Lue keskustelun säännöt.
Apua miettimiseen? Naimisissa, toisen miehen lapsi...
18.09.2008 |
Ollaan oltu naimisissa 15 vuotta. Viime vuodet ovat menneet aika huonosti, mutta ollaan haluttu silti yrittää ja pysytty yhdessä. Viime vuonna jotenkin väsähdin, lähinnä kai miehen välinpitämättömyyteen. Osuin yhteen toisen miehen kanssa ja meillä alkoi suhde. Tulin raskaaksi, ja nyt en ole varma kumman miehen tämä lapsi on.
Olen kertonut kummallekin miehelle tilanteesta, ja kumpikin haluaisi asua kanssani. Aviomieheni sanoo olevansa valmis ottamaan toisen miehen lapsen omakseen, kunhan perheemme jatkuisi. Toinen mies haluaisi muuttaa kanssani asumaan.
Jotta tilanne ei olisi liian mutkaton, meillä on aviomieheni kanssa toinen lapsi, joka on 6-vuotias.
En tiedä, mitä tehdä. Emme toisen miehen kanssa tunne niin hyvin, että uskaltaisin noin vain lähteä hänen mukaansa. Toisaalta aviomiehen kanssa menee sen verran huonosti, etten tiedä onko meillä mahdollisuuksia pitkän päälle.
Vaikka tilanne on aika mahdoton, ja varmasti olen tehnyt monessa asiassa tyhmästi, toivoisin myös rakentavia kommentteja.
Kommentit (87)
aviomiehen kanssa asioista, on alkanut vaikuttaa siltä, että osa siitä mitä olen käsittänyt aiemmin välinpitämättömyydeksi onkin tainnut olla kypsymättömyyttä, ajattelemattomuutta ja hankalaan elämäntilanteeseen liittyvää uupumustakin.
Tästä "välinpitämättömyydestä" on ollut minulle kuitenkin aika paljon haittaa, ja se on aiheuttanut minussa katkeruutta. Toivon, etä voisin antaa miehelleni anteeksi, mutta en tiedä pystynkö ja en tiedä, että vaikka pystyisin, olisiko jo liian myöhäistä. Toisaalta olen rakastumassa tuohon toiseen mieheen ja hän haluaisi aloittaa yhteiselämän kanssani.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiertoon joutaisit!
Sainpas sanottua...
Mutta rakentavasti... Olet itse luvannut rakastaa miestäsi niin myötä kuin vastamäessä! Jos yhtään haluat edes yrittää pelastaa avioliittoasi, niin suosittelisin terapiaa. Joskus liitot vain ovat niin pahasti umpisolmussa, ettei sitä saa omin keinoin selviteltyä. Tämän toisen miehen jätät nyt heti, hän ei teidän avioliittoonne ole millään tavalla sitoutunut.
Olen viime vuoteen asti tahtonut rakastaa miestäni niin myötä- kuin vastamäessä. Mutta viime vuonna jotenkin murruin, väsähdin, en jaksanut enää yrittää. Siitä se suhde toiseen mieheen alkoi. Siinäpä se, kun en enää tiedä tahdonko rakastaa vai en. Haluaisin tahtoa, mutta en enää tiedä, onko sellaisessa mitään järkeä. Tulisiko siitä kuitenkaan mitään.
Toisaalta ajattelen kuitenkkin, että perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, ja se olisi pidettävä kasassa, vaikka mitä tapahtuisi.
Ollaan aloitettu pariterapia, mutta se tuntuu ainakin vielä jotenkin teennäiseltä, valheelliselta. Toisaalta toisen mukaan lähteminenkin tuntuu yliampuvalta, liian uskaliaalta.
t. ap
Kiertoon joutaisit!
Sainpas sanottua...Mutta rakentavasti... Olet itse luvannut rakastaa miestäsi niin myötä kuin vastamäessä! Jos yhtään haluat edes yrittää pelastaa avioliittoasi, niin suosittelisin terapiaa. Joskus liitot vain ovat niin pahasti umpisolmussa, ettei sitä saa omin keinoin selviteltyä. Tämän toisen miehen jätät nyt heti, hän ei teidän avioliittoonne ole millään tavalla sitoutunut.
Ei yhtä miestä ole pakko vaihtaa lennossa toiseen.
olla vauvalle isä, jos ei tietäisi varmaksi isyyttä. Itse toivoisin testejä, koska jos minulla on mahdollisuus ajatella, että toinen onkin isä, saattaisin elätellä fantasiaa siitä, että toinen mies on lapsen isä. Lisäksi ajattelen (tällä hetkellä), että joka tapauksessa lapsen ja biologisen isän kuuluisi saada luoda jonkinlainen yhteys toisiinsa.
Mutta jos testit tehdään, toinen mies saattaisi vaatia tapaamisia ja huoltajuutta, mikä rasittaisi äärimmilleen aviomiehen ja minun suhdetta. Jos tekisimme vain mieheni kanssa testit, tuntisin siinäkin tapauksessa itseni kurjaksi, koska toinen mies toivoisi lasta ja olisi kamalaa riistää lapsi biologiseta isältään.
t. ap
.mitä jos aloittaisitte dna-testistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota huomioon myös se 6-vuotias yhteinen lapsenne.
Itse erosin reilu 2v sitten poikani isästä. Meillä oli mennyt pitkään jo suht huonosti eikä oltu jaksettu yrittää vaan vaivuttu sellaiseen sisko ja sen veli
suhteeseen. Ja sitten tapasin toisen miehen... No se oli sitten se sysäys erolle.
Eipä elo tämän uuden miehen kanssa loppupeleissä mitään sen auvoisempaa ole kuitenkaan ollut.
Näin kahden vuoden jälkeen alkuhuuma on haihtunut ja arki astunut kuvioihin.
Yhdessä emme asu ja tuskin muutammekaan, siltä ainakin nyt tuntuu.
Eroa lapsen isästä olen katunut ja huonoa omaatuntoa tuntenut perheemme hajottamisesta. Ero kun vaikuttaa niin moniin ihmisiin lähipiirissä.
Ihmettelen muuten miten harva eronnut potee huonoa omaatuntoa sen yksin jäävän isän takia.
Monille tuntuu olevan tärkeintä että itsellä on nyt uusi suhde ja uusi elämä.
Varsin empatiakyvyttömiä ihmisiä sellaiset. Tähän lopputulokseen olen tullut tätä palstaa lukiessa ja kavereiden jne. kanssa jutellessa.
Eli mieti todella tarkaan äläkä tee mitään hätiköityjä päätöksiä.
Jos lapsi onkin sen toiden miehen se voi kuitenkin katkeroittaa miestäsi ja olla "ikuinen muistutus" pettämisestäsi. Lapselle se olisi kohtuuton taakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehen välinpitämättömyys onkin ollut vain kypsymättömyyttä ja ajattelemattomuutta, ei tunnu mielekkäältä "rankaista" häntä eroamalla. Varsinkin nyt, kun miehessä on ollut uupumuksen ja masennuksenkin oireita. Saattaisi suistaa hänet hyvinkin syvälle.
Toisaalta miltä lapsista tuntuu, jos vanhempien välillä on valtavaakin suurempi syyllisyys ja katkeruus. Vaikka myös rakkaus, jos kerran on tahtoa pysyä yhdessä...
Entä miltä toisesta miehestä tuntuu, jos hän on toivonut omaa lasta ja rakastunut minuun? Haluaisi perustaa perheen kanssani, muuttaa yhteen. Jos vauva onkin biologisesti hänen. Toisella miehellä ei ole ennestään yhtään lasta, eikä hän ihan teini enää ole, joskaan ei vanhakaan. Miltä vauvasta tuntuu, kun hän kasvettuaan tajuaa, että äiti on valinnut lapsen biologisen isän pois.
Entä jos kuitenkin jaksaisimme aviomiehen kanssa sinnitellä vauva-ajan, mutta yrityksistä huolimatta suhteemme kaatuu? Siinä tapauksessa olisi enää hankalaa luoda suhdetta lapsen biologiseen isään (siihen, johon nyt olen rakastumassa), joka varmaankin olisi kokenut jääneensä "vaihtoehto b:ksi". Jolloin lapset olisivat menettäneet molemmat mahdolliset isät.
t. ap
(oli se sitten suhde aviomieheen tai toiseen ieheen), mutta vauva on pieni ja toinenkin lapsi on aika pieni, yksinhuoltajuus olisi rankkaa, ehkä kuitenkin lapsille olisi parempi, jos perheessä olisi kaksi aikuista (joo, tiedän, aikuista... mutta ainakin kaksi elättäjää).
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se on aiheuttanut minussa katkeruutta. Toivon, etä voisin antaa miehelleni anteeksi, mutta en tiedä pystynkö ja en tiedä, että vaikka pystyisin, olisiko jo liian myöhäistä. Toisaalta olen rakastumassa tuohon toiseen mieheen ja hän haluaisi aloittaa yhteiselämän kanssani.
t. ap
Näinköhän miehesi antaa sinulle koskaan anteeksi, mitäpä itse tuumaisit, jos saisit tietää miehesi pamauttaneen toisen naisen paksuksi ihan vain turhauduttuaan sinuun? Toisaalta en ymmärrä sitä toistakaan miestä: samassa tilanteessa en koskisi sinunkaltaiseesi kepilläkään. Olet aika hyvin todistanut, ettei sinuun ole luottamista.
Jos potkaisisit vanhan ulos ja ottaisit uuden tilalle. Sulta jäisi surut surematta ja ahdistuisit uudessa liitossa!
Ei se ole sama päätös kuin piimää vai maitoa.
Kun lapsi syntyy, teet isyystutkimukset ja isälle tapaamisoikeus.
Mihin sulla on kiire?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vahvaksi. Hyppy tuntemattomaan hirvittää. Mutta aviomiehenkin kanssa jääminen hieman hirvittää, kun hänen valintansa ovat jo estäneet mm. ammatillista etenemistäni. Vaikka mitä ammatista (vaikka onhan se surullista), lapsethan tässä on tärkeintä.
t. ap
Tässä on paljon molemminpuolista katkeruutta.
Olen yrittänyt olla luotettava. Jokaisella vaan näköjään menee jaksamisen raja jossain. Meillä on vuosien kuluessa ollut paljon vastuksia, joille emme ole mahtaneet mitään. Luulenpa, että enemmän tai ainakin suurempia kuin ihmisillä tavallisesti on. Sekin on suhdetta ja jaksamista syönyt.
t. ap
Näinköhän miehesi antaa sinulle koskaan anteeksi, mitäpä itse tuumaisit, jos saisit tietää miehesi pamauttaneen toisen naisen paksuksi ihan vain turhauduttuaan sinuun? Toisaalta en ymmärrä sitä toistakaan miestä: samassa tilanteessa en koskisi sinunkaltaiseesi kepilläkään. Olet aika hyvin todistanut, ettei sinuun ole luottamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja naisenko sitä huonoa omaatuntoa pitää kärsiä, jos mies on mitä on, usein myös nahjus naisen pyörittäessä arkea lasten kanssa.
Ehkä empatia ei enää yksinkertaisesti riitä miehelle, vaan katkeruus nostaa päätään.
Sanonpa vaan, että jos nainen jäisi yksin ja mies lähtisi lasten kanssa, olisi mies sankari ja nainen pelkkä "märätys" Naiset ne on kaiken pahan alku ja juuri.
¤¤Ihmettelen muuten miten harva eronnut potee huonoa omaatuntoa sen yksin jäävän isän takia.
Monille tuntuu olevan tärkeintä että itsellä on nyt uusi suhde ja uusi elämä.
Varsin empatiakyvyttömiä ihmisiä sellaiset. Tähän lopputulokseen olen tullut tätä palstaa lukiessa ja kavereiden jne. kanssa jutellessa¤¤
Olen sitä puolitietoisesti miettinytkin, mutta en ihan tuolla asenteella :)
Saat asian tuntumaan paljon helpommalta. Tai ainekin siedettävämmältä.
t. ap
Jos potkaisisit vanhan ulos ja ottaisit uuden tilalle. Sulta jäisi surut surematta ja ahdistuisit uudessa liitossa!
Ei se ole sama päätös kuin piimää vai maitoa.
Kun lapsi syntyy, teet isyystutkimukset ja isälle tapaamisoikeus.
Mihin sulla on kiire?
vauva nyt on? Etkö ulkonäön perusteella näe, kumman miehen lapsi on? Meidän lapsissa on ainakin isän piirteitä.
vain siksi, ettei mies halua tai pysty tekemään elämänlaatua ja elintasoa parantavia päätöksiä ja/tai pysymään niissä? Minullakin on vain yksi elämä (uskoakseni)...
t. ap
Ja naisenko sitä huonoa omaatuntoa pitää kärsiä, jos mies on mitä on, usein myös nahjus naisen pyörittäessä arkea lasten kanssa.
Ehkä empatia ei enää yksinkertaisesti riitä miehelle, vaan katkeruus nostaa päätään.
mieheltä. Mutta sen verran "perussuomalainen" on niin vauva kuin molemmat isäehdokkaatkin, että ihan varmaksi en osaa sanoa.
t. ap
vauva nyt on? Etkö ulkonäön perusteella näe, kumman miehen lapsi on? Meidän lapsissa on ainakin isän piirteitä.
Älä tee mitään hätiköityä.