Nuorena vanhemmaksi tulleet on kypsiä vanhemmuuteen. Itse olen onnellinen, et sain lapset nuorena ja he on nyt aikuisia.

Minäkin olen tosi tyytyväinen valintaani saada lapset opiskeluaikana. Se on ollut erityisesti taloudellisesti järkevä vaihtoehto, kun miehen kanssa valmistuttiin varmasti työllistävään ammattiin. Aivan ihanaa, kun nyt keski-ikäisenä lapset ovat jo isoja ja voidaan tehdä kaikkea hauskaa yhdessä samalla kun moni ikätoveri painii pikkulapsirumban, ruuhkavuosien ja oma jaksamisensa kanssa. Opiskelu yliopistolla oli paljon helpompi yhdistää pikkulapsiarkeen kuin vaativa työelämä.

Sain lapseni nuorena ja hyvin olen selvinnyt, mutta en sanoisi, että olin valmis. Lapsi oli hankala, enkä osannut suhteuttaa kokemustani mihinkään, vaan ajattelin, että ongelma johtui minun nuoruudestani ja kypsymättömyydestäni. Niin kaikki muutkin ajattelivat, sukulaisista naapureihin, lastentarhan ja koulun opettajista lääkäreihin. Siksi lapsen diagnoosit ja avun saanti viivästyivät merkittävällä ja lisää (kenties korjaamattomia) ongelmia aiheuttavalla tavalla vuosia.

 

Olen miettinyt, että jos olisin pikkulapsiaikana ollut parikymppisen opiskelijan sijasta kolmikymppinen tohtori, homma olisi mennyt ihan toisin ja lapseni olisi saanut enemmän tukea, suuntautunut koulussa akateemisemmin eikä tullut kiusatuksi. Hänellä olisi ollut paremmat lähtökohdat valita elämänkumppaninsa, eikä kumppani olisi toinen särkynyt sielu, jonka kanssa kaikki on vaikeaa.

Nuorena lasten saaneissa korostuu aina se, että oikein odotetaan lasten lentämistä pois pesästä, jotta päästään elämään sitä omaa elämää. Vanhemmat vanhemmat ovat jo sen oman elämän nähneitä ja pystyvät keskittymään lapsiinsa.

Lässyn lässyn. Koulut jääneet käymättä ap:llä, tietenkin.

Minulla on kolme lasta ja nuorin syntyi, kun olin 26v. Kaikki lapset ovat nyt täysikäisiä. Sain lapset parhaaseen aikaan. Oli jaksamista eikä tulot olleet suuret, joten mitenkään äitiysvapaa ja hoitovapaa eivät kaataneet taloutta.

Lähdin opiskeleen lasten ollessa päiväkoti-ikäisiä. Valmistuin ja sen jälkeen olen töitä tehnyt ja ei ole ollut huolta rahasta koululaisia ja teinejä huoltaessa. 

Miksi elämänvalinnoista tarvitsee "lällättää"? Aika lapsellista.

Itse sain lapsemme 29-, 32- ja 34- viotiaina ja ole aina vähän katunut, etten tehnyt lapsia vaikka edes 5 vuotta vanhempana. 

Vierailija kirjoitti:

Itse sain lapsemme 29-, 32- ja 34- viotiaina ja ole aina vähän katunut, etten tehnyt lapsia vaikka edes 5 vuotta vanhempana. 

Vanhempana!? Nyt kiinnostaa kyllä, että miksi olisi ollut parempi odottaa? 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen tosi tyytyväinen valintaani saada lapset opiskeluaikana. Se on ollut erityisesti taloudellisesti järkevä vaihtoehto, kun miehen kanssa valmistuttiin varmasti työllistävään ammattiin. Aivan ihanaa, kun nyt keski-ikäisenä lapset ovat jo isoja ja voidaan tehdä kaikkea hauskaa yhdessä samalla kun moni ikätoveri painii pikkulapsirumban, ruuhkavuosien ja oma jaksamisensa kanssa. Opiskelu yliopistolla oli paljon helpompi yhdistää pikkulapsiarkeen kuin vaativa työelämä.

Meillä oli päivät luentoja/labratöitä ja illat laskujen tai harjoitustöiden tekoa tai tentteihin lukua. Ei siinä olisi lasten kanssa jaksanut opiskella.

Minäkin olisin halunnut saada lapsia jo vuosikymmeniä sitten. Mutta luonto, kohtalo mikä lie onkaan ollut, että en ole saanut ensimmäsitäkään avusta ja tuesta huolimatta. - No ehtiihän sitä ikää kun on vasta 45 vuotta; vaikka olenkin jo pikkuhiljaa alkanut sisäistämään, että lapsettomaksi saatan jäädä. Onneksi on kummilapsia ja veljen lapset ovat myös itselleni erinomaisen rakkaita.

Tosiaan. Ne jotka sai nuorina lapsia niin aina sai kuunnella miten muutetan espanjaan tai lähdetään sinne ja tonne kun lapset on aikuisia tms. Vanhempana lapsia saaneet tekivät ne muutokset vaikka lapset oli pieniä.

Vierailija kirjoitti:

Itse sain lapsemme 29-, 32- ja 34- viotiaina ja ole aina vähän katunut, etten tehnyt lapsia vaikka edes 5 vuotta vanhempana. 

Tuohan on just paras ikä

Itse sain lapset 22v, 24v, 25v ja 27v. Sain opiskelut hoidettua loppuun äitiyslomalla ollessa/niiden välissä. 

On se mukavaa nyt näin 34 vuotiaana olla korkeasti koulutettu, pienen suurperheen äiti ja lapset jo suurin osa isoja.

Olen onnellinen että tein lapset vasta nelikymppisenä. Nuoruuden opiskelin ja reissasin maailmalla, sitä nuoruuden intoa ei voi saada takaisin, olisin menettänyt paljon jos olisin tehnyt lapset nuorena. Vähän eri asia reppureissata maailmalla tai tutustua uusiin kulttuureihin 25-vuotiaana kuin 40-vuotiaana kun lapset jo aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Olen onnellinen että tein lapset vasta nelikymppisenä. Nuoruuden opiskelin ja reissasin maailmalla, sitä nuoruuden intoa ei voi saada takaisin, olisin menettänyt paljon jos olisin tehnyt lapset nuorena. Vähän eri asia reppureissata maailmalla tai tutustua uusiin kulttuureihin 25-vuotiaana kuin 40-vuotiaana kun lapset jo aikuisia.

Me ollaan reissattu paljon lasten kanssa. Näkee hekin maailmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Itse sain lapset 22v, 24v, 25v ja 27v. Sain opiskelut hoidettua loppuun äitiyslomalla ollessa/niiden välissä. 

On se mukavaa nyt näin 34 vuotiaana olla korkeasti koulutettu, pienen suurperheen äiti ja lapset jo suurin osa isoja.

Tunnustan olen vähän kateellinen.  Itse olen vastentahtoisesti lapseton mies; vaikka sukupuoleni onkin tässä kohtaa sivuseikka, koska en halua kuulla, että helppoahan se on miehenä kun voi saada lapsia minkäikäisenä vaan. - Paitsi että ei aina ei voi. Ja tosieksi olisin halunnut saada lapsen sen ikäisenä, ttä en olisi itse siinä iässä, että vosiin yhtä hyvin olla laps(i)en iso-iso-isä   

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain lapsemme 29-, 32- ja 34- viotiaina ja ole aina vähän katunut, etten tehnyt lapsia vaikka edes 5 vuotta vanhempana. 

Vanhempana!? Nyt kiinnostaa kyllä, että miksi olisi ollut parempi odottaa? 

Olisin halunnut viettää 5 vuotta kauemmin mieheni kanssa kahdestaan ilman lapsia. 

Minä sain lapseni nuorena enkä todellakaan ollut siihen valmis tai kypsä.

Aika usein jätin lapsen vanhempieni luoksi hoitoon kun halusin itse mennä kavereiden kanssa yöelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen tosi tyytyväinen valintaani saada lapset opiskeluaikana. Se on ollut erityisesti taloudellisesti järkevä vaihtoehto, kun miehen kanssa valmistuttiin varmasti työllistävään ammattiin. Aivan ihanaa, kun nyt keski-ikäisenä lapset ovat jo isoja ja voidaan tehdä kaikkea hauskaa yhdessä samalla kun moni ikätoveri painii pikkulapsirumban, ruuhkavuosien ja oma jaksamisensa kanssa. Opiskelu yliopistolla oli paljon helpompi yhdistää pikkulapsiarkeen kuin vaativa työelämä.

Heh

Lastenteko oli mukavaa aikaa. Kaipaan sitä suunnattomasti.

t. ap