Miten hyvä resilienssi määritellään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä nyt paljon käytetään kommentteja siihen, miten traumaattisia asioita kokeneet eivät olisikaan resilienttejä, jos eivät enää pidä kaikkia ongelmia saman vertaisina.

Oletteko nyt ihan oikeasti sitä mieltä, että vaatii esimerkiksi samanlaista resilienssiä selvitä 5-vuotiaana vanhempien kuolemasta, kuin 60-vuotiaana? Toinen on normaali ikävaiheeseen kuuluva tapahtuma, toinen traumaattinen kokemus joka romahduttaa elämästä kaiken tutun ja turvallisen. 

Aika moni traumaattisia tapahtumia kokenut ja niistä resilientisti selviytynut on sanonut samaa, että ne ihmisten normaalit arjen ongelmat eivät enää tunnu ns. missään, hoituvat ihan vasemmalla kädellä tuosta vaan. Eli jokin yhteys varmasti kokemuksen tuomaan resilienssiin on. Asioilla on eri mittasuhteet.

Mutta miten se resilienssi tai selviytyminen sitten määritellään? Onko ihmisellä joka

Resilienssi voi olla osin opittua ja siten asenteesta lähtöisin. Valtaosin siihen kuitenkin vaikuttaa synnynnäinen temperamentti perittynä sekä muilta saatu tuki ja malli. Eli tuen ja esimerkin menetys lapsuudessa voi olla temperamentista riippuen joko todella tai äärimmäisen huono asia. Itse voi siis lopulta vaikuttaa aika vähän. Riippuu onko suotuisa temperamentti ja saako sitten apuja kehittää tunnetaitoja ja itseluottamusta. Psykopaatit toki oma ryhmänsä, mutta he pärjäävätkin sitten eri tavoin muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Yksi osa hyvää resilienssiä on taito tunnistaa tilanne, kun tarvitsee apua. Eli ei ole liian ylpeä menemään terapiaan.

Ei kukaan ulkopuolinen voi mennä sanomaan toiselle tarvitset terapiaa. Terapia tarpeen tulkitaan puheesta ja käytöksestä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhteellisuudentaju. Kyky suhteuttaa omia kokemuksia ja tunteita, laskea kymmeneen, jonkun hetken päästä nauraa itselleen, miksei muillekin mutta hyväntahtoisesti.

Lähtee ajatuksesta että ihminen on erehtyväinen ja tätä heikkoutta voidaan myös hyödyntää mm mainonta, manipulointi, propaganda.

Toki myös itsetuntemus on iso osa resilienssiä. Tietää omia heikkoja kohtiaan, miettii virheitään, koettaa nähdä jonkin toisin (ettei pyörisi ympyrää). Resilienssi on mielen taitoja, pitkälle näitä: kärsivällisyys, joustavuus, realistisuus ja tietty egottomuus, vaatimattomuus. Kyky korjata toimintaansa kokematta sitä valtavana nöyryytyksenä.

 

Oho, tämän mukaan mulla olisi hyvä resilienssi...

Aina olen ajatellut, et pitää olla ihminen jolla on paljon koettelemuksia taustalla, ja silti pä

Itse taas ajattelen, ettei ihminen voi tietää onko hänellä resilienssiä vai ei, jos ei ole kohdannut oikeita vastoinkäymisiä. Ja "oikeilla" tarkoitan sellaisia asioita, joita kaikki eivät kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhteellisuudentaju. Kyky suhteuttaa omia kokemuksia ja tunteita, laskea kymmeneen, jonkun hetken päästä nauraa itselleen, miksei muillekin mutta hyväntahtoisesti.

Lähtee ajatuksesta että ihminen on erehtyväinen ja tätä heikkoutta voidaan myös hyödyntää mm mainonta, manipulointi, propaganda.

Toki myös itsetuntemus on iso osa resilienssiä. Tietää omia heikkoja kohtiaan, miettii virheitään, koettaa nähdä jonkin toisin (ettei pyörisi ympyrää). Resilienssi on mielen taitoja, pitkälle näitä: kärsivällisyys, joustavuus, realistisuus ja tietty egottomuus, vaatimattomuus. Kyky korjata toimintaansa kokematta sitä valtavana nöyryytyksenä.

 

Oho, tämän mukaan mulla olisi hyvä resilienssi...

Aina olen ajatellut, et pitää olla ihminen jo

Itse taas ajattelen, ettei ihminen voi tietää onko hänellä resilienssiä vai ei, jos ei ole kohdannut oikeita vastoinkäymisiä. Ja "oikeilla" tarkoitan sellaisia asioita, joita kaikki eivät kohtaa.

Kuka sitten määrittelee sen että mitkä ovat "oikeita" vastoinkäymisiä? Joo, on asioita joita kaikki eivät kohtaa, mutta toisaalta se mikä on yhdelle vastoinkäyminen ei toiselle välttämättä ole.

Ehkä kyseessä ei ole kilpailu tai uusi termi muiden lyttäämiseen, vaan tapa tarkastella omia vahvuuksia ja selviytymiskeinoja. Relisilienssiä löytyy myös, vaikkei kaikesta selviäisi eteenpäin liidellen vaan pohjamutien kautta. Aina kun nousee vielä ylös. Tai yrittää hyväksyä sen mihin ei voi vaikuttaa. Tekee sen mitä pystyy. Joskus se näyttää toiselle vähältä vaikka vaatisi valtavasti. Joskus muut eivät huomaa lainkaan. Resilientisti, mieli joustavana ensi viikkoon!

Käyttäkää suomalaisia sanoja. Ärsyttävää tuollainen hienostelu.

Resilienssi on sitä, että lähtiessään opiskelijaboksista maailmalle pitää sellaisen asenteen, että paluu tuohon yksiöön ei olisi tappio, vaan kokemus. Mikä sellaisen asenteen muka voisi kukistaa?

Minusta jokainen ihminen on omanlaisensa ja kestää sen mitä kestää. Minä olen selvinnyt monista ikävistä asioista ja elämäni ei ole ollut helppoa, mutta en ole kuitenkaan ehjä enää ja ne jutut ovat jättäneet jälkensä. Näin joku sanoisi, että olen vanha, kun selvisin joku taas, että olen heikko kun se jätti jälkensä. Ihmiset eivät ikinä ole samalla viivalla. Toiset saavat apua ja tukea esim läheisiltä. Joillakin ei ole ketään. Harvoin ihminen pystyy tavallaan edes toipumaan kokemastaan rauhassa vaan pitää yrittää selviytyä eteenpäin niillä voimilla mitä on jäljellä. Samalla joidenkin resilienssiä ei koskaan koetella kunnolla. Toisilla taas liikaakin ja jokin raja ylittyy. 

"Kuka sitten määrittelee sen että mitkä ovat "oikeita" vastoinkäymisiä? Joo, on asioita joita kaikki eivät kohtaa, mutta toisaalta se mikä on yhdelle vastoinkäyminen ei toiselle välttämättä ole."

Onko silloin huono resilienssi, jos ei selviä edes elämän tavallisista ongelmista?

Vierailija kirjoitti:

"Kuka sitten määrittelee sen että mitkä ovat "oikeita" vastoinkäymisiä? Joo, on asioita joita kaikki eivät kohtaa, mutta toisaalta se mikä on yhdelle vastoinkäyminen ei toiselle välttämättä ole."

Onko silloin huono resilienssi, jos ei selviä edes elämän tavallisista ongelmista?

Kyllä on silloin todella huono resilienssi, jokaisen aikuisen ihmisen on selvittävä normaalista elämästä. Tietysti on otettava terveydelliset seikat huomioon, fyysinen terveys saattaa joskus rajoittaa ja tällöinhän saattaa tarvitakin apua.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäkää suomalaisia sanoja. Ärsyttävää tuollainen hienostelu.

Samaa mieltä. Ihan hyviä korvaavia sanoja löytyy, toki resilienssi liittyy psykokulttuuriin ja sen kautta elämänhallinnan ajatukseen. Mikä on resilienssin vastakohta? Oireilu?

Sanan huono puoli on tietty kliinisyys. Sinnikkyys, kestävyys ja sitkeys ovat itsessään  kuvaavia. Neuvokkuus ja kärsivällisyys. Elämänhalukin.

Kunhan vaan tälläkin sanalla ei olisi kohta luokittelukäyttöä. "Ei-resilientit joutaakin mennä".

Vierailija kirjoitti:

Minusta jokainen ihminen on omanlaisensa ja kestää sen mitä kestää. Minä olen selvinnyt monista ikävistä asioista ja elämäni ei ole ollut helppoa, mutta en ole kuitenkaan ehjä enää ja ne jutut ovat jättäneet jälkensä. Näin joku sanoisi, että olen vanha, kun selvisin joku taas, että olen heikko kun se jätti jälkensä. Ihmiset eivät ikinä ole samalla viivalla. Toiset saavat apua ja tukea esim läheisiltä. Joillakin ei ole ketään. Harvoin ihminen pystyy tavallaan edes toipumaan kokemastaan rauhassa vaan pitää yrittää selviytyä eteenpäin niillä voimilla mitä on jäljellä. Samalla joidenkin resilienssiä ei koskaan koetella kunnolla. Toisilla taas liikaakin ja jokin raja ylittyy. 

Miten niin joidenkin resilienssiä ei koskaan koetella kunnolla?

Tietenkin jokaisella on omat kokemuksensa. Jotku elää tasaisen hyvää elämää, mutta menettää läheisensä, ja sen jälkeen elää taas tasaista hyvää elämää. Toisen elämä taas ei ole koskaan sellaista tasaisista ja mukavaa kuin tällä toisella, vaan vastoinkäymisiä on määrällisesti enemmän. Se voi olla resilienssin kannalta jopa enemmän vaikuttavaa kuin läheisen menettäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kuka sitten määrittelee sen että mitkä ovat "oikeita" vastoinkäymisiä? Joo, on asioita joita kaikki eivät kohtaa, mutta toisaalta se mikä on yhdelle vastoinkäyminen ei toiselle välttämättä ole."

Onko silloin huono resilienssi, jos ei selviä edes elämän tavallisista ongelmista?

Kyllä on silloin todella huono resilienssi, jokaisen aikuisen ihmisen on selvittävä normaalista elämästä. Tietysti on otettava terveydelliset seikat huomioon, fyysinen terveys saattaa joskus rajoittaa ja tällöinhän saattaa tarvitakin apua.

Tästä taas päästään siihen, että mikä sitten on sitä normaalia elämää ja normaalin elämän ongelmia. Se ei tarkoita kaikille samaa.

Normaaleihin vastoinkäymisiin voi kuulua esimerkiksi ero, irtisanominen töistä, epäonnistuminen työssä tai harrastuksessa, ystävän menetys. Jos tämäntyyliset asiat vievät aivan pohjalle ja tarvitsee hirveästi apua päästäkseen ylös, voi päätellä ettei ole kovin hyvä resilienssi.

Siinä ei siis ole mitään vikaa, että tarvitsee apua, ei tietenkään. Mutta ei myöskään ole resilienttiä romahtaa kokonaan tällaisista. Resilienssi ei mielestäni voi olla subjektiivista, vaan määrittyy enemmistön perusteella. Ja tietysti, kuten ketjussa on analysoitu, erityisesti lapsuudessa saatu oppi ja kiintymys vaikuttavat resilienssin muodostumiseen, loput määrittyvät geneettisesti temperamentin ja persoonallisuuden mukaan. Eli omaan resilienssiin ei edes voi kauheasti vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Normaaleihin vastoinkäymisiin voi kuulua esimerkiksi ero, irtisanominen töistä, epäonnistuminen työssä tai harrastuksessa, ystävän menetys. Jos tämäntyyliset asiat vievät aivan pohjalle ja tarvitsee hirveästi apua päästäkseen ylös, voi päätellä ettei ole kovin hyvä resilienssi.

Siinä ei siis ole mitään vikaa, että tarvitsee apua, ei tietenkään. Mutta ei myöskään ole resilienttiä romahtaa kokonaan tällaisista. Resilienssi ei mielestäni voi olla subjektiivista, vaan määrittyy enemmistön perusteella. Ja tietysti, kuten ketjussa on analysoitu, erityisesti lapsuudessa saatu oppi ja kiintymys vaikuttavat resilienssin muodostumiseen, loput määrittyvät geneettisesti temperamentin ja persoonallisuuden mukaan. Eli omaan resilienssiin ei edes voi kauheasti vaikuttaa.

Eihän noiden tapahtumien kohdalla itsessään voi vielä päätellä yhtään mitään, koska ihmisen elämä on aina kokonaisuus, ei yksittäinen tilanne tai tapahtuma.

On täysin eri asia kokea ystävän kuolema tai työpaikan menettäminen jos elämässä muuten on kaikki hyvin, perhe tai muita läheisiä tukena, kuin kokea ystävän kuolema tai työpaikan menettäminen muutenkin raskaassa elämäntilanteessa, esimerkiksi tilanteessa missä ei ole muita läheisiä tukena, on taloudellisia huolia, vasta kokenut jonkin aiemman vastoinkäymiset jne.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäkää suomalaisia sanoja. Ärsyttävää tuollainen hienostelu.

Ethän vain käytä sanaa auto?

Resilienssi on ihan vakiintunut sana suomen kielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaaleihin vastoinkäymisiin voi kuulua esimerkiksi ero, irtisanominen töistä, epäonnistuminen työssä tai harrastuksessa, ystävän menetys. Jos tämäntyyliset asiat vievät aivan pohjalle ja tarvitsee hirveästi apua päästäkseen ylös, voi päätellä ettei ole kovin hyvä resilienssi.

Siinä ei siis ole mitään vikaa, että tarvitsee apua, ei tietenkään. Mutta ei myöskään ole resilienttiä romahtaa kokonaan tällaisista. Resilienssi ei mielestäni voi olla subjektiivista, vaan määrittyy enemmistön perusteella. Ja tietysti, kuten ketjussa on analysoitu, erityisesti lapsuudessa saatu oppi ja kiintymys vaikuttavat resilienssin muodostumiseen, loput määrittyvät geneettisesti temperamentin ja persoonallisuuden mukaan. Eli omaan resilienssiin ei edes voi kauheasti vaikuttaa.

Eihän noiden tapahtumien kohdalla itsessään voi vielä päätellä yhtään mitään, koska ihmisen el

No toki näin, mutta saat varmaan ajatuksesta kiinni?

Tuttava romahti täysin kun häneltä kuoli koira. Hän tarvitsi toista kuukautta sairaslomaa töistä sekä masennuslääkityksen. Voidaanko todeta, että hänellä ei ole hyvä resilienssi, vai pitääkö analysoida että ehkä hänellä oli vaikea lapsuus, kenties talousvaikeudet painaa, kukaties parisuhteessakin ongelmia... Ennemminkin näkisin niin päin, että resilienssi on huono myös ympäristötekijöistä johtuen (ei pelkästään temperamentista ja persoonallisuudesta johtuen).

Miten se selviytyminen sitten määritellään? Menestyksellä? Työkyvyllä? Sillä, ettei ole katkertoitunut? Jollain muulla? 

Mä sairastuin lapsena traumaperäisiin sairauksiin enkä täten ole työkykyinen. En kuitenkaan ole tappanut ketään, mikä oikeasti on yllättävän yleistä samankaltaisella taustalla. Olen myös onnellinen ja monet viihtyvät seurassani, joten kai luon ympäristööni jotain hyvää. En aidosti osaa sanoa, onko minulla hyvä vai huono resilienssi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaaleihin vastoinkäymisiin voi kuulua esimerkiksi ero, irtisanominen töistä, epäonnistuminen työssä tai harrastuksessa, ystävän menetys. Jos tämäntyyliset asiat vievät aivan pohjalle ja tarvitsee hirveästi apua päästäkseen ylös, voi päätellä ettei ole kovin hyvä resilienssi.

Siinä ei siis ole mitään vikaa, että tarvitsee apua, ei tietenkään. Mutta ei myöskään ole resilienttiä romahtaa kokonaan tällaisista. Resilienssi ei mielestäni voi olla subjektiivista, vaan määrittyy enemmistön perusteella. Ja tietysti, kuten ketjussa on analysoitu, erityisesti lapsuudessa saatu oppi ja kiintymys vaikuttavat resilienssin muodostumiseen, loput määrittyvät geneettisesti temperamentin ja persoonallisuuden mukaan. Eli omaan resilienssiin ei edes voi kauheasti vaikuttaa.

Eihän noiden tapahtumien kohdalla itsessään voi vi

Tuttava romahti täysin kun häneltä kuoli koira. Hän tarvitsi toista kuukautta sairaslomaa töistä sekä masennuslääkityksen. Voidaanko todeta, että hänellä ei ole hyvä resilienssi, vai pitääkö analysoida että ehkä hänellä oli vaikea lapsuus, kenties talousvaikeudet painaa, kukaties parisuhteessakin ongelmia... Ennemminkin näkisin niin päin, että resilienssi on huono myös ympäristötekijöistä johtuen (ei pelkästään temperamentista ja persoonallisuudesta johtuen).

Uskaltaisin väittää, että siellä on taustalla ollut jotain tai paljon muutakin. Ehkä asiat on kasaantuneet ja tuo koiran kuolema on ollut vain se viimeinen pisara minkä jälkeen tilanne on sitten ollut tuo.