen katkeaminen, koiran kuolema tai läheisen kuolema, vaan kokonaisuus on se mikä merkitsee. Ei mikään ihme että vaikka se koiran kuolema vaikuttaa enemmän jaksamiseen ja elämäniloon jos se tapahtuu samana vuonna kun on jo menettänyt isänsä, jäänyt työttömäksi, kokenut eron ja joutunut sopeutumaan uuteen arkeen työttömyyden jälkeen. Siis verrattuna siihen, että koiran kuolema tapahtuisi perustasaista perhearkea kumppanin kanssa eläen kun molemmilla työpaikat ja vakaat tulot.
Kuitenkin synnynnäinen persoonallisuus, etenkin optimismi, vaikuttaa paljon siihen, onko ihmisillä resilienssiä. Myös ekstroversio tukee resilienssiä enemmän kuin introversio. Kriisejä ja vastoinkäymisiä on kaikilla, mutta tietysti persoonallisuus vaikuttaa siihen miten nämä kokee. Kaikkea ei itsessään voi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on huvittavaa miten ihmiset yrittää yksinkertaistaa resilienssin käsitteen. Resilienssi ei ole mikään vakio, se vaihtelee elämän aikana riippuen hyvinvointia tukevista tekijöistä, elämäntilanteesta ja voimavaroista. Ongelmat harvoin myöskään ovat syitä tyyliin kynnen katkeaminen, koiran kuolema tai läheisen kuolema, vaan kokonaisuus on se mikä merkitsee. Ei mikään ihme että vaikka se koiran kuolema vaikuttaa enemmän jaksamiseen ja elämäniloon jos se tapahtuu samana vuonna kun on jo menettänyt isänsä, jäänyt työttömäksi, kokenut eron ja joutunut sopeutumaan uuteen arkeen työttömyyden jälkeen. Siis verrattuna siihen, että koiran kuolema tapahtuisi perustasaista perhearkea kumppanin kanssa eläen kun molemmilla työpaikat ja vakaat tulot.
Kuitenkin synnynnäinen persoonallisuus, etenkin optimismi, vaikuttaa paljon siihen, onko ihmisillä resilienssiä. Myös ekstrover
Optimismi voi liittyä osittain synnynnäiseen persoonallisuuteen, mutta kyllä optimismi vaatii myös tietynlaiset kasvuolosuhteet. Esimerkiksi hyvän lapsuudessa koetun perusturvallisuuden, saadun kannustuksen ja luottavaisuuden. Siis luottavaisuuden elämää kohtaan, ajatteluun, että minulla on mahdollisuuksia ja tulevaisuus.
Kyllä, juuri näin että osa resilienssistä muodostuu tekijöistä joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Elämän kriisisuman lisäksi on siis myös pysyviä ominaisuuksia, jotka määrittävät ihmisen resilienssiä.
Resilienssin parantaminen taas on tärkeää esimerkiksi puolustusvoimissa. Siltä puolelta löytyykin paljon tutkimustietoa ja käytännön harjoituksia siitä, miten traumaattisista tilanteista palautumista ja yleistä resilienssiä voi kehittää synnynnäisistä ominaisuuksista huolimatta.
Resilienssiä on kyky jatkaa ja elää mielekästä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kun ihminen on katkera ja tämä katkeruus vaikuttaa elämään niin voisi sanoa että ei ole hyvä resilienssi. Tunnen naisen joka on menettänyt lapsena molemmat vanhempansa samaan aikaan ja hän on vielä aikuisenakin hyvin katkera, siitä että monilla muilla on vielä vanhemmat elossa ja hänellä ei. Hän esimerkiksi saattaa sanoa toisille, että näiden toisten pitäisi olla onnellisia ja kiitollisia siitä että näillä on vanhemmat elossa, vaikkei se edes liittyisi keskustelun aiheeseen yhtään mitenkään. Yleensäkin kokee katkeruutta siitä että toisilla on vanhemmat ja hänellä ei, mutta toisaalta ei osaa nähdä oman elämänsä hyviä asioita.
Hänellä on varmaan todella olematon resilienssi. Vanhemman kuolema voi tietty olla ikävää, mutta ei sen pitäisi koko elämää pudottaa, varsinkaan täällä länsimaissa missä viimeistään lastensuojelu hoitaa, ja vanhempien kuolema
Vanhempien kuolema jättää lapselle aina traumat. Et varmaan ole koskaan menettänyt ketään.
Vierailija kirjoitti:
Meillä täällä Suomessa on ollut iät ja ajat paljon parempi ilmaisu: SISU!
Sisu on jotain ihan muuta kuin resilienssi.
Huvittaa miten kaveri kertoo että hänellä on hyvä resilienssi vaikka ei ole koskaan kokenut mitään oikeita vaikeuksia
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa miten kaveri kertoo että hänellä on hyvä resilienssi vaikka ei ole koskaan kokenut mitään oikeita vaikeuksia
Mistä sen voit tietää?
Sellainen joka suht helposti oppii elämään uudessa tilanteessa ja käsittelemään muutoksia, menetyksiä, muuttuvia elämäntilanteita, muutoksia suunnitelmissa jne, sekä pystyy näistä huolimatta jatkamaan elämää ja näkemään tulevaisuutta.
Työelämässä, mm. rekrytoinnissa haetaan nykyään usein tätä "resilienssiä". Toki se on tarpeen kaikenmaailman organisaatiomuutoksissa ja yt-neuvotteluissa, mutta valitettavasti sitä käytetään myös "tekosyynä" huonossa johtamisessa. "Olet yliherkkä, pitää olla resilienssiä", vaikka kyseessä olisi yksinkertaisesti huono johtaminen.
Hänellä on varmaan todella olematon resilienssi. Vanhemman kuolema voi tietty olla ikävää, mutta ei sen pitäisi koko elämää pudottaa, varsinkaan täällä länsimaissa missä viimeistään lastensuojelu hoitaa, ja vanhempien kuolemasta huolimatta voi jatkaa omaa elämää.