Natalia Salmela: boomerit kiusaavat nuoria influenssereita poistamalla mahdollisuuden verokikkailuun
Natalia Salmela kommentoi hallituksen päätöstä keskiviikkoiltana Instagramin tarinoissa, jotka katoavat 24 tunnin jälkeen.
Samat boomerit, jotka ovat sitä mieltä, että influensserit vain somettelee kahvikupposistaan, ovat valmiita muuttamaan osakeyhtiöiden verotusta vain siksi, koska kourallinen influenssereita hyötyi muutaman tonnin, Salmela toteaa.
Minä en ole edelleenkään hyötynyt. Paitsi kreisinä määränä julkisuutta.
Hallituksen laskelmien mukaan holdingyhtiöiden veroedun poistaminen tuo valtion kassaan 30 miljoonaa euroa vuosittain.
Kommentit (181)
Voi voi mikä kohtalo influensereilla ja muilla freelancereilla. Ei voi enää perustaa aivan tarpeetonta holding-yhtiötä, jonka kautta saisi itselleen vähemmän veroja maksettavaksi. On se niin väärin, että tällainen verokikkailu estetään.
Natalia kuka? En ole koskaan ennen kuullutkaan hänestä.
Surullista että suurin osa elämästä pyörii rahan ympärillä. Tällasen kuvan hänestä julkisuudessa valitettavasti saa.
Kyllä se kuule v*tuttaa 38k€ vuosituloista maksaa veroja 24% kun massimuijat 300k€ vuosituloista maksaa veroa 8% holdarin kautta!
Selkeintä olisi, kun ihan kaikki tulot verotettaisiin aina samalla tavalla. Ihan sama olisiko yrittäjä, palkallinen, saisi pääomatuloja, osinkoja tai ansiotuloja, niin aina ihan kaikki tulot laskettaisiin vain yhteen ja niitä verotettaisiin saman taulukon mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Natalia käyttää termiä boomeri samalla tavalla kuin Sanna aikoinaan eli halveksivalla ja alistavalla tavalla. Olisiko jo aika jonkun sanoa ääneen, että Natalia on ihan vapaa palaamaan kotimaahansa, jos ei kykene kunnioittamaan niitä vanhuksia, joiden isät aikoinaan taistelivat, jotta Natalia ja kaltaisensa eivät tätä maata hallitsisi.
Tottakai käyttää kun myös Sanna Marin kikkaili holdarin kautta pienen veroprosentin itselleen 😂

Marin, joka sydän verellä taisteli heikompien puolesta, ja haukkui rikkaiden verokikkailua. No, nyt hän tekee itse samaa keinottelua. Näin!
En tiedä välittyykö Salmelasta liikaakin sellainen opportunismi, jota voi odottaa ihmiseltä joka tulee taustasta jossa ei vaan olisi mitään hyötyä tehdä töitä yhteiskunnan eteen. Harmi sinänsä, onhan hän reipas nainen ja tehnyt paljon töitä sen eteen että pärjää, eikä pelkästään olemalla nätti somessa kuten monet influensserit, mutta joka välissä uhriutumassa milloin mistäkin.
En osta mitään mitä hän mainostaa.
Minäkään en Natasta välitä, mutta fakta on, että hän maksaa yhteisöveron pudottamisen jälkeen vähemmän veroa. Koko holding-rakenteen veromuutos on täysi bluffi ja silmänlumetta. Yhteisöveroa maksaa paljon isompi osa yrityksistä.

On se silti selkeämpi, että on vain yksi vero, eikä mitään silmänkääntötemppuja taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Sofia Virta riensi näitä jo puolustamaan 😂
Sohvilla karkasi mopo metsään (miehensä hakkuuaukiolle) kun sanoi, että tämä kohdistuu naisvaltaiseen alaan ja on naisvihamielinen teko!
Vierailija kirjoitti:
No ketju osoittaa Natalian sanat tosiksi. Täällä boomerit epätoivoisesti puolustelevat nykyistä veropolitiikkaa, joka lähinnä hyödyttää vain heitä eikä nuorempia polvia.
Boomerit ovat vähintään 75 ikävuoden paikkeilla olevia, joten ihan oikeasti heitä tuskin on kauheasti tässä ketjussa mukana. Otetaan vaikka boomer-isåni, 79v dementikko. Hän, ja useimmat ikätoverinsa tuskin edes tietävät, mikä on sometähti, tai heitä ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Salmela on kyllä vastenmielisimpiä ihmisiä, joita tiedän.
Ylivoimaisesti vastenmielisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sofia Virta riensi näitä jo puolustamaan 😂
Sohvilla karkasi mopo metsään (miehensä hakkuuaukiolle) kun sanoi, että tämä kohdistuu naisvaltaiseen alaan ja on naisvihamielinen teko!
Virta on eksyksissä. Eksyi hakkuuaukiolle.
Vierailija kirjoitti:
Salmela on kyllä vastenmielisimpiä ihmisiä, joita tiedän.
Wt-tatskoineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Sofia Virta riensi näitä jo puolustamaan 😂
Sohvilla karkasi mopo metsään (miehensä hakkuuaukiolle) kun sanoi, että tämä kohdistuu naisvaltaiseen alaan ja on naisvihamielinen teko!
Hänhän nimenomaan sanoi, että tätä porsaanreikää hyödyntävät monet muutkin kuin naisinfluensserit ja juuri siksi paheksui massimuija-termin käyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sofia Virta riensi näitä jo puolustamaan 😂
Sohvilla karkasi mopo metsään (miehensä hakkuuaukiolle) kun sanoi, että tämä kohdistuu naisvaltaiseen alaan ja on naisvihamielinen teko!
Hänhän nimenomaan sanoi, että tätä porsaanreikää hyödyntävät monet muutkin kuin naisinfluensserit ja juuri siksi paheksui massimuija-termin käyttöä.
Itsehän Salmela sen massimuija-termin keksi ja mainosti tätä porsaanreikää. Kestäköön nyt sitten terminsä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä Natalia Salmela on äärimmäisen vastenmielinen, ruma, näyttää joltain epämuodostuneelta läjältä, sen naama on ärsyttävä, onko se mies vai nainen, ääni on järkyttävän kuuloinen, Ylen lemmikki tietenkin, mitä rumempi ja vastenmielisempi niin on taatusti Ylen lemmikki.
Verojen maksu koskee myös tätä epämuodostunutta haisevaa läjää. Inhoan muutenkin näitä sometyrkkyjä, en seuraa ketään, valitettavasti tuonkin naudan naamaa on näkynyt televisiossa ja lehdissä.
Älkää seuratko näitä sometyrkkyjä, eivät saa rahaa kun ei ole seuraajia, menköön oikeisiin töihin veronkiertäjät.
Törkeetä tekstiä ulkonäöstä. Ihmisen tekoja voi arvostella.
Mä ymmärrän sen, että tuo "massimuijista" läyhääminen yksinkertaistaa ongelmaa, jota oikeasti esiintyy muillakin aloilla kuin vain somevaikuttajien. MUTTA asian voisi ilmaista fiksummin kuin höhöttelemällä jostain boomereista. Sekin vie keskustelun itse asiasta johonkin tiettyihin ihmisryhmiin.
Mielestäni tämä muutos oli ihan hyvä, ettei tuollaisella kikkailulla saa itselleen lisätuloja. Yhteisöveron laskemisesta hyötyy kaikki yrittäjät, joten se voi vielä olla perusteltavissa, kun tavoitteena on kannustaa yrittäjiä.
Tämä Natalia Salmela on tyypillinen venäläinen, ylimielinen omaan napaan tuijottaja. Ei tietenkään halua maksaa Suomeen veroja, mutta palvelut kyllä kelpaavat. Putinin kätyri.