Millaista on olla tutkija?

Akateeminen ura on ammatillinen itsemurha melkein millä vaan mittarilla. Kirjaimellisesti loputtomasti työtunteja joita kukaan ei laske ja joista kukaan ei maksa, olematon liksa ja ei mitään taetta työpaikasta. Ihan kirjaimellisesti ainoa hyvä syy tehdä sitä hommaa on niin suuri intohimo siihen itse asiaan, että kestää sen kaiken muun paskan, ja sitten sitä itse asiaakin pääsee tekemään ehkä parhaimmillaan 60% ajasta ja loput menee apurahahakemuksia kirjoitellessa yms.

Onneksi niitäkin hulluja silti on jotka tähän ryhtyy.

Älä vaan mene, aivan kamalaa nykyisin. Vielä 20 vuotta sitten oli hyvä, joskin pienipalkkainen urapolku. Nykyään järki lähtee vakaimmiltakin.

Tutkijanura sopii joillekin hyvinkin. Lääketieteen tutkijat saavat isoja apurahoja ja muuta rahoitusta helposti. Muilla onkin sitten vähän eri juttu.

Minulla on paljon tuttuja eri akateemisilta aloilta ja kukaan tutkijaksi ryhtynyt ei ole valintaansa tyytyväinen. Yksi fyysikko kertoi tienaavansa saman kuin kaupan kassa, kun apuraha jaetaan jokaiselle kuukaudelle. Toinen fysiikan tohtori lähti opiskelemaan hoitoalalle. Eräs ympäristöalan tri aikoo tehdä saman. Ja moni biokemisti on alkanut opettajaksi. Oman alan tutkija opiskelukaverini eivät tiedä mitä väitöskirjan jälkeen. Yliopistolle oli vaan helppo jäädä gradun jälkeen.

 

Kannattaa myös huomioida, että apurahan turvin työskentelemisestä ei kerry eläkettä. Ei kauhean mukava juttu sekään. Mutta jokainen tekee omat päätöksensä ja toki tohtoreita tarvitaan, mutta tarvitaanko niin paljon kuin nykyisin?

Etenkin naispuolisten kannattaa myös huomioida, että vanhempainetuuksia laskettaessa apurahakausi rinnastuu opiskeluun/työttömyyteen. Toisin sanoen äitiyspäiväraha määräytyy alimman normin mukaan... Tämä voi tulla ikävänä yllätyksenä, varsinkin jos on ehtinyt maisteriopintojen jälkeen olla "oikeissakin" töissä ennen apurahakautta...

Jos vain joku olisi joskus kertonut, että tutkijan työ Suomessa on tällaista kuin se on, en ikinä olisi ryhtynyt tähän hommaan. Syyt aika samat kuin edellä, mutta halusin toistaa asian, jotta tulisi selväksi, etti hyvin monia tutkija pitää työolosuhteita Suomessa aivan tolkuttoman huonoina. Vanhan polven hokema on että tutkijanura ei ole ammatti vaan elämäntapa. Ei tällä elämäntavalla kyllä elä. Kai tuo on lähinnä joku mantra jolla tätä paskaa kestää.