Mitä ajattelet nyt aikuisena koulukiusaamistasi ihmisistä, joita kiusasit?
Kommentit (233)
Vierailija kirjoitti:
En koskaan kiusannut ketään yksittäistä lasta koulussa mutta olin mukana nauramassa kun jollekulle sattui joku moka tms. Haluaisin sanoa puolustukseksi että pelkäsin itsekin, ajattelin että joudun kiusatuksi jos puolustan altavastaajaa. Pitäisi olla niitä rohkeita jotka uskaltavat sanoa suoraan ettei tuo ole mukavaa mutta se on tosi vaikeaa, jopa hengenvaarallista.
Mä taas sanon, ettei kukaan ole alunperin niin rohkea, että menisi väliin kun yhtä kiusataan. Mä ainakin pelkäsin. Mutta koska mua kiusattiin kotona niin en voinut antaa sen tapahtua muualla - ja niin menin väliin, peläten. Ja siinä kävi niin, että minusta tuli rohkea, kun valitsin tehdä rohkeasti. Aikuisena juoksin väliin kun mieslauma potki maassa makavaa miestä. Olen siis nainen ( eikä toi ollut ehkä fiksua multa). Potkijat jotenkin pelästyi kuitenkin ja sain ambulanssin potkitulle. Olen pelännyt koulussa ja työpaikalla olla se ainoa, joka sanoo ei, mutta silti sanonut vaikka pissit housussa. Turha odottaa jotakuta rohkeaa vaan puuttua itse ilman rohkeutta.
Minä en kiusaajien anteeksipyyntöjä kaipaa. En ole heitä nähnyt 18 vuoteen ja pahimmasta kiusaajasta tuli elämäniloinen kaikkia kannustava infulencer someen ja personal trainer :D
Eipä sillä että olisin kuvitellutkaan, että hän oikeasti pystyisi sillä ÄÖ:llä jotakin muuta kuin amis tasoista opiskelemaan ja ainoa raha mitä hänellä on tulee suoraa vanhemman miehen lompakosta. Englantia hän ei osaa edelleenkään sanaakaan, mikä on minusta aika säälittävää.
Uskon karmaan, joten eiköhän karma hoitele hänet enemmin tai myöhemmin. En usko että muutkaan hänen apukoulu kaverinsa ovat saaneet elämässään mitään sen kummempaa aikaan kun duunaritason töitä ja isättömiä lapsia.
Minua taas kiinnostaisi kysyä, että mitä te kiusaajat oikeastaan tiesitte näistä kiusaamistanne ihmisistä? Tunsitteko heitä lainkaan vai luuletteko tuntevanne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä ei vaan tajunnut. Olen itse kiusattu. Mä luulen, että ne kiusaajat eivät ymmärtäneet. Mulla oli paljon muitakin syitä.
Mutta on kyllä niin idioottia toimintaa kiusaaminen. Usein muutenkin ongelmaperheistä lapset.Minua kiusanneet olivat ns. hyvistä perheistä. Säälittäviä ihmisiä
Noita on. Rakkaudettomuus ei katso yhteiskuntaluokkaa. Usein varakkaampien perheiden vanhemmat tekee pitkää päivää työssä. Aika on lapsilta pois.
Voi olla, että ovat oppineet vanhemmiltaan kiusaamisen. Ei omena kauas puusta putoa. Tuo on vanhentunut käsitys, että kiusaajalla olisi pahoja vaikeuksia kotona (osalla on, muttei läheskään kaikilla). Jotkut vaan ns. kasvatetaan kieroon. Suututtaa tämä trendi, että kiusaajasta yritetään tehdä "uhriraukkaa"!
Vierailija kirjoitti:
Minua taas kiinnostaisi kysyä, että mitä te kiusaajat oikeastaan tiesitte näistä kiusaamistanne ihmisistä? Tunsitteko heitä lainkaan vai luuletteko tuntevanne?
Kiusattuna vastaan. Perheeni oli varakkaampi kuin iso osa paikkakunnalla asuvista. Tämä oli varmasti yksi syy. Kateus.
Raha on yksi syy kiusaamiselle. Asuin duunarikaupungissa.
Varmaan toisinpäinkin voi olla. Jos perhe on köyhä ja suurin osa on varakkaita. Erilaiset vaatteet ja harrastukset.
Onneksi nykyään kenenkään ei tarvi kulkea likaisissa ja rikkinäisissä vaatteissa. Paitsi jos vanhemmat ovat sairaita, eivätkä pysty huolehtimaan lapsistaan.
Erilaisuus on syy kiusaamiselle. Oli se mitä vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä ei vaan tajunnut. Olen itse kiusattu. Mä luulen, että ne kiusaajat eivät ymmärtäneet. Mulla oli paljon muitakin syitä.
Mutta on kyllä niin idioottia toimintaa kiusaaminen. Usein muutenkin ongelmaperheistä lapset.Minua kiusanneet olivat ns. hyvistä perheistä. Säälittäviä ihmisiä
Noita on. Rakkaudettomuus ei katso yhteiskuntaluokkaa. Usein varakkaampien perheiden vanhemmat tekee pitkää päivää työssä. Aika on lapsilta pois.
Voi olla, että ovat oppineet vanhemmiltaan kiusaamisen. Ei omena kauas puusta putoa. Tuo on vanhentunut käsitys, että kiusaajalla olisi pahoja vaikeuksia kotona (osalla on, muttei läheskään kaikilla). Jotkut vaan ns. kasvatetaan kieroon. Suututtaa tämä trendi, että kiusaajasta
Voi olla myös, että kiusaajilla on paineita olla parempia. Vanhemmat vaatii liikaa. Stressiä siitä.
Vierailija kirjoitti:
Osoittautuivat myös aikuisena luusereiksi.
Tuon olen valitettavasti kuullut useamman kerran aikuisen suusta. Ilmeisesti jakavat edelleen ihmiset suosittuihin, taviksiin ja luusereihin (näin ainakin meidän koulussa oli)?
Lapsen mielestä koulussa kiusataan nykyään paljon. Opettajat eivät kuulemma välitä. 400 oppilasta välitunnilla. Kiusaaminen on helpooa. Ei yksi opettaja pysty valvomaan kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua taas kiinnostaisi kysyä, että mitä te kiusaajat oikeastaan tiesitte näistä kiusaamistanne ihmisistä? Tunsitteko heitä lainkaan vai luuletteko tuntevanne?
Kiusattuna vastaan. Perheeni oli varakkaampi kuin iso osa paikkakunnalla asuvista. Tämä oli varmasti yksi syy. Kateus.
Raha on yksi syy kiusaamiselle. Asuin duunarikaupungissa.
Varmaan toisinpäinkin voi olla. Jos perhe on köyhä ja suurin osa on varakkaita. Erilaiset vaatteet ja harrastukset.
Onneksi nykyään kenenkään ei tarvi kulkea likaisissa ja rikkinäisissä vaatteissa. Paitsi jos vanhemmat ovat sairaita, eivätkä pysty huolehtimaan lapsistaan.
Erilaisuus on syy kiusaamiselle. Oli se mitä vain.
Onko todellinen syy? Erilainen usein valitaan kohteeksi kyllä, mutta mikä pohjimmiltaan on syy sille, että ylipäätään kiusataan? Usein se on oman aseman parannus ryhmässä (=lisää valtaa). Monet kiusaajat sanoneet vain "pitäneensä hauskaa". Eli vallanhimoista sadismia käytännössä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen mielestä koulussa kiusataan nykyään paljon. Opettajat eivät kuulemma välitä. 400 oppilasta välitunnilla. Kiusaaminen on helpooa. Ei yksi opettaja pysty valvomaan kaikkea.
Ei pysty valvomaan, eikä välttämättä uskalla puuttua. Varsinkaan, kun kiusaamista on myös somessa.
Olin sellainen aika äänekäs naurattaja. Toivottavasti en kiusannut ketään epähuomiossa ja ymmärtämättömyyttäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua taas kiinnostaisi kysyä, että mitä te kiusaajat oikeastaan tiesitte näistä kiusaamistanne ihmisistä? Tunsitteko heitä lainkaan vai luuletteko tuntevanne?
Kiusattuna vastaan. Perheeni oli varakkaampi kuin iso osa paikkakunnalla asuvista. Tämä oli varmasti yksi syy. Kateus.
Raha on yksi syy kiusaamiselle. Asuin duunarikaupungissa.
Varmaan toisinpäinkin voi olla. Jos perhe on köyhä ja suurin osa on varakkaita. Erilaiset vaatteet ja harrastukset.
Onneksi nykyään kenenkään ei tarvi kulkea likaisissa ja rikkinäisissä vaatteissa. Paitsi jos vanhemmat ovat sairaita, eivätkä pysty huolehtimaan lapsistaan.
Erilaisuus on syy kiusaamiselle. Oli se mitä vain.Onko todellinen syy? Erilainen usein valitaan kohteeksi kyllä, mutta mikä pohjimmiltaan on s
Ainakin osittain. On varmaan muitakin syitä Olin yrittäjäperheestä. Yläasteella piiri laajeni. Vanhemmillani oli pieni halli yhden asuinalueen lähellä. Ainakin yksi tyttö asui siinä lähellä ja tiesi sen. Kiusaaminen alkoi. En keksi muuta syytä kuin kateus.
Paikkakunnan silmäätekevien lapsia kiusattiin. Ja esim. kauppiaiden lapsia ja poliisien lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tehnyt itse murhan 😂
Mua ei naurata. Kiusaaminen jättää elämänmittaiset arvet.
Ei muakaan. Jos lastasi kiusattaisiin ja hän päätyisi tuohon ratkaisuun, vieläkö naurattaisi?
Kiusaan edelleen, jopa samalla kun mua astutetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua taas kiinnostaisi kysyä, että mitä te kiusaajat oikeastaan tiesitte näistä kiusaamistanne ihmisistä? Tunsitteko heitä lainkaan vai luuletteko tuntevanne?
Kiusattuna vastaan. Perheeni oli varakkaampi kuin iso osa paikkakunnalla asuvista. Tämä oli varmasti yksi syy. Kateus.
Raha on yksi syy kiusaamiselle. Asuin duunarikaupungissa.
Varmaan toisinpäinkin voi olla. Jos perhe on köyhä ja suurin osa on varakkaita. Erilaiset vaatteet ja harrastukset.
Onneksi nykyään kenenkään ei tarvi kulkea likaisissa ja rikkinäisissä vaatteissa. Paitsi jos vanhemmat ovat sairaita, eivätkä pysty huolehtimaan lapsistaan.
Erilaisuus on syy kiusaamiselle. Oli se mitä vain.Onko todellinen syy? Erilainen usein valit
Kun nyt mietin tuota, niin minusta tuo tyttö oli pelottava ja häiriintynyt. Osoitti sen myöhemmin yläasteella. Mitähän siinäkin perheessä oli.
Samanlaisia savukoskelaisia ääliöitä ne taitaa aikuisenakin olla. Yksi tuli kerran paikallisessa juttelemaan ja äänensävy oli jo valmiiksi vittumainen kun tervehti. En jäänyt kuuntelemaan enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tehnyt itse murhan 😂
Mua ei naurata. Kiusaaminen jättää elämänmittaiset arvet.
Ei muakaan. Jos lastasi kiusattaisiin ja hän päätyisi tuohon ratkaisuun, vieläkö naurattaisi?
Olen lukenut kiusaamisesta.
Lapsi selviytyy kiusaamisesta, jos hänellä on tukea vapaa-ajan harrastuksesta ja koti on hyvä ja kannustava. Tai edes yksi näistä.
Kiusaaminen + huonot kotiolot + ei tukea harrastuksesta = Syrjäytyminen.
Ei voi mitään, se oli ekalla luokalla kunnes siirryin tarkkikselle.
Sit tapeltiinkin melkein joka päivä, perusjuttuja, ei tarvinnut opiskella paljoa, katottiin kauhuleffoja ja päästiin kotiin muuta koulua aikaisemmin. Oli kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tehnyt itse murhan 😂
Mua ei naurata. Kiusaaminen jättää elämänmittaiset arvet.
Ei muakaan. Jos lastasi kiusattaisiin ja hän päätyisi tuohon ratkaisuun, vieläkö naurattaisi?
Olen lukenut kiusaamisesta.
Lapsi selviytyy kiusaamisesta, jos hänellä on tukea vapaa-ajan harrastuksesta ja koti on hyvä ja kannustava. Tai edes yksi näistä.
Kiusaaminen + huonot kotiolot + ei tukea harrastuksesta = Syrjäytyminen.
Jos missään paikassa ei ole hyvä olla. Ei koulussa, ei kotona, ei harrastuksessa. Ihmisellä ei ole mitään, mistä ponnistaa.
Eihän siinä takanapäin puhuta mitään vaan suoraan henkilölle.