Miten hyvä resilienssi määritellään?
Resilienssillä tarkoitetaan siis niitä tekijöitä, jotka auttaa tukemaan omaa hyvinvointia ja jatkamaan elämää vastoinkäymisistä huolimatta. Mutta miten se oikeastaan sitten määritellään kenellä on hyvä resilienssi ja kenellä ei?
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kun ihminen on katkera ja tämä katkeruus vaikuttaa elämään niin voisi sanoa että ei ole hyvä resilienssi. Tunnen naisen joka on menettänyt lapsena molemmat vanhempansa samaan aikaan ja hän on vielä aikuisenakin hyvin katkera, siitä että monilla muilla on vielä vanhemmat elossa ja hänellä ei. Hän esimerkiksi saattaa sanoa toisille, että näiden toisten pitäisi olla onnellisia ja kiitollisia siitä että näillä on vanhemmat elossa, vaikkei se edes liittyisi keskustelun aiheeseen yhtään mitenkään. Yleensäkin kokee katkeruutta siitä että toisilla on vanhemmat ja hänellä ei, mutta toisaalta ei osaa nähdä oman elämänsä hyviä asioita.
Hänellä on varmaan todella olematon resilienssi. Vanhemman kuolema voi tietty olla ikävää, mutta ei sen pitäisi koko elämää pudottaa, varsinkaan täällä länsimaissa missä viime
On se niin helppoa tuomita muita. Et todellakaan voi tietää mitä kaikkia tekijöitä hänen vanhempiensa kuolemaan liittyi ja voi olla että asiat eivät ole olleet niin hyviä senkään jälkeen, jotta vanhempien menetys lapsena olisi tullut korvattua. Tällaisia asioita voivat olla sen verran tunnetasolla, että ne eivät näy ulkoa päin.
Niin, jotkut on varmasti herkempiä näille kuin toiset, eivätkä samalla pysty käsittelemään lapsuudessaan tapahtunutta vanhempiensa kuolemaa. Enitenhän tuo kyvyttömyys nähdä elämän hyviä asioita vaikuttaa heidän omaan elämäänsä, ei toisten. Se on varmasti kurjaa ja ikävää, mikä saattaa selittää myös katkeruutta. Katkeruus ja omassa suossa rämpiminen ei kuitenkaan ole kovin kestävä tilanne, mikäli se vaikuttaa ystävyyssuhteisiinkin. Ei kukaan toinen jaksa sellaista kaveria jolla on aina negatiivinen mieli ja ilkeää sanottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kun ihminen on katkera ja tämä katkeruus vaikuttaa elämään niin voisi sanoa että ei ole hyvä resilienssi. Tunnen naisen joka on menettänyt lapsena molemmat vanhempansa samaan aikaan ja hän on vielä aikuisenakin hyvin katkera, siitä että monilla muilla on vielä vanhemmat elossa ja hänellä ei. Hän esimerkiksi saattaa sanoa toisille, että näiden toisten pitäisi olla onnellisia ja kiitollisia siitä että näillä on vanhemmat elossa, vaikkei se edes liittyisi keskustelun aiheeseen yhtään mitenkään. Yleensäkin kokee katkeruutta siitä että toisilla on vanhemmat ja hänellä ei, mutta toisaalta ei osaa nähdä oman elämänsä hyviä asioita.
Hänellä on varmaan todella olematon resilienssi. Vanhemman kuolema voi tietty olla ikävää, mutta ei sen pitäisi koko elämää pudottaa, varsinkaan täällä länsimaissa missä viime
On se niin helppoa tuomita muita. Et todellakaan voi tietää mitä kaikkia tekijöitä hänen vanhempiensa kuolemaan liittyi ja voi olla että asiat eivät ole olleet niin hyviä senkään jälkeen, jotta vanhempien menetys lapsena olisi tullut korvattua. Tällaisia asioita voivat olla sen verran tunnetasolla, että ne eivät näy ulkoa päin.
"Niin, jotkut on varmasti herkempiä näille kuin toiset, eivätkä samalla pysty käsittelemään lapsuudessaan tapahtunutta vanhempiensa kuolemaa. Enitenhän tuo kyvyttömyys nähdä elämän hyviä asioita vaikuttaa heidän omaan elämäänsä, ei toisten. Se on varmasti kurjaa ja ikävää, mikä saattaa selittää myös katkeruutta. Katkeruus ja omassa suossa rämpiminen ei kuitenkaan ole kovin kestävä tilanne, mikäli se vaikuttaa ystävyyssuhteisiinkin. Ei kukaan toinen jaksa sellaista kaveria jolla on aina negatiivinen mieli ja ilkeää sanottavaa."
Ensinnäkin siellä ei kerrottu, että hän olisi ilkeä muille, vaan että toisten pitäisi olla onnellisia ja kiitollisia siitä että näillä on vanhemmat elossa. En pitä sitä ilkeytenä.
Toiseksi on hiukan yksinkertaistavaa sanoa, että "jotkut on varmasti herkempiä näille kuin toiset". Kuten tuossa jo yritin kertoa, niin haavoittuvuus voi johtua myös ulkoisista tekijöistä, jotka ovat aiheuttaneet lisää kuormitusta, ennen vanhempien kuolemaa, sen jälkeen tai siihen liittyen. Ei ole siis niin varmaa, että se johtuu ihmisestä itsestä.
Kuten vanha intiaanien viisaus sanoo, sinun olisi pitänyt kävellä hänen mokkasiinessa KOKO hänen elämänsä ja kokea KAIKEN mitä hän on kokenut ennen kun voit sanoa, että joku on vähemmän resilientti kuin sinä, ei voi viitata vain yhteen tapahtumaan, se voi olla vain pieni osuus kokonaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kun ihminen on katkera ja tämä katkeruus vaikuttaa elämään niin voisi sanoa että ei ole hyvä resilienssi. Tunnen naisen joka on menettänyt lapsena molemmat vanhempansa samaan aikaan ja hän on vielä aikuisenakin hyvin katkera, siitä että monilla muilla on vielä vanhemmat elossa ja hänellä ei. Hän esimerkiksi saattaa sanoa toisille, että näiden toisten pitäisi olla onnellisia ja kiitollisia siitä että näillä on vanhemmat elossa, vaikkei se edes liittyisi keskustelun aiheeseen yhtään mitenkään. Yleensäkin kokee katkeruutta siitä että toisilla on vanhemmat ja hänellä ei, mutta toisaalta ei osaa nähdä oman elämänsä hyviä asioita.
Hänellä on varmaan todella olematon resilienssi. Vanhemman kuolema voi tietty olla ikävää, mutta ei
Vierailija
15.06.2025 | 21:57
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija kirjoitti:
On se niin helppoa tuomita muita. Et todellakaan voi tietää mitä kaikkia tekijöitä hänen vanhempiensa kuolemaan liittyi ja voi olla että asiat eivät ole olleet niin hyviä senkään jälkeen, jotta vanhempien menetys lapsena olisi tullut korvattua. Tällaisia asioita voivat olla sen verran tunnetasolla, että ne eivät näy ulkoa päin.
"Niin, jotkut on varmasti herkempiä näille kuin toiset, eivätkä samalla pysty käsittelemään lapsuudessaan tapahtunutta vanhempiensa kuolemaa. Enitenhän tuo kyvyttömyys nähdä elämän hyviä asioita vaikuttaa heidän omaan elämäänsä, ei toisten. Se on varmasti kurjaa ja ikävää, mikä saattaa selittää myös katkeruutta. Katkeruus ja omassa suossa rämpiminen ei kuitenkaan ole kovin kestävä tilanne, mikäli se vaikuttaa ystävyyssuhteisiinkin. Ei kukaan toinen jaksa sellaista kaveria jolla on aina negatiivinen mieli ja ilkeää sanottavaa."
Ensinnäkin siellä ei kerrottu, että hän olisi ilkeä muille, vaan että toisten pitäisi olla onnellisia ja kiitollisia siitä että näillä on vanhemmat elossa. En pitä sitä ilkeytenä.
Toiseksi on hiukan yksinkertaistavaa sanoa, että "jotkut on varmasti herkempiä näille kuin toiset". Kuten tuossa jo yritin kertoa, niin haavoittuvuus voi johtua myös ulkoisista tekijöistä, jotka ovat aiheuttaneet lisää kuormitusta, ennen vanhempien kuolemaa, sen jälkeen tai siihen liittyen. Ei ole siis niin varmaa, että se johtuu ihmisestä itsestä.
Kuten vanha intiaanien viisaus sanoo, sinun olisi pitänyt kävellä hänen mokkasiinessa KOKO hänen elämänsä ja kokea KAIKEN mitä hän on kokenut ennen kun voit sanoa, että joku on vähemmän resilientti kuin sinä, ei voi viitata vain yhteen tapahtumaan, se voi olla vain pieni osuus kokonaisuudesta.
Kyllähän tuo ihan ilkeilyä on mennä sanomaan toisille, että näiden pitäisi olla onnellisia ja kiitollisia siitä että näillä on vanhemmat elossa kun se ei liity mitenkään aiheeseen. Tämä sanoja ei voi tietää toisten taustoja, ja vain todella tökerö ja ihminen sanoo toisille noin. Ilmeisesti jotain muutakin ikävää käytöstä, kun mainittiin että tämä vanhempansa menettänyt on katkera.
Se on tietysti ikävää että ei kykene näkemään elämänsä hyviä asioita, mutta ei edelleenkään toisten syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kun ihminen on katkera ja tämä katkeruus vaikuttaa elämään niin voisi sanoa että ei ole hyvä resilienssi. Tunnen naisen joka on menettänyt lapsena molemmat vanhempansa samaan aikaan ja hän on vielä aikuisenakin hyvin katkera, siitä että monilla muilla on vielä vanhemmat elossa ja hänellä ei. Hän esimerkiksi saattaa sanoa toisille, että näiden toisten pitäisi olla onnellisia ja kiitollisia siitä että näillä on vanhemmat elossa, vaikkei se edes liittyisi keskustelun aiheeseen yhtään mitenkään. Yleensäkin kokee katkeruutta siitä että toisilla on vanhemmat ja hänellä ei, mutta toisaalta ei osaa nähdä oman elämänsä hyviä asioita.
Hänellä on varmaan todella olematon resilienssi. Vanhemman kuolema voi tietty olla ikävää, mutta ei sen pitäisi koko elämää pudottaa, varsinkaan täällä länsimaissa missä viime
On se niin helppoa tuomita muita. Et todellakaan voi tietää mitä kaikkia tekijöitä hänen vanhempiensa kuolemaan liittyi ja voi olla että asiat eivät ole olleet niin hyviä senkään jälkeen, jotta vanhempien menetys lapsena olisi tullut korvattua. Tällaisia asioita voivat olla sen verran tunnetasolla, että ne eivät näy ulkoa päin.
Ei kukaan normaali aikuinen kiukkua aikoinaan tapahtunutta orvoksi jäämistään kaikille.
Vierailija kirjoitti:
haistapaska
Siellä sitten resilienssi loppui. Ei se mitään, minullakin loppui tuolla parin sivun jälkeen.
Orvoksi jääminen on lopulta kuitenkin vain yksittäinen tapahtuma tässä elämässä. Niin raskasta ja vaikeaa kuin vanhempien menettäminen voikin olla niin kannattaa silti katsoa elämää kokonaisuutena ja olla kiitollinen siitä mitä on saanut. Yleensä orvoksi jääneet sijoitetaan sosiaaliviranomaisten toimesta lähisukulaisille joten aniharva joutuu vieraaseen sijaisperheeseen tai laitokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kun ihminen on katkera ja tämä katkeruus vaikuttaa elämään niin voisi sanoa että ei ole hyvä resilienssi. Tunnen naisen joka on menettänyt lapsena molemmat vanhempansa samaan aikaan ja hän on vielä aikuisenakin hyvin katkera, siitä että monilla muilla on vielä vanhemmat elossa ja hänellä ei. Hän esimerkiksi saattaa sanoa toisille, että näiden toisten pitäisi olla onnellisia ja kiitollisia siitä että näillä on vanhemmat elossa, vaikkei se edes liittyisi keskustelun aiheeseen yhtään mitenkään. Yleensäkin kokee katkeruutta siitä että toisilla on vanhemmat ja hänellä ei, mutta toisaalta ei osaa nähdä oman elämänsä hyviä asioita.
Hänellä on varmaan todella olematon resilienssi. Vanhemman kuolema voi tietty olla ikävää, mutta ei sen pitäisi koko elämää pudottaa, varsinkaan täällä länsimaissa missä viime
On se niin helppoa tuomita muita. Et todellakaan voi tietää mitä kaikkia tekijöitä hänen vanhempiensa kuolemaan liittyi ja voi olla että asiat eivät ole olleet niin hyviä senkään jälkeen, jotta vanhempien menetys lapsena olisi tullut korvattua. Tällaisia asioita voivat olla sen verran tunnetasolla, että ne eivät näy ulkoa päin.
Sehän on ihan ihmisestä kiinni miten osaa arvostaa sitä mitä on saanut. Hänkin on todennäköisesti saanut uudet huoltajat ja uuden kodin, ehkä isovanhempien tai muiden sukulaisten luota. Sitä kannattaisi osata arvostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kun ihminen on katkera ja tämä katkeruus vaikuttaa elämään niin voisi sanoa että ei ole hyvä resilienssi. Tunnen naisen joka on menettänyt lapsena molemmat vanhempansa samaan aikaan ja hän on vielä aikuisenakin hyvin katkera, siitä että monilla muilla on vielä vanhemmat elossa ja hänellä ei. Hän esimerkiksi saattaa sanoa toisille, että näiden toisten pitäisi olla onnellisia ja kiitollisia siitä että näillä on vanhemmat elossa, vaikkei se edes liittyisi keskustelun aiheeseen yhtään mitenkään. Yleensäkin kokee katkeruutta siitä että toisilla on vanhemmat ja hänellä ei, mutta toisaalta ei osaa nähdä oman elämänsä hyviä asioita.
Hänellä on varmaan todella olematon resilienssi. Vanhemman kuolema voi tietty olla ikävää, mutta ei sen pitäisi koko elämää pudottaa, varsinkaan täällä länsimaissa missä viime
On se niin helppoa tuomita muita. Et todellakaan voi tietää mitä kaikkia tekijöitä hänen vanhempiensa kuolemaan liittyi ja voi olla että asiat eivät ole olleet niin hyviä senkään jälkeen, jotta vanhempien menetys lapsena olisi tullut korvattua. Tällaisia asioita voivat olla sen verran tunnetasolla, että ne eivät näy ulkoa päin.
Ehkä tämän pitäisi opetella olemaan kiitollinen eikä aina vaan kiukutteli kaikesta.
No voi jestas. Tuli takauma. Olin ennen korona-aikaa koulutuksessa, jonka aiheena oli resilienssi työelämässä. Joustavuus, kyky toimia muutostilanteissa ja sopeutua uuteen. Ihan pelkkää aivopesua! Että työnantaja voi päättää yhtäkkiä, että nyt tehdäänkin näin eikä noin. Jos pistät hanttiin, sinulta puuttuu resilienssiä. Kannattaa miettiä omia arvojaan, joista ei Ile valmis tinkimään ja sitten niitä asioita, jotka ovat tottumuksia, mutta joiden muuuokseen voisi sopeutua, kun on oikea asenne. Siellä piirrettiin ihan ympyrää, jonne piti merkitä asioita, joihin voi vaikuttaa ja asioita, joihin ei voi vaikuttaa jne.
Mitäs hyvää meillä töissä on tapahtunut. Avokonttoriin siirtyminen oli minusta hyvä, koska ihmiset alkoivat oireilla niin paljon, että saatiin lisää etätyöoikeuksia. Siis eihän avokonttoreissa ole järkeä, jos tekee työtä, jossa pitää puhua puhelimessa päivittäin jopa useita kertoja tai on teams-kokouksia tai tarvitsee hiljaisen työn tilaa. Meilläkin työnantaja rakensi muutaman lasiseinän, joilla saatiin useampi huone. Heh, kun sattuu muuten kuulumaan joka sana niiden lasiseinien läpi. Ja sitten tuli äänieristetyt puhelinkopit, jotka on asennettu väärin, koska niissä on poistoilmaputki ja pitäisi tulla ilmaa sisäänkin, mutta jos istut siellä kopissa pidempään kuin 15 minuuttia, se alkaa kuumua. Hikeä pukkaa ja on pakko laittaa kopin ovi auki. Viilentävää ilmaa ei kuulemma niihin saa. Älytöntä rahan haaskausta, kalliit kopit, joita voi ehkä käyttää tai sitten ei, mutta ei pitkään käyttöön kuitenkaan. Ai niin, onhan meillä hyvää myös se, että johtoporrasta on lisätty. Kukaan ei enää tiedä, mitä on kenenkin vastuulla, vaikka on tehty upeat kaaviot ja konsultti antanut suosituksia. Kun monimutkaistetaan asioita, saadaanpa tuhlattua rahaa. Ja työntekijöiden resilienssi senkun kasvaa, kun ne yrittävät sisäistää, missä asioissa kenenkin päätösvalta riittää.
Minusta relienssi on epämääräinen termi. Toiset ihmiset ottavat elämässään isoja riskejä, toiset ovat turvallisuushakuisia. Tietenkin isoja riskejä ottavan elämässä saattaa tulla myös isoja pettymyksiä. Kenenkään elämä ei ole samanlainen toisen ihmisen kanssa. Ei lapsuus, geenit, ei mikään. Kaksoset ovat ehkä lähimpänä vertailtavissa.
Eri ihmiset kilahtavat eri asioista. Jos tällä nyt tarkoitetaan resilienssiä. Jossain tilanteessa on jotain, joka triggeröi jotain jossain ihmisessä, toisessa taas ei.
Ihminen on kokemustensa ja geeniensä summa.
Joku ihminen menee onnettomuustilanteessa ihan paniikkiin kun näkee verta, mutta saattaa kestää taloudellista epävarmuutta erittäin hyvin.
Resilienssi on joustavuutta,sinnikkyyttä.Sen avulla toki sopeutuu muutoksiin,mutta ei se kerro kaikkea. Yksi psykologinen termi vain.
Eihän orvoksi jääneillä ole Suomessa mitään valittamista, ovat saaneet turvatun ja valmiiksi järjestetyn elämän. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
On hyvä resilienssi kun sietää ja kestää elämää normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Ei välitä muiden tunnetiloista tai lähde niihin mukaan, vaan pysyy omana, vakaana itsenään kaikissa olosuhteissa. Näin ainakin minulla.
Sinähän määrittelit itsesi psykopaatiksi, huomaatko.?
On se niin helppoa tuomita muita. Et todellakaan voi tietää mitä kaikkia tekijöitä hänen vanhempiensa kuolemaan liittyi ja voi olla että asiat eivät ole olleet niin hyviä senkään jälkeen, jotta vanhempien menetys lapsena olisi tullut korvattua. Tällaisia asioita voivat olla sen verran tunnetasolla, että ne eivät näy ulkoa päin.