Olisitko hengissä jos olisit elänyt ennen modernia lääketiedettä?
Itse sairastin lapsena erittäin pahan harvinaisen kuumetaudin eli se olisi ollut menoa silloin jo ilman lääkkeitä. Synnytyksessä sairastuin lapsivuodekuumeeseen eli viimeistään sitten silloin. Ja nämä ne selvimmin muistissa olevat. Mites muut? Kuinka moni selviäisi aikuisuuteen asti?
Kommentit (122)
Tuskin. Katsoin sukuselvitystä ja huomasin esi-äitini 1800-luvun lopulla saaneen vauvan joka kesä yli 10 vuoden ajan. Joka talvi, viimeistään keväällä, vauva tai vanhempi lapsi/ lapsia kuoli. Muutama eli jopa 6-vuotiaaksi, useimmat eivät. Yhteensä syntyi 14 lasta, joista vain 2 kasvoi aikuiseksi. Ajanjaksoon mahtuu nälkävuodet, mutta toisaalta tämä esiäiti oli kartanonrouva, joten ihan kaikkein köyhimmistä suomalaisista ei ollut kyse.
En, sairastuin jo 8-vuotiaana outoon maksasairauteen ja sain hirveitä nenäverenvuotoja.
Tauti osoittautui kroonikseksi aktiiviksi hepatiitiksi, ja se saatiin lääkkeillä aisoihin. Lisäksi maksa vaihdettu kerran. On uskomatonta että olen viiskymppisenä siirtopotilaana fyysisesti huippuhyvässä kunnossa.
En todellakaan. Olisin kuollut jo esikoisen synnytykseen.
En. Olisin kuollut niinkin triviaaliin tautiin kuin korvatulehdus 🤷 Tämä toki vasta 25 v kun olinnjo kerennyt lisääntyä, mutta lapseni olisi kuollut jo 14v sepsikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin elossa mutta puolikuuro useiden korvatulehdusten takia,ontuva murrettuani nilkkani 10vuotiaana ja yhteisölle hyödytön pahojen migreenkohtausten vuoksi. Ei olisi kukaan mies huolinut huonokuuloista,ontuvaa emäntää joka viettää kolme päivää oksentamassa pimeässä huoneessa. Olisin jäänyt vanhempien vaivoiksi.
Murtuneet luutkin paranevat ilman lääketiedettä, lastoitettu on ennenkin.
Samoin korvatulehduskierre on jopa sellainen, josta olen kuullut useita kertoja että kierre jatkuu antibioottihoidossa, mutta esim. vesihoito tai haude parantaa sen yleensä kerrasta. Toinen tällainen tulehduskierre on virtsatietulehdus. Ja näissäkin juurisyynä on nesteytyksen alihuomioiminen: nestehukka voi oireilla myös virtsatien tulehduksena.
Terveys ei ole lääkärien keksintö, vaan on korkeimmillaan luonnonläheisissä heimoissa, jotka elävät sopu
Ei se kuule aina ole lapsen korvatulehduskierre😁 itse sairastin sellaisen korvatulehduksen mikä levisi kalloon ja naamaan💪
Vierailija kirjoitti:
Tuo yksi lääketiedettä vastustava höyrypää on takuulla eksäni,joka koetti hoitaa keuhkokuumetta meditoimalla ulkona. Yritti viimeiseen asti pihistä ettei halua sairaalaan ja pumpatuksi täyteen lääkkeitä,äiti maa hoitaa. Olisi pitänyt jättää se sinne metsään.
Sama mun eräällä exkaverilla. Oli sit mieltä että näön menetykseen johtava autoimmuunisairaus olisi ollut taltutettavissa porkkanalla
Todennäköisesti ellei jotain kulkutautia olisi osunut kohdalle. Mitään korvatulehdusta pahempaa tautia en ole ikinä sairastanut. Mitään lääkkeitä en ole ikinä syönyt, en edes särkylääkkeitä. Perinnöllisiä sairauksia tai allergioita ei ole
Mun äidillä oli raskausmyrkytys ja synnytys käynnistettiin etuajassa että olisinkohan selvinnyt.
Useita antibiootteja kans ollut, ainakin streptokokkiin voi pahimmillaan kuolla ja virtsikseen jos se leviää.
Munuaisiin levinnyt virtsatietulehdus olisi tap""nut parikymppisenä. Ei olisi auttanut puolukoiden syöminen metsästä.
Moderni lääketiede kehittyi 1800-luvulla. Jos olisin syntynyt ennen sitä, olisin nyt varmaan vähintään 200-vuotias. Lienee päivänselvää etten olisi hengissä.
Synnyin keskosena sektiolla äidin raskaudenmyrkytyksen takia, eli en varmaan olis elävänä syntynyt
Olisin varmaan hengissä olettaen, että kaikki antibiottikuurit eivät ole kuitenkaan vaatineet lääkkeitä. Olen 56 v
Mutta molemmat lapseni olisivat kuolleet parikymppisinä. Toinen onnettomuudessa ja toinen umpisuoleen.
Jos isorokkorokote lasketaan osaksi modernia lääketiedettä, niin suurimpaan osaan kirjoittajista pitäisi, että joko he itse tai joku edeltävien sukupolvien esivanhemmista olisi kuollut siihen. Isorokon kuolleisuus oli kumminkin 30%.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä en ois selvinny edes syntymästäni. Synnyin 1968 sektiolla, ja äidillä sektioarpi pystysuunnassa, mahtoiko olla hätäsektio, en oo varma (ei tullu kysyttyä, kun hän vielä eli)...
Mullakin on sektioarpi pystysuunnassa, vaikka sektio oli suunniteltu ja vuosi 1991.
Itse olisin luultavasti kuollut jo lapsena synnynnäiseen sydänvikaan, joka korjattiin 60-luvun alussa isossa avoleikkauksessa. Arpi on selän puolella. Olen myös sairastanut kaksi syöpää, jotka olisivat vieneet ilman hoitoja.
Vierailija kirjoitti:
Terveys ei ole lääkärien keksintö, vaan on korkeimmillaan luonnonläheisissä heimoissa, jotka elävät sopusoinnussa ympäristönsä kanssa, kunnioittaen metaboliikkaansa, liikkuen ja ruokaillen hyvin luonnonmukaisesti.
Mitä mieltä olet siitä, että Amerikan alkuperäisasukkaiden luonnonläheisien, sopusoinnussa ympäristönsä kanssa eläneiden heimojen jäsenistä valtaosa, mahdollisesti jopa n. 95% kuoli tyyliin muutamassa vuosikymmenessä eurooppalaisten tuomiin kulkutauteihin?
Ei voi tietää kun on rokotettu lapsena montaa pahaa tautia vastaan, tyhmä kysymys
Ma ei ummarrat kussums mita se tarrkoitaaa?
-Tulehtunut umpilisäke
-Esikoinen perätilavauva ja lyhyt napanuora
-toinen oli huonossa tarjonnassa ja yksinkertaisesti jumissa. Synnytys ei edennyt. Kiireellinen sektio.
Olisin kuollut monet kerrat siis.
Saattaisin ollakin, mutta olisin saanut 19 vuotiaana aviottoman lapsen. (Aborttiin turvauduin) sappikivet kyllä vaivaisivat varmaan, ja hampaita puuttuisi.
Kiitti! On kiva olla elossa 😊