Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Läpsivät ja tukistavat äidit
16.03.2007 |
Muut menkää pois, tämä ketju ei ole tarkoitettu uteliaille tai muille taivastelijoille, vaan lastaan tukistaville tai läpsiville äideille, jotka haluavat lopettaa läpsimisen ja/tai tukistelun.
Kaipaisin vertaistukea ja tiedän, että on olemassa muitakin äitejä, jotka väsyneenä hermostuvat joskus lapselleen ja käyttävät ns. ruumiillista kuritusta. Tämä on vaan niin tabu aihe, ettei tästä koskaan puhuta missään, kun sehän on laitontakin.
Minua on kuritettu pienenä ja valitettavasti en pysty katkaisemaan ketjua vaan välillä läimäytän lastani, kuten tänään, kun 4v. oli täysin sietämätön. Hermostun ja tuo läimäytys tulee kuin automaattisesti. Miten minä voisin opettaa lapsilleni, kuinka suuttumusta pitää käsitellä rakentavasti, kun en pysyt siihen aina itsekään?
Olen aina pyytänyt lapselta anteeksi käytöstäni ja sanonut, ettei niin saa tehdä, vaan mikäs auttaa, kun hermostuessani silti välillä teen niin. Täällä oli joskus ketju, jossa joku äiti kertoi lopettaneensa lapsilleen huutamisen kokonaan ja väitti, että se onnistuu, kun vain päättää. Kyllä minäkin yritän olla huutamatta lapsilleni, mutten silti onnistu, vaikka miten päätän sen nyt lopettaa.
Kaipaisinkin nyt vertaistukea eli tukea äideiltä, joilla on sama ongelma (kiitos, en nyt kaipaa muita tähän neuvomaan) ja mietin olisiko meistä tueksi toisillemme, jotta saisimme tämän ketjun katkaistua.
Kommentit (87)
Toivottavasti et saa p...kaa niskaasi. Minä turvaudun myös näihin äärimmäsiin keinoihin silloin kun olen väsynyt. Ensimmäinen askel tästä käyttäymismallista irti pääsemiseksi on se, että tunnistaa tekevänsä väärin ja todella haluaa päästä väkivallan käytöstä eroon. En pidä yhtää pahana vaihtoehtona hakeutua esim. perheneuvolaan tai mtt:n, itsekin olen jo näitä vaihtoehtoja miettinyt, mutta se leimautumisen pelko...
Juu, arvaa vaan teenkö minäkin joka päivä sen päätöksen, etten enää räyhää/tukista/läpsi lapsiani. Omantunnon tuskat ovat aivan järjettömät kun illalla silittelee nukkuvia lapsia ja itkee omaa heikkouttaan.
Meillä tilanne alkaa vähän helpottamaan, kun mieskin on viimein tajunnut etten yksin jaksa tätä kaikkea pyörittää, hoitaa enemmän lapsia joten minullekin jää raskaan palkkatyöni lisäksi vähän omaakin aikaa. Hyväksi havaittu keino pinnan kiristyessä on myös mattojen tamppaus, siinä tampatessa oma kiukkukin alkaa vähitellen naurattaa.
Tsemppiä sinulle ja meille kaikille, jotka uskallamme tunnustaa tämän ongelman!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä päin perheneuvola on ihan eri paikka kuin lapsi-äitineuvola. minun " terapeuttini" on tietääkseni sosionomi koulutukseltaan.
terv. se " päivä kerrallaan tyyppi nro 53?"
kiitos tästä keskustelusta kaikille, kerrankin asiallista suhtautumista vakavaan asiaan.
Omasta kokemuksestani suosittelen hakemaan apua psykologilta tai perheneuvolasta.
Pakko sanoa sinulle, joka kehoitit tekemään väsymykselle jotain, että ei se aina ole niin helppoa. Kun on monta pientä lasta ja lapset on allergisia ja sairastelevat paljon, niin ei siinä ole mahdollisuutta kunnon yöuniin. Ja elämäntilanteita on niin monia, että huono siinä on jonkun täysin tuntemattoman käydä neuvomaan.
Jos muita väsyneitä yhtään lohduttaa, niin eräs lääkäri totesi valvomisen olevan psyyke-testi. Kun riittävästi joutuu valvomaan, niin ei ihme, että äiti muuttuu hirviöksi. Mutta aina kannattaa hakea ja pyytää apua.
ap.
HUOM! Pahoinpitelijät voivat pahoinpidellä muitakin ku omia lapsiaan.
Trauma ei ole selainen että " muistan kuinka äitini löi minua lapsena ja nyt minulla on siitä paha mieli" . Ei trauma ilmene niin, että käytös tai oma olotila yhdistetään aiemmin koettuun tilanteeseen. Trauman takia oma persoonallisuus ja luonne on saattanut muotoutua sellaiseksi kuin se nyt on. Vaikutus ei ole suoraa. Kärjistäen: lapsena kaltoin kohdeltu ihminen saattaa aikuisena olla esim. tunnontarkka ja täydellisyyteen pyrkivä, arka ja virheitä pelkäävä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikkei siis mitenkään yhdistäisi näitä ominaisuuksiaan lapsuuden pahoinpitelyihin.
Alue: Aihe vapaa
Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa, jossa väsyneenä saatoin läpsäistä tai tukistaa esikoistani. Joka kerran jälkeen oli kauhea olo mutta kun tilanne oli jälleen päällä, itsehillintä petti. Olimme silloin vasta muuttaneet, mies teki töitä kellon ympäri ja fyysinen ja henkinen väsymys oli armoton.
Juttelin asiasta ammattiauttajan kanssa ja sain ymmärrystä. Minulle sanottiin, että koska tiedostan tilanteen ja haen apua, olen oikealla tiellä enkä suinkaan mikään hirviö, kuten itse ajattelin olevani. Minua neuvottiin hankkimaan esikoiselle osa-aikainen hoitopaikka ja helpottamaan muutenkin arkeani.
Nyt tilanne on parempi. Suuttuessani pystyn hillitsemään itseni enkä käy lapseen käsiksi. Pimeän jakson jälkeen elämä tuntuu taas helpommalta ja tunnen onnistuvani äitinä.
Kaikki tähän ketjuun kirjoittaneet, jotka toivovat muutosta: hakekaa rohkeasti apua. Te pystytte murtamaan ketjun, teidän täytyy pystyä, ja te ansaitsette paremman arjen lasten kanssa. Ihminen, joka tiedostaa toimivansa väärin, on jo matkalla oikeaan suuntaan.