Millaista on olla tutkija?

Noin sadasta väitelleestä vain yksi tekee hyvän uran akateemisessa maailmassa. Ne 99 muuta pönkittää akateemisten uraihmisten tavoitteita hetkellisesti, sitten poistuvat enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti uraputkesta. 

Se 1, joka onnistuu akateemisella uralla saa usein parhaat suupalat ohjaajiltaan ja muulta verkostolta aika alusta lähtien: 

- paras proffa ohjaajaksi (99 muuta saa semiproffat)

- pääsee mukaan huippupapereihin 

- saa introja ulkomaille sikäläisten huippuproffien luo, käyvät siellä vaihdossa ja vierailuilla 

- otetaan mukaan tulevien projektien hakusuunnitelmiin

- saavat hyvää uraohjausta, työsopimuksia, laitoksen apurahoja 

Eli mieti sekin, että jos et ole se kultainen vasikka, jota syötetään, niin oletko valmis olemaan lypsylehmä useamman vuoden. 

Itsellä meni akateeminen ura täysin sivusuun, kun väittely ja dosentuuri venyivät molemmat yli kolmen kympin. Ei mitään mahkuja tenureen tutkimusvierailuista, rahoituksesta ja julkaisuista huolimatta.

Miksi tässäkin keskustelussa puhutaan että tutkijoilla huono palkka? Tunnen kaksi tohtoria. Toinen sai juuri neljälle vuodelle melkein puolen miljoonan rahoituksen ja itselleen saa tuosta 5000e/kk käsittääkseni suurilta osin verottomana. Toinen juuri väitteli ja sai apurahaa väikkäriinsä 30000e netto neljän vuoden ajan, eli sellainen 2700e/kk nettona jos huomioi loman.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tässäkin keskustelussa puhutaan että tutkijoilla huono palkka? Tunnen kaksi tohtoria. Toinen sai juuri neljälle vuodelle melkein puolen miljoonan rahoituksen ja itselleen saa tuosta 5000e/kk käsittääkseni suurilta osin verottomana. Toinen juuri väitteli ja sai apurahaa väikkäriinsä 30000e netto neljän vuoden ajan, eli sellainen 2700e/kk nettona jos huomioi loman.

Sitten voitkin selvittää kuinka monta tohtoria ERC-grantin saa. 

Sitten 2.7k/kk netto apurahaa ei ole olemassa.

30k voi saada apurahaa (mutta sekin haettava pätkissä), mutta siitä menee mela-maksut sitten. 

Eli yksi hienous joukon jatkeena on se, että tutkijat maksaa apurahoista 15% maatalousyrittäjän eläkekassaan. :'D

Vierailija kirjoitti:

Itsellä meni akateeminen ura täysin sivusuun, kun väittely ja dosentuuri venyivät molemmat yli kolmen kympin. Ei mitään mahkuja tenureen tutkimusvierailuista, rahoituksesta ja julkaisuista huolimatta.

Tuo nyt on ihan höpöhöpö urbaanilegenda. Eli kyllä sitkeänä huhuna joskus 15v sitten, mutta ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. 

Mun proffa pisti nimensä kaikkiin papereihini, mitään ohjausta en kyllä saanut nimeksikään. Hain itse apurahani, keksin ideat ja sain hyviin lehtiin julkaisut hirveän väännön ja lähes hermoromahduksen partaalla. Väittelin ja tämä huippuproffa totesi ettei laitoksella ole rahaa palkata jatkoon ja ei auttanut työn haussa mitenkään, ei ollut kiinnostunut muista. Otti liudan uusia "ohjattavia".

Se siitä. Etsin sitten työtä muualta. Nämä tekniset taitoni hyödyttävät nykyisin kiinalaisia, sillä sen maalaisesta firmasta sain töitä. 

En ymmärrä logiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tässäkin keskustelussa puhutaan että tutkijoilla huono palkka? Tunnen kaksi tohtoria. Toinen sai juuri neljälle vuodelle melkein puolen miljoonan rahoituksen ja itselleen saa tuosta 5000e/kk käsittääkseni suurilta osin verottomana. Toinen juuri väitteli ja sai apurahaa väikkäriinsä 30000e netto neljän vuoden ajan, eli sellainen 2700e/kk nettona jos huomioi loman.

Iso osa väitöskirjaopiskelijoista ei saa palkkaa tai apurahaa ollenkaan..

Vierailija kirjoitti:

Tutkimusten tekeminen on vähän niinkuin menneen talven lumia tieteen filosofisesti. 

Mitään tieteellistä väitettä ei nimittäin voida osoittaa todeksi, ainoastaan epätodeksi.

Tiede ei siis pysty loogisesti ottaen sanomaan meille miten asiat ovat, ainoastaan miten ne eivät ole.

Tutkijat eivät tunnetusti pidä hirvittävästi tieteen filosofiasta aivan ymmärrettävistä syistä johtuen.

Dr D. Trump on aikamme johtava ja siteeratuin tieteenfilosofi, alan Einstein.

Yliopistomaailma on mennyt pilalle, ennen sitä ns. "yliopistouudistusta" se oli hauskaa.

Itse kun tein väitöskirjaa, ja sen jälkeen, vierailin n. 30 eri maassa konferensseissa, varmaan eniten mun yliopistosta, koska halusin ja onnistuin usein saamaan matkarahat myös muualta kuin yliopistolta.

Mutta jossain vaiheessa alkoi väsymään, maailma oli nähty.

Nyt tosi raadollista ja "tenure track" on aika perseestä.

Itselläni kävi hyvä tuuri kun ohjaajani suosi mua ja hänen ansiostaan sain paitsi tohtorin tutkinnon, niin myös dosentuurin ja professuurin.

Mutta ilman suhteita tänä päivänä, tosi surkea tilanne. Useimmat väitelleet jäävät tyhjän päälle. Tohtoreita tulee niin paljon, että tosi harva pääsee tekemään yliopistouraa.

Toisinaan tulee surku monen hyvänkin tyypin takia, kun eivät saa mitään järkevää hommaa yliopistolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkimusten tekeminen on vähän niinkuin menneen talven lumia tieteen filosofisesti. 

Mitään tieteellistä väitettä ei nimittäin voida osoittaa todeksi, ainoastaan epätodeksi.

Tiede ei siis pysty loogisesti ottaen sanomaan meille miten asiat ovat, ainoastaan miten ne eivät ole.

Tutkijat eivät tunnetusti pidä hirvittävästi tieteen filosofiasta aivan ymmärrettävistä syistä johtuen.

Dr D. Trump on aikamme johtava ja siteeratuin tieteenfilosofi, alan Einstein.

Ihmiset eivät oikein ymmärrä, tai halua ymmärtää sitä tosiasiaa, että mitään tieteellistä väitettä ei voida verifioida, ainoastaan falsifioida. Tutkijatkin yrittävät sanoa jotain sellaista, mikä on loogisesti mahdotonta.

Ennen sai tehdä tutkimusta paineetta, nyt pitää julkaista kaikkea roskaa niin paljon kuin ehtii.

Usein haluan kertoa siitä että Charles Darwin piti evoluutioteoriaansa 30 vuotta pöytälaatikossa, enne kuin uskalsi julkaista sen, oli professori ja mitään painetta ei ollut julkaista.

Tänä päivänä yliopistossa pärjäävät kovimmat puhujat ja härskeimmät verkostoitujatyypit. He saavat professuurit, koska osaavat mainostaa itseään ja höpistä roskaa.

Historiallisesti parhaat tutkijat ovat olleet introverttejä hiljaisia puurtajia, jotka ovat julkaisseet ainoastaan jos heillä on jotain oikeasti uutta ja merkittävää.

Nykyään pitää julkaista koko ajan jotain merkityksetöntä, josta ei ole hyötyä kenellekään ja missä ei ole mitään uutta kenellekään.

Professuurit saavat ne, jotka onnistuvat hakemaan eniten ulkopuolista rahoitusta.

Hiljaiset ja ujot tutkijat, jotka haluavat oikeasti keksiä jotain uutta eivät nyky-yliopistossa pääse yhtään minnekään.

Tutkimuslaitostutkijan työ on monella tapaa erilaista. Parasta on tietysti se, että työsuhde on yleensä vakituinen ja palkka ainakin kelvollinen. Huonoina puolina voi mainita ainakin sen, että koska työn päätavoitteena ei tuottaa julkaisuja ja väitöskirjoja, niin oman tutkijan uran edistäminen aika paljon tuurista ja omasta viitselijäisyydestä kiinni (millaisiin projekteihin sattuu päätymään).

Huonossa (yleisessä?) tapauksessa ohjaus voi olla aika olematonta, joten tutkimuskysymykset ja niiden käsittelyn joutuu monasti tekemään ihan itse - kunhan vain keksii, miten esim. jonkun annetun projektin puitteissa voisi tehdä jotain mielenkiintoista. Oma-aloitteisuudesta voi tosin tulla kitkaa, koska moni kolleega on tottunut tekemään hommansa vähimpien vaatimusten mukaisesti.

Yliopistomaailman kanssa yhteistä on jatkuva rahoituksen haku - jatkuvasti pitäisi olla mukana korkeatasoisissa konsortoissa, jotka kykenevät tekemään huipputasoisia hakemuksia - ja siitä huolimatta alle 1/10 hakemuksesta menestyy. Toistaiseksi voimassaoleva työsopimuskaan ei paljoa auta, jos ei saa rahaa virtaamaan taloon - säännöllisissä YTeissä porukka pannaan excelillä järjestykseen ja "vähiten arvokkaat" saavat mennä.

Väittelystä sitten - no, vuosien varrella tässä on jonkinlainen nippu julkaisuja kuitenkin kertynyt (40+) ja niistä löytyy jopa puolentusinaa sellaista, jotka ovat vähän samasta aiheesta. Proffa totesi, että kyllähän näistä väitöskirja syntyy helpostikin ja nyt sitä (nippuväikkärin tiivistelmää) kirjoitellaan viikonloppuisin. Ilmeisesti yliopistolle kelpaa mainiosti uusista tohtoreista saatava kannusteraha.

Muuten tämä on vähän omalla tavalla rasittavaa - olet niin hyvä kuin viimeisimpien rahoitushakemustesi menestys - tällä hetkellä vetämieni projektien budjetti on noin 10 meur, mutta tätä menoa on mahdollista, että vuoden kuluttua 0 eur. Kaikki menossaolevat hommat pitäisi saada loistokkaasti maaliin ja samalla haistella ja opetella kaikkea uutta, joka voisi olla seuraava runsauden sarvi rahoitushauissa.

No, lopulta en kyllä tiedä, että osaisinko kiinnostua mistään muusta kuin tutkijan työstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskasta. Tehokasta julkaisemista, verkostoitumista ja tulosten esittelyä konferensseissa odotetaan. Jatkuvaa rahoituksen hakemista huonoin työsuhde-eduin. 

Tunnetaan ns. "publish or perish" -ilmiönä. Ties minkälaista roskapaperia täytyy pukata ulos liukuhihnatahdilla.

Roskapaperi ei paljon auta, jos haluaa pysyä kuvioissa mukana. Täytyy saada tuotoksia hyväksytyiksi vertaisarvioituihin journaaleihin, mieluiten hyviin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä meni akateeminen ura täysin sivusuun, kun väittely ja dosentuuri venyivät molemmat yli kolmen kympin. Ei mitään mahkuja tenureen tutkimusvierailuista, rahoituksesta ja julkaisuista huolimatta.

Tuo nyt on ihan höpöhöpö urbaanilegenda. Eli kyllä sitkeänä huhuna joskus 15v sitten, mutta ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. 

Tuo taitaa riippua aika paljon tiedekunnasta ja tieteenalasta.

Vierailija kirjoitti:

Yliopistolla on tosi mukavaa olla tutkijana. Kaikki työkaverit kannattavat vihreitä ja vasemmistoliittoa. Tutkimusten lähdeaineistoksi riittää, kun haastattelee paria kymmentä kaveria ja tuttua. Sen jälkeen kirjoittelee mielipiteet tutkimukseksi ja saa niille tieteen leiman. Näillä tutkimuksilla voi sitten perustella, miksi kommunismi on paras talousjärjestelmä ja miksi Suomi pitää islamisoida. Olen viihtynyt.

Useimmat tutkijat ovat muualla kuin sosiologian ja sukupuolentutkimuksen laitoksilla. Jos olet vaikka matemaattis-luonnontieteellisessä, lääketieteellisessä, historiallis-kielitieteellisessä, taloustieteellisessä tai maa- ja metsätaloustieteellisessä, ei noilla konsteilla pitkälle pötkitä. Ja sosiologiakin voi olla hankala.

On ihan mukavaa jos on vakituinen työsuhde ja rahoitusta. Jos ei, niin voi olla kaikkea muuta kuin mukavaa, koska epävarmuus ja rahoituksen (usein turha) haku vie kaiken ajan tutkimukselta.

Kysy ap, suoraan, häneltä, joka sinua kannustaa jäämään (työn ohjaajaproffa ehkä?), että mikä on rahoitustilanne, onko joku projekti mihin voisit tulla palkatuksi väitöskirjantekijäksi. Se helpottaisi paljon.

Vierailija kirjoitti:

Tutkija vastaa. 

Yhteiskuntatieteet on hyvä ala, sieltä voi kontribuoida moneen suuntaan. Jos haluaa jäädä akateemiselle uralle, niin suosittelen selvittämään kuinka voit saada tehdä väitöskirjaa päätoimisesti. Akateemisella alalla täytyy lähes poikkeuksetta nykyisin 1) tutkia ja julkaista 2) opettaa 3) kontribuoida yhteiskuntaan. Näitä arvioidaan numeerisesti ja eteneminen riippuu saavutatko tavoitteet (ja onko laitoksella rajaa palkkaasi..). 

Selvitä siis, mitä apurahalähteitä alallasi on. Niiden hakemiseen tarvitset tutkimussuunnitelman. Apuraha on usein tosi pieni, ja vastaa ehkä noin 2000-2500 bruttotuloja. Käteen jää siis alle 2000e kuussa. Vaikka saisit apurahaa niin yksikkösi tekemä sopimus kanssasi saattaa velvoittaa muuhunkin pieneen työhön osastollasi. Esimerkiksi opetuksen avustaminen saattaa olla tällainen. 

Joskus tutkimusryhmillä on projekteja, joihin voit tehdä väitöksesi ja usein muutakin

Tähän neoliberalistiseen työlistaan muutama korjaus. Suurin osa suomalaisista tutkijoista, ainakaan yhteiskuntatieteissä, ei kyllä julkaise Naturessa tai lähelläkään. Toiseksi SA on poistanut liikkuvuusehdon ulkomaille eli tutkijavierailut eivät meritoi hakemaan rahoitusta tai ole peruste hylätä hakemus. Toki ne arvioijien mielipiteisiin voivat vaikuttaa.

Olen itse tutkija. Olen saanut työskennellä erinomaisissa tutkimusympäristöissä, kun olen ensin nähnyt helvetisti vaivaa minulle sopivien verkostojen löytämiseen. Eniten vituttaa tällä hetkellä surkea palkka: vaikka olen sillä Suomen parhaimmalla rahoituksella, yliopiston  sivukuluina ottama siivu verojen lisäksi on niin suuri, että käteen jää hieman enemmän kuin hoitoalalla työskentelevällä siskolla ja vähemmän kuin ökyeläkettä saavalle vanhemmalla. Silti toistaiseksi suunnittelen uutta hakemusta. 

 

suosittelen kaikille tutkjan uraa harkitseville ja ammatissa toimiville Hanna Kuuselan pamflettia Syytös, josta käy hyvin ilmi, mihin lainatussa viestissäkin kuvattu huippupaska on johtanut. Yliopistojen älyllisyyden rapautuminen suorittamisen tieltä kytkeytyy laajemmin demokratian kriisiin, jonka kulminaatipisteenä ovat broligarkien rakentamat teknologiayritysten ehdoilla pyörivät vapaakaupungit, jollaista trumpistit haluaisivat Grönlantiin. Toivon, että Suomessa herättäisiin laajemmin tähän kehitykseen. 

Kummallista että kannustettiin tekemään väitöskirjaa. Ainakin omalla laitoksellani professori avoimesti kehotti olemaan hakematta tohtoriohjelmaan kaikkia siitä kiinnostuneita. Mitään virkoja yliopistolla ei kuulemma ole tarjottavana ja apurahoja on todella vaikeaa saada. Tappiomieliala paistoi läpi.

En myöskään ole kuullut, että ketään olisi rohkaistu jatko-opintoihin. Ennemminkin toppuuteltu, ettei kannata. Itse teen työn ohella toista väitöskirjaa ja sen päälle vielä muuta tutkimusta silkasta intohimosta ja lähinnä harrastuksena. Pelkästään epävarmojen apurahapätkien varaan en enää heittäytyisi. Päivätyön ohella voi aivan hyvin tehdä myös tutkimusta itsenäisesti ilman paineita rahoituksesta.