Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Raivosin lapsille -Mitä voin tehdä, ettei se enää ikinä toistu?
15.04.2025 |
Tiedän toimineen niin totaalisen väärin. Raivosin kolmelle alle kouluikäiselle lapselleni käytännössä koko iltapäivän milloin mistäkin lasten tekemästä töllön työstä. Olin siis aivan uskomattoman kamala ja sanoin rakkaimmilleni mitä kurjempia asioita.
Välillä pyytelin itkien anteeksi, mutta taas seuraava pienimmäisen läträily ruokapöydässä tai keskimmäisen törttöily sai minut kilahtamaan.
Normaalisti olen lempeä, huolehtivainen ja ymmärtäväinen äiti. Sanoitan tunteita, kerron rakastavani ja hoivaan lapsiani kaikilla hellimmillä tavoilla. Olen heille mahdollisimman paljon läsnä ja keksin kaikenlaista kivaa yhteistä puuhaa, leikkiä ja seikkailua. Kuitenkin minussa on myös tuo toinen ns. pimeä puoli, joka tulee ilmi onneksi ani harvoin.
Illalla lupasin lapsilleni, etten enää koskaan raivoa heille. Kuinka pystyn pitämään lupaukseni?
Kommentit (47)
Ensinnäkin, myös lasten tulee oppia, että aikuisilla on rajat. Jos ne rajat eivät tule koskaan vastaan (niin kuin sinulla tänään), eivät he voi mitenkään myöskään oppia, että sellaisia on.
Toiseksi, ei kenenkään äidin tarvi olla täydellinen ja aina hallita kaikki täydellisesti. Sehän on tosi huono malli siirtää lapsille. Jokainen ollaan virheellisiä ja erehtyväisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että olen itse kipeä ja likipitäen burnoutin partaalla työstäni johtuen. Olen siis todella kuormittunut, mutta mikään ei oikeuta käytöstäni.
Painotan, että suutun hyvin harvoin lapsilleni pahasti. Olen aikaisemmin suututtuani etsinyt kaikki normaalit keinot käyttöön ja keksinyt monenlaisia tapoja rauhoitella itseäni suuttuessani. Yksin lasten kanssa ollessa, kun mieheni on poissa, näiden keinojen käyttö on kuitenkin hyvin hankalaa, kun normaalia elämää pitää kuitenkin jatkuvasti pyörittää rinnalla.
Jos olet kuormittunut, pyydä mieheltäsi apua siihen normaalin elämän pyörittämiseen lastenhoidon rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Fyysisesti en ole koskaan satuttanut. Mutta onhan raivoaminen henkistä väkivaltaa. Ainakin, kun nyt se sisälsi myös todella kurjaa puhetta. Esim. ärisin, etten kestä lapsiani, sanoin häipyvän, kunhan vain isi tulee takaisin...Ap.
Jos positiivisen kautta haluat pohtia tätä, niin vaikka noi oli kurjasti sanottu, ei toi silti ollut pahimmasta päästä.
Se, ettet kestänyt lapsiasi sillä hetkellä, on fakta. Kaikilla on hetkiä, ettei toisia kestä. Et kuitenkaan haukkunut heitä suoraan, vaan toi liittyi enemmän heidän tekoihinsa.
Sanoit häipyväsi, kun isi tulee takaisin. Eli selkeästi välität sen verran, ettet uhkaile jättäväsi heitä täysin yksin, vaan odotat kyllä, että isi ehtii paikalle.
Älä ole liian ankara itsellesi äläkä tee tästä itsellesi jotain mörköä, jota pelkäät. Kaikki raivostuu lapsilleen joskus, koska ne rakastettavat pienet tuhoeläimet tietää täsmälleen mistä painaa, että hermo menee. Sä kadut raivostumistasi ja kaikesta näkee, että sulla on kuitenkin joku kontrolli päällä, vaikka hermo menee.
T. Suihkuraivoaja
Vierailija kirjoitti:
Fyysisesti en ole koskaan satuttanut. Mutta onhan raivoaminen henkistä väkivaltaa. Ainakin, kun nyt se sisälsi myös todella kurjaa puhetta. Esim. ärisin, etten kestä lapsiani, sanoin häipyvän, kunhan vain isi tulee takaisin...Ap.
Joo. Jätä nuo pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että olen itse kipeä ja likipitäen burnoutin partaalla työstäni johtuen. Olen siis todella kuormittunut, mutta mikään ei oikeuta käytöstäni.
Painotan, että suutun hyvin harvoin lapsilleni pahasti. Olen aikaisemmin suututtuani etsinyt kaikki normaalit keinot käyttöön ja keksinyt monenlaisia tapoja rauhoitella itseäni suuttuessani. Yksin lasten kanssa ollessa, kun mieheni on poissa, näiden keinojen käyttö on kuitenkin hyvin hankalaa, kun normaalia elämää pitää kuitenkin jatkuvasti pyörittää rinnalla.
Jos olet kuormittunut, pyydä mieheltäsi apua siihen normaalin elämän pyörittämiseen lastenhoidon rinnalla.
Tottakai hän osallistuu 50%, välillä enemmänkin. Hän ei vain aina ole paikalla. Jos olisi paikalla, niin silloin tietenkin kumpi vain pystyy mennä sinne toiseen huoneeseen hengittelemään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, joka onnistuu olemaan näin kamala äiti?
Heh. Luulenpa, että suurin osa vanhemmista raivoaa joskus lapsilleen ihan syystä ja jotkut vaan esittää jotain niin rauhallista "tunteiden sanoittajaa". Kyllähän sen nyt kaikki tajuaa, että lapsiperheessä pinna on kireällä mm. väsymyksen vuoksi.
Onkohan todella näin? Itse ajattelen olevani tässä marginaalissa. Toisaalta tiedän myös osoittavani heille rakkautta ihan jatkuvalla syötöllä. Jos saisin tämän satunnaisen raivoamisen itsestäni pois, voisin uskoa olevani maailman paras äiti. Nyt koen olevani maailman surkein...Ap.
Siis mitä ihmettä? :D koostuuko sinun tuttavapiirisi lähinnä esittäjistä? Eikö sinun vanhemmat ole k
Niin, kun ne eivät ole sinulle kertoneet totuutta ja tuskin sinäkään heille omasta raivoamisestasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fyysisesti en ole koskaan satuttanut. Mutta onhan raivoaminen henkistä väkivaltaa. Ainakin, kun nyt se sisälsi myös todella kurjaa puhetta. Esim. ärisin, etten kestä lapsiani, sanoin häipyvän, kunhan vain isi tulee takaisin...Ap.
Jos positiivisen kautta haluat pohtia tätä, niin vaikka noi oli kurjasti sanottu, ei toi silti ollut pahimmasta päästä.
Se, ettet kestänyt lapsiasi sillä hetkellä, on fakta. Kaikilla on hetkiä, ettei toisia kestä. Et kuitenkaan haukkunut heitä suoraan, vaan toi liittyi enemmän heidän tekoihinsa.
Sanoit häipyväsi, kun isi tulee takaisin. Eli selkeästi välität sen verran, ettet uhkaile jättäväsi heitä täysin yksin, vaan odotat kyllä, että isi ehtii paikalle.
Älä ole liian ankara itsellesi äläkä tee tästä itsellesi jotain mörköä, jota pelkäät. Kaikki raivostuu lapsilleen joskus, koska ne rakastettavat pienet tu
Hei kiitos ihan valtavasti näistä sanoista! Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdotan, että
1. Annat itsellesi anteeksi. Kaikki hermostuu joskus, ei ihminen mitä tahansa kestä, etenkään väsyneenä. Pääasia että pyysit lapsilta anteeksi.
2. Tärkein: yrität saada levättyä, ettei kuormitus lipsahda uupumukseksi. Voitko ottaa lomaa? Vähentää töitä?
3. Harjoittelet jonkun rauhtoittumiskeinon tulevaisuuden varalle, kun meinaa keittää yli. Esim kävelet toiseen huoneeseen ja lasket kymmeneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, joka onnistuu olemaan näin kamala äiti?
Heh. Luulenpa, että suurin osa vanhemmista raivoaa joskus lapsilleen ihan syystä ja jotkut vaan esittää jotain niin rauhallista "tunteiden sanoittajaa". Kyllähän sen nyt kaikki tajuaa, että lapsiperheessä pinna on kireällä mm. väsymyksen vuoksi.
Onkohan todella näin? Itse ajattelen olevani tässä marginaalissa. Toisaalta tiedän myös osoittavani heille rakkautta ihan jatkuvalla syötöllä. Jos saisin tämän satunnaisen raivoamisen itsestäni pois, voisin uskoa olevani maailman paras äiti. Nyt koen olevani maailman surkein...Ap.
No huh huh. Jos tämä on se, miten nykyäidit ajattelevat ja vaativat itseltään, en yhtään ihmettele, että äitiys koetaan rankaksi.
Onneksi itse oli pienten lasten äiti silloin, kun äiditkin saivat olla ihan tavallisia ihmisiä heikkouksineen ja välillä kuohuvine tunteineen. Ei tarvinnut olla täydellinen ollakseen hyvä äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, joka onnistuu olemaan näin kamala äiti?
Heh. Luulenpa, että suurin osa vanhemmista raivoaa joskus lapsilleen ihan syystä ja jotkut vaan esittää jotain niin rauhallista "tunteiden sanoittajaa". Kyllähän sen nyt kaikki tajuaa, että lapsiperheessä pinna on kireällä mm. väsymyksen vuoksi.
Onkohan todella näin? Itse ajattelen olevani tässä marginaalissa. Toisaalta tiedän myös osoittavani heille rakkautta ihan jatkuvalla syötöllä. Jos saisin tämän satunnaisen raivoamisen itsestäni pois, voisin uskoa olevani maailman paras äiti. Nyt koen olevani maailman surkein...Ap.
No huh huh. Jos tämä on se, miten nykyäidit ajattelevat ja vaativat itseltään, en yhtään ihmettele, että äitiys koetaan rankaksi.
Onneksi it
No itse olen sitä mieltä, että henkinen väkivalta on väärin ja toki siihen tulee puuttua. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon sitä mieltä, että lapsille on itse asiassa ihan hyväksi kojea tuollaisia tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllähän tuossa nyt on mennyt aidosti yli ap:lla.
Vierailija kirjoitti:
Ehdotan, että
1. Annat itsellesi anteeksi. Kaikki hermostuu joskus, ei ihminen mitä tahansa kestä, etenkään väsyneenä. Pääasia että pyysit lapsilta anteeksi.
2. Tärkein: yrität saada levättyä, ettei kuormitus lipsahda uupumukseksi. Voitko ottaa lomaa? Vähentää töitä?
3. Harjoittelet jonkun rauhtoittumiskeinon tulevaisuuden varalle, kun meinaa keittää yli. Esim kävelet toiseen huoneeseen ja lasket kymmeneen.
Erinomaiset ehdotukset ja jotain pitäisi keksiä erityisesti tuon kohdan 2 suhteen. Mutta kohta 3. En tiedä mikä minussa on vialla, muttei se toimi itselläni silloin, kun olen yksin lasten kanssa. Yleensä tilanne ehtii sen 10 s aikana eskaloitumaan lasten taholla vieläkin enemmän, jolloin palatessani suutun ihan yhtä pahasti! Tähän jos saisin jonkun maagisen keinon, niin olisin onnellinen. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon sitä mieltä, että lapsille on itse asiassa ihan hyväksi kojea tuollaisia tunteita.
En kyllä itse tiedä mitä he tästä saavat? Olisiko mielestäsi aikuisenkin hyvä kokea raivoamista, päin naamaa huutamista "Nyt kun minä sanon, että yövaatteet puetaan päälle, niin ne muuten sitten puetaan päälle!" Tai "Nyt en kestä sinua, en kestä, en kestä! Ehkä soitan poliisit paikalle ja häivyn, kunhan x tulee takaisin!" Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, joka onnistuu olemaan näin kamala äiti?
Heh. Luulenpa, että suurin osa vanhemmista raivoaa joskus lapsilleen ihan syystä ja jotkut vaan esittää jotain niin rauhallista "tunteiden sanoittajaa". Kyllähän sen nyt kaikki tajuaa, että lapsiperheessä pinna on kireällä mm. väsymyksen vuoksi.
Onkohan todella näin? Itse ajattelen olevani tässä marginaalissa. Toisaalta tiedän myös osoittavani heille rakkautta ihan jatkuvalla syötöllä. Jos saisin tämän satunnaisen raivoamisen itsestäni pois, voisin uskoa olevani maailman paras äiti. Nyt koen olevani maailman surkein...Ap.
No huh huh. Jos tämä on se, miten nykyäidit ajattelevat ja vaativat itseltään, en yhtään ihmettele,
Lainaus:*No itse olen sitä mieltä, että henkinen väkivalta on väärin ja toki siihen tulee puuttua. Ap.*
Henkinen väkivalta on hieman eri asia kuin äidin yksittäinen raivoaminen. Jos asia selvitetään, pyydetään anteeksi ja halataan, en oikein usko, että lapsille tuosta jää traumoja.
Lapset ei oikeasti mene rikki siitä että niille joskus raivostuu kun ne perseilee. Noin kasvatetaan vaan sellaisia vellihousuja jotka purskahtaa itkuun kun armeijassa kouluttaja huutaa.
" Heh. Luulenpa, että suurin osa vanhemmista raivoaa joskus lapsilleen ihan syystä ja jotkut vaan esittää jotain niin rauhallista "tunteiden sanoittajaa". Kyllähän sen nyt kaikki tajuaa, että lapsiperheessä pinna on kireällä mm. väsymyksen vuoksi."
Niin, jotkut vaan esittää. Osallistuin kerran tutkimukseen, olisiko ollut MLL:n tai tms, kysyttiin mm huudatko lapsille. Vastasin että kyllä joskus, jopa tarkoituksella (mulle huutaminen tarkoittaa kovaan ääneen komentamista, siis ihan huutamalla... ) .... tutkimustulokset julkaistiin, olin AINOA joka oli sanonut huutavansa lapsilleen. Siinä kysymyksen kohdassa oli vain yksi vastaaja ja tiesin että sehän olen minä. AINOA.
Minä en oikeasti tajua, millainen otanta oli tai missä ovat ne ihmiset, jotka eivät koskaan edes huuda. Siis siinä ei kysytty raivoamisesta joka on minusta ehkä hieman eri asia, mutta että ihmiset eivät "edes huuda". Edes anonyymissa tutkimuksessa ei tätä myönnetä.
**
No asiaan. Ap, hyvä että tiedostat raivoamisen olevan väärin mutta älä ruoski itseäsi liikaa. Pyysit jo anteeksi. Jari Sinkkosesta ei kaikki pidä mutta lainaan silti häneltä - yhteyden katkeaminen lapseen ei haittaa jos sen vaan myös heti korjaa. Aikuisen tehtävä on se korjata ja näin olet toiminut.
Keinoja itsehillintään (nepsylapsille tarjotaan muita aistiärsykkeitä, saattaisi toimia aikuisillekin paremmin kuin vain se "hengitä syvään", tai "rauhoitu nyt" ;) Esim voi kokeilla juoda lasin vettä. Pestä kasvot, tai pitää käsiä juoksevan veden alla. Voi kokeilla laskea viiden välein sadasta taaksepäin (siinä joutuu ajattelemaan, toisin kuin vain laskemaan sataan) Rypistele paperia.
Minusta hyvä että huomaat itsessäsi että nyt meni yli. Tässä on vielä hyvää aikaa opetella itsehillintää ennen kuin lapsesi ovat teinejä. Sitten sitä tarvitseekin. Yhtäkkiä ne ei kuuntele sitäkään vähää.
Alue: Aihe vapaa
Omat vanhempani valitettavasti kyllä minulle raivosivat. Sieltähän tämä omakin käytösmallini juontaa juurensa! Nyt haluaisin tehdä sille pisteen. Tuttavapiirissäni en tiedä muita raivopäitä :D Ap.