Lue keskustelun säännöt.
Mies hakee 7. kertaa opiskelemaan ja en jaksaisi enää koko aihetta yhtään
15.04.2025 |
5 vuotta mies on käytti lomansa valtavan pääsykoemateriaalin lukemiseen. Ei ole päässyt koulutukseen. Haluaisi siis korkeamman tutkinnon, koska se on ainoa keino päästä ylenemään työtehtävässään. Hän on todella hyvä ja pidetty nykytyössään ja olisi toivottu korkeammaksi esimieheksikin, mutta korkeampi tutkinto pitää olla.
On hakenut ns oikeaan koulutukseen nyt 6. kertaa ja nyt hakee myös "kiertokautta" kun sellainen mahdollisuus aukesi. On tehostanut oppimistaktiikkaansa ym. Mitään valmennuskursseja tms ei tähän ole.
Eli nyt odotellaan nro 6. ja 7. valintoja. Mies jaksaa olla optimistinen ja suunnittelee opintoja. Hankki uuden läppärin ym. Ja mä en jaksaisi kuulla enää koko asiasta. Tottakai tuen ja tsemppaan ja valan uskoa että kaikki menee hyvin, annan lukuaikaa ym. Samoin jos hän pääsisi kouluun, niin tuen ja annan opiskelurauhan. Mutta olen totaalisen väsynyt koko aiheeseen. Tuossa joku päivä mies kysyi että autanko häntä sitten joissain tehtävissä, kun itse olen ns kirjalliselta ulosanniltani edelleen parempi vaikka hän on sitä opetellutkin. Siinä kohtaa sanoin jo suoraan, tosin naurahtaen että kyllä sä saat opintosi hoitaa ihan itse.
En tiedä miten jaksan jos mies nyt pääsisikin kouluun ja siinä menisi seuraavat vuodet. Eli vapaa-aikansa menisi opintoihin. Mutta mikäs minä olen toisen haavetta dissaamaan. Ja sitten tunnen itseni ja ajatukseni kohtuuttomiksi, kun toivon vaan että hän lopettaisi jo sen hakemisen. Tyytyisi siihen mitä on, mieluinen ala ja työ nytkin.
Ja miksi kirjoitin? Halusin vaan purkautua. Miehen kouluun pääsyssä ei kukaan voi auttaa, siksi en kirjoittanut vaan pitää jonnekin päästä sanomaan omat tuntemukset.
Kommentit (204)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihailtavaa, että jaksaa yrittää ja tavoitella unelmiaan. Liian moni suomalainen on näitä "en mä päässyt niin en enää edes yritä" tyyppejä. Sitten eletään sitä kädenlämpöistä ihan ok elämää ja salaa mielessä harmitellaan, kun sisu ei riittänyt yrittämään uudelleen. Aina ne unelmat eivät tule helpolla. Jos kaikki luovuttaisivat heti ensimmäisellä kerralla, olisi moni suuri asia jäänyt tekemättä.
Vai olisiko kyse siitä, ettei kaikkea voi saada? Jos on perheellinen työssäkäyvä ihminen niin on ymmärrettävä, että jos jatkossakin haluaa elää perheenä niin kannattaa miettiä mitä oma intohimo vaatii perheenjäseniltä. Ei siis vain puolisolta, vaan miettiä miten se oma intohimo vaikuttaa myös omiin lapsiin. Onko lasten muistot aikuisena sitä, että isä oli nenä kiinni kirjoissa k
Kinkkinen tilanne. Olisi kiva nähdä tilastoja. Moniko pääsee 7. tai myöhemmällä hakukerralla lopulta sisään.
Ei käytännössä enää kukaan pääse. Yleensä kakkos- tai kolmannella kerralla päästään, sen jälkeen romahtaa.
Mihinkään AMK:hon ei ole noin vaikeaa päästä, mies on vielä ensikertalainenkin ilmeisesti. Vaikeita päästäviä on esim. lääkis, psyka, oikis, teak. Sinnekin ne jotka pääsee, pääsee yleensä 1-3 kerralla. 3. kerran jälkeen on yleensä aika miettiä realistisesti muita vaihtoehtoja, varsinkin jos on perhettä johon hakurumba vaikuttaa. 7 kertaa hakeminen ei ole merkki sinnikkyydestä tai kunnianhimosta vaan siitä, ettei pysty tunnustamaan itselleen, ettei pelimerkit riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas joku minäminäminä puoliso jolla miehen haaveet pitää syrjäyttää koska puoliso ei nyt vaan viitsisi.
Ennustan eroa jossain kohtaa kun miehesi tajuaa ettei sinua kiinnosta kuin oma napasi.
Ja varsinkin valtionhallinnossa halutaan nää typerät ylemmät korkeakoulututkinnot ennen kuin edes teoriassa voi yletä tietyn tason yläpuolelle. Typerä systeemi sinänsä koska olen nähnyt 30 vuotta talossa olleen joka opetti niitä omia ylempiään omassa erikoisalueessaan mutta ylennystä ei voinut antaa kun puuttui se maisterintutkinto.
Saattaa se olla onneksikin ettei pääse opiskelemaan ja sitä kautta ehkä esimieheksi.
Meillä oli erittäin mukava, kaunis ja hyväntuulinen työnjohtaja. Vaihtoi viran johtoryhmään ja on nykyään aina pahalla tuulella, posket roikkuvat ja kaikesta näkee että stressiä riittää. Kilojakin tullut niin että ennen kaikkien miesten ihailema takamus ei seksikkäisiin farkkuihin enää mahtunut ja farkut vaihtuivat mustiin suoriin housuihin.
Sivusta seuraavana sanoisin ettei hänen elämänlaatunsa ainakaan parantunut.
Ei tuo olisi opinnoistakaan selvinnyt