Seniori, miksi jätät jälkipolville riesaksi hirveät määrät tavaraa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä aina kieltäytyä perinnöstä. Se menee valtion siivottavaksi sitten.

Tällä palstalla on moneen kertaan todettu, että näin ei voi toimia, jos on alaikäisiä lapsia. Jos omaan ymmärrykseen ei sovi, että omat sotkut jätetään jälkipolvien siivottavaksi, niin eihän noin voi vastuullinen ihminen mitenkään toimia.

Ei ole alaikäisiä lapsia, eikä lapsenlapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon heittänyt arvokkaitakin suoraan roskiin ,mitään en jätä.

No tämä taas on pelkästään typerää ja ilkeää.

 

        Jokainen tekee omalleen mitä haluaa. Jos ei perillisiä kiinnosta eläissä, miksi pitäisi jättää

            -eri-

Keskustelusta aika lailla puuttuu näkökohta että monesti kirjoittaja on jo itsekin osaomistaja "rojulle".   Monen teksteissä on vain yksi vanhus olemassA,  leskivanhus on vähän välikädessä,  hän ei ole vapaa tekemään mitä tahtoo,  siihen puolison moottorisahaan  tai  saumuriin voi kuitenkin lapsilla olla vankka mielipide,  se ei enää ole "rojua"  jos vanhus antaa sen vaikka hyvälle naapurille.

Omistan vanhan perintönä  100 v kulkeneen pientilan lomakäytössä.  Romut on hävitetty, maatalousrakennukset purettu.  Aittaan kasasin museon, siellä on separaattori, kirnu, sahdintekovälineet, leilejä, puutiinuja, vanhoja  pienempiä työkaluja. Yms.

Seuraava omistaja arvostaa niitä ja aikoo säilyttää osana taustansa historiaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen kerännyt ja harrastanut ikäni vanhoja autoja traktoreita ja vastaavaa eli rompetta on ja paljon. Olen alta 60-vuotias ja sairaseläkkeellä työtapaturman takia. Olen pyytänyt pojiltani apua että auttaisivat enimmän tavara määrän hävityksessä ja jos voisivat puolestani laittaa arvokkaampia myyntiin. Eivät ehdi koskaan joten heidän riesaksi jää. Itse en enää paljoa pysty tekemään. 

Miksi kostat pojillesi oman tyhmyytesi?

Jostain syystä jotkut kommentoijat haluavat mennä ääripäästä toiseen. Kun asunto on täynnä kaikkea mahdollista tarpeetonta, niin toinen vaihtoehto on pelkästään yksi patja lattialla ja muutamia astioita. Jokainen järkevä ymmärtää että raivataan pois tavarat joita ei itse oikeasti tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä tiedä, milloin kuolee. Olen 52, ja minulla on paljon minulle mieleistä omaisuutta. Jos elän yhtä pitkään kuin mummoni, nautin niistä vielä lähes 50 vuotta, joten niitä on turha raivata pois. Toisaalta, olen vähän keskivartalopullukka, ehkä saan sydänkohtauksen tänään, ja tavarani jäävät toisten riesaksi. Sama koskee 80-vuotiasta. Elämää voi olla 20 vuotta tai nolla vuotta jäljellä. Milloin se tavara pitää hävittää?

Harvan elämä on samanlaista esimerkiksi 15-, 30-, 50-, 70- tai 95-vuotiaana. Koska elämäsi muuttuu, hankit todennäköisesti "jatkuvasti" jotain tavaraa joka sopii tai on tarpeen siihen ekämäntilanteeseen. Esimerkiksi lapsen syntymä tarkoittaa, että jotain on hankittava. Samoin jos alat 50-vuotiaana harrastamaan esimerkiksi öljyvärimaalausta. Ja useimmat ostavat myös vaatteita moneen kertaan esimerkiksi 80 vuoden aikana.

Ongelma tulee siitä jos missään vaiheessa ei heitä vanhoja, tarpeettomiksi käyneitä asioita pois (pois heittämisellä tarkoitan tässä myös myymistä, kierrättämistä jne.). Tarpeettomia eivät ole asiat, jotka ovat yhä käytössä (myös koristeena oleminen on käyttöä) tai sellaiset, joilla on tunnearvoa. Ei ole myöskään tarpeen tehdä asunnostaan tyhjää.

On suuri ero siinä, onko esimerkiksi säästetty 38 laatikollista vuosikymmeniä vanhoja, pääasiassa rikkinäisiä leluja ulkovarastossa vain 2 laatikollista tärkeimpiä leluja sisätiloissa. Samoin, harva tarvitsee edes muistojen vuoksi reikäisiä shortseja vuodelta 1962. Jos vanhoja vaatteita on esimerkiksi yksi huoneellinen lattiasta kattoon 60 vuoden ajalta, joukossa on todennäköisesti 95% turhaa, jota edes omistaja itse ei kaipaa. Esimerkiksi hääpuvun voi hyvin säilyttää tunnesyistä mutta harvalla on vastaavaa tunnesidettä 50-luvun kalsareihin, joita viimeksi käytettiin 70-luvulla ja jotka aina olivat vähän epämukavat päällä.

Mielestäni raivausta on tarpeen harrastaa koko elämänsä ajan. Eli kaiken ikäisenä. Ne asiat jotka ovat olleet tarpeellisia ja tärkeitä sinulle 18-vuotiaana, eivät kaikilta osin ole enää 34-vuotiaana ja niin edelleen. Koska elämäsi muuttuu, elämäntilanteesi muuttuvat, taloutesi jäsenmäärä muuttuu, kiinnostuksen kohteesi muuttuvat, ehkä asuinpaikaksikin muuttuu, sinä muutut. 

Kuolinpesää ei voi itse siivota, ei ainakaan, jos on täysin kuollut?

Vierailija kirjoitti:

Oon heittänyt arvokkaitakin suoraan roskiin ,mitään en jätä.

Ja missähän roskalaatikkosi mahtaa sijaita ?

"4 sukupolvea samassa vuokrakämpässä? Ja 100 vuoden ajan? No jopas jotakin. On varmaan ollut mieluisa kämppä kun on mennyt noin kauan sukupolvesta toiseen????

Aika iso vuokrakämppä kun on jätettä pystyttä säilyttämään sadan vuoden ajan ja vieläkin lisää mahtuu...."

Ei neljää sukupolvea vaan neljän kuolinpesän verran tavaraa. Kun joku sukulainen on kuollut, niin vanhempani ovat hakeneet tavarat nurkkiinsa. Asunto on siis vuokrakämppä, jossa asuttiin jo silloin kun minä ja  edesmennyt veljeni oltiin pieniä. Kun me lapset aikuistuttiin ja muutettiin pois niin vanhempani täyttivät meidän huoneet näillä kuolinpesillä. Viimeisin sinne varastoitu pesä on muutaman vuoden takaa, jossa oli mummoni ja hänen vanhempiensa kuolinpesät yhdessä. Mummoni oli syntynyt 1927 ja hänen äitinsä 1899 eli siitä tulee ne yli sadan vuoden takaiset roinat. Tän vuokrakämpän lisäksi on vuokravarasto jossain, jossa on osa tavaroista.

Vierailija kirjoitti:

Miksi teitä nyt ahdistaa minäminä-vanhusten elämä ja se, että eivät tyhjennä kotejaan tavaroista, joista perikunnalle ei ole iloa? Kun ihan oikeasti siihen kotiin ei tarvitse omaisten mennä kuoleman jälkeen, riittää, että tilaa firman tyhjentämään. Helppoa ja edullista, ei mene kenenkään hermot lakanapinoja ihmetellessä.

Ei perikunnalla ole velvollisuutta itse tyhjentää kenenkään kotia, kuolinpesä voi tilata tyhjennyksen ja pankki antaa sen maksaa, jos tyhjennys kohdistuu vainajan osoitteeksi merkittyyn asuntoon tai omistuksessa olleeseen kesämökkiin, ei siis kannata kokeilla oman kotinsa tyhjennystä samaan syssyyn, vaikka omat 28 paria lenkkareita vähän liialta tuntuvat.

Vai onko sittenkin niin, että tavaraa enemmän ahdistaa ajatus siitä, että joutuu käymään läpi vanhempansa elämän siltäkin osin, mitä ei tuntenut. Kun joutuu heittämään roskiin äitienpäiväkortteja vuodelta 1982, siis niitä, joita on itse tehnyt ja n

Tämä. Tyhjensimme siskon kanssa vanhempien asuntoa, itkimme, nauroimme  ja muistelimme. Kaikki oli säästetty, äitien- ja isänpäiväkortit, koulukäsityöt. Tavaraa oli NIIN paljon yli 50 vuoden ajalta. Surutyö tuli tehtyä samalla. 

Vierailija kirjoitti:

Omistan vanhan perintönä  100 v kulkeneen pientilan lomakäytössä.  Romut on hävitetty, maatalousrakennukset purettu.  Aittaan kasasin museon, siellä on separaattori, kirnu, sahdintekovälineet, leilejä, puutiinuja, vanhoja  pienempiä työkaluja. Yms.

Seuraava omistaja arvostaa niitä ja aikoo säilyttää osana taustansa historiaa.

Tuo on järkevää! Vanhat turhat romut hyvitykseen ja huonokuntoiset rakennukset pois. Niihin kertyisi kuitenki vuosien mittaan taas jotain rojua. Hienoa kuitenkin että säästit antiikkiset tavarat ja hyvä jos on ylimääräinen rakennus mihin ne saa nätisti laitettua esille.

Minä olen siivonnut vanhempien jäämistöä nyt useamman vuoden. He eivät koskaan vieneet mitään kaatopaikallle. Ymmärrän sen nyt: heillä ei ollut edes peräkoukkua. Tämä homma vaatii ison peräkärryn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun jälkipolvi voi ottaa perintörahoja ja maksaa raivauksesta jollekin toiselle.

Miksi et tee sitä itse vaan jätät ison työn muille? Olet kuitenkin itse ne tavarat hankkinut.

 

Yhtä iso homma raivauksen tilaaminen ja maksaminen on kummalle tahansa.  Mun rahoillanihan se joka tapauksessa tehdään. 

- eri

Edelleen, miksi et hoida asiaa itse? Omat romusi kumminkin. 

Minähän teen just niin kuin itse haluan omille tavaroilleni, vai vielä kuolinsiivouksetkin pitäisi perillisille tehdä, kaikkea sitä kehdataankin vaatia vanhemmilta, höpeäisitte.

Tarkoitat: En tee mitään.

Vierailija kirjoitti:

"4 sukupolvea samassa vuokrakämpässä? Ja 100 vuoden ajan? No jopas jotakin. On varmaan ollut mieluisa kämppä kun on mennyt noin kauan sukupolvesta toiseen????

 

Aika iso vuokrakämppä kun on jätettä pystyttä säilyttämään sadan vuoden ajan ja vieläkin lisää mahtuu...."

Ei neljää sukupolvea vaan neljän kuolinpesän verran tavaraa. Kun joku sukulainen on kuollut, niin vanhempani ovat hakeneet tavarat nurkkiinsa. Asunto on siis vuokrakämppä, jossa asuttiin jo silloin kun minä ja  edesmennyt veljeni oltiin pieniä. Kun me lapset aikuistuttiin ja muutettiin pois niin vanhempani täyttivät meidän huoneet näillä kuolinpesillä. Viimeisin sinne varastoitu pesä on muutaman vuoden takaa, jossa oli mummoni ja hänen vanhempiensa kuolinpesät yhdessä. Mummoni oli syntynyt 1927 ja hänen äitinsä 1899 eli siitä tulee ne yli sadan vuoden takaiset roinat. Tän vuokrakämpän lisäksi on vuokravarasto jossain, jossa on osa tavaroi

Mun lapsuudenkoti on tälläinen useamman sukulaisen kuolinpesistä kerätyn tavaran säilytyspaikka. Muutama vuosi sitten tehtiin iso tyhjennys, viikon ajan tehtiin 12 tuntisia päiviä jossa kannettiin tavaraa ulos, lajiteltiin ja toimitettiin kiertoon/roskikseen/kaatopaikalle. Kaatopaikalle lähti useita kuomukärrykuormia tavaraa. Kaikki lähialueen uffin laatikot täyttyivät tekstiileistä, vietiin lahjoituskirpparille laatikkokaupalla tavaraa ja olipa kokkokin palamassa. Aivan järjetön savotta oli. Vielä on tavaraa jäljellä mutta nyt sentään pääsee ulkorakennuksiin sisälle ja vintillä ei ole enää älytöntä palokuormaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mummo ei eläessään antanut heittää tyhjiä jogurttipurkkeja tai käytettyjä paperinenäliinoja roskiin, kun "niitä voi vielä käyttää". Näkö meni, mutta muisti pelasi ja huusi äidilleni, joka oli mennyt heittämään käytetyt nenäliinat tuleen. Jogurttipurkeilla pystyi kastelemaan kukkia (oli ihan kastelukannukin olemassa) tai niistä oli hyvä juoda vettä (ihan kuppeja ja lasejakin oli). Sinänsä ymmärrän, että eli köyhänä koko elämänsä, ettei niin sanotusti voinut heittää mitään roskiin, mutta kuoleman jälkeen ne menee kaikki roskiin.

Meillä anoppi oli ihan samanlainen noiden  jogurttipurkkien kanssa. Lisäksi mikä tahansa kannellinen oli pakastusrasia ja jauhelihapakkauksetkin kerättiin talteen. Kun niistä yritettiin käydä pientä keskustelua (apen toiveesta, hän kärsi hamstrauksesta), anoppi pyysi kaikki keittiöön katsomaan, kuinka jogurttipurkista voi ihan yhtä helposti hörpätä vettä kuin juomalasistakin. Appi otti kaapista juomalasin, hörppäsi siitä vettä ja painui ovet paukkuen pihalle. 

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä jotkut kommentoijat haluavat mennä ääripäästä toiseen. Kun asunto on täynnä kaikkea mahdollista tarpeetonta, niin toinen vaihtoehto on pelkästään yksi patja lattialla ja muutamia astioita. Jokainen järkevä ymmärtää että raivataan pois tavarat joita ei itse oikeasti tarvitse.

Oletko katsonut niitä himohamstraaja-ohjelmia? Siinä alkaa sama vihainen uhriutuva huuto, kun raivausporukka yrittää viedä pois vaikka homeisia pahvilaatikoita. "Viekää kaikki " yms uhriutumista. Jotkut äityvät väkivaltaisiksi roskiensa vuoksi ja useimmat haukkuvat perhettään ja siivoajia. Kuuluu taudin oireisiin. Eihän normaali ihminen, jolla on terve suhtautuminen tavaraan, ikinä tekisi niin. Mutta hamstraajille on vain ääripäät.

Perintöä ei ole pakko ottaa vastaan. Sieltä ei sitten oteta edes lapsuuden uninallea, joten hae omat rojusi pois ajoissa.

Tai talon voi myydä tavaroineen.

Ymmärrän, että säästetään tärkeät esineet, mutta kun on rikkinäistä ja homeista roinaa paikat täynnä ja sitten siellä romun seassa on jotain tuikitärkeetä, kun vaikka mummon sormus tai papan rippikuva tai häälajaksi saatu vaasi. Ihan hirveä työ perata iso omakotitalo muun oman elämän ohessa. Vanhempieni talon tyhjennyksessä meni vuosi, kun joka viikonloppu muutama tunti perattiin 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mummo ei eläessään antanut heittää tyhjiä jogurttipurkkeja tai käytettyjä paperinenäliinoja roskiin, kun "niitä voi vielä käyttää". Näkö meni, mutta muisti pelasi ja huusi äidilleni, joka oli mennyt heittämään käytetyt nenäliinat tuleen. Jogurttipurkeilla pystyi kastelemaan kukkia (oli ihan kastelukannukin olemassa) tai niistä oli hyvä juoda vettä (ihan kuppeja ja lasejakin oli). Sinänsä ymmärrän, että eli köyhänä koko elämänsä, ettei niin sanotusti voinut heittää mitään roskiin, mutta kuoleman jälkeen ne menee kaikki roskiin.

Meillä anoppi oli ihan samanlainen noiden  jogurttipurkkien kanssa. Lisäksi mikä tahansa kannellinen oli pakastusrasia ja jauhelihapakkauksetkin kerättiin talteen. Kun niistä yritettiin käydä pientä keskustelua (apen toiveesta, hän kärsi hamstrauksesta), anoppi pyysi kaikki keittiöön katsomaan, kuinka jogurttipurkista v

Jep. Näille voisi hauraan puskutraktorilla ajaa tän ryönän mukana, kun on niin rakasta.