Miksi ihmiset elää suhteessa jossa ei ole luottamusta?

Tapasin viime kesänä 'ihanan' miehen, muutaman kk tapailun jälkeen selvisi että vaimo ja lapsia kotona vaikka piti olla lapseton sinkku 😵💫 Sain tän vaimon selville fb:ssä, kerroin hänelle tästä niin tämä kertoi että en ollut ensimmäinen ja tuskin viimeinen. Todennäköisesti jatkoivat liittoaan. En kyllä ymmärrä tuota vaimoakaan! Kuka katsoo tollaista kpäätä!! Tuskin muuttuu miksikään ja varmasti on jotain mt-ongelmaakin.. hyvä että sain selville suht ajoissa, ois varmaan jatkunut ties kuinka pitkään 😡

Vierailija kirjoitti:

Tapasin viime kesänä 'ihanan' miehen, muutaman kk tapailun jälkeen selvisi että vaimo ja lapsia kotona vaikka piti olla lapseton sinkku 😵💫 Sain tän vaimon selville fb:ssä, kerroin hänelle tästä niin tämä kertoi että en ollut ensimmäinen ja tuskin viimeinen. Todennäköisesti jatkoivat liittoaan. En kyllä ymmärrä tuota vaimoakaan! Kuka katsoo tollaista kpäätä!! Tuskin muuttuu miksikään ja varmasti on jotain mt-ongelmaakin.. hyvä että sain selville suht ajoissa, ois varmaan jatkunut ties kuinka pitkään 😡

Mun työkaverilla, mies, oli kanssa sivusuhde. Joku työporukasta sitten päätti kertoa tämän vaimolle, niin vaimo totesi vaan ettei sille ole koskaan yksi nainen riittänyt. 

Olen vaan miettinyt, oliko vaimollakin sitten muita, vai miten saivat tuon toimimaan...

Luottamus ei ole yhdessä olemisessa tärkeintä. Rakkaus on. Ja kyllä, rakkautta voi hyvin olla myös ilman luottamusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

En ymmärrä miksi olo olisi epämiellyttävä, jos ei pelkää toisen pettävän, rakastuvan toiseen tms. Elämästä jää aika paljon pois jos jättää asioita tekemättä siksi, että pelkää.

Meillä ei jää mitään tekemättä. Ollaan viime vuosinakin toteutettu todella monta isoa unelmaamme, ja se on ihan huippuhienoa! Eletään juuri sellaista elämää kun haluamme. Tapaamme ystäviä, harrastamme, matkustelemme, vaikka ja mitä. Kas kun elämä ja eläminen ei tyssää siihen, ettei käydä laivalla ja baareissa yksinämme

Mitään ei jää tekemättä, mutta kaikki pitää tehdä yhdessä. 

Mulle iskee klaustrofobia tuosta pariskunnasta, jossa mitään ei saa tehdä itsekseen. Tulee oikeesti todella ahdistava olo. Mitä kaikkea sairasta tuolla takana kyteekään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

En ymmärrä miksi olo olisi epämiellyttävä, jos ei pelkää toisen pettävän, rakastuvan toiseen tms. Elämästä jää aika paljon pois jos jättää asioita tekemättä siksi, että pelkää.

Meillä ei jää mitään tekemättä. Ollaan viime vuosinakin toteutettu todella monta isoa unelmaamme, ja se on ihan huippuhienoa! Eletään juuri sellaista elämää kun haluamme. Tapaamme ystäviä, harrastamme, matkustelemme, vaikka ja mitä. Kas kun elämä ja eläminen ei tyssää siihen, ettei käydä laivalla ja baareissa yksinämme

Mitään ei jää tekemättä, mutta kaikki pitää tehdä yhdessä. 

Anteeks mitä? Ai jos emme käy viihteellä "yksin", kaikki asiat maailmassa tehdään yhdessä? Tässä on nyt selkeä suuri näkökulmaero. Viihteellä käyminen ei ole meidän elämässä KAIKKI, vaikka sinulla se selvästikin sitä on. Meille se on vain pieni, harvoin tapahtuva osa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Mulle iskee klaustrofobia tuosta pariskunnasta, jossa mitään ei saa tehdä itsekseen. Tulee oikeesti todella ahdistava olo. Mitä kaikkea sairasta tuolla takana kyteekään. 

Missäänhän ei tällaista pariskuntaa ole nyt ollut.

Vierailija kirjoitti:

Luottamus ei ole yhdessä olemisessa tärkeintä. Rakkaus on. Ja kyllä, rakkautta voi hyvin olla myös ilman luottamusta.

Voiko? Ajattelen että jos toinen pettää, hän ei rakasta minua. Kun en luota, en siis luota hänen rakkauteensa. Silloin rakkauteni on minun näkökulmastani yksipuolista. Minun kokemukseni mukaan yksipuoliseksi koettu rakkaus ei oikein kestä, ja jos kestää niin se saattaa olla lähempänä läheisriippuvuutta kuin rakkautta.

Because, money talks.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapasin viime kesänä 'ihanan' miehen, muutaman kk tapailun jälkeen selvisi että vaimo ja lapsia kotona vaikka piti olla lapseton sinkku 😵💫 Sain tän vaimon selville fb:ssä, kerroin hänelle tästä niin tämä kertoi että en ollut ensimmäinen ja tuskin viimeinen. Todennäköisesti jatkoivat liittoaan. En kyllä ymmärrä tuota vaimoakaan! Kuka katsoo tollaista kpäätä!! Tuskin muuttuu miksikään ja varmasti on jotain mt-ongelmaakin.. hyvä että sain selville suht ajoissa, ois varmaan jatkunut ties kuinka pitkään 😡

Mun työkaverilla, mies, oli kanssa sivusuhde. Joku työporukasta sitten päätti kertoa tämän vaimolle, niin vaimo totesi vaan ettei sille ole koskaan yksi nainen riittänyt. 

Olen vaan miettinyt, oliko vaimollakin sitten muita, vai miten saivat tuon toimimaan...

Näin on varmaan ollut. Tuohan toimii, kun molemmat tietävät ja hyväksyvät tuollaiset pelisäännöt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska luottamusongelma ei tule esille normaalissa arjessa. Näin meillä. Ei tulisi kuuloonkaan että lähtisin tai mies lähtisi vaikka laivalle, tai baariin ylipäätään ilman toista, mutta se on ok. Pikkujuttuja jotka ei haittaa, koska muuten suhde on hyvä. 

Kuulostaapa todella terveeltä suhteelta. 

Suhde on terve silloin, kun kumpikin osapuoli voi siinä suhteessa hyvin.

Juuri näin! Suhde ei tule millään lailla sairaaksi siitä ettemme käy ilman puolisoa baareissa, hyvin hassua edes kuvitella niin 😄

Ja kun tämä tyyli meille sopii, ei kenenkään muun vänkäämisillä ole mitään väliä. Me olemme onnellisia ja se on ainoa mikä merkitsee

Kyllä! Miksi sitä menisi itsekseen baariin. Ei ole järkevää syytä edes mennä!

Vierailija kirjoitti:

Mulle iskee klaustrofobia tuosta pariskunnasta, jossa mitään ei saa tehdä itsekseen. Tulee oikeesti todella ahdistava olo. Mitä kaikkea sairasta tuolla takana kyteekään. 

Ei hän mielestäni ilmaissut asiaa niin, että tekevät KAIKEN yhdessä. Ei mekään puolison kanssa roikuta baareissa tai laivoilla erikseen. Kumpikaan meistä ei juo humalahakuisesti, joten kummallakaan ei ole tarvetta tai edes halua sellaiseen ajanviettoon. Siinä kohtaa jos olisi, niin olisimme varmaan muutenkin jo kasvaneet erilleen toisistamme.

Muuten kyllä molemmilla on omia harrastuksia ja menoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle iskee klaustrofobia tuosta pariskunnasta, jossa mitään ei saa tehdä itsekseen. Tulee oikeesti todella ahdistava olo. Mitä kaikkea sairasta tuolla takana kyteekään. 

Ei hän mielestäni ilmaissut asiaa niin, että tekevät KAIKEN yhdessä. Ei mekään puolison kanssa roikuta baareissa tai laivoilla erikseen. Kumpikaan meistä ei juo humalahakuisesti, joten kummallakaan ei ole tarvetta tai edes halua sellaiseen ajanviettoon. Siinä kohtaa jos olisi, niin olisimme varmaan muutenkin jo kasvaneet erilleen toisistamme.

Muuten kyllä molemmilla on omia harrastuksia ja menoja.

Juuri näin. Mutta ilmeisesti jotkut elävät bilettämistä varten. Ja vielä ilman puolisoa bilettäminen on Se Juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska vielki v!tuttaa kun mies kusi yhteisen talouden ja suunnittelen nyt seuraavia askelia tässä konkurssissa, lapsi pitäs saada kuitenkin maailmalle omilleen suht vähin vaurioin parin vuoden kuluessa. Puolustustaistelua.

 

Et ole ainoa. Asia kerrottiin sitten vasta. kun mitään ei enää tehtävissä. Voimia sinulle! Uskotaan, että huominen on parempi.

Näinpä. Kiitos tsempeistä! <3

En erityisesti luota mieheen parin jutun takia. Mutta olemme olleet pitkään yhdessä, ollut hauska ja hyvä elämä. Puolisoni on aina sanonut, että haluaa elää yhdessä elämämme loppuun. En myöskään viitsisi hyvän taloudellisen tilanteen takia sotkea asioita. Lapset lähes aikuisia ja tärkeää, että pääsevät hyvän elämän alkuun. Muuten liitto tosi hyvä. Näin vanhempana ei ajattele niin mustavalkoisesti enää. Kokonaisuus on tärkeintä. Ja kyseessä on myös monen ihmisrn elämä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle iskee klaustrofobia tuosta pariskunnasta, jossa mitään ei saa tehdä itsekseen. Tulee oikeesti todella ahdistava olo. Mitä kaikkea sairasta tuolla takana kyteekään. 

Ei hän mielestäni ilmaissut asiaa niin, että tekevät KAIKEN yhdessä. Ei mekään puolison kanssa roikuta baareissa tai laivoilla erikseen. Kumpikaan meistä ei juo humalahakuisesti, joten kummallakaan ei ole tarvetta tai edes halua sellaiseen ajanviettoon. Siinä kohtaa jos olisi, niin olisimme varmaan muutenkin jo kasvaneet erilleen toisistamme.

Muuten kyllä molemmilla on omia harrastuksia ja menoja.

Juuri näin. Mutta ilmeisesti jotkut elävät bilettämistä varten. Ja vielä ilman puolisoa bilettäminen on Se Juttu.

Taidat asua maaseudulla tai pikkukaupungissa, kun mitään muuta ei tuu mieleen omaan vapaa-ajan viettoon kuin kaljan juonti? Kavereitakin on ihan tervettä tavata, ja sekin on ihan normaalia ja suotavaa että kavereita on molemmista sukupuolista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle iskee klaustrofobia tuosta pariskunnasta, jossa mitään ei saa tehdä itsekseen. Tulee oikeesti todella ahdistava olo. Mitä kaikkea sairasta tuolla takana kyteekään. 

Ei hän mielestäni ilmaissut asiaa niin, että tekevät KAIKEN yhdessä. Ei mekään puolison kanssa roikuta baareissa tai laivoilla erikseen. Kumpikaan meistä ei juo humalahakuisesti, joten kummallakaan ei ole tarvetta tai edes halua sellaiseen ajanviettoon. Siinä kohtaa jos olisi, niin olisimme varmaan muutenkin jo kasvaneet erilleen toisistamme.

Muuten kyllä molemmilla on omia harrastuksia ja menoja.

Juuri näin. Mutta ilmeisesti jotkut elävät bilettämistä varten. Ja vielä ilman puolisoa bilettäminen on Se Juttu.

Taidat asua maaseudulla tai pikkukaupungissa, kun mitään muuta ei tuu mieleen omaan vapaa-ajan viettoon kuin kaljan juonti? Kavereitakin on ihan tervettä tavata, ja sekin on ihan normaalia ja suotavaa että kavereita on molemmista sukupuolista.

Älä nyt taas väännä asioita. Minä sanoin ketjun alkupuolella, ettemme käy baareissa tai risteilyillä ilman toista. Tämän te olette jollain ihmeellisellä tavalla ymmärtäneet niin, ettemme käy missään ilman toista, emme harrastuksissa, yhtään missään. Ja näinhän mä en ole missään sanonut, koska ei meillä niin eletä 😄 Viihdymme pääasiassa yhdessä, kyllä, mutta teemme asioita myös ilman toista. Baareissa tms viihteellä emme yksin käy.

Miksi taas tuntuu että keskustelen täysin lukutaidottomien ihmisten kanssa? 😄

Vierailija kirjoitti:

En erityisesti luota mieheen parin jutun takia. Mutta olemme olleet pitkään yhdessä, ollut hauska ja hyvä elämä. Puolisoni on aina sanonut, että haluaa elää yhdessä elämämme loppuun. En myöskään viitsisi hyvän taloudellisen tilanteen takia sotkea asioita. Lapset lähes aikuisia ja tärkeää, että pääsevät hyvän elämän alkuun. Muuten liitto tosi hyvä. Näin vanhempana ei ajattele niin mustavalkoisesti enää. Kokonaisuus on tärkeintä. Ja kyseessä on myös monen ihmisrn elämä. 

Osasit hienosti koostaa myös omat ajatukseni 😊 Me tosin asumme minun talossani, eli ero ei toisi mitään muutosta asumiskuvioihin tms, mutta emme me nyt mitään eroamassa ole, vaikkei luottamus olekaan 100%. En usko meidän eroavan koskaan. Ollaan hyvä pari ja meillä on oikein hyvä olla yhdessä. Juuri kuten sanot, mustavalkoisuus on karissut vuosien varrella. Rakkaus ja hyvien asioiden arvostus jäänyt 😊

Itse muistan lapsuudesta jo, miten äiti usein valitti isälle siitä oliko tarjoilijaneiti vähän liian kaunis? Tai isä vittuili vuosia jostain miehestä, joka tansseissa oli hakenut äitiä tanssimaan. Oli kuulemma selvästi ollut liian ihanaa tanssia. Mutta tuota kuullessa se oli jotenkin normaalia.

Sitten kun aloin seurustella niin oma mies alkoi heti venyttää luottamuksen rajoja. Esimerkiksi sanoi menevänsä yhdelle kaljalle Juhan kanssa lähipubiin ja olevansa tunnin päästä takaisin kotona. Mutta sitten tulikin kotiin aamuyöllä valomerkin jälkeen ja selvisi että olikin koko illan kierrellyt kaupungin ravintoloita Jaanan, opiskelukaverinsa kanssa. Ei ollut Juhaa nähnytkään. Ja vuosien aikana vaikka ja mitä.

Tällaiseen sitten vaan ajatteli että kai se sitten on normaalia. Vaikka otti päähän. 

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan lapsuudesta jo, miten äiti usein valitti isälle siitä oliko tarjoilijaneiti vähän liian kaunis? Tai isä vittuili vuosia jostain miehestä, joka tansseissa oli hakenut äitiä tanssimaan. Oli kuulemma selvästi ollut liian ihanaa tanssia. Mutta tuota kuullessa se oli jotenkin normaalia.

Sitten kun aloin seurustella niin oma mies alkoi heti venyttää luottamuksen rajoja. Esimerkiksi sanoi menevänsä yhdelle kaljalle Juhan kanssa lähipubiin ja olevansa tunnin päästä takaisin kotona. Mutta sitten tulikin kotiin aamuyöllä valomerkin jälkeen ja selvisi että olikin koko illan kierrellyt kaupungin ravintoloita Jaanan, opiskelukaverinsa kanssa. Ei ollut Juhaa nähnytkään. Ja vuosien aikana vaikka ja mitä.

Tällaiseen sitten vaan ajatteli että kai se sitten on normaalia. Vaikka otti päähän. 

Ja ajattelin yleensä että olen vaan hiton tiukkapipo kun pahoitin mieleni noista. Että mies teki jotain aivan muuta mitä mulle sanoi. Ja syyttihän hän siitä myös minua. Mutta miksi sitä sitten silloin eroaisi kun kerran syy ongelmiin on itsessä.