Lue keskustelun säännöt.
Nuorena vanhemmaksi tulleet on kypsiä vanhemmuuteen. Itse olen onnellinen, et sain lapset nuorena ja he on nyt aikuisia.
18.04.2025 |
Se oli ihanaa aikaa ja lapset oli suht helppoja. Heissä on aina se tulevaisuus.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Sain lapseni 20 vuotiaana ja olin ihan liian pentu näin jälkikäteen ajatellen, omat menemiset olivat etusijalla, en olisi ilman äitini tukea selvinnyt lapseni kasvatuksesta. Harmittaa, en tullut enää toista kertaa äidiksi.
Monella oli tuollaista, ikävä kyllä. Toivottavasti osaavat nykyään kyseenalaistaa ja reflektoida yhtä hienosti kuin sinä! Omani sain 19-vuotiaana eikä ollut mitään omia menemisiä jotka olisivat olleet etusijalla, vaan etusijalla oli meidän perhe ja yhteinen elämä. Vanhemmiltani en tukea saanut kasvatukseen enkä olisi sitä huolinutkaan, eivät olleet kummoisia vanhempia itse. Lasta on hoitanut lapsen isä tai täti, eno, kummit isovanhemmat silloin kunnon ollut tarvetta. Tarve on ollut normaalia elämää mitä on kaiken ikäisillä, hekin kun käyvät ystävän pyöreillä juhlilla, tupaantuliaisissa, harrastuksissa jne. Ei se niin mene että jos 20v käy silloin tällöin juhlimassa niin se on epäkypsyyttä mutta kun 40v käy niin se on ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että moni lapsensa nuorena saanut kertoo, ettei esim. 35-vuotiaana enää jaksaisi pikkulapsivaihetta. Olen tullut siihen tulokseen, että lasten saaminen nuorena aiheuttaa ennenaikaista raihnautumista.
Tai sitten kun on kertaalleen sen pikkulapsivaiheen jo elänyt ja tietää, mitä se on sieltä 0-vuotiaasta kouluikään. Ja se kun on jo takana, niin en itsekään siihen näin 36-vuotiaana enää lähtisi. Nyt on elämässä uusi vaihe, kun lapsi isompi ja itsenäisempi.
Se on eri juttu saada eka lapsi vaikka lähempänä neljääkymppiä kuin toinen, kolmas tai neljäs. Jos on jo vuosia elänyt lapsiperhe-elämää, niin tottakai ajatus tuntuu tuossa vaiheessa raskaalle. Eri lähtökohta on kumminkin niillä joilla ei ole vuosien lapsirumbaa taustalla tuossa iässä.
Tämäkin tuntuu olevan joku kilpailu, että kuka on tehnyt lapset oikeimpaan aikaan lällälläää. Ihan turhaa. Mikä sopii yhdelle ei toiselle sovi ja kaikessa on puolensa. Mulle henkilökohtaisesti paras aika on ollut 35v jälkeen. En todellakaan ollut nuorempana kiinnostunut käyttämään aikaani vaipparalliin vaan elin mieluummin vapaan nuoruuden. Menetän ehkä vapaan keski-iän, mutta en kaipaa vapautta, koska kaikki on jo koettu. Ei ole mitään kiirettä saada lapsia isoiksi ja pystyy ihan eri tavalla olemaan läsnä. Näin me kaikki olemme erilaisia ja jokaisen polku on yhtä arvokas. Ei myöskään unohdeta, että on melkoinen etuoikeus jos lapsia ylipäätään saa saatikka että voisi päättää itse milloin niitä "hankkii". Ei nämä aina ole omassa kontrollissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että moni lapsensa nuorena saanut kertoo, ettei esim. 35-vuotiaana enää jaksaisi pikkulapsivaihetta. Olen tullut siihen tulokseen, että lasten saaminen nuorena aiheuttaa ennenaikaista raihnautumista.
Tai sitten kun on kertaalleen sen pikkulapsivaiheen jo elänyt ja tietää, mitä se on sieltä 0-vuotiaasta kouluikään. Ja se kun on jo takana, niin en itsekään siihen näin 36-vuotiaana enää lähtisi. Nyt on elämässä uusi vaihe, kun lapsi isompi ja itsenäisempi.
Se on eri juttu saada eka lapsi vaikka lähempänä neljääkymppiä kuin toinen, kolmas tai neljäs. Jos on jo vuosia elänyt lapsiperhe-elämää, niin tottakai ajatus tuntuu tuossa vaiheessa raskaalle. Eri lähtökohta on kumminkin niillä joilla ei ole vuosien lapsirumbaa taustalla tuossa iässä.
Niin, vaan mitenkä se liittyisi mitenkään mihinkään ennenaikaiseen "raihnaistumiseen"?
Kyllä sitä energiaa vielä on paljonkin, mutta nyt voin käyttää sitä omiin harrastuksiinkin. Siis, kun elämä ei ole enää pelkkää hiekkakakkujen ihastelua ja muuta pikkulapsielämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että moni lapsensa nuorena saanut kertoo, ettei esim. 35-vuotiaana enää jaksaisi pikkulapsivaihetta. Olen tullut siihen tulokseen, että lasten saaminen nuorena aiheuttaa ennenaikaista raihnautumista.
Tai sitten kun on kertaalleen sen pikkulapsivaiheen jo elänyt ja tietää, mitä se on sieltä 0-vuotiaasta kouluikään. Ja se kun on jo takana, niin en itsekään siihen näin 36-vuotiaana enää lähtisi. Nyt on elämässä uusi vaihe, kun lapsi isompi ja itsenäisempi.
Se on eri juttu saada eka lapsi vaikka lähempänä neljääkymppiä kuin toinen, kolmas tai neljäs. Jos on jo vuosia elänyt lapsiperhe-elämää, niin tottakai ajatus tuntuu tuossa vaiheessa raskaalle. Eri lähtökohta on kumminkin niillä joilla ei ole vuosien lapsirumbaa taustalla tuos
Totta, ne myöhemmin lapsia saavat ovat saaneet elää sen vapauden ja oman ajan jo aiemmin eikä sitä enää samalla tavalla kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin tuntuu olevan joku kilpailu, että kuka on tehnyt lapset oikeimpaan aikaan lällälläää. Ihan turhaa. Mikä sopii yhdelle ei toiselle sovi ja kaikessa on puolensa. Mulle henkilökohtaisesti paras aika on ollut 35v jälkeen. En todellakaan ollut nuorempana kiinnostunut käyttämään aikaani vaipparalliin vaan elin mieluummin vapaan nuoruuden. Menetän ehkä vapaan keski-iän, mutta en kaipaa vapautta, koska kaikki on jo koettu. Ei ole mitään kiirettä saada lapsia isoiksi ja pystyy ihan eri tavalla olemaan läsnä. Näin me kaikki olemme erilaisia ja jokaisen polku on yhtä arvokas. Ei myöskään unohdeta, että on melkoinen etuoikeus jos lapsia ylipäätään saa saatikka että voisi päättää itse milloin niitä "hankkii". Ei nämä aina ole omassa kontrollissa.
Ja samalla tavalla taas ajattelin itse nuorena, kun sain lapseni. En kokenut menettäväni mitään, eikä kyllä itsellänikään ole ollut kiirettä saada lasta aikuiseksi.
Enemmänkin havahtunut tajuamaan, kuinka nuori olen vielä kun lapseni täysi-ikäistyy.
Ja millä tavalla siis nuori vanhempi olisi vähemmän läsnä, kuin iäkkäämpi vanhempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että moni lapsensa nuorena saanut kertoo, ettei esim. 35-vuotiaana enää jaksaisi pikkulapsivaihetta. Olen tullut siihen tulokseen, että lasten saaminen nuorena aiheuttaa ennenaikaista raihnautumista.
Tai sitten kun on kertaalleen sen pikkulapsivaiheen jo elänyt ja tietää, mitä se on sieltä 0-vuotiaasta kouluikään. Ja se kun on jo takana, niin en itsekään siihen näin 36-vuotiaana enää lähtisi. Nyt on elämässä uusi vaihe, kun lapsi isompi ja itsenäisempi.
Se on eri juttu saada eka lapsi vaikka lähempänä neljääkymppiä kuin toinen, kolmas tai neljäs. Jos on jo vuosia elänyt lapsiperhe-elämää, niin tottakai ajatus tuntuu tuossa vaiheessa raskaalle. Eri lähtökohta on kumminkin niil
Totta, ne myöhemmin lapsia saavat ovat saaneet elää sen vapauden ja oman ajan jo aiemmin eikä sitä enää samalla tavalla kaipaa.
Eli jos saat lapsen esim. 42-vuotiaana, niin olisit valmis aloittamaan koko homman alusta esim 55-vuotiaana?
En ollut kypsä vanhemmuuten alle kaksikymppisenä. Ovat jo aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sillä ole mitään merkitystä missä vaiheessa ne lapset saa. Joku aika sopii toiselle, ja toinen toiselle. Me haluaisimme mieheni kanssa, että kainalossa köllöttelisi koko ajan pieni vauveli. Lapset ovat niin mukavia ja pienet aivan valloittavia. Jollekin toiselle pariskunnalle se olisi kauhistus ja vapauden menetys. Me ihmiset olemme niin kovin erilaisia.
Minä taas olen onnellinen, etten koskaan hankkinut lapsia.
-vela
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorena lasten saaneissa korostuu aina se, että oikein odotetaan lasten lentämistä pois pesästä, jotta päästään elämään sitä omaa elämää. Vanhemmat vanhemmat ovat jo sen oman elämän nähneitä ja pystyvät keskittymään lapsiinsa.
Höpö höpö. Ihan hölmöjä puhut.
35-37-vuotiaat ystäväni kertovat miten kuormittuneita ovat pienten lastensa kanssa. Ovat tottuneet vapauteen ja itsekkyyteen, heidän omia sanojaan.
Itse sain lapset 25 ja 27-vuotiaana. Olin mielestäni liian nuori, mutta virkeä ja energinen. Nyt 35, en enää jaksaisi pieniä, riittää kun hoidan ystävien lapsia kerran tai kaksi vuodessa. Omat lapseni ovat mainioita, mutta olisin voinut nauttia hetkistä enemmän.
Nyt kun puuhaan kaverien pienten kanssa, niin tykkään katsella, miten kivet ja etanat viehättävät pieniä mieliä. Omia lapsia vien museoihin ja ulos syömään ja käydään lenkillä yhdessä, nyt nautin näistä hetkistä kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset hankitaan tarpeeseen. Olen ollut onnettomin lapsettomana. Meillä lapset nyt 16v, 12v, 10v, 9v, 7v, 5v, 3v ja 6kk. N30.
Paras asia minkä voi tehdä, on jättää lapset tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena lasten saaneissa korostuu aina se, että oikein odotetaan lasten lentämistä pois pesästä, jotta päästään elämään sitä omaa elämää. Vanhemmat vanhemmat ovat jo sen oman elämän nähneitä ja pystyvät keskittymään lapsiinsa.
Höpö höpö. Ihan hölmöjä puhut.
Tuo on kyllä tosiaan jännä hokema, siis että nuoret vanhemmat laskisivat päiviä milloin lapsi on aikuinen.
Itse saatan joskus tuumia, että juu olen vielä suht nuori kun lapseni on aikuinen. Mutta se on enemmänkin pohdintaa, että mitäs sitä sitten keksisi kun lapsi elää aikuisena omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Paras asia minkä voi tehdä, on jättää lapset tekemättä.
Sikiäminen vaatii itsekkyyttä. Siksi lapsilla on aina itsekkäät vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena lasten saaneissa korostuu aina se, että oikein odotetaan lasten lentämistä pois pesästä, jotta päästään elämään sitä omaa elämää. Vanhemmat vanhemmat ovat jo sen oman elämän nähneitä ja pystyvät keskittymään lapsiinsa.
Höpö höpö. Ihan hölmöjä puhut.
Johan jo AP on onneissaan, että lapsensa on aikuisia
Ei kannata lisääntyä, muistakaa ehkäisy jos ette housuissanne pysy.
Naiset poikivat lisää ja lisää vaikka valmiiksi ylikansoitetulle saastuneelle pallolle kuolemaan, ja miehet tekevät tarpeensa emättimeen ilman kortsua vaikkeivat lapsia halua.
Pelkkiä vaistojemme orjuuttamia elukoita me olemme kaikki tyynni.