Läpsivät ja tukistavat äidit

Hän sai jo lapsesta lähtien minut pelkäämään itseään ja myöhemmin tuo pelko muuttui kiukuksi ja vihaksi häntä kohtaan. Ekan kerran uskalsin vastustaa hänen läpsimisiään murrosiässä, jolloin huusin hänelle päin naamaa että enää et ikinä koske muhun. Mieleni teki silloin lyödä häntä, mutta en kuitenkaan tehnyt sitä... Pointtini on se, että fyysinen kuritus jättää lapseen syvät jäljet, siitä ei ole mitään kasvatuksellista hyötyä, päinvastoin.

On tullut tönittyä ja läpsittyä lapsia. Aina on sen jälkeen kauhea olo ja olen usein pyytänyt anteeksi.



Yritän ajatella lapsia aikuisina: Elämässä joutuu kohtaamaan paljon asioita, mun pitäisi luoda ne edellytykset lapsille kestää tämä elämä. Näillä eväillä mä latistan heidän tunteensa. Kauheaa on myös nähdä miten lapset joskus käyttäytyvät suutuksissaan just niinku mä käyttäydyn.

Aikuinenhan on lapsen peili: Miten mä voin olettaa että lapsi ei lyö toista riitatilanteessa jos mä itse lyön lasta!!! Väkivalta nostattaa vihaa ja katkeruutta. Kunnioitus pitää ansaita rakkaudellisella käytöksellä.



Joskus yritän ajatella tulevia lastenlapsia ja omia lapsiani äitinä ja isänä. Olenhan osa sukupolvien ketjua; miten minä kohtelen lapsiani, siten he tulevat kohtelemaan omia lapsiaan eli haluanko nähdä läpsimistä tai tönimistä ym. omia lapsenlapsiani kohtaan?



Sellanen pointti vielä naisena: Mä huomaan, että kun mun tunneakut ja tarpeet on nollilla tai miinuksella, mä olen lapsille tosi kärtty. Äidin pitää saada omat tarpeensa täytettyä (tarpeidentäyttäjä = oma mies), jotta hänellä olisi mistä antaa lapsille. Joskus kun on ihan takki tyhjä, ei ole mistä antaa sitä on sellainen olo, että tekis mitä vaan jotta sais olla rauhassa eikä joku olis kokoajan jotain pyytämässä.



Lapsethan imevät tarpeensa täyteen eivät ne tule sanomaan, että äiti lepää vähän me leikitään nätisti. Eikä niiden kuulukkaan, me aikuiset ollaan lapsia varten. Mutta puolisoiden tehtävä on täyttää toistensa tarpeet, jotta heillä taas on mistä antaa lapsille. Tulikohan ymmärrettävästi sanottua...

Valitettavasti myös minä tunnistan itseni noista aiemmista viesteistä.



Aina joskus joudun sellaiseen tilanteeseen että itsekontrolli ei vain enää pelaa. Lapsi ärsyttämällä ärsyttää tai tekee jotain miljoonaan kertaan kiellettyä. Silloin voin läpsiä, tukistaa tai raahaan lapsen tilanteesta pois. En koskaan päätä lyödä tai tukistaa, toiminta vain tapahtuu ennen kuin ehdin ajatella.



Aina on kamala olo jälkeenpäin, kun miettii että tällainen äitikö minä haluan olla...



Pitää vaan yrittää pitää mielessä, että " minä olen aikuinen, tuo on lapsi" , niin saa asiat mittasuhteisiinsa. Voimia ja tsemppiä kaikille!

Minäkin olen joutunut tukistaqmaan lastani, mutta en silti tunnista itseäni kirjoituksistanne. Minä en tee sitä väsyneenä tai vihoissani. En koskaan tukista tai näpäytä niin, että katuisin sitä myöhemmin.

Minulla tuo on harkittu teko. Jos lapseni toistuvasti esimerkiksi vääntää hellan-nuppeja kiellostani huolimatta. Sitten varoitan, että jos vielä kerran niitä vääntää, niin saa tukkapöllyä ja sitten toteutan uhkauksen jos ei usko. Esimerkiksi edellä mainitussa tilanteessa minulla ei ole ollut vaihtoehtoa. Lapsi ei puhetta kuuntele ja voi pahimmassa tapauksessa polttaa itsensä tai ehkä koko talon. Tukistus on siinä tapauksessa aika pieni paha.

Tottakai minäkin toivoisin, että minulla olisi lapsi joka uskoisi puhetta tai jäähyjä, mutta koska minulla on lapsi joka ei usko oikein mitään, niin välillä on pakko ajtella lapsen parasta ja pelotella sitten vaikka tuolla luunapilla.

minä olen lapsena saanut tukistuksia, luunappeja ja jopa selkäsaunoja. Voin kuitenkin lohduttaa teitä kurittavia äitejä, että ihan olen normaaliksi kasvanut...ehkkä jopa normaalia paremmaksi. En ole koskaan koko elämäni aikana lyönyt ketään. Ehkä sisarusten kanssa oli lapsena jotain kahakkaa, mutta mikään väkivaltainen ihminen minusta ei kasvanut. Itseasiassa olen kasvisyöjä koska en kestä edes eläinten satuttammista.

Äitini kanssa minulla on erittäin läheiset välit. Kiitän äitiäni siitä että minulla on ollut kova kuri ja olen kasvanut tasapainoiseksi ihmiseksi. Äitini on paras ystäväni. Myös isän kanssa välit ovat todella läheiset.

Eli unohtakaa nuo trauma juttunne...puhutte vain asioista lasten kanssa avoimesti, niin ei niille mitään traumoja tukistamisesta jää!!!

sivullinenkaan ei ole niiltä tilanteilta ja uhkauksilta voinut välttyä. Jos et tee niin tai näin, otan tukkaan kiinni. Molempia lapsia yhdistää semmoinen tietty holtittomuus noissa tilanteissa. Tuntuu, ettei niitten lapsiin saa yhteyttä, esim. katsekontaktia. Äh, sitä on tosi vaikea selittää! Siis se lapsi on siellä jossain omassa maailmassaan muurin takana, saavuttamattomissa. Sellainen tunne mulle on tullut. Lapsi ei jotenkin aseta itseään enää likoon, haavoittuvana. On suojamuuri edessä.

tässä tekstini loppu uudestaa:



Tottakai minäkin toivoisin, että minulla olisi lapsi joka uskoisi puhetta tai jäähyjä, mutta koska minulla on lapsi joka ei usko oikein mitään, niin välillä on pakko ajtella lapsen parasta ja pelotella sitten vaikka tuolla luunapilla.







Eli siellähän se vastaus jo tulikin. Jäähyistä on enempi meillä haittaa kun hyötyä.

63, ällöttävää puolustelua. Tiedätkö että mullakin on lapsi joka ei hevillä usko, mutta tukistamisen sijaan vien hänet pois tilanteesta jos ei millään mene jakeluun joku asia.

Sitä todella kannattaisi miettiä, että saatatte tehdä tosi kauaskantoista tuhoa. Mieheni sekä äiti että isä ovat lapsiaan läpsineet, tönineet ja tukistaneet. Mieheni on heidän kanssaan mahd. vähän tekemisissä eikä esim. missään tapauksessa jätä meidän lapsia heidän kanssaan hetkeksikään. Luotto on nolla ja välit huonot. Miettikää todella tarkkaan mitä te olette tuhoamassa, ja kuinka kauaskantoiset seuraamukset lapsen koskemattomuuteen kajoamisella voi olla.

Myönnän sortuvani läpsimiseen ja tukistamiseen sekä sanalliseen nimittelyyn. Häpeän itseäni. Omat vanhempani eivät tukistamista harrastaneet tai ainakaan en muista kertaakaan. Voihan olla, että ollessani aivan pieni - kuten omat lapseni nyt - olen itsekin saanut tukkapöllyä. Niin tai näin, pidän käytöstäni häpeällisenä.



Itse huomaan hermon pettävän helpoiten niissä tilanteissa, kun mieheni on käyttäytynyt minua kohtaan loukkaavasti. Siirrän siis kiukkuni lapsiin, kun en uskalla räyhätä miehelleni. Positiivista kai se, että ymmärrän, mistä käytökseni johtuu. Pelottavaa on se, etten ole vieläkään pystynyt lopettamaan.



Uskon kuitenkin, että toivoa on, jos omatunto soimaa ja kykenee analysoimaan omaa käyttäytymistään. Monta kertaa olen joutunut nöyrtymään ja pyytämään anteeksi lapsiltani. Toivon todellakin, etten ole aiheuttanut pysyviä traumoja.

kasvattajissa on vikaa, jos kokevat että muu ei auta kuin väkivalta.

Vierailija:

Tottakai minäkin toivoisin, että minulla olisi lapsi joka uskoisi puhetta tai jäähyjä, mutta koska minulla on lapsi joka ei usko oikein mitään, niin välillä on pakko ajtella lapsen parasta ja pelotella sitten vaikka tuolla luunapilla.

Kodin voi rakentaa niin turvalliseksi, ettei lapsi pääse aiheuttamaan vaaratilanteita.

Miksi jotkut ovat sitä mieltä, että väkivalta lasta kohtaan on ok? Itse käyttäydyn välillä mieheni mielestä raivostuttavasti, mutta eipä hän minua tule läpsimään. Ja jos tulisi, en sitä hyväksyisi. Miksi sitten lapsen käytöksestä voi siten rangaista?

Niin, ja itselläni on eristyislapsi, jonka kanssa on usein paljonkin vaikeuksia ja hermot menee, mutta ei ole tarvinnut lasta rangaista väkivallalla.

Ja tämä ei siis ollut kommenttina ap:lle ja muille jotka koittavat väkivallan kierteestä irrottautua. Toivotaan, että läydätte keinon miten ratkaista asiat muuten!

Nostan hattua teille äidit, jotka pyritte taistelemaan asiaa vastaan! Nämä raivostuttaa, jotka ihan rintaa röyhistää sillä, kuinka satuttavat lastaan. Onko supernannyt sun muut KOSKAAN ottaneet tukistamista tai läpsimistä ohjelmaan, vaikka heillä jos kellä on " kovapäisiä" lapsia vastassaan.

Itsekin olen esikoista läpsinyt, tukistanut ja raahannut kovakouraisesti.



Olen syntynyt vuonna 1980, silloin fyysinen kuritus oli jo laitonta(?). Silti olen saanut piiskaa ja tukistuksia. Minulle jäi traumat ja nyt siirrän ne lapsilleni :(



Shokki oli se kun meinasin kerran silittää esikoisen hiuksia ja hän kavahti taaksepäin, luuli että aion läpsäistä :( Käy niin sääliksi pientä.



Joka ilta rukoilen että saisin voimaa lopettaa. Valitettavasti mieheni ei varsinaisesti voi tukea minua kun itsekin tukistaa. Ja minä häntä siitä moitin, hullua kyllä kun itsekin teen niin..



Minulla tuo käytös todellakaan ei ole harkittua, se tulee raivon vallassa, en hallitse itseäni.



Toivon sydämestäni että me kaikki pystysimme lopettamaan, päivä kerrallaan, eikö niin?

Oma väsymysaste varmast yks suurimia uhkia- ite oon koittanu joskus alkaa vaan kylmän rauhallisesti (juupajuuh ;)) laulamaan jotain - tai muuta omat ajatukset hermoamisesta poisvievää- any ideas anybody ;)??

En nyt ihan voi itsestäni ylpeillä, mutta on parempi mieli kuin eilen! Tänään onnistuin olemaan suht koht ihmisiksi. Epämääräistä karjuntaa päivään kyllä kuului, mutta käsiksi en käynyt (muuta kuin erottaessani tappelevia lapsia toisistaan). Ja sittten päätin että kerron murheestani ja peloistani jollekin muullekin kuin miehelleni. Puhuin vähän anopilleni. En kertonut mitään tarkkaa, mutta kerroin että nyt väsymys näkyy niin että tulee ihme raivohetkiä ja pelkään niitä. Anoppi tuntui ymmärtävän. Saa nähdä ottaako hän asdiaa lähiaikoina uudestaan esille. Mietin tänään myös tuota mielialalääkettä, mutta päätin yrittää juhannuksen yli ilman. Mitenköhän nopeasti ne vaikuttaa?



Rakastan kovasti lapsiani ja olen edelleen pettynyt itseeni. En olisi ikinä uskonut tätä. Kesä tuli ja koululainen on kotona pitkästyneenä, vinguttaa pikkuveikkaansa ym eikä miestä paljon kotona näy. Siinä lyhyesti syy tähän " pimahtamiseeni" . Mutta parempaan päin yritetään!

Olen päättänyt päästä siitä kokonaan eroon. Aloitin vuosi sitten merkitsemään kalenteriin aina kun olin läpsäissy lasta ja tosi nopsaan läpsimiset sitten loppuikin. Ei ollut kivaa katsoa kalenterista omaa käyttäytymmistä.



Mua on lapsena läpsitty oikein kunnolla ja olen saanut vyöstäkin takapuolelle...Ja kyllä on jättänyt jälkensä. Suhteeni äitiini ei ole kovin lämmin tai läheinen. En halua samaa omalle lapselleni

koska lapsi oli mennyt istumaan telkkarin päälle. on tehnyt sitä ennekin ja ei usko kieltoa. lapsen teko on niin vaarallinen, että en keksinyt muuta. en halua hänen kuolevan tai loukkaantuvan telkkarin kanssa, kun kummatkin mäjähtävät lattialle.

Tänään oli tosi paha päivä. Olen ollut kolmen lapsen kanssa yksin kaksi viikkoa, kun mies on työreissussa. Olen aivan poikki ja tänään sitten ensin tukistin esikoista ja myöhemmin raahasin kädesta keskimmäisen nurkkaan istumaan. Olen ollut aivan paskafiiliksissä koko illan ja minua sapettaa vietävästi se, että toimin idioottimaisesti. Edellisestä kerrasta on kulunut jo useita kuukausia ja olen ollut tosi ylpeä itsestäni. Ajattelin jo, että nyt se on ohi, olen parantunut.



Tämä ketju ihan pomppasi silmilleni kun avasin tämän palstan. Tämä on kuin joku AA:n korvike. Minua alkoi itkettämään kun luin nämä viestit. Minun on pakko päästä eroon tukistamisesta ja retuuttamisesta. PAKKO!



Miten me se tehdään?



Rakastan lapsiani enkä halua heille samanlaista äitiä kuin minulla oli.

Lapset on noin 3v ja 1v. Esikoinen on temperamenttinen, kauheassa uhmassa.

Olen tukistanut ja läpsinyt, raahannut kovakouraisesti, töninyt.



Miehestä ei ole koskaan ollut paljon apua, nytkin hän on reissuhommissa, kotona ollessaan menettää hermonsa jopa helpommin kuin minä. Minua auttaisi jo se että mies olisi kärsivällinen ja lempeä, mutta ei ole..

Yksin siis olen lasten kanssa. Ajoittain väsyttää, usein väsyttää vain henkisesti.



Olisin hyvä äiti jos en saisi raokohtauksia :( Olen yleensä lempeä ja huolehtiva, teen lasten kanssa kaikkea jne. mutta sen kaiken mitätöi fyysinen ja henkinen väkivalta.



Voinko onnistua itse, vain päättämällä että lopetan vai tarvitsenko apua? Perheneuvolasta vai muualta?

Ei kai tukistaminen tai läpsiminen ole sama kuin pahoinpitely? Onhan se toki ruumiillista kuritusta, mutta mielestäni täysin eri asia kuin todelliset lastenpahoinpitelytapaukset.



Ja kaivattiinko tähän ketjuun päivittelijöitä?!!!

lapsia, skitsot!