Lääkäri tukisti 4-vuotiasta Valkealassa.
Pitäkää herrantähden ne muksunne kurissa lääkärinvastaanotolla. Neljävuotiaan kuuluu ymmärtää ettei laatikoita mennä tutkimaan.
Ilta-Sanomista
Lehti: Lääkäri retuutti neljävuotiasta poikaa
18.09.2008 08:35
Kokenut terveyskeskuslääkäri ravisteli 4-vuotiasta poikaa hiuksista Valkealassa tämän avattua lääkärin työpöydän laatikkoa, kertoo Iltalehti.
Viime toukokuussa tapahtuneessa välikohtauksessa lääkäri oli ollut kirjoittamassa 4-vuotiaan pojan veljelle reseptiä, kun vilkas pikkupoika oli mennyt avaamaan lääkärin pöytälaatikkoa. Lääkäri oli reagoinut tilanteeseen kääntymällä tuolillaan ja antamalla pojalle "tukkapöllyä". Lasten äiti kertoo Iltalehdelle, että 4-vuotiaalle pojalle jäi tapauksesta lääkärinpelko.
Kouvolan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina lääkärin lievästä pahoinpitelystä 126 euron sakkorangaistukseen. Lääkäri kiistää tiukasti syyllistyneensä rikokseen. Hänen mukaan pyrkimys oli nopealla liikkeellä suojella lasta, ettei hän loukkaisi itseään laatikon reunaan.
Iltalehden haastatteleman lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Risto Ihalaisen mielestä käräjäoikeuden päätös oli yllättävä. Hänen mukaan tällaisissa tapauksissa päädytään yleensä ratkaisemattomaan. Ihalainen kertoo myös, ettei ole vastaavaa tapausta 40-vuotisella urallaan terveydenhuoltoalalla aiemmin tavannut.
IS
Kommentit (146)
jos se tarkoittaa sitä, ettei lapsi tee koskaan mitään kiellettyä. Häpeäpenkkiin joutavat siis jokainen arvostelevakin äiti täällä, teidän lapset käyttäytyvät aivan yhtä huonosti, vaikka mitä selittäisitte jossain nettipalstalla, ihan samanlaisia possuja ja tolkuttoman tottelemattomia kaikki lapset, ihan turha yrittää viedä katsetta pois omista lapsista ja sanoa, ettei meidän lapset vaan sellasta tekisi.
Hävetkää
ja olisiko äidin pitnyt valvoa vai ei.
Mikä ottaa päähän on karmea yhteiskunnan varojen haaskaus! Ymmärrätekö kuinka paljon on tällainen oikeudenkäynti kokonaisuudessaan maksanut?
Virkamiesten, tuomarin, lääkärin, terveydenhuollon johtajan jne jne. aikaa on palanut vaikka kuinka ja me veronmaksajat olemme maksaneet sen. Samalla rahalla ja ajalla olisi varmaan hoidettu aika monta potilaskäyntiä. Mutta ei, ihan oikeudessa asti puidaan tukistamisia????? Eikö nämä voida sopia äidin, lääkärin ja johtavan lääkärin kesken ihan ilman 10 virkamiehen puuttumista?Nuhtelu esimieheltä lääkäriltä ja anteeksipyyntö tai sitten äiti vaikka nielee kiukkunsa ja kuskaa vastaisuudessa lapsensa sinne yksityiselle?
Jos joka jeesusksen epäkohtaa täytyy 126 euron sakkojen toivossa puida oikeudessa niin kohta ei sitten muuta tarvitse tehdäkään.
yksittäisestä kielletyn tekemisestä tai siitä ettei lapsi usko. Kyse on siitä, että lapsi tekee jatkuvasti perä jälkeen kiellettyä eikä lapsen käytökseen puututa - se on sitä kasvatuksen (tai sen puutteen) tulosta.
Jos lapsi yhden lääkärikäynnin aikana remuaa pitkin huonetta, koskee tutkimusvälineisiin, yrittää pöydälle, yrittää avata lääkärin laatikoita - ja kun joku siihen puuttuu niin äiti nostaa syytteen sen sijaan että kasvattaisi lapsiaan. Kyllä, äidin pitäisi hävetä!
yksittäisestä kielletyn tekemisestä tai siitä ettei lapsi usko. Kyse on siitä, että lapsi tekee jatkuvasti perä jälkeen kiellettyä eikä lapsen käytökseen puututa - se on sitä kasvatuksen (tai sen puutteen) tulosta.
Jos lapsi yhden lääkärikäynnin aikana remuaa pitkin huonetta, koskee tutkimusvälineisiin, yrittää pöydälle, yrittää avata lääkärin laatikoita - ja kun joku siihen puuttuu niin äiti nostaa syytteen sen sijaan että kasvattaisi lapsiaan. Kyllä, äidin pitäisi hävetä!
että sehän oli tuollainen jo silloin kun niitä lääkärin laatikoita penkoi...
oikeasti on tapahtunut. Jos noin on käynyt, kyllä molemmat aikuiset ovat väärin toimineet.
Luultavasti ei oo tottunut lapsiin ja aatteli, et pieni tukistaminen on ok. Sairasta!
kohdella lasta.
Minusta on hyvä, että nämä tukistamistapaukset ovat nyt julkisuudessa ja niistä annetaan tuomioita, jos se saisi ihmiset ymmärtämään, että tukistaminen on laitonta eikä mitään kasvatusta. Puhuttaisiin asioista oikeilla nimillä - väkivalta on väkivaltaa. Seuraavaksi voitaisiinkin julkisuudessa puhua siitä, miten hallita omaa aggressiota ja mitä kasvatus oikeasti on. Siitä, mitä lapsi tarvitsee kasvaakseen tasapainoiseksi, itseään ja muita terveellä tavalla kunnioittavaksi
ihmiseksi.
Äidin huomio oli todennäköisesti kiinni sen 4-v:n sairaassa veljessä, jolle lääkäri oli kirjoittamassa reseptiä, joten täyden sympatiat äidille.
Itselläni samanikäinen poika, joka muuten kiltti, mutta hyvin, hyvin utelias ja nopea tempauksissaan.
Ei se tarkoita ettei ole tottunut lapsiin, jos ei anna niiden laatikoitaan käpeltää.
Ei ehkä ollut tottunut lapsiin ketka eivät osaa käyttäytyä.
Siinä taas joku herranterttu ketkä ei koskaan oo kielletty yhtään mistään.
Ihan hyvä, että joku edes näytti rajoja.
Luultavasti ei oo tottunut lapsiin ja aatteli, et pieni tukistaminen on ok. Sairasta!
lääkäristä, eli ihmisestä, joka on kasvattanut omia lapsiaan ennen nykyistä lakia.
Kurittomia lapsia nimitetään vilkkaiksi. Se on hyvä, että joku edes tälle kakaralle näytti rajat, mitä sai tehdä.
No saipahan äiti nyt päivän kuuluisuutena kun pääsi iltasanomien pikkuotsikkoon.
enkä kyllä päästäisi lastani tutkimaan lääkärin laatikoita, olisin estänyt sen jo ennen tapahtumaa. Vaikka eipä lääkärillä silti ole oikeutta tukistaa, jos nyt ihan oikeasti tukisti.
Kyllä vanhempien pitää pitää omat lapset kurissa lääkärissä, oli sitten kuinka vilkas lapsi tahansa (vilkas lapsi se meilläkin on tai siis kaksi sellaista)
Mutta ei se silti tarkoita, että väkivalta olisi ok. Jos joku töhertää graffitia autoni kylkeen, niin en voi tukistaa, vaikka mieli tekisi.
että lapsi on häiriköinyt vastaanotolla jo pitempään (koko tutkimuksen ajan) ilman että äiti on pitänyt kurissa mussukkaansa.
Äitihän itse myöntää, että lapsi on villi (joka voi hyvin olla sama kuin kuriton) ja lääkärin esimies kertoo tilanteen olleen levoton. Lääkäriltä on lopulta palanut pinna kun lapsi kaiken päätteeksi menee avaamaan laatikoita. Ok, käsiksi ei saisi käydä mutta osaan kuvitella, että jos äiti ei ole asioihin puuttunut ja lapsi menee lopulta kaivelemaan laatikoita niin lääkäri on hermostunut.
Kumman paljon on nykyään vanhempia, joilla ei ole mitään kontrollia lapsiinsa / antavat lasten tehdä mitä tahansa.
Olen ollut lasteni kanssa teatterissa, jossa muutama lapsikatsoja meni toistuvasti näyttämölle ja vanhemmat istuivat kuin tatit vaikka jopa näyttelijät kesken esityksen kehoittivat lapsia poistumaan näyttämöltä ja jättämään lavastuksen rauhaan.
Teki mieli nousta, hakea ne vieraat lapset tiukasti sieltä näyttämöltä ja palauttaa vanhemmilleen tiukasti taluttaen - ja nämä lapset eivät kajonneet henk. koht. omaisuuteeni.
Pitää myös muistaa, että lääkärillä on vaitiolovelvollisuus ja laatikoissa voi olla potilaspapereita, tutkimusvälineitä jne.
Sympatia lääkärille ylireagoinnista huolimatta.
kyllä se on vanhemman tehtävä vahtia missä tahansa paikassa että lapsi on aisoissa..
jatkossakin kun lääkäri sai rangaistuksen.
Jos meille olisi käynyt noin en nostaisi juttua vaan katsoisin peiliin ja miettisin mitä on jäänyt tekemättä vanhempana että lapsi käyttäytyy noin.
"Nico-Petteriä ei voi kieltää kun hän saa traumoja, tuhma lääkäri pahoinpiteli meidän Nico-Petterin ja ansaitsee rangaistuksen"
Miksi ihmeessä tuo lapsi edes oli mukana tuolla vastaanottohuoneessa kun ei ollut edes potilas.
Jos tietää lapsensa villiksi (adhd, kuriton pikkupaskiainen) niin jättää tämän hoitoon (kukaan ei ilmeisesti ota kun hajoittaa paikkoja) tai antaa adoptioon kun ei osaa kasvattaa ( kukaan ei ota kun on ylivilkas)
Sympatiani on lääkärin puolella.
Miksi ihmeessä tuo lapsi edes oli mukana tuolla vastaanottohuoneessa kun ei ollut edes potilas.
Jos tietää lapsensa villiksi (adhd, kuriton pikkupaskiainen) niin jättää tämän hoitoon (kukaan ei ilmeisesti ota kun hajoittaa paikkoja) tai antaa adoptioon kun ei osaa kasvattaa ( kukaan ei ota kun on ylivilkas)
Sympatiani on lääkärin puolella.
jos tosiaan olet tätä mieltä, tai sitten pidät omiasi kuin armeijaa..
lapsi on kuin pellossa vailla käytöstapoja ja kun joku hieman ojentaa (tukistamista ei voida näyttää toteen ja curling vanhemman mielestä paha katse on jo fyysinen kuritus) lasta niin johan haastetaan oikeuteen.
Toivottavasti lääkäri valittaa tuomiosta hoviin, ei mene nimittäin siellä läpi tuo.