Luin Iijoki- sarjaa, vielä 50 luvulla Lapissa lapsia kuoli nälkään keväisin, särjen kutua odotettiin ja särkisaalis pelasti monta perhettä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän ei ole historiikki eikä tietokirjasarja. Kai sen tiesit?

Sarja perustuu Päätalon päiväkirjoihin ja muistiinpanoihin tukkisavotoilta ja rakennuksista ympäri koilliskairaa, et ole selvästikään hänen kuvauksiaan kansanluonteestamme lukenut

Kannattaisi lukea!

 

Iijoen seutu ei ole Lappia. Se on totta, että vieläkin on Lapissa elossa ihmisiä, jotka muistavat keväisen pulmusten pyynnin ruuaksi. Niitä syötiin todelliseen nälkään keväisin, ei herkkuna. Kuolema korjasi lapsia , mutta harvemmin enää nälkä. Useammin kuolinsyynä oli sairaus tai tapaturma.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa niin valtavan huonosti tunnetaan historiaamme ja tulokkaille sitä ei haluttaisi opettaa lainkaan.

Onko nyt vänkkäämässä taas joku kiertokoulun käynyt ja senkin väärinpäin, näistä ei kannata välittää lainkaan.

AP niin kiintoisan ketjun laittanut että sylettää nämä vänkkääjät!

Ketju on kiintoisia, mutta ei todellakaan Lapissa ja Kainuussa enää sodan jälkeen yleisesti nälkään kuoltu. Eikä muutenkaan viime vuosisadalla, kun ei näillä seuduilla kansalaissota paljon näkynyt. Tämä on fakta, jonka voi todistaa jokainen, joka tuntee tuolla vuosikymmenellä eläneitä. Syletti tai ei, mutta en ole tuntenut ketään nälkäänsä pettua syönyttä. Eräs tsaarinaikaan syntynyt muisti, kuinka hätäapuna jostain mustanmullan alueelta tuotu ruisjauho maistui niin hyvältä, että sitä olisi voinut syödä raakana. Särkiä täällä syödään tänäkin päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa niin valtavan huonosti tunnetaan historiaamme ja tulokkaille sitä ei haluttaisi opettaa lainkaan.

Onko nyt vänkkäämässä taas joku kiertokoulun käynyt ja senkin väärinpäin, näistä ei kannata välittää lainkaan.

AP niin kiintoisan ketjun laittanut että sylettää nämä vänkkääjät!

Suomi voitti Neuvostoliiton kaksi kertaa ja ei ollut yhtään natsí.

Tulokkaat kysyisi historian opettajalta, että missä sun sienet kasvaa?

Olisi aika jo käsitellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhää varmasti ollut. Mutta ei Suomessa olla nälkään kuoltu sitten vuoden 1918. Ei edes sota-aikana ja sitä seuranneina vaikeina vuosina.

Mistä tiedät?

Minä tiedän siitä, että olen tuntenut paljon viime vuosisadan alussa ja edellisen lopussa syntyneitä. Tauteihin silloin kuoltiin, ei nälkään. Tietenkin voi olla mahdollista, että jossakin Kettuperän mökissä on oltu niin avuttomia, että ei ole saatu hommatuksi ruokaa ja joku on nälkäänkin kuollut.

Suomessa nälkäkuolemat loppuivat suunnilleen 1900-luvun ekalla kymmenellä. Tietysti vuonna 1918 leireillä oli oma lukunsa, mutta jos nyt näin rauhan aikaan sijoitan. Kova vuosi oli myös 1942, mutta sekin oli sota-aikaa. Mielestäni tuolloin kuoli esim Nikkilän mielisairaalan potilaita ravinnon puutteeseen. Sotilaillakin oli aika ankeat eväät, mutta eivät sentään nälkään kuolleet. 

Pidän mahdollisena että jossakin syrjäkylillä on yksittäisiä tapauksia saattanut olla vielä 1950-luvulla. Todennäköisesti osij myös sitä, että perhe ei syystä tai toisesta ole osannut apua hakea tai ilmoittaa ahdingostaan. Kenties häpeän tunne. Eihän se apu silloinkaan mitään kummoista olisi ollut, mutta varmaan olisi sen verran saatu jauhoja että nälkäkuolema olisi vältetty.

Tietysti Päätalo on kirjailija enemmän kuin historioitsija, mutta ei se silti tarkoita että kaikki olisi satua.

Noin ei kirjoiteta missään Iijoki-sarjan kirjassa, ap keksii päästään nuo jutut, mutta uskon kyllä että 1930-luvulla jota Päätalo kuvasi paljon oli joskus todella tiukkaa, työntekijät "mahastaan kiinni" Päätalon sanoin, eli penniäkään ei jäänyt säästöön ruuan jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Väkeähän oli jo tuossa vaiheessa lähtenyt satakunta vuotta Suomesta ulkomaille kerjäämään ja se kaikkein vahvin muuttoaalto oli vasta tulossa 1959- ja 1970-luvuilla. Vasta kasarilla Suomi saatiin sellaiseen kuntoon, ettei poislähtö enää houkutellut.

Ei lähtenyt kerjäämään vaan töihin. Amerikassa arvostettiin suomalaisia maahanmuuttajia taitavuuden ja ahkeruuden vuoksi. Pohjoisesta muutettiin Norjaan ja Kuolaan, jossa oli ainakin kalaa, vaikka leipä sen leveämpää ollut.

En tiedä, mistä aloittaja on nuo juttunsa keksinyt. Ei tarvitse olla mikään erityinen historian maisteri vaan riittää, kun on tuntenut tuohon aikaa eläneitä ihmisiä , jotka ovat aikanaan tunteneet itseään vanhempia. Olen itsekin syntynyt 1950-luvulla ja voin vakuuttaa, että ei silloin enää nälkään kuoltu. Elämä oli vaatimatonta ja nykymittapuulla peräti köyhää. Riistaa ja särkiä syötiin, eikä täysin tuntematonta ollut hirven salakaato ruuaksi.  Aika paljon olen kuullut tarinoita ajalta ennen omaa aikaani, mutta vain yhdestä perheestä, jonka todelliseen puutteeseen oli hirvi kaadettu.

"Meilläkin 50-luvun alussa oli oikeasti pula ruuasta. Ei olisi paljon tarvinnut, kun meistä lapsista osa olisi kuollut nälkään, vaikka kuulema ollemmekin kultalusikka suussa syntyneet, meinasi kyllä se lusikka joutua nurkkaan heitetyksi.😅"

Missä päin asuitte, kaupungissako? Meillä Lapissa kasvatettiin perunoita yli oman tarpeen, oli kasvimaa, muutama lehmä ja kalaa ja riistaa riitti. Emme todellakaan kultalusikka suussa syntyneitä olleet, mutta koskaan ei ollut oikeasti pilaa ruuasta. Joskus oli perunoitten kastikkeena pelkkää ruskeaa kastiketta, mutta kyllä silläkin nälkä lähti.

Ja sitten vassarit väittää ettei Suomi tiedä mitään sodasta kun tänne tunkee elintasosomaleja ja irakilaisia. Suomessa tosiaan kärsittiin nälästä. Mehän olimme kehitysmaa vielä 50-luvullakin.

Vierailija kirjoitti:

"Meilläkin 50-luvun alussa oli oikeasti pula ruuasta. Ei olisi paljon tarvinnut, kun meistä lapsista osa olisi kuollut nälkään, vaikka kuulema ollemmekin kultalusikka suussa syntyneet, meinasi kyllä se lusikka joutua nurkkaan heitetyksi.😅"

Missä päin asuitte, kaupungissako? Meillä Lapissa kasvatettiin perunoita yli oman tarpeen, oli kasvimaa, muutama lehmä ja kalaa ja riistaa riitti. Emme todellakaan kultalusikka suussa syntyneitä olleet, mutta koskaan ei ollut oikeasti pilaa ruuasta. Joskus oli perunoitten kastikkeena pelkkää ruskeaa kastiketta, mutta kyllä silläkin nälkä lähti.

Jaa. Oma isäni oli viljelijän poika ja hän kertoi, että siitä huolimatta heillä oli ruoasta pulaa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikeaa on aikoinaan ollut.Suomessakin. 

Miettikääpä, jos Suomeen tulisi nyt sota.  

Mitä se käytännössä tarkoittaisi? 

Tyhmäkin tajuaa, että ruokakauppojen hyllyt tyhjenesivät saman tien. Siellä kaupassa ei olisi oikeasti yhtään mitään. 

Nälkä on ikävä tunne. 

Kauanko pysyisit elossa, jos joutuisit itse valmistamaan ruokasi alusta lähtien? 

Jos vaan aseita, panoksia, katiskoita ja verkkoja olisi käytössä, aivan hyvin voisin valmistaa ruokani itse alusta alkaen hyvinkin pitkään niin kuin olen tehnyt tähänkin asti. Suolaa ja sokeria kyllä kaipaisin säilytykseen, jos ei olisi sähköä pakastimille.

Mistä ne Ruotsin siirtolaiset olivat kotoisin? Ja etelän lähiöiden asukkaat?

Kainuusta ja pohjoisesta, kenties?

Vierailija kirjoitti:

Päätalolta tuli joka vuosi joulumarkkinoille uusi kirja, ei ne mitään historian kirjoja ole. Ne oli tehty myymään, ja tarinat ovat sen mukaisia satuja.

No ei ne ihan satuja olleet vaan tarkkaa ajankuvausta. Isä suku on kotoisin noilta nurkilta. Ihan tuttuja ihmisiä, osa sukulaisiakin, niissä kirjoissa on ja todellisia tapahtumia. Isoisä oli hevosmiehenä samoilla savotoilla kuin Kalle.

Ankeaa, köyhää ja työntäyteistä oli elämä noilla seuduilla Kallen lapsuudessa, sota-aikana ja sotien jälkeen. Sota-aikana ja sen jälkeen oli lapsikuolleisuus Koillismaalla joissain kunnissa yli 40%. Ei ehkä niinkään suoranaisesti nälkään, mutta huono ravitsemus, hygienia ja kulkutaudit veivät merkittävän osan, joissakin perheissä kaikki lapset. Äidin veljistäkin kaksi kuoli pieninä lapsina.

Vierailija kirjoitti:

Vaikeaa on aikoinaan ollut.Suomessakin. 

Miettikääpä, jos Suomeen tulisi nyt sota.  

Mitä se käytännössä tarkoittaisi? 

Tyhmäkin tajuaa, että ruokakauppojen hyllyt tyhjenesivät saman tien. Siellä kaupassa ei olisi oikeasti yhtään mitään. 

Nälkä on ikävä tunne. 

Kauanko pysyisit elossa, jos joutuisit itse valmistamaan ruokasi alusta lähtien? 

No täällä maaseudulla se on edelleenkin tuttua.

Keuhkotautikin vei ihmisiä vielä 50-luvun alussa. Antibiootit oli tulleet markkinoille jo 40-luvulla ja monet parani keuhkotaudista parantolan ja antibioottien voimalla. Mutta maaseudun köyhät ja siellä joku aikaansa seuraamaton kunnanlääkäri -> keuhkotauti vei. Esimerkiksi isoisäni sisko kuoli vuonna 49 keuhkotautiin 11-vuotiaana ja äitinsä 1952. Tyttö sai sen äidiltään, mikä oli tietysti äidille kova paikka. Ja he olivat köyhiä, takametsän ihmisiä. Keuhkotauti tiedettiin, mutta ei siihen mitään apua ollut kaikille tarjolla tai eivät osanneet hakeakaan. Just ja just lukutaitoiset ihmiset. 

Kainuussa oli laajempi nälänhätä vielä 1902 ja asia herätti huomiota myös ulkomailla. Googlaamalla löytyy ainakin Suomen Kuvalehden maksullinen juttu 10 vuoden takaa. Tilanteen laukaisi lopulta rautatien valmistuminen Kajaaniin 1904 ja ruuan kuljetus helpottui.

Palstalaisten on näköjään vaikea tajuta, että Suomessa on ollut äärimmäistä köyhyyttä ja puutetta kaikesta meidän ja vanhempiemme elinaikana. Vielä 80-luvulla maalla oli perheitä, joiden elintaso on kymmenen kertaa askeettisempi kuin kaikkein köyhimpien perheiden nyt vuonna 2025. Ei ollut mitään kotitalouskoneita, ei autoa, ei lapsilla omia huoneita, ei sisävessaa tai suihkua, ei likimainkaan samanlaista toimeentulon turvaa kuin nyt on. Naapurustossamme oli perheitä, jotka sinnittelivät noin 50-60 neliön mökissä ison lapsikatraan kanssa, ja lapset muuttivat kesäksi aittaan nukkumaan tilanpuutteen vuoksi.

Ja tämä tosiaan vielä 1980-luvulla.

Päätalon tekstien totuudenmukaisuuteen en ota kantaa, mutta sen tiedän, että useimmat eivät näköjään tiedä mitä köyhyys ja puute on. 2000-luvun kaupungeissa asuvilla kermaperseköyhillä ei varsinkaan ole asiasta hajuakaan.

Kyllä 1920-luvulla vielä nälkää nähtiin. Ei välttämättä kuoltu suoraan, mutta nälkä vaivasi. Isoisäni oli 1910 syntynyt ja 1918-1919 kävi kerjuulla. Sittemmin ei, mutta kuulemma aina oli ruuasta pula ja kaikkea keksivät saadakseen ruokaa 1920-luvullakin. Ei koskaan saanut syödä mahaansa täyteen. Samaa toinen isoisäni kertoi. Hän oli 1922 syntynyt ja iso lapsilauma. Koulussa kuulemma oli kiva opettaja, kun sai ottaa niin paljon kuin halusi. Sitten sitä velliä/puuroa/soppaa syötiinkin 3-4 lautasta, kun kotona ei saanut syödä niin paljoa. Lisäksi koulussa sai laittaa voita leivän päälle kunnolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Meilläkin 50-luvun alussa oli oikeasti pula ruuasta. Ei olisi paljon tarvinnut, kun meistä lapsista osa olisi kuollut nälkään, vaikka kuulema ollemmekin kultalusikka suussa syntyneet, meinasi kyllä se lusikka joutua nurkkaan heitetyksi.😅"

Missä päin asuitte, kaupungissako? Meillä Lapissa kasvatettiin perunoita yli oman tarpeen, oli kasvimaa, muutama lehmä ja kalaa ja riistaa riitti. Emme todellakaan kultalusikka suussa syntyneitä olleet, mutta koskaan ei ollut oikeasti pilaa ruuasta. Joskus oli perunoitten kastikkeena pelkkää ruskeaa kastiketta, mutta kyllä silläkin nälkä lähti.

Jaa. Oma isäni oli viljelijän poika ja hän kertoi, että siitä huolimatta heillä oli ruoasta pulaa.

Oma anoppini totesi, että ruuan loppuminen ei johdu syömisestä vaan huonosta hommauksesta. Jos jollakin viljelijän lapsella oli pulaa ruuasta 1950-luvulla, niin todennäköisesti syynä oli joko laiskuus tai muu oma osaamattomuus taikka saituus niin, että kaikki piti myydä, jotta saatiin rahaa eikä ruokaa jätetty tarpeeksi omalle väelle.

Yksittäisiä nälkäperheitä on varmasti ollut aina ja on tänäkin päivänä. Ei todellakaan ollut yleistä missään päin Suomea enää 1950-luvulla. Ei edes Päätaloa lukemalla voi sellaiseen päätelmään tulla.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa nälkäkuolemat loppuivat suunnilleen 1900-luvun ekalla kymmenellä. Tietysti vuonna 1918 leireillä oli oma lukunsa, mutta jos nyt näin rauhan aikaan sijoitan. Kova vuosi oli myös 1942, mutta sekin oli sota-aikaa. Mielestäni tuolloin kuoli esim Nikkilän mielisairaalan potilaita ravinnon puutteeseen. Sotilaillakin oli aika ankeat eväät, mutta eivät sentään nälkään kuolleet. 

Pidän mahdollisena että jossakin syrjäkylillä on yksittäisiä tapauksia saattanut olla vielä 1950-luvulla. Todennäköisesti osij myös sitä, että perhe ei syystä tai toisesta ole osannut apua hakea tai ilmoittaa ahdingostaan. Kenties häpeän tunne. Eihän se apu silloinkaan mitään kummoista olisi ollut, mutta varmaan olisi sen verran saatu jauhoja että nälkäkuolema olisi vältetty.

Tietysti Päätalo on kirjailija enemmän kuin historioitsija, mutta ei se silti tarkoita että kaikki olisi satua.

Äidillä on ukin vanhoja kuvia sota-ajalta. Yksi on päivätty 1942 ja se on kesältä. Kuvassa ryhmä miehiä seisoo auringonpaisteessa ilman paitaa jonkun talon edessä. Ovat todella hoikkia, mutta eivät sairaan näköisiä. Semmoisia jänteviä pajunoksia. Silti isoisä kuuluu kertoneen että sota-ajasta jäi mieleen kaiken muun ohella ainainen nälkä. Kai ne on niillä rajoilla menneet kun herra on laskeneet kalorit.

Kallehan oli sota-aikaan töpinässä ja vähän paremmilla eväillä.