Lue keskustelun säännöt.
Nuorena vanhemmaksi tulleet on kypsiä vanhemmuuteen. Itse olen onnellinen, et sain lapset nuorena ja he on nyt aikuisia.
18.04.2025 |
Se oli ihanaa aikaa ja lapset oli suht helppoja. Heissä on aina se tulevaisuus.
Kommentit (121)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta ja nuorin syntyi, kun olin 26v. Kaikki lapset ovat nyt täysikäisiä. Sain lapset parhaaseen aikaan. Oli jaksamista eikä tulot olleet suuret, joten mitenkään äitiysvapaa ja hoitovapaa eivät kaataneet taloutta.
Lähdin opiskeleen lasten ollessa päiväkoti-ikäisiä. Valmistuin ja sen jälkeen olen töitä tehnyt ja ei ole ollut huolta rahasta koululaisia ja teinejä huoltaessa.
Himassa emäntä hoiti kersat ja kävin silloin tällöin tyhjentelemässä emännänkin pilluun!
- sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen tosi tyytyväinen valintaani saada lapset opiskeluaikana. Se on ollut erityisesti taloudellisesti järkevä vaihtoehto, kun miehen kanssa valmistuttiin varmasti työllistävään ammattiin. Aivan ihanaa, kun nyt keski-ikäisenä lapset ovat jo isoja ja voidaan tehdä kaikkea hauskaa yhdessä samalla kun moni ikätoveri painii pikkulapsirumban, ruuhkavuosien ja oma jaksamisensa kanssa. Opiskelu yliopistolla oli paljon helpompi yhdistää pikkulapsiarkeen kuin vaativa työelämä.
Meillä oli päivät luentoja/labratöitä ja illat laskujen tai harjoitustöiden tekoa tai tentteihin lukua. Ei siinä olisi lasten kanssa jaksanut opiskella.
Mun alallani taas yleisesti lähdettiin yliopisto-opintojen ajan joka kesätöihin toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille alan kokemusta hakemaan. Mitenkähän olisi lastenhoito onnistunut?
Miksi kehuskella sillä? Tehdään kun ollaan parisuhteessa. Ei ilman miestä.
Sain lapseni 20 vuotiaana ja olin ihan liian pentu näin jälkikäteen ajatellen, omat menemiset olivat etusijalla, en olisi ilman äitini tukea selvinnyt lapseni kasvatuksesta. Harmittaa, en tullut enää toista kertaa äidiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen huomannut, että moni lapsensa nuorena saanut kertoo, ettei esim. 35-vuotiaana enää jaksaisi pikkulapsivaihetta. Olen tullut siihen tulokseen, että lasten saaminen nuorena aiheuttaa ennenaikaista raihnautumista.
Onneksi en saanut lapsia nuorena. Olin väärän miehen kanssa, vuorotyössä ja varaton muutenkin.
Nelikymppisenä elämä paljon helpompaa, eikä ole menohaluja, joihin ei lapsia voisi ottaa mukaan. En laske sekunteja milloin lapset lentävät pesästä ja on ihana seurata heidän kasvamistaan ja elää tätä arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse sain lapset 22v, 24v, 25v ja 27v. Sain opiskelut hoidettua loppuun äitiyslomalla ollessa/niiden välissä.
On se mukavaa nyt näin 34 vuotiaana olla korkeasti koulutettu, pienen suurperheen äiti ja lapset jo suurin osa isoja.
Etkö pidä pienistä lapsista?
Vierailija kirjoitti:
Itse sain lapsemme 29-, 32- ja 34- viotiaina ja ole aina vähän katunut, etten tehnyt lapsia vaikka edes 5 vuotta vanhempana.
Mä tein lapset melkein tasan toivomassasi iässä, olin 34, 36 ja 40. Olen kyllä tosi tyytyväinen ollut, mutta vaikea olisi ollut kauheasti toisinkaan tehdä. Olin 30 kun tapasin lasten isän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen on aivoistaan fyysisestikin keskenkasvuinen vähintään 30v asti. Ei ole sattumaa että ihminen on hedelmällisimmillään silloin kun on tyhmimmillään.
https://www.menshealth.com/health/a26868313/when-does-your-brain-fully-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen tosi tyytyväinen valintaani saada lapset opiskeluaikana. Se on ollut erityisesti taloudellisesti järkevä vaihtoehto, kun miehen kanssa valmistuttiin varmasti työllistävään ammattiin. Aivan ihanaa, kun nyt keski-ikäisenä lapset ovat jo isoja ja voidaan tehdä kaikkea hauskaa yhdessä samalla kun moni ikätoveri painii pikkulapsirumban, ruuhkavuosien ja oma jaksamisensa kanssa. Opiskelu yliopistolla oli paljon helpompi yhdistää pikkulapsiarkeen kuin vaativa työelämä.
Minusta taas olisi tosi surullista, jos lapset olisivat jo isoja. Tämä pikkulapsiaikahan on elämän parasta aikaa!
Niin minustakin. Miten heidän kasvunsa ja kehityksensä voisi estää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä nuorempana lapset saa - tarkoittaako ap teiniäitejä? - sitä enemmän oletetaan että isovanhemmat osallistuvat aktiivisesti, jopa päivittäin lastenhoitoon. Minä sain esikoiseni 28-vuotiaana, eikä oma äitini ollut kiinnostunut, vaikka oli itse saanut lapsensa parikymppisenä ja hoidattanut meidät äidillään ja anopillaan. En tarvinnut vanhemmiltani myöskään taloudellista tukea.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena lasten saaneissa korostuu aina se, että oikein odotetaan lasten lentämistä pois pesästä, jotta päästään elämään sitä omaa elämää. Vanhemmat vanhemmat ovat jo sen oman elämän nähneitä ja pystyvät keskittymään lapsiinsa.
Okei :D
Omat vanhempani olivat iäkkäitä, enkä voi lapsuuttani kovasti kehua. Meni niin monet asiat heittämällä meidän lasten edelle, ja esim. vanhemman omat harrastekulut oli tärkeämpiä kuin sopivan kokoiset vaatteet meille.
Itse sain lapseni alle 30-vuotiaana. Nyt kun lapseni on jo itsenäinen koululainen, alkavat monet ikäiseni pikkuhiljaa vasta saada lapsia. Itse olen tyytyväinen tilanteeseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen tosi tyytyväinen valintaani saada lapset opiskeluaikana. Se on ollut erityisesti taloudellisesti järkevä vaihtoehto, kun miehen kanssa valmistuttiin varmasti työllistävään ammattiin. Aivan ihanaa, kun nyt keski-ikäisenä lapset ovat jo isoja ja voidaan tehdä kaikkea hauskaa yhdessä samalla kun moni ikätoveri painii pikkulapsirumban, ruuhkavuosien ja oma jaksamisensa kanssa. Opiskelu yliopistolla oli paljon helpompi yhdistää pikkulapsiarkeen kuin vaativa työelämä.
Eli lapset ovat jotakin jotka kannattaa hoitaa pois alta, että voi tehdä kaikkea hauskaa yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen tosi tyytyväinen valintaani saada lapset opiskeluaikana. Se on ollut erityisesti taloudellisesti järkevä vaihtoehto, kun miehen kanssa valmistuttiin varmasti työllistävään ammattiin. Aivan ihanaa, kun nyt keski-ikäisenä lapset ovat jo isoja ja voidaan tehdä kaikkea hauskaa yhdessä samalla kun moni ikätoveri painii pikkulapsirumban, ruuhkavuosien ja oma jaksamisensa kanssa. Opiskelu yliopistolla oli paljon helpompi yhdistää pikkulapsiarkeen kuin vaativa työelämä.
Minusta taas olisi tosi surullista, jos lapset olisivat jo isoja. Tämä pikkulapsiaikahan on elämän parasta aikaa!
Näinhän sitä itsekin ajattelin silloin, kun omani oli pikkulapsi.
Mut aikansa kutakin, nyt isomman lapsen kanssa olen iloinen, että eletään juuri tätä vaihetta. Ei tarvitse enää olla silmät selässäkin koko ajak vahtimassa, eikä suunnitella lyhyitäkin menemisiään sen mukaan, että saako lapsenvahdin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että moni lapsensa nuorena saanut kertoo, ettei esim. 35-vuotiaana enää jaksaisi pikkulapsivaihetta. Olen tullut siihen tulokseen, että lasten saaminen nuorena aiheuttaa ennenaikaista raihnautumista.
Tai sitten kun on kertaalleen sen pikkulapsivaiheen jo elänyt ja tietää, mitä se on sieltä 0-vuotiaasta kouluikään. Ja se kun on jo takana, niin en itsekään siihen näin 36-vuotiaana enää lähtisi. Nyt on elämässä uusi vaihe, kun lapsi isompi ja itsenäisempi.
Olin itse 24v.kun neljäs lapseni syntyi.
Vierailija kirjoitti:
Sain lapseni nuorena ja hyvin olen selvinnyt, mutta en sanoisi, että olin valmis. Lapsi oli hankala, enkä osannut suhteuttaa kokemustani mihinkään, vaan ajattelin, että ongelma johtui minun nuoruudestani ja kypsymättömyydestäni. Niin kaikki muutkin ajattelivat, sukulaisista naapureihin, lastentarhan ja koulun opettajista lääkäreihin. Siksi lapsen diagnoosit ja avun saanti viivästyivät merkittävällä ja lisää (kenties korjaamattomia) ongelmia aiheuttavalla tavalla vuosia.
Olen miettinyt, että jos olisin pikkulapsiaikana ollut parikymppisen opiskelijan sijasta kolmikymppinen tohtori, homma olisi mennyt ihan toisin ja lapseni olisi saanut enemmän tukea, suuntautunut koulussa akateemisemmin eikä tullut kiusatuksi. Hänellä olisi ollut paremmat lähtökohdat valita elämänkumppaninsa, eikä kumppani olisi toinen särkynyt sielu, jonka kanssa kaikki on vaikeaa.
Mulla meni vähän samoin, mutta syy ei ollut minun nuoruudessani vaan siinä että olin niiden silmissä liian nuori ketkä kyllä osasivat diagnosoida sen tohtorin lapsen samoilla oireilla kuin omani. Eli niiden tarpeeksi vanhojen ammattitaidottomuudessa ja elämänkokemuksen puutteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sain lapsemme 29-, 32- ja 34- viotiaina ja ole aina vähän katunut, etten tehnyt lapsia vaikka edes 5 vuotta vanhempana.
Vanhempana!? Nyt kiinnostaa kyllä, että miksi olisi ollut parempi odottaa?
Olisin halunnut viettää 5 vuotta kauemmin mieheni kanssa kahdestaan ilman lapsia.
Joten ratkaisuksi teitte kolme lasta, jos jo ekan jälkeen tältä tuntui?
Minusta taas olisi tosi surullista, jos lapset olisivat jo isoja. Tämä pikkulapsiaikahan on elämän parasta aikaa!