Mies sai raivokohtauksen, soitin poliisit paikalle ja mies syyttää "elämänsä pilaamisesta"
Tarina pähkinänkuoressa: miesystävä alkoi humalassa räyhäämään ja laittoi kämpän uuteen uskoon. En saanut miestä rauhoiteltua ja jouduin soittamaan hätäkeskukseen. Kerroin totuudenmukaisesti ettei mies ollut minua kohtaan väkivaltainen, mutta koin tilanteen uhkaavaksi miehen aggressiivisuuden vuoksi. Mies otettiin poliisin päätöksestä yöksi putkaan selviämään.
Vapauduttuaan mies on käskenyt minua pakkaamaan tavarani ja muuttamaan ulos samantien. Miehen äiti myös soitteli minulle varsinaisen herjapuhelun jossa arvosteli sitä minkä takia piti mennä tekemään noin pojalleen. Omassa lausunnossani poliisille kerroin etten pääsääntöisesti pelkää miestä, en hae mitään korvauksia kodin irtaimiston vahingoista ja että toivon ettei miehelle koidu seurauksia. En siis soittanut poliisia paikalle aiheuttaakseni mitään ongelmia miehelle. Teinkö väärin? Miehen suuttumus ja reaktio on saanut minut ajattelemaan että ylireagoinko ja teinkö virheen ja olen nyt hieman peloissani miten mies "kostaa" tai rankaisee tästä.
Kommentit (423)
Nyt teet sillä tavalla että pakkaat kamat, laitat äidin sekä pojan estoon. Ja jos alkaa häiritsemään sinua lisää menet poliisi asemalle, selität tilanteen ja haet lähestymiskieltoa.
Ja teet itsellesi täysin selväksi ettet enää palaa yhteen tuollaisen miehen kanssa. Pidä kylmänä, heitä tunteet syrjään. Nyt ei ole aika sääliä miestäsi ja vaan sinun pitää keskittyä itseesi!
Jos on koskaan nähnyt kunnon juoppohulluuskohtauksen, tietää että sen eskaloitukisen voi laukaista esimerkiksi "väärä katse". Juopon mielestä väärä katse voi olla se että katsoo silmiin.
Kiitä kohtaloa ap, että pääset nyt lähtemään. Ja lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Milläs selitätte että naiset ovat väkivaltaisempia myös fyysisesti? Punch up? Naista ei saa lyödä mutta nainen saa?"
Älä valehtele koko ajan. Tekijöistä suurin osa on miehiä. Se että mies on lähisuhdeväkivallan uhri, EI tarkoita että tekijä on nainen.
Yli kaksi vuotta mutta alle kymmenen vuotta kestäneissä parisuhteissa olevat miehet ilmoittivat puolestaan naisia useammin kokeneensa kerran tai toistuvasti sanallista väkivaltaa tai kontrollointia (miehet 40 %, naiset 31 %) ja fyysistä väkivaltaa (miehet 24 %, naiset 17 %). Sukupuolten kohtaama seksuaalisen väkivallan tai häirinnän määrä oli tämän pituisissa nykyisissä suhteissa samalla tasolla (17 % sekä naisilla että miehillä).
Seksuaalinen väkivalta tai häirintä ja fyysinen väkivalta laskivat aavistuksen parisuhteissa, jotka olivat kestäneet yli kymmenen vuotta. Sanallisen väkivallan tai ko
Tuo on käsitelty monesti. Miehet ilmoitti väkivallaksi esim. jos nainen työnsi humalaista miestä ei-toivotun lähestymisen vuoksi. Kannattaa katsoa mitä se ilmoitettu väkivalta on. Naisia kuolee parisuhteessa vuosittain n. 20
"Vuotuisen henkirikosseurannan mukaan yhteensä 131 suomalaista kuoli parisuhdekumppaninsa surmaamana vuosina 20112017. Heistä naisia oli 78 prosenttia ja miehiä 22 prosenttia"
Jos mies syyttää elämänsä pilaamisesta, sitten miehellä on yksi ratkaisu elämän parantamiseen: sinusta eroon pääseminen. Ja siihen on varmasti useita ratkaisuja, osa mieluisia ja osa vähemmän mieluisia. Haluatko todella olla palasina miehen pakastimessa kohta, varsinkin kun mies on täysin raivohullu? Lähtisin ja lujaa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt teet sillä tavalla että pakkaat kamat, laitat äidin sekä pojan estoon. Ja jos alkaa häiritsemään sinua lisää menet poliisi asemalle, selität tilanteen ja haet lähestymiskieltoa.
Ja teet itsellesi täysin selväksi ettet enää palaa yhteen tuollaisen miehen kanssa. Pidä kylmänä, heitä tunteet syrjään. Nyt ei ole aika sääliä miestäsi ja vaan sinun pitää keskittyä itseesi!
Äläkä muuta yksin vaan ota ystävä mukaan. Jos saat viestejä somessa ennen kuin saat kaikki estot päälle SÄÄSTÄ NE KAIKKI. Ikävä kertoa, mutta todennäköisesti tarvitset niitä vielä.
Älä koskaan enää ole kahden k.o. miehen kanssa missään tilassa.
Vierailija kirjoitti:
Moi AP tässä taas. Kyseessä on siis yhteisessä omistuksessa oleva koti. Ero on selvä ja etsin itselleni uuden kodin. Ei ollut ensimmäinen kerta kun mies riehuu humalassa vaan on huutanut, uhkaillut väkivallalla ja töninytkin.
Töniminen on fyysistä väkivaltaa, väkivallalla uhkailu ja tavaroiden hajottaminen lisäksi epäsuoraa fyysistä väkivaltaa. Kun se kostaminen alkaa tuossa vaiheessa pelottaa, niin pelottelu on tuon miehen käytöksen tarkoituskin. Mies teki valinnan, kun joi itsensä taas humalaan ja sitten vielä valitsi alkaa riehua. Teit oikein ja teet nytkin oikein. Pidä huoli omasta turvallisuudestasi, kun hoidat eroa. Ehkä ei ole hyvä ajatus tavata miestä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Milläs selitätte että naiset ovat väkivaltaisempia myös fyysisesti? Punch up? Naista ei saa lyödä mutta nainen saa?"
Älä valehtele koko ajan. Tekijöistä suurin osa on miehiä. Se että mies on lähisuhdeväkivallan uhri, EI tarkoita että tekijä on nainen.
Yli kaksi vuotta mutta alle kymmenen vuotta kestäneissä parisuhteissa olevat miehet ilmoittivat puolestaan naisia useammin kokeneensa kerran tai toistuvasti sanallista väkivaltaa tai kontrollointia (miehet 40 %, naiset 31 %) ja fyysistä väkivaltaa (miehet 24 %, naiset 17 %). Sukupuolten kohtaama seksuaalisen väkivallan tai häirinnän määrä oli tämän pituisissa nykyisissä suhteissa samalla tasolla (17 % sekä naisilla että miehillä).
Seksuaalinen väkivalta tai häirintä ja fyysinen väkivalta laskivat aavistuksen parisuhteissa, jotka olivat kestänee
Tuo on käsitelty monesti. Miehet ilmoitti väkivallaksi esim. jos nainen työnsi humalaista miestä ei-toivotun lähestymisen vuoksi. Kannattaa katsoa mitä se ilmoitettu väkivalta on. Naisia kuolee parisuhteessa vuosittain n. 20
Hohhoijaa... kunnon kaasutukset käynnissä. Ehkäpä luotan perhebarometriin tutkijoihin enemmän kuin miehiä vihaavan spermaviemärin miesvihaviesteihin
Vierailija kirjoitti:
Jos mies syyttää elämänsä pilaamisesta, sitten miehellä on yksi ratkaisu elämän parantamiseen: sinusta eroon pääseminen. Ja siihen on varmasti useita ratkaisuja, osa mieluisia ja osa vähemmän mieluisia. Haluatko todella olla palasina miehen pakastimessa kohta, varsinkin kun mies on täysin raivohullu? Lähtisin ja lujaa.
Taitaa olla naisten juttu hukuttaa avuton (vauva) ja pakastaa se.
Joku tekee niin jopa viidesti
Veljet ja muut mieskaverit mukaan muuttoavuksi, niin ei uskalla mlkku riehua.
-m
Narsisteilla on sairas äiti-poikasuhde. Tämäkin äiti lienee poikansa hulluuden takana, joten nollakontakti molempiin. Selvitä vain, mihin pääset nopeiten ja turvallisimlin ja omat tärkeät esineet turvaan heti.
Hullueksä pitkitti asunnon myyntiinlaittoa, kun ei suostunut siihen. Varaudu siis mihin vaan. Kun pääset hänestä eroo , älä tapaa häntä enää ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Veljet ja muut mieskaverit mukaan muuttoavuksi, niin ei uskalla mlkku riehua.
-m
Miksi se riehuisi? Sehän käski naista häipymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
0/50000000000000000
Älähän nyt, katso viesteissä olevia tykkäysten määriä. Kaikki uppoaa näihin spermaviemäreihin.
Siis mieti, ne uskoo että joku nainen on miehensä hakattavana ja sitten seuraavana aamuna kirjoittelemassa tänne pohdintaa aiheesta.
Jep. Hämmentävää. Todella.

Hämmentävää on se, että vastailet itsellesi. Kuvittelet sen vielä menevän läpi. Taitaa tällä naisia halventavalla miehellä olla asiat todella huonosti. Hän koittaa ilmeisesti täällä saada omalle väkivallalle oikeutusta.
Siitä olen toki samaa mieltä, että moni nainen puolustelee aivan liikaa naisten tekemää väkivaltaa. Se ei auta ketään.
Taitaa ap olla samanlainen, kaksi känni örveltäjää löytänyt toisensa, tulos on sen mukaista.
Räkytitkö AP miehelle koko illan siitä muutaman oluen juomisesta kunnes sillä meni lopultakin hermot siihen nalkutukseen?
Nyt henmottelet miestäsi ja ehkä varaat jonkun kylpylähotelliviikonlopun teille.
Asiat kuntoon ja maha pystyyn.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ihmeen takia pitää soittaa poliisit paikalle jos ei itseä uhata millään tavoin?
Ensin hajoa tavarat ja ups sitten hajos se ihminen diinä. Tuoli osu päähän. Ups. Se oli vahinko.
Fiksu soitti. Parempi noin.
Ja soittaako joku äiti, että huono homma tuo soitto poliisille. Jos mun lapsi rieuisi noin, niin kiittelisin.
Ytitän poikani kasvattaa jo niin, että se riehuminen ei olisi muita pelottavaa.
Onhan aapee kokenut uhkan tuntua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
0/50000000000000000
Älähän nyt, katso viesteissä olevia tykkäysten määriä. Kaikki uppoaa näihin spermaviemäreihin.
Siis mieti, ne uskoo että joku nainen on miehensä hakattavana ja sitten seuraavana aamuna kirjoittelemassa tänne pohdintaa aiheesta.
Spermaviemäri? Sinun juttujasi ei kukaan arvosta, koska käytät ihmisistä noin alentavaa kieltä.
Olet samaa kastia kuin tuon öykkärin äiti.
En usko aloitusta.
No niin alapeukuttakaa!!